Lue keskustelun säännöt.
Loukkaannunko suotta isovanhemmista
16.02.2021 |
Asumme 500 km:n päästä toisistamme ja tapaamme vain 4-5 kertaa vuodessa. Nyt meillä on vihdoin oma lapsi ja ajattelin, että isovanhemmat olisivat innokkaita lisäämään tapaamisia. Mutta ei siltä vaikuta. He tulevat meille vain silloin kun heillä on muutakin asiaa tänne päin Suomea ja silloinkin vain ' ohikulkumatkalla' poikkeavat. Kotona ei tähän vaikuta, ovat alle 60-vuotiaira, eivätkä ole säännöllisessä työelämässä. Niin, olen siis pahoillani, että he eivät käy ihan vaan meillä ja osoittaisivat siten välittävänsä meistä ja lapsestamme.
Ajatuksia?
Kommentit (55)
4 kertaa vuodessa viidensadan kilometrin matkalta on usein. En lähtisi pimeään talviaikaan ollenkaan ajamaan moista matkaa . Et voi vaatia heitä matkustamaan. Ilmoitette heille, että tulette te tapaamaan isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pitää muistaa että ”niin makaa kuin petaa”.
Jos isovanhempi kaikin keinoin osoittaa halveksuntaa, välinpitämättömyyttä, piittaamattomuutta ja kylmyyttä omaa lastaan kohtaan ja lapsensa perhettä kohtaan, on sitten turha ruikuttaa kun tilanne muuttuukin ja onkin itse yksimäinen leski. Siinä on vaikea alkaa lapsen enää lähentymään kun välissä on pettymystä, katkeruutta ja pahaa mieltä vanhemman vuosikymmenten piittaamattomuudesta.
Minullakin täysin piittaamattomat vanhemmat/appivanhemmat joita ei perheemme kiinnosta, ja en ala todellakaan teeskentelemään kiinnostusta sitten kun he alkavat märisemään vanhuudenapua. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Meillä isäni ja hänen vaimonsa asuvat 8km päässä. Emme ole nähneet moneen vuoteen kiitos tahtonsa läpi saaneen "äitipuolen".
Puolison vanhemmat asuvat 30km päässä, ja käyvät lähinnä synttäreillä ja joskus muutoin. Auttavat lasten hoidossa muutaman kerran vuodessa, mutta koskaan eivät hoitaneet vauva ikäisiä lastenlapsiaan. Vähän outoa, mutta ei sille mitään voi.
Meillä tämä hieman toisin perin... Ei vaan jaksa oman perhehärdellin keskelle sukulaisia kyläilemään noin kaukaa. Matka on niin pitkä että pitää jäädä yöksi, vierailijoiden mielestä mielellään aina useammaksi. Eli jos kummatkin isovanhemmat tunkisi parin kuukauden välein kylään niin täällä meidän perheelle mitoitetussa asunnossa olisi joka kuukausi näitä pikän viikonlopun vierailijoita ylimääräisenä pyörimässä. Ei kiitos...
Vierailija kirjoitti:
Normaali nykyajan paska-isovanhemmuutta. Meillä kahdet samanlaiset. Toiset nähdään kerran viidessä vuodessa (mun omat vanhemmat), heitä ei lapsenlapset kiinnosta tippakaan ja eivät muista edes nimiä ja ikiä.
Miehen vanhemmat samaa sarjaa, ei kiinnosta, kerta vuoteen nähdään. Parin tunnin kyläily, siinä kaikki.
Kummatkaan ei soittele, pidä yhteyttä, kutsu kylään, halua kuulla lapsenlapsista ja kummatkaan ei ole sekuntiakaan auttaneet koskaan meitä mitenkään saati hoitaneet lapsia.No eipä siinä, muistan kyllä tämän kaiken sitten kun he ovat vanhuksia ja kitisevät apua. Olivat huonot vanhemmat kaikin tavoin (siis meille, aikuisille lapsille) eivätkä välittäneet omistakaan lapsista. Ei se lastenlapsien syntymä muuta asiaa jos ln välinpitämätöntä jo valmiiksi.
Oliko apn vanhemmat/appivanhemmat ennen lapsenlapsia innostuneesti elämässä mukna? Ilmeisesti ei. No sama tunnekylmä meno jatkuu vaikka niitä lapsenlapsia tulisi.
En usko tippaakaan väestöliiton tutkimukseen missä 80% isovanhemmista hoitaa lapsenlapsia. Oikea luku on ehkä 40-50% max. Tuossa aina valehdellaan. Noita on valtavan paljon jotka ei osallistu mitenkään lastenlasten elämään. Paljon enenmmän kuin väitetty 20%. Tuttavapiirissä paljon tällaisia myös.
Paras ystävättäreni on kolmen alle kolmevuotiaan isoäiti. Sattumoisin tiedän, että hän hoitaa käyttää aikaansa lastensa perheisiin todella paljon. Kaksilapsisen perheen isosisko on heillä todella paljon. Molempia vauvoja tapaa, vauvat ovat mielessä, varoja ei ole paljon, työtkin pitää tehdä, terveys reistaa - silti ystävättären on luopunut esim. viikottain aikataulua vaativissta harrastuksistaan ja ainoa terveyttä edistävä harrastus nykyään on kävely, mutta sitäkin hän ehtii/jaksaa tehdä vain kerran pari viikossa mummohommien viedessä kaiken ajan.
Sitäkö te oikeasti haluaisitte? Kun mikään ei oikeasti riitä.
Tästäkin tilanteesta kuulin myös toisen version. Tyttäreni luonnollisesti tuntee läheisesti sekä ystävättäreni että hänen lapsensa. Toinen näistä nuorista äideistä oli valittanut, miten vähän äidistäkään (ystävättärestäni) on apua!
Olemmeko kasvattaneet lapsemme siihen, että äiti hoitaa aina kaiken. Vielä aikuisenakin sen lapsensa elämän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali nykyajan paska-isovanhemmuutta. Meillä kahdet samanlaiset. Toiset nähdään kerran viidessä vuodessa (mun omat vanhemmat), heitä ei lapsenlapset kiinnosta tippakaan ja eivät muista edes nimiä ja ikiä.
Miehen vanhemmat samaa sarjaa, ei kiinnosta, kerta vuoteen nähdään. Parin tunnin kyläily, siinä kaikki.
Kummatkaan ei soittele, pidä yhteyttä, kutsu kylään, halua kuulla lapsenlapsista ja kummatkaan ei ole sekuntiakaan auttaneet koskaan meitä mitenkään saati hoitaneet lapsia.No eipä siinä, muistan kyllä tämän kaiken sitten kun he ovat vanhuksia ja kitisevät apua. Olivat huonot vanhemmat kaikin tavoin (siis meille, aikuisille lapsille) eivätkä välittäneet omistakaan lapsista. Ei se lastenlapsien syntymä muuta asiaa jos ln välinpitämätöntä jo valmiiksi.
Oliko apn vanhemmat/appivanhemmat ennen lapsenlapsia innostuneesti elämässä mukna? Ilmeisesti ei. No sama tunnekylmä meno jatkuu vaikka niitä lapsenlapsia tulisi.
En usko tippaakaan väestöliiton tutkimukseen missä 80% isovanhemmista hoitaa lapsenlapsia. Oikea luku on ehkä 40-50% max. Tuossa aina valehdellaan. Noita on valtavan paljon jotka ei osallistu mitenkään lastenlasten elämään. Paljon enenmmän kuin väitetty 20%. Tuttavapiirissä paljon tällaisia myös.
Paras ystävättäreni on kolmen alle kolmevuotiaan isoäiti. Sattumoisin tiedän, että hän hoitaa käyttää aikaansa lastensa perheisiin todella paljon. Kaksilapsisen perheen isosisko on heillä todella paljon. Molempia vauvoja tapaa, vauvat ovat mielessä, varoja ei ole paljon, työtkin pitää tehdä, terveys reistaa - silti ystävättären on luopunut esim. viikottain aikataulua vaativissta harrastuksistaan ja ainoa terveyttä edistävä harrastus nykyään on kävely, mutta sitäkin hän ehtii/jaksaa tehdä vain kerran pari viikossa mummohommien viedessä kaiken ajan.
Sitäkö te oikeasti haluaisitte? Kun mikään ei oikeasti riitä.
Tästäkin tilanteesta kuulin myös toisen version. Tyttäreni luonnollisesti tuntee läheisesti sekä ystävättäreni että hänen lapsensa. Toinen näistä nuorista äideistä oli valittanut, miten vähän äidistäkään (ystävättärestäni) on apua!
Olemmeko kasvattaneet lapsemme siihen, että äiti hoitaa aina kaiken. Vielä aikuisenakin sen lapsensa elämän?
Oletko jotenkin yksinkertainen? En todellakan vaadi jatkuvaa hoitamista ja yhteydenpitoa mutta edes VÄHÄN KIINNOSTUSTA, vaikka edes se 4 krt vuodessa tapaamista.
Noita sun kuvaamia marttyyrihoitaja-mummojakin on ja sekään ei ole oikeaa rakkautta, vaan tunkeilevaa läheisriippuvuutta.
Mielestäni normaaliin isovanhemmuuteen kuuluu se että edes välillä soitellaan ja käydään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä hieman toisin perin... Ei vaan jaksa oman perhehärdellin keskelle sukulaisia kyläilemään noin kaukaa. Matka on niin pitkä että pitää jäädä yöksi, vierailijoiden mielestä mielellään aina useammaksi. Eli jos kummatkin isovanhemmat tunkisi parin kuukauden välein kylään niin täällä meidän perheelle mitoitetussa asunnossa olisi joka kuukausi näitä pikän viikonlopun vierailijoita ylimääräisenä pyörimässä. Ei kiitos...
Monesti vielä vanhat ihmiset ajattelee niin että ”kun nyt kaukaa tultiin niin ollaan sitten koko rahall eli jäädäänpä viikoksi!!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja itse ette vaivaudu ikinä sinnepäin liikkumaan?
Olen tyytyväinen kun vanhempani käyvät meillä 1-2 kertaa vuodessa. Välimatkaa 140 km. Me käydään lasten kanssa heillä kylässä melkein joka kuukausi ja kesällä ollaan vähän pidempi jakso. Itsellekin mukavampaa mennä omaan lapsuudenkotiin äidin notkuvan pöydän ääreen. He eivät vaan oikein ole kyläilijöitä, mutta tykkäävät kun meidän on mahdollista vierailla siellä. Outo asenne sinulla ap, 500 km on jo pitkä matka vähänkin iäkkäille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeellisiä määrittelyjä sopivasta tapaamisen määrästä. Niin kuin se ratkaisisi jotain..?
Oma isoäitini asui noin 500 km päässä. Tapasimme pääsiäisenä ja kesällä, kun perheemme kävi isoäidillä. Lisäksi isoäitini kävi meillä muutaman vuoden välein. Olimme tästä vähäisestä yhteydenpidosta huolimatta läheisiä! Isoäitini oli tosi lempeä ja ystävällinen, kiinnostunut minusta. Kohteli minua kauniisti ja tunsin, että hän rakastaa minua. Isoäiti kirjoitti minulle myös kirjeitä.
Serkkuni asuivat samassa talossa isoäitini kanssa. Isoäiti oli myös heidän kanssaan läheinen ja hoiti näitä serkkujani paljon pienenä. Ei minusta koskaan tuntunut, että isoäiti välittää serkuista enemmän tai vähemmän kuin minusta ja sisaruksistani.
Minusta asenne ja suhtautuminen ratkaisee eikä visiittien määrä tai kesto.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisiä määrittelyjä sopivasta tapaamisen määrästä. Niin kuin se ratkaisisi jotain..?
Oma isoäitini asui noin 500 km päässä. Tapasimme pääsiäisenä ja kesällä, kun perheemme kävi isoäidillä. Lisäksi isoäitini kävi meillä muutaman vuoden välein. Olimme tästä vähäisestä yhteydenpidosta huolimatta läheisiä! Isoäitini oli tosi lempeä ja ystävällinen, kiinnostunut minusta. Kohteli minua kauniisti ja tunsin, että hän rakastaa minua. Isoäiti kirjoitti minulle myös kirjeitä.
Serkkuni asuivat samassa talossa isoäitini kanssa. Isoäiti oli myös heidän kanssaan läheinen ja hoiti näitä serkkujani paljon pienenä. Ei minusta koskaan tuntunut, että isoäiti välittää serkuista enemmän tai vähemmän kuin minusta ja sisaruksistani.
Minusta asenne ja suhtautuminen ratkaisee eikä visiittien määrä tai kesto.
Nepä kulkee käsi kädessä usein. Eli isovanhempi ei viitsi tavata, mutta ei myöskään soitella, pitää yhteyttä, kysellä kuulumisia. Koska EVVK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali nykyajan paska-isovanhemmuutta. Meillä kahdet samanlaiset. Toiset nähdään kerran viidessä vuodessa (mun omat vanhemmat), heitä ei lapsenlapset kiinnosta tippakaan ja eivät muista edes nimiä ja ikiä.
Miehen vanhemmat samaa sarjaa, ei kiinnosta, kerta vuoteen nähdään. Parin tunnin kyläily, siinä kaikki.
Kummatkaan ei soittele, pidä yhteyttä, kutsu kylään, halua kuulla lapsenlapsista ja kummatkaan ei ole sekuntiakaan auttaneet koskaan meitä mitenkään saati hoitaneet lapsia.No eipä siinä, muistan kyllä tämän kaiken sitten kun he ovat vanhuksia ja kitisevät apua. Olivat huonot vanhemmat kaikin tavoin (siis meille, aikuisille lapsille) eivätkä välittäneet omistakaan lapsista. Ei se lastenlapsien syntymä muuta asiaa jos ln välinpitämätöntä jo valmiiksi.
Oliko apn vanhemmat/appivanhemmat ennen lapsenlapsia innostuneesti elämässä mukna? Ilmeisesti ei. No sama tunnekylmä meno jatkuu vaikka niitä lapsenlapsia tulisi.
En usko tippaakaan väestöliiton tutkimukseen missä 80% isovanhemmista hoitaa lapsenlapsia. Oikea luku on ehkä 40-50% max. Tuossa aina valehdellaan. Noita on valtavan paljon jotka ei osallistu mitenkään lastenlasten elämään. Paljon enenmmän kuin väitetty 20%. Tuttavapiirissä paljon tällaisia myös.
Paras ystävättäreni on kolmen alle kolmevuotiaan isoäiti. Sattumoisin tiedän, että hän hoitaa käyttää aikaansa lastensa perheisiin todella paljon. Kaksilapsisen perheen isosisko on heillä todella paljon. Molempia vauvoja tapaa, vauvat ovat mielessä, varoja ei ole paljon, työtkin pitää tehdä, terveys reistaa - silti ystävättären on luopunut esim. viikottain aikataulua vaativissta harrastuksistaan ja ainoa terveyttä edistävä harrastus nykyään on kävely, mutta sitäkin hän ehtii/jaksaa tehdä vain kerran pari viikossa mummohommien viedessä kaiken ajan.
Sitäkö te oikeasti haluaisitte? Kun mikään ei oikeasti riitä.
Tästäkin tilanteesta kuulin myös toisen version. Tyttäreni luonnollisesti tuntee läheisesti sekä ystävättäreni että hänen lapsensa. Toinen näistä nuorista äideistä oli valittanut, miten vähän äidistäkään (ystävättärestäni) on apua!
Olemmeko kasvattaneet lapsemme siihen, että äiti hoitaa aina kaiken. Vielä aikuisenakin sen lapsensa elämän?
Oletko jotenkin yksinkertainen? En todellakan vaadi jatkuvaa hoitamista ja yhteydenpitoa mutta edes VÄHÄN KIINNOSTUSTA, vaikka edes se 4 krt vuodessa tapaamista.
Noita sun kuvaamia marttyyrihoitaja-mummojakin on ja sekään ei ole oikeaa rakkautta, vaan tunkeilevaa läheisriippuvuutta.Mielestäni normaaliin isovanhemmuuteen kuuluu se että edes välillä soitellaan ja käydään.
Meillä minä hoidan yhteydet vanhempieni kanssa ja mies omiensa.
Vastaus : kyllä loukkaannut.
4-5x 500km etäisyydellä on jo aika monta kertaa.
Jos kävisivät useammin ja viipyisivät pidempään niin varmasti myös suhde lapsenlapsiin syvenisi, mutta kaikki eivät ole "kyläluutia" edes siinä asuntoautossaan. En ymmärrä te ette voi käydä vaikka ei virallisesti kutsuttu " tultaisiin käymään sopiiko ? " ja ei sitten palkoja nenään jos ei sovi.
Miten iso/appivanhempien ja lastenlasten välisestä kommunikoinnista ,tapaamisista on tullut kummallinen jossain etukäteen kirjoitettu prosessi jota on noudatettava ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun on nyt pakko uskoa ap, etteivät ne isovanhemmat tykkää olla teillä ja teidän kanssa. Heillä on ihan oma elämä. Vaikka teillä on ok välit, niin kotona on kulkaas niin mukava olla tai heillä siellä asuntoautoreissuilla omissa oloissa. Käyvät kuitenkin aika usein mielestäni. Jos kaipaatte heitä .niin soita useammin ja sitä rataa. Kuinka usein te kumpikin soitatte heille? Olette varmaan työssäkäyvä lapsiperhe , niin on parempi teidän soitella ,silloin kun teillä on aikaa, niin ehtii jutella.
,
Kumman valinta oli ottaa 500km etäisyyttä, apn vai isovanhempien? Tuolla välimatkalla 4-5 tapaamista vuodessa on minusta usein. Itse en jaksaisi tuollaista reissaamista...