uusperheet- kyllä on haastava yhtälö lasten kannalta

ei ole mitenkään ruusuilla tanssimista. Ollaan oltu uusperhe jo 10v ja täytyy sanoa etten tiedä jos olisin ryhtynyt tähän jos oisin tiennyt kaikista mutkista matkan varrella, no, parasta on kun meillä on nyt aivan ihana päivänsäde tyttö 4v. Ja lisäksi 5 mun ja sun lasta.

Itse erosin viime vuonna lasteni (nyt 3 ja 5 v) isästä ja olen siitä lähtien ollut yhdessä miehen kanssa jolla 10 ja 12-v lapset. Olemme alusta asti sopineet ettemme yritäkään mitään yhteiselämää vaan asumme molemmat tahoillamme ja keskitymme lapsiimme silloin kun meillä on 'lapsiviikko' ja toisiimme joka toinen viikko. - Molemmilla siis yhteishuoltajuus exien kanssa ja lapset asuvat luonamme vuoroviikoittain. - Tämä toimii hienosti sekä lasten että exien kanssa. Kehottaisinkin kaikkia lapsellisia eronneita miettimään asiaa lasten kannalta aika monta kertaa ennen uuden kanssa yhteenmuuttamista. Kiirettä ei kannata pitää!

Itse uusperheen lapsena en jaksa kuin ihmetellä sitä, miksi aikuisilla ihmisillä katoaa kaikki harkintakyky ja muutetaan hyvinkin lyhyen seurustelun päätteeksi yhteen. Vieras ihminen tai vieraita ihmisiä muuttaa lapsen kotiin - tuosta noin vain. Ei yhtään ajatella lasten parasta. Tälläkin palstalla saa monesti lukea uusperheiden ongelmista. Aika naiivi saa olla, jos kuvittelee, että lapset eivät vaistoa niitä ongelmia.

en tajua, miksei voi kumpikin aikuisista pitää omaa kotiaan ja tavata silloin, kun lapset ovat eksän tai muun henkilön luona hoidossa. Se lapsuus on loppujen lopuksi niin lyhyt aika, joten kyllä pitäisi kestää sen aikaa ilman mitään yhteenmuuttoa. Sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa, niin voi muuttaa yhteen.

En ymmärrä mikä on ongelma

t. eroperheen ja uusioperheen aikuinen lapsi jolla on omia lapsia ydinperheessä

mutta kokee että uusioperhe-elämä jota itse vietin olis paaljon houkuttelevampaa

- myös lapsen kannalta monessa asiassa. Vain joulut ja muut juhlat ovat hankalampia ja toisaalta on parempi lapsien kannalta, jos vain toinen vanhempi on lähihuoltaja, ja vain tapaamisoikeus toisella, tietysti usein, mutta ei mitään viikko-viikko -rytmejä jotka on oikeasti hankalia.

eli on isin säännöt ja äidin säännöt,

uuden vaimon säännöt, uuden miehen säännöt,

ja mummojakin ja ukkeja iso lauma



sitten kun lapset tekee jotain hienoa...leipoo tms, on joku vanhempi ihmeissään, ettei kotona koskaan

eli kehut on tiukassa



tai jos lapsi mokaa, tulee negatiivista palautettakin monenlaista ja monelta taholta



johdonmukainen kasvatus kai se haastavin juttu on ja lasten perusturvallisuus, kun uusi RAKAS vie aikaa ja voimavaroja



t. ap

Me ainakin eletään ihan kuten mikä perhe vaan. Samalla tavoin asutaan, käydään töissä, köllötellään viikonloppuna, viedään muksua huvipuistoon ja Muumimaailmaan. Ei täällä mitään tapella vaan elellään normaalia ja tylsää keskiluokkaista ja keski-ikääntyvää perhe-elämää. Ainoa ero ydinperheeseen on, että joka toinen vkl (tai nykyään vähän lapsen muiden menojen mukaan) ja lomilla joskus pidempään meillä punkkaa tuossa ylimääräisessä makkarissa 12-vuotias pojanrotkale.:) Siinä se syö samaa ruokaa kuin mekin, tulee mukaan huvireissuille, jos haluaa (ekaa kertaa ei halunnut enää lähteä Puuhamaahan... kyllä aika menee) ja kolmen hampurialaisen tai munkin sijasta ostetaankin neljä ja ruokapöytään katetaan neljäs lautanen. Mikä ongelma tästä nyt pitäisi kehittää?

Olisitko itse halukas vanhemmaksi jolla on vain tapaamisoikeus lapsiinsa? Onko mielestäsi oikeudenmukaista lapsia kohtaan rajoittaa heiltä lähisuhden toiseen vanhempaansa?

joten en voi olla sitä mieltä, että tässä olisi jotain huonoa.

Etkö kritisoi ollenkaan niitä ydinperheitä, joiden lapsia pidetään päiväkodissa, mummolassa, lapsenvahdin hoidossa suurin osa ajasta, ja joissa lapset hyvä jos edes näkevät vanhempiaan? Niissä sitä vasta monet säännöt onkin.

eli on isin säännöt ja äidin säännöt,

uuden vaimon säännöt, uuden miehen säännöt,

ja mummojakin ja ukkeja iso lauma

sitten kun lapset tekee jotain hienoa...leipoo tms, on joku vanhempi ihmeissään, ettei kotona koskaan

eli kehut on tiukassa

tai jos lapsi mokaa, tulee negatiivista palautettakin monenlaista ja monelta taholta

johdonmukainen kasvatus kai se haastavin juttu on ja lasten perusturvallisuus, kun uusi RAKAS vie aikaa ja voimavaroja

t. ap

syynsä, että kolme neljästä uusperheestä hajoaa. Paitsi tietty av:lla, jossa varsinkin tällaiseen aloitukseen tullaan nimenomaan pällistelemään, että "kyllä meidän uusperhe vaan on maailman paras", ikäänkuin se olisi koko totuus, ja unohdetaan ne ympärillä olevat lukemattomat erittäin huonosti toimivat uusperheet.



Ja siis faktahan se on, että lähes aina uusperheessä joku kärsii. En nyt tosiaan tarkoita tilannetta, jossa jommalla kummalla vanhemmista on yksi isompi lapsi edellisestä liitosta ja erokin ollut ihan sopuisa. Vaan varsin usein eroihin liittyy katkeruutta, tehdään kiusaa, lapset jää väliin, on sun mun ja ton ja yhteisiä lapsia jne.



Itsekin näen läheltä tapauksen, jossa uusperhe, jossa naisella oma lapsi ja kaksi yhteistä, hajosi. Olivat olleet yhdessä n 8 vuotta. Mies löysi uuden, ja perusti saman tien uuden uusperheen (sielläkin naisella 1 lapsi aiemmasta liitosta). Kuka tuossa tilanteessa hävisi pahiten? No sen ekan liiton vaimon lapsi. HÄnellä oli 8 vuotta "isä", mutta kuinka käy eron myötä? Ei "isä" tapaa kuin omia lapsiaan, tiettykään, koska niitäkin on nyt yhteensä neljä, + uusi lapsipuoli jne.



Että silleen.

hajonneesta perheestä joten taitaa ne ns. ydinperheetkin hajota, vai mitä?



Meillä uusiperheessä eletään juuri kuin missä muussa tahansa perheessä. Lapseni saivat isäpuolestaan ensimäisen turvallisen isähahmon itselleen, miehen joka viettää aikaa heidän kanssaan, laittaa rajoja, huoltaa pyörät ja käy sanomassa hyvät yöt. Vie heidät huvipuistoon tai eivät tee mitään, ovat vaan yhdessä. Kun isäpuoli on pois, lapset ikävöivät häntä.



Meillä ei ole minun lapsia ja yhteisiä lapsia, on vain meidän lapsia. Isäksi eivät isäpuoltaan kutsu koska heillä on jo isä joka aikaa myöten on kiinnostunut viettämään aikaa lasten kanssa joka toinen viikonloppu ja joskus hetken arkenakin.



Lasten elämä on entiseen verrattuna todella tasapainoista, säännöllistä ja rauhallista. Ja kun kaksi jakaa vastuun perheestä, vanhemmatkin jaksavat paremmin.

Mun mielestä on välillä vaikea määritellä, että mikä johtuu mistäkin. Siis johtuuko mahdolliset ongelmat siitä, että ollaan uusperhe vai siitä että ollaan perhe.

meillä ei ainakaan tämä uusperheen arki millään tavalla eroa ydinperheen arjesta joten en voi olla sitä mieltä, että tässä olisi jotain huonoa.

tuntuvat tietävän kaiken myös kaikkien muiden perhe-elämästä? Pitääkö sitä aina ja ikuisesti nostaa itsensä jonnekin jalustalla vain siksi, että ydinperhe on edelleen kasassa. Juhuu. Taputukset teille.



Itse sain unohtaa ydinperhehaaveet heti kun 18-vuotiaana pamahdin paksuksi miehelle, joka oli täysi sekopää. Olisinhan toki voinut tehdä abortin, mutta eihän sekään ole sallittua? Nyt olen 25-vuotias, kuusi vuotta elänyt uusperhe-elämää, jossa sekä minun että mieheni silmäterä on minun(meidän) lapseni. Muuttuuko meidän perhe ydinperheeksi, kun miehestäni tulee virallisestikin lapseni isä? Jos hän on valmis jakamaan vastuun kanssani ja valmis jakamaan tulevan perintönsä jonkun toisen siittämälle lapselle niin kelpaammeko me vanhemmiksi? Voiko lapsesta koskaan kasvaa tasapainoista aikuista?



Ilmeisesti ei, kun olet kerran mokannut niin saat kantaa taakkaasi loppuelämän mukanasi. Uusperheet eivät tilastojen varjossa ole useinkaan kestäviä, mutta eivät ole nykyään ydinperheetkään. Tilastot on kuitenkin vaan tilastoja ja jokainen on itse vastuussa omasta perheestään. Ja jokainen perhe on _yhtä arvokas_ !

mutta olen asunut aikoinani uusperheessä nuorena, joten katson olevani pätevä puhumaan uusperheistä. Kovinkaan moni uusperheessä elävä aikuinen ei taas välttämättä osaa asettua lapsen asemaan tässä tilanteessa, jos on itse elänyt oman lapsuutensa ydinperheessä.



Sanon vain, että miettikää tarkasti. Se on lapselle/nuorelle aikamoinen mullistus ja shokki, kun omaan kotiin muuttaa käytännössä katsoen vieras ihminen asumaan. Yleensäkään lapselta ei kysytä mitään. Lisäksi saattaa tulla vieraita lapsia asumaan tai käymään säännöllisin väliajoin lapsen kodissa. Ei todellakaan mikään helppo tilanne.

Minäkin olisin voinut katkeroitua ikuisiksi ajoiksi siksi, että isäpuoleni oli sietämätön ja äitini antoi hänen kohdella minua kaltoin, mutta ei se oikeuta minua yleistämään kaikkia uusperheitä toimimattomiksi. Ei kaikki kaltoin kohdellut lapset tule uusperheistä, myös ne oikeat äidit ja isät voivat olla todellisia hirviöitä. Isäpuolet ja äitipuolet voivat olla ihania ja lämpimiäkin ja ennenkaikkea AIKUISIA ihmisiä, jotka kantavat vastuunsa.



-16

Mutta minusta vain tuntuu siltä, että uusperheen ihanuutta hehkuttavat aikuiset eivät välttämättä ole itse lapsina eläneet sellaisessa. Näin ollen se lapsen asemaan asettuminen on minusta ongelmallista, jopa mahdotonta. Aikuisen mielestä kaikki saattaa toimia, mutta lapsi joutuu vain sopeutumaan. Omassa rakkauden huumassa on ehkä vähän vaikea muistaa se oma lapsi ja miltä hänestä tuntuu.

Eli siis jos otetaan oma tapaukseni, minulla on sitten etuoikeus aloittaa oman elämän suunnittelu parinkymmenen vuoden päästä? Ei kaikki eronneiden lapset ole yli kymmenenvuotiaita. Oma nuorimmaiseni oli 10 kk kun isänsä fyysisesti poistui kuvioista, henkisesti (ja minua koskien fyysisesti) oli poissa jo vuotta jossei vuosia aiemmin.

Mikäs tässä odotellessa, kyllähän ne lapset jo kohta kotoa pois lentää.

.... Se lapsuus on loppujen lopuksi niin lyhyt aika, joten kyllä pitäisi kestää sen aikaa ilman mitään yhteenmuuttoa. Sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa, niin voi muuttaa yhteen.

Huvittaa varmasti - aikuista. Lasta ei välttämättä huvita, kun vieras ihminen asettuu taloksi omaan kotiin. Av:lla on tyypillisiä pikkulasten äitejä. Korostetaan raskausaikaa, täysimetystä ja kotihoitoa kolmen vuoden ikään. Kumma kyllä, siihen se lapsen parhaan ajattelu sitten loppuukin. Ei yhtään ajatella, miltä lapsesta tuntuu uusperheessä eläminen.

Omat lapseni ovat 3 ja 6v, miehen lapset 4 ja 8.



Lapsilla on enemmän hoppu viettää aikaa yhdessä :) Aikuiset pohtivat asioita enemmän, etenevät hitaasti. Mutta jokainen lapsistamme toivoo meidän elävän yhdessä kuin oikea perhe.