Suomessa piha on pyhä
Suomessa piha on pyhä ja siksi ennen kaikki pihat oli aidattuja koska ne olivat näin muusta maailmasta erotettuja. Tästä myös todistaa etymologia, jonka mukaan suomen kielen sanat "piha" ja "pyha" on samaa juurta. Samoin kengät on aina riisuttava eteisessä sisäänastuessa sillä siirryt silloin pihasta sisälle kaikkein pyhimpään eli kotiin eikä siellä ole soveliasta kulkea kengät jalassa koska kengistä tulee likaa sekä kuuluu kovaa ääntä ja kopinaa. Tämä perinne on adaptoitu Raamatusta jossa Mooseksen oli riisuttava kengät kun hän astui pyhässä paikassa pyhälle maalle joka oli pyhä. Näin saamme kiittää Moosesta siitä että kengät riisutaan eteisessä, mutta itse ajatus pihan ja kodin pyhyydestä on suomalaisessa kulttuurissa kuitenkin jo esikristillinen.
Kommentit (17)
Eiköhän tuo kenkien riisuminen ole ihan Ilmastokysymys täälläpäin.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa on pyhempi. Siellä pihaan tuppautuvat ammutaan.
Suomessa nostetaan syyte ja kutsutaankin virkavallat paikalle sillä täällä asiat hoidetaan sivistyneemmin ja tunkeutumisesta tehdäön rikosilmoitus niin että tapaus voidaan vietä käräjille ja oikeuteen asti. Pihaan tunkeutuminen on rikos, mutta niin on myös omankäden oikeuskin.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa on pyhempi. Siellä pihaan tuppautuvat ammutaan.
Ammuu!?
Pyhä on uskonto termi ja uskonto huttua. Suomalaiset ovat aina olleet rationaalisia käytännön ihmisiä, yksinkertaisia mutta erittäin järkeviä, eikä täällä siksi ole koskaan ollut kunnon uskontoa sillä tämän maan ihmisiä on aina ollut vaikea saada uskomaan sellaiseen hölynpölyyn ja humpuukiin. Ainoastaan kristitty kirkko on siinä onnistunut kerran pakottamalla miekalla ja verellä vastahakoiset suomalaiset ottamaan vastaan kaste ja usko, mutta nyt sekin aika alkaa olemaan takana päin ja suomalaiset ovat vapautuneet kirkon vankeudesta palatakseen takaisin sekulaariin uskonnottomaan elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Pyhä on uskonto termi ja uskonto huttua.
Lässyn lässyn! Pyhä ei ole alkujaan "uskonto termi" vaan se tarkoitti kiellettyä. Suomessa on kolmisenkymmentä Pyhäjärveä, jotka siis ovat kuuluneet vesien jakosopimuksissa naapuriklaanin puolelle, niille ei siis saanut mennä.
Suomessa on ollut uskonto jo paljon ennen kuin kaiken maailma aavikkomoosekset on tänne pakolla ängetty
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo kenkien riisuminen ole ihan Ilmastokysymys täälläpäin.
=====
Ennen ei riisuttu, kun maalaistuvissa oli niin kylmät lattiat. Tultiin saapasteltiin pieksut jalassa sisälle.
Nykyään riisutaan, kun sisällä on lämmintä, talvisaappaissa tulisi kuuma.
Amen, vaikken uskonnollinen olekaan. Minun pihani ja kotini ovat minulle todella rakkaita. Välillä kun tulee somessa vastaan tapauksia, joissa jonkun pihasta on käyty varastamassa kaunis perenna tai pihapuu niin se tuntuu pahemmalta rikokselta kuin tavallinen murto. Millainen ihminen oikein tekee niin?
Ei liity tuo kenkien riisuminen mitenkään pyhyteen. Muissa kristityissä maissa kuljetaan sisällä kengät jalassa. Syy on ihan käytännöllinen; täällä loskan ja kuran luvatussa maassa ei kannata kengillä sotkea sisätiloja.
Piha ei muutenkaan meillä täällä ole läheskään niin pyhä kuin monissa muissa maissa. Yhdysvalloissa saat ampua pihallesi luvatta tulevan ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Yhdysvalloissa on pyhempi. Siellä pihaan tuppautuvat ammutaan.
Mutta koti ei ole vissiin pyhä, koska sisälläkin ollaan kengät jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ollut uskonto jo paljon ennen kuin kaiken maailma aavikkomoosekset on tänne pakolla ängetty
Vastasyntyneet eivät usko mihinkään jumaliin tai uskotoihin sillä kuten tiedetään ja tosiasia on niin ihmiset syntyvät ateisteina. Uskonnot juurrutetaan ihmisiin vasta henkisellä väkivallalla sillä tavallisia tervejärkisiä ihmisiä ei muuten saisi uskomaan olemattomiin ja näkymättömiin mielikuvitus olentoihin.

Kristityt veivät tämän henkisen väkivallan vielä pidemmälle, aina fyysiseen väkivaltaan asti. Miekkalähetys ei ollut mikään kiva ja kiltti ristiretki vaan kokonaislaatuinen ja synkkä kansanm_rha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on ollut uskonto jo paljon ennen kuin kaiken maailma aavikkomoosekset on tänne pakolla ängetty
Vastasyntyneet eivät usko mihinkään jumaliin tai uskotoihin sillä kuten tiedetään ja tosiasia on niin ihmiset syntyvät ateisteina. Uskonnot juurrutetaan ihmisiin vasta henkisellä väkivallalla sillä tavallisia tervejärkisiä ihmisiä ei muuten saisi uskomaan olemattomiin ja näkymättömiin mielikuvitus olentoihin.
Kutakuinkin kaikki eristäytyneetkin heimot kehitttävät itselleen uskonnon. Uskonto ja ihmiset on paita ja peppu.

Uskonto ihmiselle on yhtä luonnollista kuin nähdä jääkarhu keskellä kuivaa aavikkoa.
Pihaa edelsi pi tai pii, sanskritin bha oli myös alkuaan pi. Viron pi-ramide ja suomen piiraamid. Viron raama, suomen raamit kuvaavat kaikki rajattua, kirjoitettua. Sanskritissa oli muoto piva, kirjoitettiin myöhemmin bhava.
Suomen ympyrä muuntui muotoon impera, imperio.
Piihaat- piha. Arjalaissuomalaisten kartoituksessa geometria ja matematiikka oli tärkeässä osassa. Bhagavad-nimessäkin on cavad eli kaavat.
Nykyään täällä tosin pesivät rasittavat kalmukinjyystöt yms. , jotka hourivat arjalaisen suomen kielen lainasanoina ja esittelevät itsensä kantasuomalaisina. Totuus on kyllä ihan toinen.
Suomalaisuus pitäisikin suojata lailla vain alkuperäisiä, aryansuomalaisia koskevaksi käsitteeksi. Muut saisivat perustaa itselleen vaikka Kalmukkila-nimisen somalikalmukkireservaatin.
Yhdysvalloissa on pyhempi. Siellä pihaan tuppautuvat ammutaan.