Olen keskituloinen nainen ja onnistuin kahdessa vuodessa vaihtamaan H&M-rytkyt laatuvaatteisiin.
Kyllästyin ostamaan heikkolaatuisia, vaikkakin kivan näköisiä vaatteita. Kyllästyin siihen, että vaatteet nyppyyntyivät, kiertyivät, reikiintyivät, purkaantuivat, venyivät, haalistuivat jne. Myös siihen, ettei mikään neule tai "villapaita" lämmittänyt, koska ne olivat pääosin tai kokonaan ihan vain jotain polyesteriä tai muuta muovia.
Päätin kaksi vuotta sitten tammikuussa korvata lempivaatteita kestävillä laatuvaihtoehdoilla. Ihan tietoisesti kiersin H&M:t, Gina Tricot't ja Vero Modat kaukaa ja suuntasin suoraan joko kivijalkamyymälöihin tai nettiin etsimään suomalaisia laatumerkkejä ja esim. Filippa K:ta, Ralph Laurenia, Bossia, Marimekkoa, Samsoe Samsoeta jne. Kokosin itselleni perusvaatteiston, joka kestää aikaa. Mustia suoria housuja, kauluspaitoja, täysvillaisia tai -merinovillaisia neuleita. Panostin laatuun, en niinkään merkkiin. Merkkituotteissakin on halvempia ja huonompia vaatteita.
Nyt vaatekaapistani ei löydy enää ainuttakaan polyesterirytkyä. Vaatteita on vähemmän, mutta kaikki erittäin kestäviä ja hyvälaatuisia vaatteita.
Suosittelen. Rahaa kuuluu loppujen lopuksi vähemmän, kun nämä vaatteet kestävät vuosia.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, ettei edes rahalla saa enää kestäviä vaatteita. Esim. 300 euron takki ja vetoketju alle vuodessa hajalla. T-paitoihin tulee samalla tavalla reikiä, vaikka paita maksaisi 5 euroa tai 50 euroa.
Olen petttynyt myös kalliisiin vaatteisiin. Ostin 10 euron sukat ja niihin tuli yhtä nopeasti reikiä kuin euron sukkiin.
Vaatteen hinta ei välttämättä ole sen laadun tae.
Vierailija kirjoitti:
Ihan niinkuin Ikeasta saa laatua ja pulkkia niin myös H&M:stä.
Mulla on kestänyt jopa parikyt vuotta jotkut Hennesin vaatteet esim pellavaa, villaa, silkkiä ja puuvillaa sekä jopa keinokuituakin.
Materiaali ja malli pitää tsekata vaan hyvin.
Nykypäivän Marimekko on melko laadutonta, eli ei se "merkki" takaa kestävyyttä.
Olen samaa mieltä tästä. Itselläni ikivanhoja eli yli 20 vuotta vanhoja vaatteita halpaketjuilta ja ovat uudenveroisia edelleen. Olen aina panostanut materiaaleihin, en osta hiostavaa polyesteriä tms muita sähköisiä ja ei-lämmittäviä materiaaleja.
Enpä allekirjoita. Takavuosina yritin samaa ja ei se 200 Euron neuletakki ollut yhtään parempi kuin 20 Euron. Nyppyyntyi ja haalistui, saumat kiersi ihan samalla tavalla. Yllättävän laadukasta trikoota esimerkiksi olen saanut Tokmannilta. Neuleissa yms. Cittari on monesti tarjonnut ihan yhtä hyvää laatua murto-osalla hinnasta kuin Stockmann.
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuokaan ei pidä paikkansa. Itse neuleiden rakastajana päätin, että ostan vain villaneuleita.
Nyt neuleeni maksavat sen n. 100-200€ mutta koska villa on heikompaa materiaalia ne hajoavat vuodessa siinä missä 19v sitten h&mltä ostettu keinokuituneule on vieläkin ehjä ja siisti...
Ostin muutama vuosi sitten, ehkä 5 vuotta sitten, HM:n myymälästä alesta, ison kasan merinovillapaitoja itselleni ja tyttärelleni. Ja ainakin nämä ovat kestäneet kovaa käyttöä, vaelluksilta jokapäiväiseen koiranulkoilutukseen ja töihin/opiskeluihin. Mutta totta sekin että tekokuitu on kestävää, se vaan hiostaa, haisee pahalta eikä edes lämmitä.
Mulla sama projekti meneillään. Filippa K., Marco Polo, Lauren, Andiata, Boss, Marimekko, Selected (jotkut), jne. Luen tuoteselosteet tosi tarkkaan. Ja hei, Nanso. Tosi ihana laatu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä saa laatua ostetuksi? Hinta ei ole enää tae laadusta, se on huomattu.
Tähän kysymykseen nämä ketjut aina päättyvät, kun kukaan ei vastaa. Tähän ei taida olla vastausta?
Itse käytän vain luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita ja 99,9% ostokseni ovat olleet pitkäikäisiä, laadukkaita, ryhtinsä säilyttäviä, nyppyyntymättömiä ja suurin piirtein kaiken ostan aleista: halpisketjut, merkkiliikkeet, Stokka, Tokmanni, Prisma. Pitää vain kulkea silmät auki ja tsekata alet varsinkin kesän lopussa ja talven lopussa kaikki alet lähtee hyvillä lisäaleilla. Joskus Stokkan alessa on ollut hajakokoja suurin piirtein 80% alennuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös laatumerkeiltä löytyy paljon polyesteriä kalliseen hintaan, esim. By Malene Birgeriltä 320€lyhyt neuletakki 34% wool, 34% kidmohair, 27% polyamide, 5% elastane
HM:ltä 129€ vastaavanlainen villajakku Villa 90%, Kashmir 10% eli täysin luonnonmateriaalista valmistettu.
Olen ostanut aikoinani Seppälästä, HM:ltä, Malene Birgeriltä ja muualta villapaitoja (villaa, kasmiria, merinovillaa tai alpakkaa) ja kaikki ovat säilyneet yhtä hyvinä.
Ekologisinta on ostaa lähellä tehtyä tai kierrätettyä ja tukea suomalaisia pienyrityksiä.
Eikä toi Malenen esimerkki ollut edes pahimmasta päästä, ja sielläkin on siirrytty paljon jo pois polyesteristä. Tässä yksi: mekko 380€ 40% linen, 33% organic cotton, 27% polyamide
Ostin H&M:n 100% puuvillaa olevan paitapuseron pari viikkoa sitten ja nyt vielä katsoin saumat oikein huolella kun liikkeessä vain pintapuolisesti vilkaisin. Hyvin on tehty ja hintaa oli vain 24,90 muistaakseni. Katsoin myös toisen De facto merkin 100% puuvilla paidan jolla oli hintaa saman verran ja hyvin oli sekin tehty. Ei nyt tule mieleen yhtään hyvää syytä maksaa tämän kaltaisesta perusvaatteesta vaikkapa 100-200e kun mitään lisäarvoa ei synny muuta kuin merkki.
Ekologisinhan on se vaate, mikä itselläsi on vaatekaapissa. Laadukkaiden vaatteiden itsevärjäämistä kannattaa myös koettaa, jos tarkistaa usein keinokuituisten seumojen värin, että kuinka se sopii uuteen vaatteen vääriin ja voisiko lopputulos olla omaan mieleen. Joskus mustan puuvillafarkun uudestaan värjääminen on jopa ihan fiksua kuin uuden hankkiminen.
Jos tarvitsee uutta, laadukkaita ja hyviä vaatteita saa edullisesti kirpputoreja kiertämällä. Ei merkki edellä vaan tietäen vähän perusoppia vaatekuiduista sekä tarkistamalla vaatteiden saumat, kuinka vaate on elänyt jo sitä pidettäessä.
Laadukas vaate tai kallis laaduton merkkituote voi yllättää mistä tahansa. Tärkeintä hankkimisen lisäksi on myös oppia hoitamaan vaatteita, että niiden elinikä kasvaa. Siten saa pitkäikäisen vaatekaapin, jota halutessaan voi täydentää esimerkiksi itselleen sopivan sävyisellä puserolla tai huivilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kymmenen vuotta vanhoja H&M:n vaatteita, ja ne ovat ihan priimakunnossa.
Tämä on varmasti totta ja riippuu paljon materiaalista ja käytöstä. Minulla oli tapana ostaa alennusmyynneistä kassikaupalla niitä halvimpia vaatteita. Ne eivät luonnollisesti kestäneet pitkään.
ap
Olen pyrkinyt jo vuosia samaan eli vaatekaappiini kuuluu vain muutama vaate + tietty kotivaatteita ja ulkoilu/urheiluvaatteita. Ostan vain sellaista, josta todella pidän (ja joka sopii itselle ja omaan elämään) mutta olen löytänyt upeita aarteita myös halpisketjujen alesta ja ne ovat kaapissani edelleen. Esimerkiksi H&M myi puuvillaisia teepaitoja noin kympillä ennen koronaa ja ne olivat paksua puuvillaa. Ostin valkoisia, harmaita ja mustia ja ne ovat edelleen kuin uusia. Sama H&M pellavahousujen kanssa, maksoi alessa muistaakseni jotain alle 20€. Suosittelen.
Kun vaatteet tutkii ostaessaan kunnolla löytyy edullisistakin merkeistä vaatteita, joita kannattaa ostaa. Polyesteristakin löytyy hyvää, mutta löytyy huonoakin. Akryylin ja viskoosin ostamisessa ei ole järkeä.
En oikein jaksa innostua tällaisista pistän vaatekaappini uusiksi -projekteista, vaikka miten laatua ostettaisiin.
Sen sijaan seuraan innolla ihmisten ostolakkoja ja kierrätysblogeja.
Vierailija kirjoitti:
En oikein jaksa innostua tällaisista pistän vaatekaappini uusiksi -projekteista, vaikka miten laatua ostettaisiin.
Sen sijaan seuraan innolla ihmisten ostolakkoja ja kierrätysblogeja.
Tee kiva ketju siitä aiheesta, sekin kiinnostaa eikä kierrätys sulje pois sitä, että työssä käyvän ihmisen on pakko uusia vaatekaapin sisältöä välillä. Lopulta kaikki on pidetty puhki ja paikattu moneen kertaan.
Eikä toi Malenen esimerkki ollut edes pahimmasta päästä, ja sielläkin on siirrytty paljon jo pois polyesteristä. Tässä yksi: mekko 380€ 40% linen, 33% organic cotton, 27% polyamide