Mitä olisit lapsena ajatellut nykyisestä elämästäsi aikuisena? Tuliko elämästäsi sitä mitä kuvittelit vai jotain ihan muuta?

Tuli paljon enemmän mitä toivoin.

Lapsiminä olisi kauhuissaan. Siedän ja oikeasti jopa rakastan aggressiivista työtöntä juoppoa ties miten monetta vuotta. Lapsia ei ole vaikka lapsena haaveilin kotiäitiydestä. Olen myöskin aika yksinäinen. En päätynyt opettajaksi kuten ajattelin, mutta aika lähelle kuitenkin.

Ei se lapsuuden minä olisi voinut käsittää, että jollakin voi olla näin paskaa.

Periaatteessa kaikki on ihan hyvin, on onnellinen parisuhde, lapsia, korkeakoulutus ja töitä.

Olen pärjännyt elämässäni paljon paremmin kuin olin ikinä kuvitellut. Olin huono koulussa, eikä kavereitakaan lapsena montaa ollut. Nyt olen hyväpalkkaisessa unelma-ammatissani, omaisuutta on kertynyt, olen matkustellut, asunut ulkomailla, minulla on ihastuttava vaimo ja paljon ystäviä.

Jos nyt vaikka 12-vuotiaana olisin saanut tietää että elämäni viisikymppisenä tulee olemaan tälläista, olisin ollut onnesta soikeana. Esim. se että olen ollut onnellisesti yhdessä ihanan miehen kanssa parikymmentä vuotta olisi 12-vuotiaalle itselleni vaikuttanut ihmeeltä, varsinkin se että elän parisuhteessa jossa ei juoda ja hakata. Koulussa hyvä ja oppimisesta kiinnostunut 12-vuotias minäni varmasti olisi ilahtunut myös siitä että jaksoin/sain mahdollisuuden opiskella yliopistossa. Ja erityisen mielissään hän olisi hyvästä, pysyvästä työpaikastani ja erinomaisesta taloudellisesta asemastani (kasvoin perheessä jossa oli jatkuvia rahavaikeuksia). Ja hänestä varmasti olisi mukavaa että meillä ei ole lapsia (en pitänyt lapsista edes kun olin itse lapsi...) mutta on rakkaita lemmikkejä. 12-vuotias minäni pitäisi tätä nykyisyyttäni aika lailla unelmaelämänä.

Ei lapsen mieli riitä kuvittelemaan, millaista on aikuisena. Se on aivan liikaa vaadittu.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsen mieli riitä kuvittelemaan, millaista on aikuisena. Se on aivan liikaa vaadittu.

Sitähän tässä kysyttiin. Jos sun äly ja mielikuvitus ei ole riittänyt, ei tarkoita että muut kärsisivät samasta ongelmasta.

Ap, ottaisit voittona sen, ettet ole työkyvyttömyyseläkkeellä. 

Ei tullut filmitähteä eikä kansainvälistä seikkailijasankaria eikä huippupoliitikkoa tai lakimiestä. Tuli vain tylsä tavis ja olenkin yllättäen ihan tyytyväinen.

En kuvitellut lapsena tai nuorenakaan aikuisuudesta mitään. Leikin ja rillutteluun huolettomana. Kun lähdin lukion jälkeen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle järkytyin että itsestä pitää ihan oikeasti pitää itse huolta ja hankkia tuleva elantonsa. Ryhdyin siis paniikissa hommaamaan sivutöitä ja kun sain sellaisia niin koin heti, että olen saavuttanut olennaisen. Nyt olen jo keski-ikäinen enkä ole sinänsä saavuttanut mitään suurempaa mutta aika huolettomasti olen taas pystynyt elämään kuten lapsuudessa.

Paljon parempaa mitä koskaan kuvittelin. 

En muista mitä ajattelin lapsena. Tai ajattelin varmaan muuttavani muualle, kun äiti ja isä pitivät itsestäänselvänä että muutetaan jonnekin kauas. Ja niinhän se meni.

Teini-ikäinen minäni olisi kauhuissaan siitä miten keskiluokkainen ja tavallinen minusta on tullut.

Olisin kauhuissani kun huomaisin että mulla on edelleen ne kamalat rumat hampaat. Koko lapsuuden haaveilin että saan aikuisena sellaiset hampaat joilla voi hymyillä.

Elän aika lailla sitä elämää, mitä lapsuudessa kuvittelin. Yhtä asiaa en olisi ikinä uskonut, jos kristallipallo olisi kertonut: että eroaisin. Se ei ollut vaihtoehto, mutta niin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Olisin kauhuissani kun huomaisin että mulla on edelleen ne kamalat rumat hampaat. Koko lapsuuden haaveilin että saan aikuisena sellaiset hampaat joilla voi hymyillä.

Hyvä pointti. Jos olisin 15-vuotiaana tiennyt että naama on edelleen näppylöitä täynnä 20 vuotta myöhemmin, olisin varmaan tappanut itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsen mieli riitä kuvittelemaan, millaista on aikuisena. Se on aivan liikaa vaadittu.

Sitähän tässä kysyttiin. Jos sun äly ja mielikuvitus ei ole riittänyt, ei tarkoita että muut kärsisivät samasta ongelmasta.

Ei lapsi voi tietää aikuisen elämästä.

En todellakaan ajatellut, että minusta tulisi pitkäaikaistyötön. 

Toisaalta enpä kyllä ajatellut sitäkään, että minulla koskaan olisi seurustelusuhteita.

Elämässäni ovat onnistuneet ihan muut asiat mitä kuvittelin, ja menneet persiilleen ihan muut mitä kuvittelin.

Olen pärjännyt huonommin mitä odotin. Olin aina hyvä koulussa ja ajattelin että valmistun yliopistosta, saan vakityön, ostan omakotitalon ja saan pari lasta. Yliopistosta valmistuin, mutta en saanut oman alan töitä. Olen tehnyt matalapalkka-alan hommia mutta ei näillä tuloilla asuntolainaa saa eikä perhettä elätetä. Siispä vielä asun vuokralla eikä ole lapsia .

Teiniminä tekis varmaan itsarin.

Syöpä ja muita vaikeita sairauksia jo 30-vuotiaana, sen seurauksena pitkäaikaistyöttömyys, juoppo mies...

26-vuotiaana kaikki oli vielä loistavasti. Siihen olisi ollut hyvä päättää.

Olen siinä ammatissa, minkä päätin noin 6v pikkutyttönä. Eli opettaja.

Minun piti asua lapsuuden kotiseudulla ikuisesti, mutta nyt asun monen sadan kilometrin päässä.

Halusin löytää unelmieni prinssin, ja sen sain.

Haaveilin isosta omakotitalosta, mutta nyt asumme pienehkössä, mutta uudessa rivitalopäädyssä. Lisäksi meillä on alle 10km päässä huvila. Omakotitalo ei ole enää unelmissa, vaan tavoitteena siirtyä kerrostaloon kun lapset kasvavat.

Minun piti saada 3 tyttöä, joille oli nimetkin valmiina. Sainkin 2 poikaa. Elämä piti olla nukkeja ja mekkoja, mutta nyt se on jääkiekkoa ja jalkapalloa. Ja tämä tuntuu juuri hyvältä.

Kaikki mennyt siis hyvin ja jopa paremmin kuin halusin.