Millainen ihminen menee yliopistoon...
...opiskelemaan naistutkimusta tai taidehistoriaa? Puuttuuko näiden alojen opiskelijoilta itsesuojeluvaisto? Minkälainen tilanneanalyyysi johtaa valintaan, jonka lopputuloksena on pitkän opiskelun päätteeksi lähes turha tutkinto, jonka arvo työmarkkinoilla lähentelee nollaa?
Kommentit (21)
Tulipas kirjoitettua aika kärkäs aloitus mutta haluaisin oikeasti yrittää ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Tiedonhaluinen, itsensä sivistämisestä ja kehittämisestä kiinnostunut.
Mutta onnistuuhan tuo myös aloilla, joilla työllisyystilanne on aivan eri kuin edellä mainituilla aloilla? Palkkauksesta puhumattakaan. Ja eikö näitä aiheita voisi opiskella harrastuspohjalta?
Itse olen ihmetellyt ihmisiä, jotka valitsevat alansa työllistymisen perusteella. Takuuvarma burn-out ja hirttoköysi luvassa.
Noihin menee yleensä rikkaiden, erityisesti vanhaa rahaa omaavien, perheiden jälkikasvu, joilla talous turvattu ja voimavaroja voi käyttää siihen mikä itseään oikeasti kiinnostaa. Toki vähän ikävää, että näiden harrastuksia kustannetaan yhteisestä perustyöläisen selkänahasta.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihmetellyt ihmisiä, jotka valitsevat alansa työllistymisen perusteella. Takuuvarma burn-out ja hirttoköysi luvassa.
Näinkö on näreet?
Onhan monilla aloilla aidot työmahdollisuudet, kilpailu vaan voi olla kovaa. Siksi kannattaa pätevöityä ja perehtyä asioihin.
Huonommat työllistymismahdollisuudet jollain merkonomilla tai spesifillä luonnontieteilijällä voi olla.
Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä alapeukuista huolimatta. Yliopistoissa on edelleen runsas määrä pääaineita, jotka eivät valmista mihinkään ammattiin. Sitten meillä on käsissämme kalliisti koulutettuja maistereita, joiden ainoa haave on tutkijan ura. Ja kun sille uralle mahtuu ehkä 1 versus 100 näistä haaveilijoista.
Yliopistojen pitäisi kehittää omaa koulutustarjontaansa myös humanististen aineiden osalta niin, että opintoihin on _pakko_ sisällyttää oikeaan työelämään valmentavia opintoja. Työvoimaa tarvitaan hoitoalalle ja päiväkoteihin. Luulisi vaikkapa yleisen kirjallisuustieteen tai antropologian tms. maisterille tutkijanuralta jalkoihin jääneille kelpaavan edes jonkinlainen palkkatyö. Ikuisen toimeentulotuen varaan putoamisen asemesta.
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedonhaluinen, itsensä sivistämisestä ja kehittämisestä kiinnostunut.
Mutta onnistuuhan tuo myös aloilla, joilla työllisyystilanne on aivan eri kuin edellä mainituilla aloilla? Palkkauksesta puhumattakaan. Ja eikö näitä aiheita voisi opiskella harrastuspohjalta?
Et ole tainnut opiskella yliopistossa? Ei siellä opiskella ”jollekin alalle”. Ei taidehistoria ole ”ala”, jota opiskellaan ja sitten valmistutaan taidehistorian ammattilaiseksi. Taidehissaa tarvitsevat luokanopettajat, kuvaamataidon opettajat, arkkitehdit, graafikot, historioitsijat, konservointiin suuntautuvat, muotoilijat.. Jos opiskelee vain taidehistoriaa, silloin erikoistuu tutkijaksi joka kirjoittaa kirjoja, joita edellä mainitsemani alojen opiskelijat tarvitsevat. Toki siinä tapauksessa jos olet niin yksiulotteinen, että mielestäsi yhteiskunta pyörii ilman taidetta, niin en voi enää auttaa sinua.
Varmaan sellaiset jotka hyväksytään opiskelemaan. Millainen idiootti näitä aina kyselee?
Naisten tasa-arvo on asia, joka on pakko ottaa enenevästi huomioon ja tehdä sille jotain. Mieti vaikka muuhanmaattajanaisia Suomessa.
Sukupuolentutkimus (entiseltä nimeltä naistutkimus) selvittää naisten sortamisen taustalla olevia rakenteita. Sama tieteenala tutkii myös miksi maaseudulle jää peräkammarin poikia kyhjöttämään, sekin tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedonhaluinen, itsensä sivistämisestä ja kehittämisestä kiinnostunut.
Mutta onnistuuhan tuo myös aloilla, joilla työllisyystilanne on aivan eri kuin edellä mainituilla aloilla? Palkkauksesta puhumattakaan. Ja eikö näitä aiheita voisi opiskella harrastuspohjalta?
Et ole tainnut opiskella yliopistossa? Ei siellä opiskella ”jollekin alalle”. Ei taidehistoria ole ”ala”, jota opiskellaan ja sitten valmistutaan taidehistorian ammattilaiseksi. Taidehissaa tarvitsevat luokanopettajat, kuvaamataidon opettajat, arkkitehdit, graafikot, historioitsijat, konservointiin suuntautuvat, muotoilijat.. Jos opiskelee vain taidehistoriaa, silloin erikoistuu tutkijaksi joka kirjoittaa kirjoja, joita edellä mainitsemani alojen opiskelijat tarvitsevat. Toki siinä tapauksessa jos olet niin yksiulotteinen, että mielestäsi yhteiskunta pyörii ilman taidetta, niin en voi enää auttaa sinua.
Täytynee tuottaa sinulle pettymys ja kertoa olevani ekonomi. Toki taidetta tarvitaan, ymmärrän sen, mutta uskoisin, että taideopiskelijoiden pääainevalinnassa altruismi ei ole kovinkaan suuri vaikutin.
Mutta onnistuuhan tuo myös aloilla, joilla työllisyystilanne on aivan eri kuin edellä mainituilla aloilla? Palkkauksesta puhumattakaan. Ja eikö näitä aiheita voisi opiskella harrastuspohjalta?[/quote]
====
Mikään ala ei kehity harrastuspohjalta. Ei lähihoitoalakaan, eikä myyntityö, ei rakennusala, eikä logistiikka.
Jos kaikki opiskelijat olisivat harrastelijoita, niin se olisi sen alan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä alapeukuista huolimatta. Yliopistoissa on edelleen runsas määrä pääaineita, jotka eivät valmista mihinkään ammattiin. Sitten meillä on käsissämme kalliisti koulutettuja maistereita, joiden ainoa haave on tutkijan ura. Ja kun sille uralle mahtuu ehkä 1 versus 100 näistä haaveilijoista.
Yliopistojen pitäisi kehittää omaa koulutustarjontaansa myös humanististen aineiden osalta niin, että opintoihin on _pakko_ sisällyttää oikeaan työelämään valmentavia opintoja. Työvoimaa tarvitaan hoitoalalle ja päiväkoteihin. Luulisi vaikkapa yleisen kirjallisuustieteen tai antropologian tms. maisterille tutkijanuralta jalkoihin jääneille kelpaavan edes jonkinlainen palkkatyö. Ikuisen toimeentulotuen varaan putoamisen asemesta.
Eikö maisterien työllisyystilanne ole kuitenkin todella hyvä? Korkeasti koulutetut päätyvät aina johonkin työhön, siitä tuskin tarvitsee olla huolissaan Ihmisten kouluttaminen heitä kiinnostaville aloille on tärkeää, ihan yhteiskuntarauhan ja sivistyksen näkökulmasta.
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä370599 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedonhaluinen, itsensä sivistämisestä ja kehittämisestä kiinnostunut.
Mutta onnistuuhan tuo myös aloilla, joilla työllisyystilanne on aivan eri kuin edellä mainituilla aloilla? Palkkauksesta puhumattakaan. Ja eikö näitä aiheita voisi opiskella harrastuspohjalta?
Et ole tainnut opiskella yliopistossa? Ei siellä opiskella ”jollekin alalle”. Ei taidehistoria ole ”ala”, jota opiskellaan ja sitten valmistutaan taidehistorian ammattilaiseksi. Taidehissaa tarvitsevat luokanopettajat, kuvaamataidon opettajat, arkkitehdit, graafikot, historioitsijat, konservointiin suuntautuvat, muotoilijat.. Jos opiskelee vain taidehistoriaa, silloin erikoistuu tutkijaksi joka kirjoittaa kirjoja, joita edellä mainitsemani alojen opiskelijat tarvitsevat. Toki siinä tapauksessa jos olet niin yksiulotteinen, että mielestäsi yhteiskunta pyörii ilman taidetta, niin en voi enää auttaa sinua.
Täytynee tuottaa sinulle pettymys ja kertoa olevani ekonomi. Toki taidetta tarvitaan, ymmärrän sen, mutta uskoisin, että taideopiskelijoiden pääainevalinnassa altruismi ei ole kovinkaan suuri vaikutin.
Kenellä se sitten on? Monilla on pääainevalinnan vaikutin joko hyvät talousnäkymät tai yhteiskunnallinen arvostus.
Nistutkimusta opiskelee kourallinen ihmisiä ymmärtääkseni. Täysin turhaa nostaa se aina keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä alapeukuista huolimatta. Yliopistoissa on edelleen runsas määrä pääaineita, jotka eivät valmista mihinkään ammattiin. Sitten meillä on käsissämme kalliisti koulutettuja maistereita, joiden ainoa haave on tutkijan ura. Ja kun sille uralle mahtuu ehkä 1 versus 100 näistä haaveilijoista.
Yliopistojen pitäisi kehittää omaa koulutustarjontaansa myös humanististen aineiden osalta niin, että opintoihin on _pakko_ sisällyttää oikeaan työelämään valmentavia opintoja. Työvoimaa tarvitaan hoitoalalle ja päiväkoteihin. Luulisi vaikkapa yleisen kirjallisuustieteen tai antropologian tms. maisterille tutkijanuralta jalkoihin jääneille kelpaavan edes jonkinlainen palkkatyö. Ikuisen toimeentulotuen varaan putoamisen asemesta.
Yliopisto ja ammattikoulu ovat kaksi ihan eri asiaa. Valtaosa ylliopistojen pääaineista ei varsinaisesti mihinkään ammattiin valmista, eikä ole tarkoituskaan.
Yliopistosta valmistunut on lukenut useita aineita. Se ei ole ammattiin valmistava koulu kuin ihan muutaman alan osalta. Tai no ehkä nykyään, kun kaikenlaisia entisiä amiksiakin kutsutaan yliopistoiksi, mutta noin perinteisesti. Sitä voi rakentaa itselleen sellaisen ainekombon, jolla työllistyykin, mutta totuus on se, että aika harva tietää, mitä tulee työkseen tekemään yliopistoon mennessään. Se asiantuntijuus rakennetaan sitten monipuolisella yleissivistyksellä, työkokemuksilla, verkostoitumisella ja omia kiinnostuksenkohteita painottamalla.
Opiskelin itse jonkin verran naistutkimusta. Minusta tuli äikänopettaja. Ihan töissä olen, eikä naistutkimuksesta ole mitään haittaa ollut.
AP:lla vaikuttaa olevan aika niukka ja kapea ymmärrys akateemisista opinnoista.
Taidehistoriaa opiskeleva vastaa. En unelmoi työstä, joten en opiskele saadakseni ammatin. Voisin kuitenkin työllistyä tutkijaksi, opettajaksi, museokuraattoriksi, galleriaan, konsultointiin jne. Sivuaineet määrittelevät myös työllistymisnäkymiä, itse olen myös opiskellut johtamista, joten siltä kannalta katsottuna voisin työllistyä johtajaksi melkein mihin vaan. Muina sivuainena olen lukenut mm. kirjallisuustiedettä, joten voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Tai mediatutkimusta, voisin kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita vaikka lehteen.
Rajoittuneet ihmiset eivät ymmärrä, millaista lisäarvoa akateemiset ihmiset tuovat yhteiskunnalle.
N28
Tiedonhaluinen, itsensä sivistämisestä ja kehittämisestä kiinnostunut.