Millä saada 3v lopettamaan juoksentelun/karkailun?

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet opettanut lapsesi siihen, ettei auktoriteettia kunnioiteta? Kolmevuotias kyllä ymmärtää puhetta -- ja osaa myös juoksuttaa lässyttävää äitiä pakoon -- kun mitään rajoja ei ole. Et osaa toimia kolmevuotiaan kanssa -- odotapa teini-ikää,,,,,,

En lässytä ja osaan komentaa mutta ei lapsi silti tottele usein. Tarhassa muuten ei myös kaikki lapset aina tottele hoitajia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet opettanut lapsesi siihen, ettei auktoriteettia kunnioiteta? Kolmevuotias kyllä ymmärtää puhetta -- ja osaa myös juoksuttaa lässyttävää äitiä pakoon -- kun mitään rajoja ei ole. Et osaa toimia kolmevuotiaan kanssa -- odotapa teini-ikää,,,,,,

En lässytä ja osaan komentaa mutta ei lapsi silti tottele usein. Tarhassa muuten ei myös kaikki lapset aina tottele hoitajia!

Kannattaa jättää tuollaiset provoviestit ihan omaan arvoonsa. Mitään ei siitä saa, jos niihin vastaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika. Mun nuorempi lapsi oli tuollainen 3–4-vuotiaana. Sillai hauskasti, että toisaalta tämä lapsi on aivan äärimmäisen kiltti ja hyväntahtoinen. Päiväkodista ja eskarista ei ole koskaan tullut muuta kuin kiittävää palautetta, aina korostettu sitä, miten ystävällinen, empaattinen ja toiset huomioon ottava lapsi on. Mutta näissä kävelyhommissa on ollut aina mies, joka kulkee omia polkujaan. Nykyään, kun päässä on enemmän järkeä, se toteutuu käytännössä niin, että kun olemme vaikka metsäretkellä, me muut kävelemme polkua tai metsätietä pitkin, mutta Camel-mies kulkee metsän puolella. Myös hänen normaalit reittinsä sisällä poikkeavat huomattavasti muiden perheenjäsenten reiteistä. Kuljetaan sohvan kautta, hypätään sohvan kaiteelta (kielletty), kiikutaan pöydän ja sohvan välissä (kielletty), kaarretaan pöydän alta jne. Kun istui vielä rattaissa, yleensä roikkui rattaiden toisella puolella ja viisti rukkasella pyörää (ei sallittua sekään) tai keksi jotain muuta.

Tuntuu, että lapsen keholla on ihan oma elämä, johon ei mikään järkipuhe tepsi. Nimittäin hänen kanssaan on ihan helppo sopia monenlaisista säännöistä, joita hän kyllä noudattaa pikkutarkasti, esim. tavaroistaan ja vaikkapa silmälaseistaan pitää valtavan hyvää huolta. Osaa kyllä myös keskittyä hyvin ja oppii mielellään uuttaa, on mm. oppinut lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ihan itsekseen.

Meillä auttoi siis aika ja jatkuva varuillaanolo.

Turvallisuuskysymys pitää myös ottaa huomioon. Ei voi vain odotella, jos lapsi tekee jotakin mikä on vaarallista. Esimerkiksi kaupungilla liikkuessa ei useinkaan ole mitään turvallista puolta missä kulkea.

Hanki tosiaan valjaat. Tyttäremme oli yli 2-vuotiaana täysin mahdoton menemään, eikä ollut korvia ollenkaan... Ja joka paikkaan juosten. Hankin valjaat ja kotoa löytyi vanha koiran flexi (3-metriä), niillä onnistui kaupassa/kaupungilla käynnit. Toki katsottiin välillä pitkään, mutta mitä siitä, turvallisuus tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika. Mun nuorempi lapsi oli tuollainen 3–4-vuotiaana. Sillai hauskasti, että toisaalta tämä lapsi on aivan äärimmäisen kiltti ja hyväntahtoinen. Päiväkodista ja eskarista ei ole koskaan tullut muuta kuin kiittävää palautetta, aina korostettu sitä, miten ystävällinen, empaattinen ja toiset huomioon ottava lapsi on. Mutta näissä kävelyhommissa on ollut aina mies, joka kulkee omia polkujaan. Nykyään, kun päässä on enemmän järkeä, se toteutuu käytännössä niin, että kun olemme vaikka metsäretkellä, me muut kävelemme polkua tai metsätietä pitkin, mutta Camel-mies kulkee metsän puolella. Myös hänen normaalit reittinsä sisällä poikkeavat huomattavasti muiden perheenjäsenten reiteistä. Kuljetaan sohvan kautta, hypätään sohvan kaiteelta (kielletty), kiikutaan pöydän ja sohvan välissä (kielletty), kaarretaan pöydän alta jne. Kun istui vielä rattaissa, yleensä roikkui rattaiden toisella puolella ja viisti rukkasella pyörää (ei sallittua sekään) tai keksi jotain muuta.

Tuntuu, että lapsen keholla on ihan oma elämä, johon ei mikään järkipuhe tepsi. Nimittäin hänen kanssaan on ihan helppo sopia monenlaisista säännöistä, joita hän kyllä noudattaa pikkutarkasti, esim. tavaroistaan ja vaikkapa silmälaseistaan pitää valtavan hyvää huolta. Osaa kyllä myös keskittyä hyvin ja oppii mielellään uuttaa, on mm. oppinut lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ihan itsekseen.

Meillä auttoi siis aika ja jatkuva varuillaanolo.

Turvallisuuskysymys pitää myös ottaa huomioon. Ei voi vain odotella, jos lapsi tekee jotakin mikä on vaarallista. Esimerkiksi kaupungilla liikkuessa ei useinkaan ole mitään turvallista puolta missä kulkea.

En sanonutkaan, että lapsen pitää antaa mennä. Jokaisen pitää löytää ne omat keinot. Viestini tarkoutuksena oli vain tuoda esille, että pienet lapset nyt vain ovat impulssikontrolliltaan heikompia ja toisilla on enemmän taipumusta häipymiseen kuin toisilla. Täällä helposti puhutaan lapsista siihen sävyyn, että he ovat sitä, mitä vanhemmat heihin kaatavat (tabula rasa) ja jos lapsi ei toimikaan kuten kuviteltu, vanhemmassa on vikaa. Halusin tuoda myös lapsen oman näkemyksen asiasta. Minusta on hyvä kuulla sekin, koska tämä lapsi osaa kuvata omia sisäisiä tuntemuksiaan. Eivät kaikki osaa, esim. vanhempi lapseni ei samalla tavalla osaa kertoa, mitä ajattelee tai tuntee.

Anna lapselle huomiota ja kehu häntä. Silloin hänen ei tarvitse itse hakea huomiota ainoalla tietämällään tavalla.

On myös turvareppuja, eli sama idea kuin valjaissa, mutta repusta lähtee hihna josta aikuinen pitää kiinni. Ilmeisesti myös pysyvät tiukasti lapsen päällä (?), ainakin jossain näin kuvan sellaisesta jossa meni klipsillinen remmi rintakehän / mahan kohdalla olkaimesta toiseen. Niissä on kaikkia kivoja eläinhahmoja, ja repun selässä kantaminen voi muutenkin olla lapselle mielekkäämpää (tai siitä saa tehtyä sellaista, esim. kantamalla repussa jotain aarteita tms.), niin lapsi vois ehkä suhtautua niihin positiivisemmin kuin valjaisiin?

Vierailija kirjoitti:

On myös turvareppuja, eli sama idea kuin valjaissa, mutta repusta lähtee hihna josta aikuinen pitää kiinni. Ilmeisesti myös pysyvät tiukasti lapsen päällä (?), ainakin jossain näin kuvan sellaisesta jossa meni klipsillinen remmi rintakehän / mahan kohdalla olkaimesta toiseen. Niissä on kaikkia kivoja eläinhahmoja, ja repun selässä kantaminen voi muutenkin olla lapselle mielekkäämpää (tai siitä saa tehtyä sellaista, esim. kantamalla repussa jotain aarteita tms.), niin lapsi vois ehkä suhtautua niihin positiivisemmin kuin valjaisiin?

Niistä repuista on aika helppo kiemurrella irti, kun niissä ei ole mitään hihnaa joka kulkisi ympäri koko rinnan ja selän. Meillä lapsi oppi tosi nopeasti "nostamaan" sen repun pois päältään.

Lapsi uskaltaa uhmata koska tuntee olonsa turvalliseksi ja tietää, että rakastat silti. En valitettavasti osaa auttaa ongelman kanssa, mutta jotain olet ainakin tehnyt oikein! 

Aina kun mahdollista, pysähdy tarkastelemaan auton alle jääneitä eläimiä, ja kerro että tämäkin pikku pupu oli lähtenyt juoksemaan autotiellä... Jos raatoja ei löydy niin etsi Googlen kuvahaulla. Jos lapsi ei opi niin etsi Youtubesta videoita joissa eläin jää auton alle, ja rysähdyksen seuraukset.

Meillä jenkeistä tilattu sähköpanta osoittautui hyväksi.

Voi olla mahdotonta. Meillä on aina toiminut parhaiten sellainen, että muussa tilanteessa keskustellaan asiasta. Esim. ulos lähtiessä puhutaan siitä, miten kävellään tai ihan muuten vain sohvallaa puhutaan, ettei ole kivaa, kun karkaillaan ja se on ihan vaarallistakin.

Tietysti siinä tilanteessakin pitää sanoa, mutta meillä ei yleensä olla silloin oltu kovin vastaanottavaisia. Itkuksi taisi lopulta lähes aina mennä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä jenkeistä tilattu sähköpanta osoittautui hyväksi.

Lääkkeet toimii myös hyvin. Vähän neuroleptejä niin johan loppuu juoksentelu.