Lue keskustelun säännöt.
Älä. Ikinä. Tee. Toista. Lasta.
05.02.2021 |
Voi elämän kevät tätä arkea (ja paskaa on myös juhlat). 5 vuotta elimme yhden lapsen vanhempina ja sen verran siihen hyvään ehti tottua että tämä toisen lapsen tuoma työtaakka+lasten välinen keskustelu=huuto ja tappelu saa minut hulluksi!! Tuntuu että rahaakin menee aivan järjettömästi enemmän. Nyt lapset siis 9v ja 4v. Poika ja tyttö. Rakastan tietenkin molempia enkä kumpaakan haluaisi pois elämästäni mutta kyllä täytyy sanoa että yhden lapsen vanhempana elämä on kuin unta verrattuna tähän kuraan.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
No mitä mun sitte pitäs tehdä, kun haluan kolme lasta? Miten mä voin tehdä sen kolmannen, jos en eka tee sitä toista? Mä en nyt ymmärrä?
No et tee, kun ap kieltää sen! Urpå.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty samaistumaan. Meillä samaa sukupuolta olevat eka ja toka 2 v ikäerolla on ollut loistava juttu. Ovat toistensa ihan parhaita leikkikavereita, eivät ole koskaan tapelleet, nykyään ovat 4 ja 6, ihan mahtava parivaljakko. Tiedostan, että ovat molemmat keskimääräistä helpompia lapsia. Kuopukseen on vähän enemmän ikäeroa, mutta hyvin osaavat huomioida häntäkin, vaikka on pieni vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä mun sitte pitäs tehdä, kun haluan kolme lasta? Miten mä voin tehdä sen kolmannen, jos en eka tee sitä toista? Mä en nyt ymmärrä?
No et tee, kun ap kieltää sen! Urpå.
Ensimmäisen jälkeen on tultava kaksoset🤷♀️
Sanoisin että oma elämä kahden lapsen äitinä on jo suht helppoa, lapset 8v ja 6v. Ajattelin noin vielä pari vuotta sitten.
Vanhempi viettää suurimman osan ajasta jo kavereiden kanssa, kylässä/yökylässä tai kaverit ovat meillä. Nuorempi alkanut viettämään nyt paljon myös aikaa kavereiden kanssa.
Isovanhemmat asuvat käytännössä naapurissa, ja hakevat lapset eskarista/koulusta, lapset viettävät paljon aikaa myös siellä omasta halustaan. Kummit kyselevät jatkuvasti kylään, on harrastukset kimppakyyteineen ja erityisesti nuorempi viettää paljon aikaa isänsä kanssa.
Välillä tuntuu että viettäisin mielelläni enemmänkin aikaa lasten kanssa, isomman kanssa on jo kiva käydä shoppailemassa, uimassa jne.
Päätinkin tehdä vielä kolmannen jota nyt odotan, katsotaan kaduttaako myöhemmin.
Kyllä se helpottaa kun lapset kasvaa, tosin varmasti myös tukiverkostot vaikuttavat.
Neljä oli haaveissa, mutta kun sen ensimmäisen jälkeen puhkesi psykoottinen masennus, josta toipuminen vei 2,5 vuotta, niin sai jäädä ainoaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ja veljelläni on ikäeroa viisi vuotta samoin kuin miehelläni ja hänen veljellään. Kun ainoaksi jäänyt lapsemme syntyi, totesimme että katsotaan nyt. Jotta jos ikäero venyy, niin sitten ei tule lisää lapsia. Hirveää tappelua kummallakin oli ollut koko ajan siitä lukien, kun pikkubroidit jaloilleen pääsi.
Kävi sitten niin monestakin syystä, että meillä on vain yksi lapsi. Suoraan sanon, että en olisi jaksanut toista lasta heti kohta perään ja sitten vei työelämä mukanaan. Oli se jossain vaiheessa myös ihan taloudellinenkin kysymys. Ei yksinkertaisesti ollut varaa toiseen lapseen. Sitten kun olisi ollut alkoi mulla olla ikää lähellä 40.
Älkää uskoko! Ei elämä aina muutu tuollaiseksi. Ainakin meillä tilanne pysyi ihan rauhallisena vaikka ikäero on vastaava. Nyt 3. lapsi tulossa.
Olin itse ainut lapsi ja en toivoisi kellekään sitä kokemusta ja sitä vastuuta vanhenevista vanhemmista liian nuorella iällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi lasta onkin varmaan se surkein ratkaisu. Aina toistensa kimpussa. Yhden lapsen kanssa nuo kahakat voi välttää ja isomman joukon kanssa nuo nujakat vähän jakaantuvat sisarusten kesken ja ehkä ovat hieman lievempiä.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että oma elämä kahden lapsen äitinä on jo suht helppoa, lapset 8v ja 6v. Ajattelin noin vielä pari vuotta sitten.
Vanhempi viettää suurimman osan ajasta jo kavereiden kanssa, kylässä/yökylässä tai kaverit ovat meillä. Nuorempi alkanut viettämään nyt paljon myös aikaa kavereiden kanssa.
Isovanhemmat asuvat käytännössä naapurissa, ja hakevat lapset eskarista/koulusta, lapset viettävät paljon aikaa myös siellä omasta halustaan. Kummit kyselevät jatkuvasti kylään, on harrastukset kimppakyyteineen ja erityisesti nuorempi viettää paljon aikaa isänsä kanssa.Välillä tuntuu että viettäisin mielelläni enemmänkin aikaa lasten kanssa, isomman kanssa on jo kiva käydä shoppailemassa, uimassa jne.
Päätinkin tehdä vielä kolmannen jota nyt odotan, katsotaan kaduttaako myöhemmin.Kyllä se helpottaa kun lapset kasvaa, tosin varmasti myös tukiverkostot vaikuttavat.
No huh huh! Näin sanoo vain äiti jonka tukiverkko on kunnossa. Lucky you!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä melkein viisi vuotta ikäeroa, eivätkä varsinaisesti tappele juurikaan, mutta riehuvat yhdessä! Silloin on joskus tullut mieleen, että kahden vuoden ikäerossa olisi se hyvä puoli, että olisivat samaa kokoluokkaa. Esikoinen osaa kyllä vähän varoa, mutta pienempi ei tunnu tajuavan olevansa pienempi..
Mutta ymmärrän tuon tunteen ap. Joskus (usein) tulee mieleen, että miten helppoa arki olisi, jos olisikin jäänyt yhteen lapseen. Toisaalta luulen että kaiken muun kannalta toinen lapsi oli hyvä idea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikissa kahden lapsen perheissä elämä ole tuollaista kaaosta. Minun lempiasiani maailmassa on katsella sitä, kun lapseni puuhailevat ja juttelevat yhdessä. En vaihtaisi sitä mihinkään.
Ovatko lapset samaa sukupuolta? Mikä ikäero? Olen miettinyt johtuuko tämä kaaos siitä että ovat eri sukupuolta ja vihaavat toistensa lempi asioita. Esim tv katselu yhdessä ei onnistu. Toinen haluaa prinsessaa ja toinen autoja. Yhteisleikeissä sama homma. Majoja joskus tekevät mutta riita siitäkin tulee. Yritän olla tasapuolinen ja reilu ja ymmärtäväinen mutta mikään ei auta tähän.
Samaa sukupuolta ja viiden vuoden ikäero. Pienempi ihannoi isompaa ja isompi tykkää jumalattomasti pienemmästä. Puuhailevat paljon yhdessä, juttelevat. Koska ikäeroa on tuonkin verran, suurin yhdistävä tekijä on pöhköhuumori. Heillä on ihan oma huumorintajunsa ja omat juttunsa. Ehkä olemme onnekkaita, mutta rakastamme kaikki toisiamme kovasti ja näytämme sen myös. Nämä veljeksetkin :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehtiin kolme, aika hulinaahan tämä muttei kaduta. Ja lapsista on hurjasti seuraa toisilleen.
Meilläkin 9 ja 4 v tyttö ja poika. Vaikka tappelua on mutta ovat kuitenkin niin rakkaita toisilleen että olen onnellinen että toinen lapsi tehtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä poika ja 4 vuotta nuorempi tyttö. Nyt jo nuoria aikuisia. Ovat mitä parhaimmat kaverit. Johtunee osin siitä, että asuimme, heidän ollessa pieniä/alakoululaisia ulkomailla.
Kyllähän he osasivat välillä toistensa ärsytykset nostaa. Ja meteli oli mitä melkoisin. Erotuomariakin tarvittiin. Mutta oli myös liikuttavaa katsoa ikkunasta, kun isoveli talutti väsynyttä ekaluokkalaista koulutuntien päätyttyä kotiin.
Meillä 8v, 6v ja 1v, poika, tyttö, poika. Eivät ole mitään maailman rauhallisimpia lapsia mutta osaavat kyllä rauhoittuakin. Isommat tappelevat toki mutta välillä leikkivät kivasti yhdessä, vaikka ovat eri sukupuolta. Pienempinä leikkivät vielä enemmän yhdessä mutta on jo molemmilla omiakin kavereita. Pikkuveli on isommille todella tärkeä, vaikka on kyllä myös välillä maailman ärsyttävin.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen muutaman kerran istunut sohvalla ja todennut, että ilman tuota pienintä tässähän olisi jo omaa aikaa vaikka kuinka. Koululainen on paljon ulkona kavereiden kanssa ja eskarilaisellakin on pari kaveria niin lähellä että voi päästää pihalle ilman aikuista. Jos lasten kavereita on meillä kylässä, leikkivät yleensä rauhallisesti huoneissaan, ei tappeluita tai riehumista. Minusta tämä on aika leppoisaa elämää.
En tekemällä tehnyt, mutta ei paljoa annettu valinnan varaa kun ultrassa näkyi kaksoset. Ovat alle kaks vuotiaita ja tähän menessä lähinnä tapelleet keskenään. Tai siltä se tuntuu et aina toinen on viemässä toisen lelua tai porkkanaa tai ihan mitä tahansa. Pitäisi yrittää antaa enemmän kahdenkeskistä aikaa molemmille, mutta tuntuu ettei aika riitä. Kadehdin yhden lapsen vanhempia usein. Ja kyllä ovat maailman rakkaimmat ja en pois antais, mutta mulle ois riittänyt yksikin.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on liian iso ikäero. Siitä se johtuu.
Höpö höpö. Meillä n 6 vuoden ikäero ja lapset rakastavat toisiaan. Paljon yhteistä puuhaa ja isompi huomioi pienempää hienosti.
Nämä ovat aina persoonallisuuskysymyksiä. Ja se jokeri on siinä kun ei sitä persoonallisuutta voi ennakoida.
Kurinpito ja rajoittaminen. Niillä se perhe-elämä kohenee, kunhan ei lähde muodin mukaan ja ala ajatella, että lapsi menee rikki jos sitä kurittaa tai rajoittaa.
Äidin ja isän tehtävänä on toimia "poliiseina" lapsille (koska ei lapsilla mitään muutakaan poliisia ole). Ja ihan niin kuin oikean poliisin työssä, niin se työ ei onnistu, jos sääntöjen rikkojille alkaa antaa siimaa ja sietää näiltä niskoittelua ja päin naamaa tapahtuvaa uhmaamista.
Meillä vanhimmat lapset puolentoista vuoden ikäerolla ja onhan se välillä melkoista tappelua, mutta on niistä kyllä toisille myös todella paljon seuraa ja iloa. Ennemminkin minua välillä väsyttää se meteli, mikä heidän leikeistä syntyy, mutta on heitä silti ihana katsella, kun yhdessä touhuavat :)