Mitä ajatuksia pitkässä suhteessa tästä
Oon pitkässä avioliitossa ja lieneekö kyllästymistä, mutta oon alkanut miettiä onko meillä asiat hyvin, huonosti vai hyvin huonosti...
Tuntuu että mä järjestän ja mietin kaikki syömiset, tapahtumat, kodin askareet. Suurinta osaa asioita pitää pyytää tekemään. Mitään tavaroita kukaan muu ei laita paikoilleen. Petivaatteita kukaan ei vaihtaisi, pyyheliinoja, ikkunoita, lattioita kukaan ei ikinä pesisi. Meillä ei istuttaisi viikonloppuisin yhteiseen ruokapöytään ( ja nautittaisi hyvää viiniä) ellen mä organisoi kaikkea. Teeveen katselu on pääasia mitä ilman mun sanomista tehdään ja toki syöminen ja nukkuminen. Ei tule ehdotuksia että mentäskö yhdessä retkelle, kävelylle, pyörälleen ei mitään...
Millaista teidän muiden arki on?
Kommentit (13)
Minulla on hyvin toimelias puoliso. Ensimmäinen poikaystäväni oli insinööri, joka ei tehnyt kotona muuta kuin istui tietokoneella. Osasin sitten arvostaa tätä Amis miestä, joka touhuaa käytännön juttuja. Laittaa ruokaa, siivoaa, voitelee suksia, korjailee kaikkea. Oikea puuha-pete.
Se on toi panomies joka paikassa. Miten se rassu jaksaa?
Samanlaista meilläkin, ihan kivaa mutta joskus pitäisi siivotakkin. Minulla adhd mies joka keksii kyllä kaikenlaista tekemistä ja ilostuttaa arkea, mutta välillä pitäisi tehdä niitä ei niin kivojakin kotitöitä. Entiedä, tässäpä tämä elämä kuluu, joskis jaksan ja joskus en
Omia juttujaan kyllä touhuaa, ei muuta. Siinäpä se 😑
Vierailija kirjoitti:
Tollasta meilläkin oli. Mies taantui teiniksi kun lapsia ei tarvinnut kokoajan hoitaa. Kukaan ei halunnut edes syödä mun kanssa pöydän ääressä. Teinit häipyi huoneisiin ja mies sohvalle syömään. Mun ruokiakin protestoitiin, hakivat joskus ennemmin pizzaa. Lakkasin yrittämästä ja tuli ero.
Meilläkin turha haaveilla yhteisestä ruokahetkestä tai että yhdessä mentäisiin nukkumaan vaikka kuinka pyytäisin, lopulta luovutin ja nyt avioliitto tulossa koska olen niin masentavaa seuraa.
Olin 20 vuotta suhteessa, jossa mies ei koskaan ehdottanut mitään tekemistä. Ei oikein mielellään suostunut minunkaan ehdotuksiin. Sitten tuli päivä, jolloin hän ei suostunut enää mihinkään. Tuossa vaiheessa jo nukkuikin eri huoneessa eikä mitään selitystä. Päätin, että nyt riitti. Olin vain kodinhoitaja, joka vieläpä isommilla tuloilla maksoi kaiken. Ero oli helpotus.
Sama meillä. Oikeastaan olisi ihan sama asua yksin, ja helpommalla pääsisi, mutta ei ole mitään varsinaista syytä erota.
Kyllä tuo on pääosin naisten tehtävä. Naiselle nuo asiat on yleensä tärkeämpiäkin.
mies53v
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo on pääosin naisten tehtävä. Naiselle nuo asiat on yleensä tärkeämpiäkin.
mies53v
Tämähän on trolli, mutta onko oikeasti kotityör sen homma ketä ne ärsyttää. Taitaa kuulua ihan kaikille oman kodin hoito.
Sama meillä. Oikeastaan olisi ihan sama asua yksin, ja helpommalla pääsisi, mutta ei ole mitään varsinaista syytä erota.
tältä tosiaan itsekin tuntuu... periaatteessa tilanne ihan ok, tavallaan olen yksin. No, tyttären kanssa tehdään monenlaista yhdessä ja onneksi hänet saa joskus innostumaan johonkin kivaan ja hänkin ehdottaa yhteistä tekemistä.
Yritän nauttia siitä että saan kuitenkin tehdä itsenäisesti mitä haluan... Mutta kyllä ottaa päähän kun yhden löytää aina joko sohvalta tai sängystä makaamasta. Itse kuskaa toisen jättämiä astioita, hoidan pyykkihuollon, hoidan päivittäisen & viikottaisen perussiivouksen, kaupassakäynnit ja ruokasuunnittelut aiemmin mainittujen lisäksi ym. ja hän ei ees huomaa.. no se on juurikin se, että eri asiat on tärkeitä. Jotenkin vaan jännää että kotona mikään asia ei ole tärkeää, ihmiset eivät siis kiinnosta - ainoastaan urheilutulokset ja ruoka.
Tollasta meilläkin oli. Mies taantui teiniksi kun lapsia ei tarvinnut kokoajan hoitaa. Kukaan ei halunnut edes syödä mun kanssa pöydän ääressä. Teinit häipyi huoneisiin ja mies sohvalle syömään. Mun ruokiakin protestoitiin, hakivat joskus ennemmin pizzaa. Lakkasin yrittämästä ja tuli ero.