Mulla on sellainen vaihe elämässä, että kaikki historian pa*ska on alkanut vyöryä mieleen, enkä pääse niistä ajatuksista eroon. Mistä tämä johtuu?
Kaikki vanhat traumat, kiusaaminen ja muu henkinen väkivalta, mitä olen lapsena ja nuorena kokenut... Kaikki tulevat mieleen välähdyksinä jatkuvalla syötöllä. Miksi?
Kommentit (39)
Oletko juuri ollut vähän pidemmän aikaa päihteittä?
Vainot vaan reboundaa. Mulla tuo on joka viikkoista. Se on hyvä asia. Muistat ketkä on vihollisia. Embrace it, älä taistele vastaan.
mulla on ollut enemmän ja vähemmän koko elämä tota :O
Välillä tulee välähdyksiä jostain menneestä. Jään hetkeksi niitä pohtimaan ja sitten ravistelen itseni irti. Vaihdan väkisin mieleeni jotaki muuta ajateltavaa. Vaihdan television kanavaa, tai jotain
Enkä ole myöskään koskaan saanut terapiaa, ja olen kans tollanen reipas/ työorientoitunut
mutta en usko että nämä koskaan poistuu mielestä. ei ennen kuin olen dementoitunut eikä varmaan sittenkään
Yleensä noin käy kun on elämässä turvallinen aika käsitellä vanhoja traumoja.
ainiin ja ymmärrän sitä postraumaattista stressihäiriötä esim. sotaveteraaneilla. Tällasta se varmaan heilläkin on
Kun ikää tulee, myös ikäviä kokemuksia kertyy. Varo ettei ne saa valtaa.
Sama täällä, nyt korona-aikaan joutuu olemaan niin paljon yksinkin, että ikävät ajatukset ja muistot alkavat kiertämään kehää. Joutuu olemaan liian paljon pään sisällä. Jotenkin vie voimat.
Vierailija kirjoitti:
Oletko juuri ollut vähän pidemmän aikaa päihteittä?
Olen käytttänyt päihteitä hyvin harvoin koko elämäni ajan
50 v. jälkeen alkaa kelaamaan elettyä elämää ja aiemmin tehtyjä huonoja valintoja. Hyviä ei tarvitse miettiä.
Fakkta on vaaan vähän siinä että on vähän turhaa keskittyä pohtia menneitä (jossin määrin hyödylllistä) muttta enemmänkin keskittää aika ja energia siiihen mihin pystyy vaikuttamaaan. Muiistikin esim ihmisellä on sellainen mikä tekee sen tempun että vanhat muistot korvaantuu uuusilla kokemuksilla ja tiedoilla.
Vierailija kirjoitti:
Fakkta on vaaan vähän siinä että on vähän turhaa keskittyä pohtia menneitä (jossin määrin hyödylllistä) muttta enemmänkin keskittää aika ja energia siiihen mihin pystyy vaikuttamaaan. Muiistikin esim ihmisellä on sellainen mikä tekee sen tempun että vanhat muistot korvaantuu uuusilla kokemuksilla ja tiedoilla.
Koko elämäää on vähään kuin luonnnnarmoilla olemiiista että pitäää vaan keksiä keinot millä siellä selviytyyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko juuri ollut vähän pidemmän aikaa päihteittä?
Olen käytttänyt päihteitä hyvin harvoin koko elämäni ajan
Ok, sitten en tiedä mistä johtuu. Ikäkriisi? Täytätkö pian 30?
Onneksi vauvis terapoi jos ei ilmaistyttökamut jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakkta on vaaan vähän siinä että on vähän turhaa keskittyä pohtia menneitä (jossin määrin hyödylllistä) muttta enemmänkin keskittää aika ja energia siiihen mihin pystyy vaikuttamaaan. Muiistikin esim ihmisellä on sellainen mikä tekee sen tempun että vanhat muistot korvaantuu uuusilla kokemuksilla ja tiedoilla.
Koko elämäää on vähään kuin luonnnnarmoilla olemiiista että pitäää vaan keksiä keinot millä siellä selviytyyy.
Etttä eihäään kaikkea elämässä pidä lukea kirjaimellisesti sanasta sanaaan ulkoa muistaa vaaan tärkeintä on osata piimia sieltä kaikista oleeellsin.
Vierailija kirjoitti:
mulla on ollut enemmän ja vähemmän koko elämä tota :O
Välillä tulee välähdyksiä jostain menneestä. Jään hetkeksi niitä pohtimaan ja sitten ravistelen itseni irti. Vaihdan väkisin mieleeni jotaki muuta ajateltavaa. Vaihdan television kanavaa, tai jotain
Enkä ole myöskään koskaan saanut terapiaa, ja olen kans tollanen reipas/ työorientoitunut
mutta en usko että nämä koskaan poistuu mielestä. ei ennen kuin olen dementoitunut eikä varmaan sittenkään
Reipas suorittaminen on tyypillistä käyttäytymistä traumatisoituneelle. Suoritetaan, jotta saadaan näennäistä hyvää oloa ja suljetaan traumat poissa mielestä. Itseään ei arvosta ilman suorittamista. Jos päätyy elämäntilanteeseen, jossa ei voi suorittaa, tulee täysi henkinen romahdus.
Paras mittari sille, onko henkisesti terve, on se, voiko olla yksin kotona itsensä kanssa ilman tarvetta tehdä mitään tai pelastaa muita. Siten, että samaan aikaan on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fakkta on vaaan vähän siinä että on vähän turhaa keskittyä pohtia menneitä (jossin määrin hyödylllistä) muttta enemmänkin keskittää aika ja energia siiihen mihin pystyy vaikuttamaaan. Muiistikin esim ihmisellä on sellainen mikä tekee sen tempun että vanhat muistot korvaantuu uuusilla kokemuksilla ja tiedoilla.
Koko elämäää on vähään kuin luonnnnarmoilla olemiiista että pitäää vaan keksiä keinot millä siellä selviytyyy.
Etttä eihäään kaikkea elämässä pidä lukea kirjaimellisesti sanasta sanaaan ulkoa muistaa vaaan tärkeintä on osata piimia sieltä kaikista oleeellsin.
Tärkeäää on poimia oleeellisin.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä noin käy kun on elämässä turvallinen aika käsitellä vanhoja traumoja.
Tätä mietin itsekin. Katkaisin kaksi vuotta sitten välit ihmisiin, jotka ovat vuosia harjoittaneet henkistä väkivaltaa minua kohtaan. Muutenkin hyvä vaihe elämässä.
Mitenhän min kannattaisi alkaa työstää asioita?
Minulla on ihan samaa! Jotkut kokemukset olen saanut käsiteltyä, olen työntänyt ne taka-alalle ja pystyn jopa ymmärtämään tekijöitä (esimerkiksi koulukiusaajistani ajattelen nyt, että he olivat kypsymättömiä ja heillä oli aivojen kehitys kesken), mutta aikuisuudessa tapahtuneet ikävät asiat pyörivät mielessä ihan koko ajan.
Minulla on pitkästä aikaa tavoitteita ja suunnitelmia. Jollain tavalla menetettävääkin on ehkä enemmän kuin ennen, ja pelkään menettäväni "kaiken".
Mulla sama. Olen siis terve, ei mt-ongelmia koskaan, mutta traumaattinen väkivaltalapsuus. En ole saanut terapiaa enkä saa koska olen reipas ja työkykyinen
Varmaan nyt tässä 45 v ikä tekee jotain ikäkriisiä. Elämän puolimatka tjsp.
Raskasta on, unetkin hävisi, mutta itse tätä työstän ja käsittelen ja luotan että menee ajallaan ohi.
Tsemppiä!