Lue keskustelun säännöt.
Äitini on yksinäinen, mutta niin rasittava, etten jaksa vierailla edes näin korona-aikaan pihalla. Olenko kohtuuton?
16.02.2021 |
Vanhempani ovat elossa, viriilejä 70-vuotiaita, asuvat siis yhdessä. Nyt korona-aikaan ovat eristäytyneet ja toisin kuin normaalisti, ovat talven Suomessa. Normaalisti asuvat Espanjassa marraskuusta huhtikuun loppuun.
Äitini on ulospäinsuuntautunut ja eloisa ja selvästi kärsii tästä koronaeristäytymisestä. Isäni on samanlainen kuin minä, eli omissa oloissaan ja rauhassa viihtyvä - tarvitsemme kumpikin aikaa sosiaalisista tilanteista palautumiseen.
Äiti alkaa olla jaksamisensa äärirajoilla, koska tällainen mökkiytyminen ei hänelle sovi ollenkaan. Hän pyytää jatkuvasti minua käymään pihalla tapaamassa. Siis ihan vain viisi minuuttia. Minä en jaksa. En siis jaksa työpäivän jälkeen lähteä erikseen ajamaan puolta tuntia sinne, jotta voisin viisi minuuttia seistä pakkasessa pihalla ja puhua niitä näitä ja ajaa puoli tuntia takaisin. Äidin mielestä puhelin ei ole sama asia ja hän tulee omien sanojensa mukaan hulluksi, kun ei näe muita ihmisiä.
Minä haluaisin työpäivän jälkeen (joudun olemaan näin korona-aikaan lähitöissä, etätöitä en voi tehdä) vain olla ja palautua. En käy missään muualla kuin kaupassa välillä.
Olenko kohtuuton, kun en jaksaisi 2-3 kertaa viikossa käydä katsomassa äitiä livenä? Kun en jaksa? Äiti keksii vaikka mitä verukkeita, joilla minun olisi käytävä siellä. Pitäisi käydä katsomassa uutta lintulautaa tai jouluvaloja. Tai hienoa jäälyhtyä.
Kommentit (27)
Jonain päivänä äitiäsi ei ole, ja sitten voi tulla vähän syyllinen olo siitä, että et jaksanut kymmentä minuuttia viikossa hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sano äidillesi niinkuin asia on. Hän ei ole höperö vanhus vaan pitäisi käsittää työsi vaatimukset. Hän on sinulle rakas ja tärkeä vaikket jokaista ämpäriä mene tsekkaamaan. Sopikaa etukäteen soitto/tapaamisajat.
Tapaako äitisi ulkona niitä ystäviään?
Samaa mieltä tästä. Kannattaa vähän suoremmin nyt sanoa, ettet jaksa ja kehottaa omien ystävien pariin. Oma äitini on myös hyvin seurallinen ja käy koko ajan lenkillä ystäviensä kanssa. Hänellä on parempi kunto kuin suurimmalla osaa viisikymppisiä, kun harvalla on mahdollisuutta ulkoilla ja touhuta niin paljon. Korona-aikana se ystävien tapaaminen pitää vain olla ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Miten skypetys tai whattup videopuhelu? Toimisiko se? 10 minuuttia videopuhelua on paljon kevyempi nakki kuin tuntia ajelua ja viisi minuuttia hangessa seisomista.
Ei tykkää yhtään. Haluaa nähdä livenä. Puhuu äitinsä kanssa puhelimessa kuulemma noin 2 tuntia joka päivä (isä kertoi) ja omien siskojensa kanssa myös joka päivä. En tiedä, miten siskot ja mummu ottavat nämä puhelut. Rasittavina vai kivoina. Ovat siis kaikki eläkkeellä. Muuhun etäilyyn äiti ei lähde. Jos on pieninkään mahdollisuus nähdä, äiti ei tartu puhelimeen tai skypeen tai muuhun.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on henk.kohtainen kokemus että äitini oli yksinäinen mutta jopa niin yksinäinen että tarrautui jotenkin kovasti kun kävin kylässä jne. Mutta sitten hän kuoli äkillisesti ja täytyy sanoa että olisin antanut mitä vaan että olisi elossa vaikka välillä tuntui "rasittavalta" se että hän tarrautui koska itselläni oli paljon omiakin huolia. Jälkikäteen tunsin syyllisyyttä ja kadutti etten ollut paremmin tukena yksinäisyydessä jne. Yritin kyllä tuolloinkin mutta jotenkin jäi tunne etten yrittänyt tarpeeksi.
Äiti voi elää vielä vaikka kolmekymmentä vuotta. Olen silloin itse seitsenkymppinen. En oikeasti jaksa syyllistää itseäni vuosikymmeniä ja ravata katsomassa äitiä syyllisyydentunnosta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
3/5
Story of my life. Keskinkertainen ihan kaikessa.
ap
Miten skypetys tai whattup videopuhelu? Toimisiko se? 10 minuuttia videopuhelua on paljon kevyempi nakki kuin tuntia ajelua ja viisi minuuttia hangessa seisomista.