Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Eksä ei anna tavata lastani
Ikäväpikkuista
11.02.2021 |
Olemme eronneet avopuolisoni kanssa. Meillä on yhteishuoltajuus yli vuodenikäisestänlapsesta. Lastenvalvojan aika on vasta 1,5kk päästä. Lapsen äiti ei kuitenkaan anna minun nähdä lastani. Ei vastaa puheluihin, eikä viesteihin. Isänä minulla ei taida olla mitään, mitä voisin tilanteessa tehdä.
Kommentit (62)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
IkäväPikkuista kirjoitti:
Taidan lopettaa tämän keskustelun omalta osaltani tähän.
Ihan kunnollinen olen. Käyn töissä päivät, ei alko ongelmia tai muutakaan. Jos se on hankala ymmärtää, että tästä maailmasta löytyy näköjään ihmisiä jotka haluavat eron jälkeen omia lapsen itselleen ilman mitään pätevää syytä. Niin en jaksa täällä kirjoitella ja puolustella omaa näkemystäni.Kiitos kuitenkin asiallisille vastauksille, vaikka ilmeisesti lopussa ei luettu enää alkukirjoitusta (eikä mitään siltä väliltä) ja mopo karkasi käsistä.
Pitää pysyä nyt vaan rauhallisena. Ja vielä tulee aika, kun kaikki selviää.
Toivon todella, että näet lapsesi pian. Hommaa se juristi ja ruetkaa selvittämään oikeuksiasi ja sinuna hakisin suoraan yksinhuoltajuutta. Tuommosen äidin kanssa tulee olemaan jatkossakin ongelmia. Lapselle äiti vain vahinkoa aiheuttaa tälläisellä ja se kertoo jo aika paljon, ettei hän ole kykeneväinen antamaan lapselle turvallista elämää. Vaikka häntä kuinka itseä vituttaisi entinen puoliso, niin ei hänellä ole oikeutta päättää lapsen puolesta onko hänellä isää vai ei.
Nää on näitä missä pitäisi kuulla toisenkin osapuolen näkemys. Ja mitä ap:hen tulee niin "lapsen äiti ei anna nähdä" ei oikein kerro mitään.
- Miksei anna
- Mitä olette sopineet keskenänne
- Miten olet yrittänyt ratkoa tilannetta
- Oletko itse aiheuttanut tilanteesi
- Oletko tehnyt ohareita ja ollut epäluotettava aiemmin
- Oleto itse hoitanut lapsen kun olet sitä hoitanut vai dumpannut kersan omalle äidillesi/tyttikselle
- Onko lapsen turvallista nähdä sinua (lainkaan tai edes valvotusti)
Ja oma "oon ihan superiskä eksä vaan katkera" ei sekään oikein tässä riitä.
Suosittelen molempia osapuolia hommaamaan itselleen juristin ja keskusteluapua. Lopuksi vielä, on kuspäisiä eukkoja jotka vieraannuttaa lapsia. Tosin siihen on usein syynsä vaikkei hyväksyttävää itsessään olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä on niin, että jos mies kohtelee naista hyvin niin lasten tapaamisen suhteen eitule ongelmia. Jossain on varmasti poikkeus, mutta minustakaan ei oikein kuulosta todelta aloittajan selitykset siitä, miten oli käytännössä lähes täydellinen mies. Riitelyä oli, mutta kuulemma ei edes huutanut? Miten sekään voi olla mahdollista?
Minun äitini vieraanutti minut isästäni. Ja hyvä niin. Ensinnäkin äiti ei olisi selvinnyt henkisesti, jos hänen olisi pitänyt olla exänsä eli minun isäni henkisessä pihtiotteessa. Toisekseenkin minun isäni on oikeasti hankala mies. Käytännössä, mutta ei paperilla.
Mitä sitten itse tuumasin asiasta? No, olisin ihan mielläni nähnyt isääni, mutta samalla kyllä ymmärsin varsin hyvin sen, että se homma ei olisi ikimaailmassa onnistunut ja halusin kasvaa vain aikuiseksi ilman enempiä riitoja. Isäni ei olisi osannut minua huoltaa, joten olin äidin varassa ja äidin mielenterveys olisi kyllä mennyt, jos hänen olisi pitänyt olla isäni kanssa tekemisissä. Näin muodoin ihan itse pyysin että tulisi yksinhuoltajuus äidilleni eikä tapaamisoikeutta.
Ongelma on se, että olisin halunnut tavata kyllä, mutta olisin halunnut tavata isääni ikäänkuin toisena henkilönä, mikä hän on. Aikuisena sitten otin yhteyttä ja selvisimme pari vuotta jonkinlaisissa väleissä, kunnes isäni suuttui minulle jostain mitä en koskaan ole tullut tietämään ja kun yritin sen jälkeen sopia jonkinlaiset välit niin hommat menivät ihan oudoiksi. Hän alkoi puhumaan sellaisia, että ehkä voisiolla kanssani tekemisissä, jos saisi kasvattaa minut toisenlaiseksi. Oli silloin noin 27 vuotta. Muutenkin ne jutut meni pelottavaksi ja tuli sellainen creepy olo, että aloin ymmärtää äitiäni paljon paremmin.
Ja isäni oli siis yliopistokoulutettu johtaja, joka teki täyden työuran ja on edelleen siinä toisessa avioliitossaan, minkä takia ero loppujen lopuksi tuli.
Tämän kokemuksen jälkeen minulla alkaa kellot soida, kun joku mies sanoo, että on lähes täydellinen, aina auttamassa eikä edes huuda ja sitten nainen ei edes anna lastaan hoidettavaksi. Asioihin on yleensä joku syy.
Toisekseenkin, jos se nainen on henkisesti ihan rikki siitä erosta, eikä selviydy niistä tapaamisista, niin silloin todellakin on lapsen etu että niitä tapaamisia ei ole. Ei kannata lähteä riitelemään tässä vaiheessa, se lapsi on niin pieni. Antaa aikaa ja yrittää virallista kautta. Tilanne voi hyvin tasaantua. Itse ainakin olisin ollut täysin henkisessä katastrofissa, jos olisi tullut puolison kanssa ero, kun meidän lapsi oli 1,5 kk. Siinä ei silloin paljoa paina lapsen kannalta oikeus kumpaankin vanhempaan. Ei se lapsi sen ikäisenä sitä isäänsä tarvitsee. Lapsi tarvitsee siinä iässä yhden huoltajan, joka kykenee siihen huoltamiseen.
Jos parisuhde menee rikki tuossa vaiheessa, niin kyllä siinä miehessä on myös vikaa. Jos suhde on ollut niin huono, että noin nopeasti olla tuollaisessa tilanteessa, niin ei olisi pitänyt niitä lapsia hankkia.
Voi jestas mitä paskaa sitä saakin lukea. Sekö on lapselle hyväksi, että ei anneta tavata vanhempaa esim vuoteen, milloin lapsi jo unohtaa isänsä ja sitten kun oikeus toteutuu, niin lapsen pitäisi sopeutua lähes vieraan ihmisen luokse? Kyllä se olisi vain lapselle parasta, että ne molemmat vanhemmat on mukana elämässä koko ajan. Vaikka äiti olisi miten rikki erosta, niin näin hän vain pistää lapsen kärsimään. Kyllä mamman pitäisi nyt laittaa se lapsi etusijalle, niin kun normaali vanhempi tekisi.
Ilmoita äidille, että seuraavan elatusmaksun saa käteisellä rahalla lapsen palautuksen yhteydessä niin eiköhän ala jotain tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kuulostaa melko uskottavalta. Mutta mutta. Kun itselläkin on kokemusta siitä, miten ujolta peruspertiltä vaikuttava isä naapurissa olikin todellisuudessa väkivaltainen mielenterveysongelmainen, niin ei näissä asioissa osaa enää luottaa kenenkään sanaan eikä mihinkään vaikutelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Nää on näitä missä pitäisi kuulla toisenkin osapuolen näkemys. Ja mitä ap:hen tulee niin "lapsen äiti ei anna nähdä" ei oikein kerro mitään.
- Miksei anna
- Mitä olette sopineet keskenänne
- Miten olet yrittänyt ratkoa tilannetta
- Oletko itse aiheuttanut tilanteesi
- Oletko tehnyt ohareita ja ollut epäluotettava aiemmin
- Oleto itse hoitanut lapsen kun olet sitä hoitanut vai dumpannut kersan omalle äidillesi/tyttikselle
- Onko lapsen turvallista nähdä sinua (lainkaan tai edes valvotusti)
Ja oma "oon ihan superiskä eksä vaan katkera" ei sekään oikein tässä riitä.
Suosittelen molempia osapuolia hommaamaan itselleen juristin ja keskusteluapua. Lopuksi vielä, on kuspäisiä eukkoja jotka vieraannuttaa lapsia. Tosin siihen on usein syynsä vaikkei hyväksyttävää itsessään olekaan.
Ai sittenkö riittäisi, jos AP olisi ollut nainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa melko uskottavalta. Mutta mutta. Kun itselläkin on kokemusta siitä, miten ujolta peruspertiltä vaikuttava isä naapurissa olikin todellisuudessa väkivaltainen mielenterveysongelmainen, niin ei näissä asioissa osaa enää luottaa kenenkään sanaan eikä mihinkään vaikutelmiin.
Mihis tässä sinun luottamusta on tarvittu?
Vierailija kirjoitti:
Ilmoita äidille, että seuraavan elatusmaksun saa käteisellä rahalla lapsen palautuksen yhteydessä niin eiköhän ala jotain tapahtua.
"Lastenvalvojan aika on vasta 1,5kk päästä."
Todennäköisesti mistään ei ole vielä sovittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä on niin, että jos mies kohtelee naista hyvin niin lasten tapaamisen suhteen eitule ongelmia. Jossain on varmasti poikkeus, mutta minustakaan ei oikein kuulosta todelta aloittajan selitykset siitä, miten oli käytännössä lähes täydellinen mies. Riitelyä oli, mutta kuulemma ei edes huutanut? Miten sekään voi olla mahdollista?
Minun äitini vieraanutti minut isästäni. Ja hyvä niin. Ensinnäkin äiti ei olisi selvinnyt henkisesti, jos hänen olisi pitänyt olla exänsä eli minun isäni henkisessä pihtiotteessa. Toisekseenkin minun isäni on oikeasti hankala mies. Käytännössä, mutta ei paperilla.
Mitä sitten itse tuumasin asiasta? No, olisin ihan mielläni nähnyt isääni, mutta samalla kyllä ymmärsin varsin hyvin sen, että se homma ei olisi ikimaailmassa onnistunut ja halusin kasvaa vain aikuiseksi ilman enempiä riitoja. Isäni ei olisi osannut minua huoltaa, joten olin äidin varassa ja äidin mielenterveys olisi kyllä mennyt, jos hänen olisi pitänyt olla isäni kanssa tekemisissä. Näin muodoin ihan itse pyysin että tulisi yksinhuoltajuus äidilleni eikä tapaamisoikeutta.
Ongelma on se, että olisin halunnut tavata kyllä, mutta olisin halunnut tavata isääni ikäänkuin toisena henkilönä, mikä hän on. Aikuisena sitten otin yhteyttä ja selvisimme pari vuotta jonkinlaisissa väleissä, kunnes isäni suuttui minulle jostain mitä en koskaan ole tullut tietämään ja kun yritin sen jälkeen sopia jonkinlaiset välit niin hommat menivät ihan oudoiksi. Hän alkoi puhumaan sellaisia, että ehkä voisiolla kanssani tekemisissä, jos saisi kasvattaa minut toisenlaiseksi. Oli silloin noin 27 vuotta. Muutenkin ne jutut meni pelottavaksi ja tuli sellainen creepy olo, että aloin ymmärtää äitiäni paljon paremmin.
Ja isäni oli siis yliopistokoulutettu johtaja, joka teki täyden työuran ja on edelleen siinä toisessa avioliitossaan, minkä takia ero loppujen lopuksi tuli.
Tämän kokemuksen jälkeen minulla alkaa kellot soida, kun joku mies sanoo, että on lähes täydellinen, aina auttamassa eikä edes huuda ja sitten nainen ei edes anna lastaan hoidettavaksi. Asioihin on yleensä joku syy.
Toisekseenkin, jos se nainen on henkisesti ihan rikki siitä erosta, eikä selviydy niistä tapaamisista, niin silloin todellakin on lapsen etu että niitä tapaamisia ei ole. Ei kannata lähteä riitelemään tässä vaiheessa, se lapsi on niin pieni. Antaa aikaa ja yrittää virallista kautta. Tilanne voi hyvin tasaantua. Itse ainakin olisin ollut täysin henkisessä katastrofissa, jos olisi tullut puolison kanssa ero, kun meidän lapsi oli 1,5 kk. Siinä ei silloin paljoa paina lapsen kannalta oikeus kumpaankin vanhempaan. Ei se lapsi sen ikäisenä sitä isäänsä tarvitsee. Lapsi tarvitsee siinä iässä yhden huoltajan, joka kykenee siihen huoltamiseen.
Jos parisuhde menee rikki tuossa vaiheessa, niin kyllä siinä miehessä on myös vikaa. Jos suhde on ollut niin huono, että noin nopeasti olla tuollaisessa tilanteessa, niin ei olisi pitänyt niitä lapsia hankkia.
Voi jestas mitä paskaa sitä saakin lukea. Sekö on lapselle hyväksi, että ei anneta tavata vanhempaa esim vuoteen, milloin lapsi jo unohtaa isänsä ja sitten kun oikeus toteutuu, niin lapsen pitäisi sopeutua lähes vieraan ihmisen luokse? Kyllä se olisi vain lapselle parasta, että ne molemmat vanhemmat on mukana elämässä koko ajan. Vaikka äiti olisi miten rikki erosta, niin näin hän vain pistää lapsen kärsimään. Kyllä mamman pitäisi nyt laittaa se lapsi etusijalle, niin kun normaali vanhempi tekisi.
Sinä et nyt selvästikään oikeasti tajua yhtään mitään. Joa se äiti on rikki niin se on rikki. Jos se ei kestä nähdä sitä isää niin se ei kestä nähdä sitä isää. Ei se muutu sen takia, että joku pakottaa lakipykälillä. Ja jos se äiti on rikki, niin se lapsi kärsii. Paljon enemmän kuin se kärsii siitä, että ei näe isäänsä jonkuun aikaan.
Isän oikeus olla isä ei ole niin tärkeä kuin se, että se lapsen äiti selviää.
Kyllä se tilanne muuttuu, koska meillä on lait ja säädökset. Mutta mikään isän ajama yksinhuoltajuus ei ole tuossa tilanteessa mitään muuta kuin lapsen kiduttamista. Lapsi on 1,5 vuotta!!
Aloittaja on sanonut, että kumpikin ovat hänen mielestään ihan ok ihmisiä, joten tilanne ei ole se, että äiti olisi narkkari ja lapselle vahingollinen.
Isät, hoitakaa ne suhteenne niin, ettei tarvitse erota kun lapset ovat ihan pieniä. Riitaan tarvitaan kaksi ja synnytys aiheuttaa masennusta ja väsymystä ja uupumusta ja seksielämäkin monella häviää pitkäksi aikaa. Pitää sopeutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä on niin, että jos mies kohtelee naista hyvin niin lasten tapaamisen suhteen eitule ongelmia. Jossain on varmasti poikkeus, mutta minustakaan ei oikein kuulosta todelta aloittajan selitykset siitä, miten oli käytännössä lähes täydellinen mies. Riitelyä oli, mutta kuulemma ei edes huutanut? Miten sekään voi olla mahdollista?
Minun äitini vieraanutti minut isästäni. Ja hyvä niin. Ensinnäkin äiti ei olisi selvinnyt henkisesti, jos hänen olisi pitänyt olla exänsä eli minun isäni henkisessä pihtiotteessa. Toisekseenkin minun isäni on oikeasti hankala mies. Käytännössä, mutta ei paperilla.
Mitä sitten itse tuumasin asiasta? No, olisin ihan mielläni nähnyt isääni, mutta samalla kyllä ymmärsin varsin hyvin sen, että se homma ei olisi ikimaailmassa onnistunut ja halusin kasvaa vain aikuiseksi ilman enempiä riitoja. Isäni ei olisi osannut minua huoltaa, joten olin äidin varassa ja äidin mielenterveys olisi kyllä mennyt, jos hänen olisi pitänyt olla isäni kanssa tekemisissä. Näin muodoin ihan itse pyysin että tulisi yksinhuoltajuus äidilleni eikä tapaamisoikeutta.
Ongelma on se, että olisin halunnut tavata kyllä, mutta olisin halunnut tavata isääni ikäänkuin toisena henkilönä, mikä hän on. Aikuisena sitten otin yhteyttä ja selvisimme pari vuotta jonkinlaisissa väleissä, kunnes isäni suuttui minulle jostain mitä en koskaan ole tullut tietämään ja kun yritin sen jälkeen sopia jonkinlaiset välit niin hommat menivät ihan oudoiksi. Hän alkoi puhumaan sellaisia, että ehkä voisiolla kanssani tekemisissä, jos saisi kasvattaa minut toisenlaiseksi. Oli silloin noin 27 vuotta. Muutenkin ne jutut meni pelottavaksi ja tuli sellainen creepy olo, että aloin ymmärtää äitiäni paljon paremmin.
Ja isäni oli siis yliopistokoulutettu johtaja, joka teki täyden työuran ja on edelleen siinä toisessa avioliitossaan, minkä takia ero loppujen lopuksi tuli.
Tämän kokemuksen jälkeen minulla alkaa kellot soida, kun joku mies sanoo, että on lähes täydellinen, aina auttamassa eikä edes huuda ja sitten nainen ei edes anna lastaan hoidettavaksi. Asioihin on yleensä joku syy.
Toisekseenkin, jos se nainen on henkisesti ihan rikki siitä erosta, eikä selviydy niistä tapaamisista, niin silloin todellakin on lapsen etu että niitä tapaamisia ei ole. Ei kannata lähteä riitelemään tässä vaiheessa, se lapsi on niin pieni. Antaa aikaa ja yrittää virallista kautta. Tilanne voi hyvin tasaantua. Itse ainakin olisin ollut täysin henkisessä katastrofissa, jos olisi tullut puolison kanssa ero, kun meidän lapsi oli 1,5 kk. Siinä ei silloin paljoa paina lapsen kannalta oikeus kumpaankin vanhempaan. Ei se lapsi sen ikäisenä sitä isäänsä tarvitsee. Lapsi tarvitsee siinä iässä yhden huoltajan, joka kykenee siihen huoltamiseen.
Jos parisuhde menee rikki tuossa vaiheessa, niin kyllä siinä miehessä on myös vikaa. Jos suhde on ollut niin huono, että noin nopeasti olla tuollaisessa tilanteessa, niin ei olisi pitänyt niitä lapsia hankkia.
Voi jestas mitä paskaa sitä saakin lukea. Sekö on lapselle hyväksi, että ei anneta tavata vanhempaa esim vuoteen, milloin lapsi jo unohtaa isänsä ja sitten kun oikeus toteutuu, niin lapsen pitäisi sopeutua lähes vieraan ihmisen luokse? Kyllä se olisi vain lapselle parasta, että ne molemmat vanhemmat on mukana elämässä koko ajan. Vaikka äiti olisi miten rikki erosta, niin näin hän vain pistää lapsen kärsimään. Kyllä mamman pitäisi nyt laittaa se lapsi etusijalle, niin kun normaali vanhempi tekisi.
Sinä et nyt selvästikään oikeasti tajua yhtään mitään. Joa se äiti on rikki niin se on rikki. Jos se ei kestä nähdä sitä isää niin se ei kestä nähdä sitä isää. Ei se muutu sen takia, että joku pakottaa lakipykälillä. Ja jos se äiti on rikki, niin se lapsi kärsii. Paljon enemmän kuin se kärsii siitä, että ei näe isäänsä jonkuun aikaan.
Isän oikeus olla isä ei ole niin tärkeä kuin se, että se lapsen äiti selviää.
Kyllä se tilanne muuttuu, koska meillä on lait ja säädökset. Mutta mikään isän ajama yksinhuoltajuus ei ole tuossa tilanteessa mitään muuta kuin lapsen kiduttamista. Lapsi on 1,5 vuotta!!
Aloittaja on sanonut, että kumpikin ovat hänen mielestään ihan ok ihmisiä, joten tilanne ei ole se, että äiti olisi narkkari ja lapselle vahingollinen.
Isät, hoitakaa ne suhteenne niin, ettei tarvitse erota kun lapset ovat ihan pieniä. Riitaan tarvitaan kaksi ja synnytys aiheuttaa masennusta ja väsymystä ja uupumusta ja seksielämäkin monella häviää pitkäksi aikaa. Pitää sopeutua.
No joo en kyllä ymmärrä yhtään tätä sinun ajattelutapaa. Jos äiti on niin rikki, niin kannattaisi ehdottomasti antaa lapsi suorilta isälle, joka ilmeisesti voi paremmin. Edelleen sen äidin täytyisi kyetä ajattelemaan myös lapsen parasta ja lapsen tulevaisuutta, vaikka miten itseä surettaisi ero. Ei se ole mikään syy vieraannuttaa lasta isästä, ettei äitiä kiinnosta nähdä tätä. Isä on ollut lapsen elämässä kuitenkin ilmeisesti alusta asti päivittäin, niin ei se lapsi siitä mitenkään kärsi, että viettäisi jatkossakin aikaa hänen kanssaan. Päinvastoin. Pitäisi olla semmoinen laki, että jos turhaan vieraannuttaa, niin kokonaan sellaiselta lapsi pois. Täysijärkinen pystyy ajattelemaan asiaa myös lapsen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ap olisi nainen ja vieraannuttava osapuoli mies, olisiko vastaukset tuollaisia, kuin iso osa tässä ketjussa? Osallistuitko lapsen hoitoon, tuitko/ rakastitko oikein entistä puolisoasi?
Toki tapauksia on paljon jossa on hyväkin, että lapsi ei joudu tapaamaan toista vanhempaansa, mutta mitä oikeastaan tiedämme ap:n tilanteesta, sen lisäksi minkä hän kertoo? On helppo huudella. Totta on myös se, että jotkut katkeruuttaan estävät toisen vanhemman näkemisen. He eivät pysty ymmärtämään, että lapselta se on pois jos suljetaan toinen välittävä vanhempi pois kuvioista, koska ona parisuhde on päättynyt. Moni mies on ruvennut eron myötä paremmaksi isäksi lapsilleen, kuin koskaan parisuhteessa ollessaan. Monesti on myös (oho paskamyrsky tulossa) niin, että nainen on tiennyt kaiken "paremmin", mies ei ole osannut mitään oikein pöydänkin pyyhkii väärin... tiedätte tyypin kaikki huonosti mitä toinen tekee ja sitten toinen luovuttaa..
Mikäli isä on ollut 1,5-vuotiaan lapsen pääasiallinen hoitaja ja äiti ihmettelee eron jälkeen ettei saa tavata lasta niin kyllä, ensimmäinen reaktio on miettiä mikä on syy. Normaalisti hmismieli kun ei toimi niin, että muutenkin raskaassa tilanteessa halutaan olla pikkulapsessa kiinni 24/7 ihan vain vttumaisuuttaan.
Ja jos tässä nyt sattuukin olemaan jokin kaapin paikan osoittelu kyseessä, vihoviimeinen asia mitä tässä vaiheessa tulisi tehdä on juristilla/käräjillä/yksinhuoltajuudella uhkailu. Mikäli äiti ei vastaa yhteydenottoihin, kannattaa soittaa lastensuojeluun ja pyytää tarkastamaan onko kaikki kunnossa. Paitsi että itse saa mielenrauhaa, se on myös viesti exälle tavalla, jota hän ei voi kääntää sinua vastaan.
Puhutaan vanhemmuuden mukanaan tuomasta viisaudesta mutta näitä ketjuja lukiessa se kyllä loistaa poissaolollaan. Kuinka lapsellista käyttää yhteistä lasta vallan ja koston välineenä, kuvottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarina ontuu. Vauvalla ikää 1,5v, onko äiti siis muuttanut uuteen asuntoon kun isä ei voi mennä vanhaan kotiinsa soittamaan ovikelloa vai lähtikö isä ns kävelemään.
Ymmärtäisin ongelman lähinnä jos asunnossa olisi jo uusi mies. Muutoin en.
Vieraannuttaminen on nykyään laissa kiellettyä. Samoin nykyään myös tämä koskee isovanhempia.
Palaan nyt kuitenkin vielä kertomaan, että sain eilen tavata lastani lastentapaamispaikassa. Lastenvalvoja oli soittanut lapsen äidille tämmöisestä mahdollisuudesta ja onneksi pääsin edes tunniksi olemaan lapsen kanssa.
Lapsi itki käytävällä kunnes tuotiin huoneeseen jossa olin. Tyttö näki minut ja itkeminen loppui kuin seinään, hölmistynyt katse kesti muutaman sekunnin, kunnes jo osoittikin sormella huoneessa olevia leluja. Siitäpä se sitten lähti. :)
Nyt saatiin aikoja pariin tapaamiseen viikossa. Pitkäaika tietysti odotella seuraavaa kertaa, mutta tyhjää parempi kuitenkin. Lapsen äitiä en nähnyt, eikä ole ainakaan vielä halukas vastaamaan viesteihin.
Jos lastenvalvoja antaa ajat ja tilat isään ja lapsen tapaamisiin, on jotain ap:llä pahasti pielessä. Noin ei toimita, jos isä on normaali.281
Alue: Aihe vapaa
Yleensä on niin, että jos mies kohtelee naista hyvin niin lasten tapaamisen suhteen eitule ongelmia. Jossain on varmasti poikkeus, mutta minustakaan ei oikein kuulosta todelta aloittajan selitykset siitä, miten oli käytännössä lähes täydellinen mies. Riitelyä oli, mutta kuulemma ei edes huutanut? Miten sekään voi olla mahdollista?
Minun äitini vieraanutti minut isästäni. Ja hyvä niin. Ensinnäkin äiti ei olisi selvinnyt henkisesti, jos hänen olisi pitänyt olla exänsä eli minun isäni henkisessä pihtiotteessa. Toisekseenkin minun isäni on oikeasti hankala mies. Käytännössä, mutta ei paperilla.
Mitä sitten itse tuumasin asiasta? No, olisin ihan mielläni nähnyt isääni, mutta samalla kyllä ymmärsin varsin hyvin sen, että se homma ei olisi ikimaailmassa onnistunut ja halusin kasvaa vain aikuiseksi ilman enempiä riitoja. Isäni ei olisi osannut minua huoltaa, joten olin äidin varassa ja äidin mielenterveys olisi kyllä mennyt, jos hänen olisi pitänyt olla isäni kanssa tekemisissä. Näin muodoin ihan itse pyysin että tulisi yksinhuoltajuus äidilleni eikä tapaamisoikeutta.
Ongelma on se, että olisin halunnut tavata kyllä, mutta olisin halunnut tavata isääni ikäänkuin toisena henkilönä, mikä hän on. Aikuisena sitten otin yhteyttä ja selvisimme pari vuotta jonkinlaisissa väleissä, kunnes isäni suuttui minulle jostain mitä en koskaan ole tullut tietämään ja kun yritin sen jälkeen sopia jonkinlaiset välit niin hommat menivät ihan oudoiksi. Hän alkoi puhumaan sellaisia, että ehkä voisiolla kanssani tekemisissä, jos saisi kasvattaa minut toisenlaiseksi. Oli silloin noin 27 vuotta. Muutenkin ne jutut meni pelottavaksi ja tuli sellainen creepy olo, että aloin ymmärtää äitiäni paljon paremmin.
Ja isäni oli siis yliopistokoulutettu johtaja, joka teki täyden työuran ja on edelleen siinä toisessa avioliitossaan, minkä takia ero loppujen lopuksi tuli.
Tämän kokemuksen jälkeen minulla alkaa kellot soida, kun joku mies sanoo, että on lähes täydellinen, aina auttamassa eikä edes huuda ja sitten nainen ei edes anna lastaan hoidettavaksi. Asioihin on yleensä joku syy.
Toisekseenkin, jos se nainen on henkisesti ihan rikki siitä erosta, eikä selviydy niistä tapaamisista, niin silloin todellakin on lapsen etu että niitä tapaamisia ei ole. Ei kannata lähteä riitelemään tässä vaiheessa, se lapsi on niin pieni. Antaa aikaa ja yrittää virallista kautta. Tilanne voi hyvin tasaantua. Itse ainakin olisin ollut täysin henkisessä katastrofissa, jos olisi tullut puolison kanssa ero, kun meidän lapsi oli 1,5 kk. Siinä ei silloin paljoa paina lapsen kannalta oikeus kumpaankin vanhempaan. Ei se lapsi sen ikäisenä sitä isäänsä tarvitsee. Lapsi tarvitsee siinä iässä yhden huoltajan, joka kykenee siihen huoltamiseen.
Jos parisuhde menee rikki tuossa vaiheessa, niin kyllä siinä miehessä on myös vikaa. Jos suhde on ollut niin huono, että noin nopeasti olla tuollaisessa tilanteessa, niin ei olisi pitänyt niitä lapsia hankkia.