Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suomessa "monimutkaisesti" sairaan ihmisen pitää sairastua vahvuuteen ja pakkopositiivisuuteen, että saa terveydenhuollosta apua
14.02.2021 |
Lueskeskelin taas yhtä mediassa olevaa juttua ihmisestä, jolla on hankalasti määriteltävä terveydentila joka helposti tulkittaisiin psyykkiseksi. Muistoja tuli vuosien takaa, kun en yhtäkkiä enää pysynyt hereillä, kuumeilin matala-asteista kuumetta ja vasen puoli kropasta meni tunnottomaksi aika ajoin.
Perustutkimukset eivät johtaneet mihinkään. Kehotettiin rentoutumaan. Olo jatkui, lisätutkimuksissa ei tutkittu mitään lisää, vaan samat asiat uudestaan. Alettiin tosissaan tenttaamaan, etten nyt vain stressaa kuitenkin. Kilttinä ihmisenä aloin suorittamaan onnellisuutta, johon minulla ei ollut mitään voimia. Käytin sairaana viimeisetkin voimani siihen, että en vaan kuitenkaan olisi stressaantunut. Näin ystäviä, poistuin kotoa joka päivä ja tein asioita, ajattelin myönteisesti joka päivä.
Lopulta ulkopuolinen ihminen sanoi, että sinä et ole terve. Sinä tarvitset lääkäriä. Luovutin, menin, vastassa oli asiattomuuden muuri. Tuhahtelua, halveksimista, "lopeta itsesi tarkkailu" "mitä oikein haluat". Kyseessä oli työterveys, pyysin noin kymmenen tutkimuksen pakettia umpimähkään - tai mitä netistä oireiden perusteella voisi ajatella. "Nämä sinä maksat sitten ihan itse, ja sen jälkeen lopetat täällä juoksemisen."
Syy löytyi, anteeksipyyntö tuli, mutta se uupumus sairaana suorittamisesta kesti melkein toista vuotta. Huomaan nykyään, kun ihmiset vakuuttelevat itselleen ja muille, että he ovat ihan onnellisia ja toiveikkaita ja optimistisia ja positiivisia vaikka heillä onkin joku epämääräinen sairaus tai tutkimukset käynnissä.
Mielestäni se johtuu siitä, että suomalainen terveydenhuolto yrittää saada kaikki kiinni stressistä tai hypokondriasta. Minusta on liikaa pyydetty että sairas ihminen ei saisi olla stressaantunut ilman että se vaikuttaa tutkimushalukkuuteen. Että sitä joutuu piilottelemaan ja uhmakkaasti näyttää optimistista naamaa.
Eikö luonnollisin asia olisi olla stressaantunut ja huolissaan? Ei, sairailla ei ole sitä oikeutta jos haluaa apua.
Kommentit (16)
Lääkäreillä on varmaan tulostavoitteet ja tietty käsittelyaika joka potilaalle. Siksi ei ole aikaa perehtyä kokonaisvaltaisemmin potilaan ongelmiin. En tiedä, onko näin, mutta eikö tämä nykyään pidä paikkaansa aika monessa työssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kivaa on olla sairas ja sitten vielä kuunnella vttuilua. Vähän kuin olisi ilmiliekeissä ja palomies heiluttelisi vesiämpäriä virnistellen nenänsä edessä - "eeenpä nyt tiedä oletko tulessa ollenkaan"
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreillä on varmaan tulostavoitteet ja tietty käsittelyaika joka potilaalle. Siksi ei ole aikaa perehtyä kokonaisvaltaisemmin potilaan ongelmiin. En tiedä, onko näin, mutta eikö tämä nykyään pidä paikkaansa aika monessa työssä.
Ehkä. Silti vaikea tajuta miksi esim toistetaan samoja perustutkimuksia ja ihmetellään kun mitään ei näy kerta toisensa jälkeen. Einsteinilla taisi olla tätä varten joku sanontakin...
Masentavaa ja huolestuttavaa.
Ja kun haet apua vaihtoehtohoidosta, joku hyvinvointimasteri pyytää tuijottamaan peiliin ja sanomaan kehollesi "olet ihana"
Autotkin saa parempaa hoitoa kuin ihmiset. Auton pitää joka vuosi olla katsastettu ja korjattu jotta se saa olla liikenteessä mutta sairas ja rikkinäinen ihminen ei saa hoitoa ja tämän pitäisi ottaa töitä vastaan vaikka sairaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin sain sitten vasta lähetteitä erikoislääkäreille, kun jäin sairaslomalle. Olin töissä siis kipulääkkeissä, kotona en mitään pystynyt tekemään, enkä saanut lääkäreiltä apua. Eli kaikki oli lääkärien mielestä ok, koska pystyinhän olemaan töissä? Vaikkakin kipulääkkeiden voimalla...
Sitten kun en enää halunnut työkuntoani ylläpitää lääkityksellä ja jäin sairaslomalle, alkoivat kuuntelemaan. Tottakai olen lykännyt jo tuhansia euroja fysioterapeutteihin, akupunktioihin, hierontoihin, jäsenkorjaajiin, kivunhallintaryhmiin jne jne jne tässä yli 10v aikana, kokeillut eri lääkityksiä mutta apua en ole vielä saanut.
Eli oma kokemus on se, että jos haluat että sut otetaan vakavasti, jää sairaslomalle. Alkaa kiinnostamaan muitakin kun veronmaksajasta tuleekin yhteiskunnan elätti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai näin on Suomessa. Onko jossain muualla sitten toisin?
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreillä on varmaan tulostavoitteet ja tietty käsittelyaika joka potilaalle. Siksi ei ole aikaa perehtyä kokonaisvaltaisemmin potilaan ongelmiin. En tiedä, onko näin, mutta eikö tämä nykyään pidä paikkaansa aika monessa työssä.
Kunnallisessa terveydenhuollossa on juuri näin. Vain yksi asia kerrallaan. Järjetöntä! Kun ne muut oireet voivat olla sama taudinkuvaa! Tai yksi vaiva sellaisenaan ei olisi hälyttävä, mutta monta yhdessä samaan aikaan romahduttaa ihmisen kokonaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vai näin on Suomessa. Onko jossain muualla sitten toisin?
Kyllä. Länsimaissa. Ihan jo WHO:n tilastojenkin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Et kertonut mikä sairaus.
Mene sinä sosiaalipornoilija muualle. Tirkistelynhalu on törppöjen ajanvietettä.
Ap kirjoittaa oman kokemuksensa kautta yleisestä ongelmasta. Allekirjoitan ap:n ajatuksen ja mielipiteen täysin.
Ap, mikä oli se mediassa näkemäsi tapaus, joka sai sinut kirjoittamaan nyt tänne?
Onko se vielä luettavissa/nähtävissä jossain?
Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, olen törmännyt siihen että fyysisiä oireita "vähätellään" ja kaikki pyritään tunkemaan pääkopasta aiheutuviksi terveysongelmiksi. Enemmän tuntuu että yleislääkäri on kiinnostunut pään sisäisistä kuin ulkopuolisista "haavoista". Varmasti on totta että joillakin terveysmurheilla on syy-yhteys mielenterveyteen jne mutta tuntuu ettei nykylääkärit enää huomioi että on PALJON sairauksia joilla ei ole mitään tekemistä mielenterveyden kanssa.
Siksi ärsyttää mennä nykyisin lääkäriin kun aina otetaan joka käänteessä esiin se mielenterveys ja muu vaiva jää vähemmälle huomiolle. Kirjauksetkin on aina sitä että mainitaan ne pääkopan asiast eikä vain niitä fyysisiä vaivoja. Välttelen siis lääkäriä viimeiseen asti koska tämä on mennyt tällaiseksi koko touhu.
Minä kun olen jo (työkyvyttömyys)eläkkeellä ei terveydestäni ole kiinnostunut kukaan muu kuin minä itse. Mitään ei tutkita. Lääkärikäynnit ovat ihan turhia minulle.
Jos elän kesään asti, aion teettää yksityisellä labralla jonkun testipaketin. Nyt juuri en jaksa edes ajatella asiaa.
Yhteiskunnan kannalta olisi parempi, että siirtyisin tuonpuoleisiin mitä pikimmin, kun en ole enää tuottava osa. Eläkekin tulee päosin valtiolta = veronmaksajilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin olisi kiinnostanut mistä sairaudesta olii kyse. Olen eri kuin tuo aikaisempi kyselijä. Minulla on samoja oireita tälläkin hetkellä. Vasemmasta puolesta katoaa tunto ja pohjaton väsymys. Mainitsemaasi kuumeiluakin minulla on ollut. Työterveyteen, tai ylipäätään mihinkään lääkäriin, en ole uskaltautnut, koska on jo aiempaa kokemusta huonosta kohtelusta ja ylimielisestä ksuhtautumisesta. Meni esim. vuosi ennen kuin kilpirauhaskokeet suostuttiin ottamaan yksityisellä ja sain lääkkeet. Olin tässä vaiheessa sairastanut vuoden ja alettiin jo vihjailla, että nupissa vika. Kilpirauhaskoetta ei kuulemma tarvita, ihan turhaa se...
Kertoisitko ap vielä mikä löytyi syyksi? Meitä on tosiaan roppakaupalla joita ei terveydenhuollossa kuunnella, vaan epäillään mielenterveyttä. Jos olet itkuinen ja hädissäsi, kyseessä on stressi ja mt-ongelmat, jos olet iloinen ja hiukset kammattuna, niin sinulla ei ole mitään sairautta.
Alue: Aihe vapaa
Lääkärille ei saa viedä kuin yhden ongelman kerrallaan. Ne ei pysty käsittämään jos joku on monisairas. Esim. Minulla on kaikki parkinsonin alkuoireet. Pärjään vielä. Olen liian nuori lääketieteen mukaan saamaan niitä, mutta viittäkymmentä käyn kuitenkin. Minulla on lähisuvussa parkinsonia. Samoja oireita on ennenkin tutkittu neurologilla, mutta silloin etsittiin ms tautia. Minulla on myös välillä muistinmenetyksiä ja osittaisia aivohalvauksia joista kuntoudun itsekseni. Sitten kun olen lääkäreiden mielestä tarpeeksi näkyvästi sairas. Alan hakeutua hoitoon. Sitä ennen vain tsempataan, ollaan positiivisia ja ihmiset ympärilläni pelkää ja kärsii. En mene lääkäriin kuuntelemaan vittuilua ja osaamattomien ihmisten sönkötyksiä. Säästän voimiani.