Isi taaperolle rakkaampi?
Hei
Tämä on varmaan väsyneen äidin kysymys, mutta onko muiden perheissä käynyt niin että isin sylistä on tullut lapselle se tarkeämpi lohduttaja syli kuin äitin? Poika on noin vuoden ikäinen ja nyt kun isällä on kesäloma menossa niin tuntuu kuin äidin seura olisi enemmän viihteellinen ja kun pahamieli tai väsy tulee niin isin syli olisi parempi - isin perään itketään ja syliin kiivetään ensisijaisesti. Tottakai isi on ollut pojan kanssa normaalia enemmän kun on ollut kotona ja minä olin pari päivää pahassa mahtataudissa niin isi joutui hoitamaan arkea, mutta silti tuntuu että jos näin pienellä muutoksellä äiti voidaan " unohtaa" ???
Muutama kuukausi sitten meillä oli minun perään kova eroahdistus ja se oli kovin raska, mutta vielä raskaammaksi koen tämän kun aamuisin pitäisi ensin päästä isin syliin tai tulee itku. Toki minusta on ihanaa että lapsella ja isällä on läheiset välit, mutta äitin korvaava ;(
Itkuksi taitaa mennä kun isi viikon päästä lähtee töihin, vai voisiko silloin taas kaikki palata normaaliksi`?
Haluisin että molemmat olemme yhtä tärkeitä!
-Tiivi-
Kommentit (13)
Tosi mukava kuulla että muillakin samanlaista!!!
Meillä on poika 1v 8kk ja isi on nyt se jonka syliin pitää päästä kun itku tulee. Nyt kun iskä oli lomalla niin selvästi kiintymys lisäänty.
Meillä tuo iskä on alusta asti osallistunut aktiivisesti lapsen hoitoon ja viettänyt mahdollisimman paljon aikaa pojan kanssa. Jaksaa myös paljon enemmän leikkiä ja peuhata, itse sitä tekee kotihommia ja hoitaa lapsen siinä sivussa. Silläkin on varmaan vaikutusta asiaan. Aiemmin poika kuitenkin huuteli koko ajan äittää ja kumpikin tais kelvata lohduttajaksi... tai sitten iskä ei ollut surullinen kun äittä vaan kelpas ;)
Pikkasen välillä on pahamieli, kun tuntuu että itse on tehny jotain väärin kun ei enää kelpaa. Mutta oikeeesti tiedän että ollaan molemmat tärkeitä lapselle. Ja ONNEKSI isi kelpaa koska toinen lapsi syntyy joulukuussa =)
(Nyt ollaan pari päivää oltu taas kahdestaan kotona ja ei täällä ole isin perään itketty, kyselty kuitenkin on)
Mutta nyt kun minä olen lähtenyt töihin, niin äitikin näyttää taas paremmin kelpaavan ;-) Tyttömme on 2,5 v. Aluksi tuo " isin tyttöys" (joka alkoi siinä reiluna vuosikkaana) otti minullekin luonnolle, mutta kun toinen tyttömme syntyi, niin asia oli ihan ok, sillä vauvan kanssa touhuilu vei aikaa. Ja kun nuo tunteet taaperolla tahtovat vähän vaihdella mielialan mukaan. Välillä äiti on in, välillä isi.
Nyt odotan mielenkiinnolla, mahtaako toinenkin tyttömme " siirtyä isin tytöksi" , varsinkin, kun isi on nyt kotona ja äiti lähti töihin (nuorempi 9 kk vanha).
Hei
Kiitos kokemuksista, on kiva kuulla että kokemuksia on muillakin.
Alkuun pitää heti sanoa että olen todella iloinen ja onnellinen siitä että isi on lapselle rakas - sitä en haluaisi muuttaa. Ymmärrän kyllä että lapsi ei tee sitä pahuuttaan eikä tarkoituksella, on vain nautittava siitä että lapsella on toinenkin rakastavainen syli.
Nyt kun olemme tehneet niin että isi laitteleekin vähän useammin ruokia ja touhuaa keittiössä niin poika turvautuu taas enemmän minuun kun olen lähellä ;) Pienistä voi olla kiinni pienen pojan huomiot - äitillä on kiire.
Kiitos kannustavista sanoista.
-Tiiivi-
Ja muistelen etta juuri tuonikaisesta alkoi sellainen " vaihe" (jatkuu edelleen) etta vuoron peraan jompi kumpi vanhemmista oli " pop" ja toinen (se sen hetken vahemman " pop" ) ei valilla saa edes kuulemma tulla samaan huoneeseen tms. ;-) Ei tosiaankaan kannata ottaa henkilokohtaisesti, kuuluu varmaankin ihan normaaliin kehitykseen etta otetaan irtiottoja vanhemmista vuoron peraan talla tavalla. Minusta ainakin ihan oikeasti hienoa etta lapsi tarvitsee myos isaansa, eika ole niin yhdessa ihmisessa kiinni.
Meillä on kahden äidin perhe ja reilu vuotias napero, ja ollaan myös päästy kokemaan tätä vuorotellen in olemisen ihanuutta. Meillä se on kyllä mennyt aika hyvin sen mukaan kumpi on ollut töissä - se joka on enemmän poissa on enemmän in ja pop (niin, ja jaksaa päivän erossa olon jälkeen panostaa ihan eri tavalla keksimään kaikkea kivaa ja mielenkiintoista leikkiä kuin se kotivanhempi, joka pyörittää arkea ja " kuuluu kalustoon" ).
Naperolla on myös aktiivinen etäisä mukana kuvioissa ja nyt kun oltiin hänen mökillään pari päivää niin mamma oli ihan out ja isi vain oli mielenkiintoinen ja kiva.. Ja sama juttu isoäitien ja -isien kanssa.
Lohduttamaan ja hädässä auttamaan äidit kelpaavat ihan tasapuolisesti, mutta isää ei aina kelpuuteta. Tämän oletan johtuvan puhtaasti lapsen kanssa vietetyn ajan määrästä.
Vaikeaa on näiden asioiden tiimoilta ollut kaikilla kolmella vanhemmalla (isälle erityisesti on ollut tiukka paikka kun ei samalla tavalla kelpaa), mutta onneksi kaudet vaihtelevat.. Isä lohduttautuu sillä ajatuksella, että parin vuoden päästä hän on se ihana etävanhempi, jonka kanssa tehdään kaikkea kivaa, ja me ollaan ne tylsät äidit joita näkee joka päivä anyway... :)
Meillä kolme lasta, jotka jokainen ovat olleet vain ja ainoastaan äidin perään. Minä olen myös aina lähes yksin hoitanut perusasasiat (ruuan, pesut ym.). Minun perään myös huudellaan jatkuvasti, isä saa maata ihan rauhassa sohvalla. Mikä olisikaan ihanampaa kuin joku lapsista olisi enemmän isänsä perään kuin minun. Nauttikaa!
Meillä on tuttavaperhe, jossa isi on lapselle numero ykkönen, vaikka lapsi onkin äidin kanssa kotona.
Oman sukulaispoikani vanhemmat taas ovat eronneet ja lapsi asuu suurimmaksi osaksi äitinsä kanssa. Mutta siitä huolimatta isä on pojalle tärkeintä maailmassa. Äidin perään hän ei jää itkemään, isän perään kyllä.
Sitä en osaa sanoa, miksi lapset näissä tapauksissa tuntuvat olevan kiintyneempiä juuri isiin. Meillä tilanne on se, että äidin pitää tehdä kaikki ja isi kelpaa vain tappelun kanssa hoitamaan lasta. Ja raskasta se on sekin. Sen lisäksi, että minun työmääräni tuplaantuu, tuntuu kurjalta miehen puolesta. Voin kuvitella, miten pahalta tuntuu, kun joka päivä saa kuulla " ei isi auta, äiti auttaa" -tyylisiä kommentteja.
Meillä on poika 1v 4kk ja isä on aina ollut hyvin tärkeä. Nyt, kun isä on ollut lomalla ja hoitanut poikaa paljon, itse olen raskaana 30 rv ja lepäillyt enemmän, niin isän perään huudetaan enemmän. Minusta on hienoa, että myös isällä on niin vahva side lapseen. En tunne itseäni mitenkään syrjäytetyksi. Ja tilenteet muuttuvat hyvinkin nopealla tahdilla. Eli varmastikin, kun isän työt taas alkavat, niin äidin merkitys kasvaa. Mutta älä pahoita mieltäsi, aivan varmasti olet edelleen rakas lapsellesi!
Eikä sitä voi pieneltä odottaakaan. Äidin ja isän tehtävä on vain rakastaa kaikesta huolimatta:)
Meillä on 3v puoli vuotta sitten adoptoitu poika, joka myös aika alusta asti on tykästynyt isään selvästi enemmän. Muutamien viikkojen jälkeen kyllä minäkin kelpasin, mutta isä on vieläkin suositumpi vaikka minä vietän lapsen kanssa paljon enemmän aikaa kun olen kotona päivät. Olen vain yrittänyt opetella nauttimaan niistä hyvistä puolista kun en ole korvaamaton, vaan voin poistua kotoa huoletta jos on tarvis. Tilanteeseen pitää vain sopeutua ja ajatella että lapset eivät tee sitä tahallaan eivätkä tarkoita sillä pahaa. Yleensä molemmat ovat kuitenkin lopulta tärkeitä.
Meillä välillä oli joskus sellainen vaihe, ettei äiti kelvannut mihinkään, iskä vaan. Nyt kun poika on 3-v, tuntuu molemmat olevan tärkeitä. Musta olis tosi järkyttävää, että pojallemme kelpaisin vain minä (tai olisin kelvannut pienempänä). Musta tuntuu, että usein kun lapset takertuu vain äitiin (ja äiti " suostuu" tähän), isät tuntevat itsensä ulkopuolisiksi ja jättäytyvät suosiolla sivuun ja sitten jossain vaiheessa äidille tulee sellainen olo, että kun mies ei välitä perheestään tai ei koskaan tee mitään lasten kanssa/hyväksi ja koko vastuu lastenhoidosta jää äidille... (Meillä on pari tällaista tuttavaperhettä) Joten ole onnellinen, että lapsesi hyväksyy isänkin! :-)
ja muutama kuukausi sitten taisin minäkin kirjoitella tänne samasta asiasta. Eli isä on meilläkin in ja välillä tuntuu, ettei äiti kelpaa mihinkään. Välillä kylläkin taas on toisinkinpäin, eli ehkä tämä meilläkin on kausittaista. Olen kotona pojan kanssa ja mieskin on ollut toukokuun lopusta asti kotona työttömänä ja toki näin ollen viettänyt paljon aikaa pojan kanssa tänä kesänä. Joku aika sitten mulla oli melkein " kriisi" ;o) kun poika vaikkapa kaatui tms niin lohduttautumaan halusi nimenomaan isänsä syliin, samaten kun oltiin esim. lääkärissä päivystyksessä korvatulehduksen takia ja poika oli tosi kipeä, niin kantamaan ja hyssyttämään ei kelvannut siellä, kuin isi. Silloin äidistä tuntui aika pahalta. Onneksi tuo kausi on jo ohi menemässä ja äitikin taas " kelpaa" . Mutta oikeasti olen hirveän tyytyväinen, että isä on pojalle tosi tärkeä ja toisinpäin ja että heillä on läheiset välit. Molemmat vanhemmat ovat kuitenkin lapselle yhtä tärkeitä. :o)
eli poika varmaan tosta vuoden iästä viime eteenpäin niin isi oli pop. isi ei saanut poistua näkyvistä, kun lähti töihin niin perään jäi itkemään..
mielestäni se oli todella suloista... ajattelin sen olevan osittain siitäkin kun mä en yleensä lähde mihinkään.. olen kotona joten lapsi pitää mua niinkuin vakiokalustona.. isi sen sijaan poistuu töihin päivittäin.. joten ehkä siksi isi on pop.
en tiiä nyt ei tuota enää ole.. varsinkin miehen kesäloman aikana kun ollaan siis oltu molemmat kotona.. niin nyt ollaan molemmat yhtä poppeja. hih. saas kattoo kun isin kesäloma kohta loppuu niin miten käy..
t. usva.
... 2,5 v poika, joka on ' isänsä poika' . olen itse epävarma äitinä, niin joskus tuo, ettei minuun aina edes vilkaista, saa oloni tuntumaan vielä epävarmemmalta.
tuttavaperheessä on kolme lasta, ja heillä nuorin poika on kovasti isän lapsi. heillä tuskin nuorinta on kohdeltu millään tavalla eri lailla kuin kahta muutakaan, että lieneekö tuo kiintyminen sit vain luonne- tms. kysymys.