Kaipaatko yläaste aikaa kun kaikkialla oli kavereita, viikonloppuisin kokoajan menoa ja koulussa niin kivaa ettei halunnut että tulee kotiinlähtöaika?

En kaipaa. Olin kiusattu. Onnellisessa asemassa sikäli, että koulussa oli yksi ystävä, lisäksi kivat harrastukset.

Vaikken ollut koulukiusattu ja oli kavereita (en ollut suosittu, mutta kuuluin porukkaan), olin masentunut ja ahdistunut koko kouluajan. Murrosikä otti koville, oman paikan löytäminen, juurettomuus, muutot, tunne, että elää jotain outoa pseudoelämää kaukana kotoa.

35mies kirjoitti:

Ei ollut kuin vain muutamia kavereita yläasteella ja naisetkin seurustelivat vain jännäpoikien ja/tai kiusaajapoikien kanssa. Nyt on sentään koulut käyty ja varallisuutta on. En todellakaan kaipaa yläasteelle. Veikkaanpa, että ne jännäpoikien kanssa seurustelleet naiset ovat niitä av-palstallakin kirjoittelevia mt-ongelmaisia naisia. :D

Yläasteikäiset tytöt eivät ole naisia! Eivät olleet 20 vuotta sitten eivätkä ole nykyäänkään. Herranen aika, sinä puhut 12-16-vuotiaista lapsista.

Yhden muuton kun oli kokenut ja juuri ehtinyt vähän juurtua uudelle paikkakunnalle, saada ystäviä ja harrastuksia ja elämä alkoi tuntua ihan hyvältä, eikä vanhaan kotipaikkaan enää ollut niin kova ikävä, muutimme taas. Molemmilla kerroilla niin kauas edellisestä paikasta, että kontaktit jäivät. Toinen muutto oli kyllä kova paikka, josta en selvinnyt koko yläaste- ja lukioaikana. Muutinkin heti kirjoitusten jälkeen pois, enkä pitänyt keneenkään enää yhteyttä, vaikka pinnallisia kaverisuhteita olikin ollut. Siitä alkoi yksinäisyyteni.

Vierailija kirjoitti:

35mies kirjoitti:

Ei ollut kuin vain muutamia kavereita yläasteella ja naisetkin seurustelivat vain jännäpoikien ja/tai kiusaajapoikien kanssa. Nyt on sentään koulut käyty ja varallisuutta on. En todellakaan kaipaa yläasteelle. Veikkaanpa, että ne jännäpoikien kanssa seurustelleet naiset ovat niitä av-palstallakin kirjoittelevia mt-ongelmaisia naisia. :D

Yläasteikäiset tytöt eivät ole naisia! Eivät olleet 20 vuotta sitten eivätkä ole nykyäänkään. Herranen aika, sinä puhut 12-16-vuotiaista lapsista.

Harmi vain, että luetun ymmärtäminen on sinulle noinkin vaikeaa. Taidat olla jäänyt siinä 12-16 -vuotiaan lapsen tasolle.

En kaipaa yläkoulu- enkä lukioaikoja. En pysty noilta vuosilta vieläkään lukemaan päiväkirjoja. Ihan pelkkää mustaa, päiväkirjan sivutkin saatoin lyijykynällä piirtää täyteen mustaa. Haudoin itsemurhaa päivittäin, halusin niin kovasti kuolla. Fyysinen ahdistus ja tuska oli tosi vaikeaa. Nukuin pöydän alla, inhosin itseäni ja teki mieli kaivaa sormin se paha olo mahasta pois. Se ääni, joka kirkui vuosia pääni sisällä samalla, kun purin tyynyä, ettei se ääni pääse ulos... Koko tuo aika oli kammottavaa. Jos tietäisin, että pitäisi uudestaan käydä läpi nuo vuodet, varmasti tekisin itsemurhan. 

Täällä kirjoittelevista n. 95% kertoo olleensa koulukiusattuja, julkkiksista samaa kertoo n. 100 %.

Onkohan se muodikasta kertoa olleensa kiusattu vai mikä siinä on? 

Itselleni yläasteaika oli hienoa aikaa, ei niinkään että olisin koulusta ja oppitunneista pitänyt, mutta välkät ja koulun ulkopuolinen aika; kuinka mukavaa olikaan olla huolettomana kavereiden kanssa ja joskus yksinkin.

Viikonloppuisin ryypättiin, ei sitä paljoa tarvinnut kun oli jo mukavaa.

Hauskinta oli sitten seuraavana päivänä kertailla mitä sitä oltiin muka touhuttu.

Niin, yläasteaika oli hauskaa vaikka varmasti siihenkin mahtui vaikka mitä ikävää. En voi sanoa että kaipaisin takaisin mutta olihan se kaikin puolin helpompaa kuin aikuisena olo.

En kaipaa, se oli hirveää aikaa. "Kaverit" olivat epäluotettavia ja kettuilivat kaikesta, samoin kuin opettajat ja vanhempani. Lisäksi olin epäsuosittu enkä voinut tehdä mitään - esim. ostaa uutta koululaukkua tai kenkiä, tai käydä kampaajalla - ilman, että sain päälleni arvosteluvyöryn. Minua ei hyväksytty minkäänlaisena. Olin jo yläasteen puolivälissä niin kyllästynyt elämääni.

Onneksi alkoi lukio, jolloin heivasin vanhat kaverit ja elämän parani huomattavasti. En silti kaipaa sitäkään aikaa. Rakastan olla aikuinen ja elää oman tyylini mukaan, ilman jatkuvaa arvostelua ympäristöltäni.

Kaipaan! Rakastin yläastetta, se oli juuri tuollaista. Itse koulunkäynti oli helppoa kuin lasten leikki. Olen sanonut omille pojillenikin, että yläaste on parasta ja hauskinta aikaa, kuten he itsekin totesivat myöhemmin. Lukiossa pitää sitten jo tehdäkin jotain.

En todellakaan. Yläaste oli hirveintä aikaa elämässäni. Tai no se aika kun oltiin koulussa. Ysillä oli koulun ulkopuolella kyllä ikimuistoista ja samoin lukioaikoina.

Yläasteaika on yhdyssana. Tämä opetettiin jo ala-asteella.

Yläastetta alettiin pelkäämään jo vitosella, ja kyllä se kolme vuotta siellä olikin juuri niin perseestä kun oli ajatellutkin, ei voinut enenpää odottaa että sen saa lusittua. Osa opettajista ja koulukavereistakin oli ihan ok, mutta silti se oli tylsyyden huippu olla siellä, ainoa valopilkku oli se kun kävi koulun viereisellä kiskalla ostamassa irtokarkkeja.

Vierailija kirjoitti:

En kaipaa yläkoulu- enkä lukioaikoja. En pysty noilta vuosilta vieläkään lukemaan päiväkirjoja. Ihan pelkkää mustaa, päiväkirjan sivutkin saatoin lyijykynällä piirtää täyteen mustaa. Haudoin itsemurhaa päivittäin, halusin niin kovasti kuolla. Fyysinen ahdistus ja tuska oli tosi vaikeaa. Nukuin pöydän alla, inhosin itseäni ja teki mieli kaivaa sormin se paha olo mahasta pois. Se ääni, joka kirkui vuosia pääni sisällä samalla, kun purin tyynyä, ettei se ääni pääse ulos... Koko tuo aika oli kammottavaa. Jos tietäisin, että pitäisi uudestaan käydä läpi nuo vuodet, varmasti tekisin itsemurhan. 

Ajattelen samoin. Oli hirveää aikaa se" sweet sixteen", mietti its e murhatapoja..

, lopetin toisena syksynä lukion ja helpotti, kun kukaan ei karttanut kuin ruttoa ja sai olla kotona.

-se lukion ekalla syrjitty ja painajaisia näkevä-

35mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

35mies kirjoitti:

Ei ollut kuin vain muutamia kavereita yläasteella ja naisetkin seurustelivat vain jännäpoikien ja/tai kiusaajapoikien kanssa. Nyt on sentään koulut käyty ja varallisuutta on. En todellakaan kaipaa yläasteelle. Veikkaanpa, että ne jännäpoikien kanssa seurustelleet naiset ovat niitä av-palstallakin kirjoittelevia mt-ongelmaisia naisia. :D

Yläasteikäiset tytöt eivät ole naisia! Eivät olleet 20 vuotta sitten eivätkä ole nykyäänkään. Herranen aika, sinä puhut 12-16-vuotiaista lapsista.

Harmi vain, että luetun ymmärtäminen on sinulle noinkin vaikeaa. Taidat olla jäänyt siinä 12-16 -vuotiaan lapsen tasolle.

Itse kirjoitit "naisetkin seurustelivat vain jännäpoikien ja/tai kiusaajapoikien kanssa". Puhut tytöistä naisina ja pojista poikina, mutta itseäsi nimität mieheksi. Sekin ihmetytti, miten niitä jännäpoikia riitti jokaiselle tytölle, kun noin puolet koulun oppilaista on tyttöjä. Vai missä ihmeen oppilaitoksessa sinä olet opiskellut?

En kaipaa, lusimiselta se tosiaan tuntui. Oli kavereita mutta myös ne samat idioottinaamat ja tylsät oppitunnit päivästä toiseen. Koulun ulkopuolella oli hauskaa ja tekemistä riitti.

Vierailija kirjoitti:

35mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

35mies kirjoitti:

Ei ollut kuin vain muutamia kavereita yläasteella ja naisetkin seurustelivat vain jännäpoikien ja/tai kiusaajapoikien kanssa. Nyt on sentään koulut käyty ja varallisuutta on. En todellakaan kaipaa yläasteelle. Veikkaanpa, että ne jännäpoikien kanssa seurustelleet naiset ovat niitä av-palstallakin kirjoittelevia mt-ongelmaisia naisia. :D

Yläasteikäiset tytöt eivät ole naisia! Eivät olleet 20 vuotta sitten eivätkä ole nykyäänkään. Herranen aika, sinä puhut 12-16-vuotiaista lapsista.

Harmi vain, että luetun ymmärtäminen on sinulle noinkin vaikeaa. Taidat olla jäänyt siinä 12-16 -vuotiaan lapsen tasolle.

Itse kirjoitit "naisetkin seurustelivat vain jännäpoikien ja/tai kiusaajapoikien kanssa". Puhut tytöistä naisina ja pojista poikina, mutta itseäsi nimität mieheksi. Sekin ihmetytti, miten niitä jännäpoikia riitti jokaiselle tytölle, kun noin puolet koulun oppilaista on tyttöjä. Vai missä ihmeen oppilaitoksessa sinä olet opiskellut?

Jännäpojilla ja -miehillä on melko usein haaremi, elikä yhdellä miehellä on monta naista (tyttö, nainen, nainen, tyttö, muuta itse jos haluat pilknus). Ei se noin vaikeaa ole. Haaremi ei pakosti meinaa, että samanaikaisesti, vaan se jännäpoika/-mies voi myös olla hetken yhden ja sitten toisen tytön/naisen kanssa. Ei se noin vaikeaa ole, paitsi tuollaisille ihmisille joille looginen ajattelu tuottaa suuria vaikeuksia.

Olin pari vuotta sitten yläasteen luokkakokouksessa, ja suurimmalla osalla meistä elämä oli mennyt paljon paremmin yläasteen loputtua. Mukana myös entinen suosittu kiusaajatyttö, jolle oli käynyt päin vastoin. Niihin aikoihin hänen oli helppo pyörittää pikku hoviaan, mutta yläasteen jälkeen se ei enää toiminutkaan niin. On surullista ajatella, että joillekin yläaste tai lukiokin on se elämän huippuhetki, jonka jälkeen kaikki menee alamäkeä.

Periaatteessa yhtä onnellinen olen ollut noiden aikojen jälkeen vasta työttömänä.

En koskaan tajunnut miten ihmisen itsetunto ja itsemääräämisoikeus nujerretaan työelämässä ja halvalla.

Haikailin aina kouluaikoihin ennen yliopistoa, kun talous oli turvattu ja oli oikeasti myös aikaa elää minuutta.

Sitten se minuus loppui työelämään ja työelämällä ei voinutkaan ostaa vapautta olla minä.

Ei ollut aikaa ja ei siitä säästöjäkään nähtävästi jäänyt. Suurin osa summasta menikin vuokraan ja ravintoon.

Sitten sattumalta tulikin irtisanomisia ja minä huomasin vihdoin kuukausien jälkeen olevani minä. Nauttivani itsestä ja olemalla minä. Synnyin uudestaan. Muistin ystävät ja nyt vuosikymmenten jälkeen silta on korjattu, kun se aikoinaan työelämän takia paloi karrelle.

En, vaikka minulla oli oikein hyvä tilanne yläasteella: pärjäsin koulussa, oli ystäviä, harrastuksia ja rakastava perhe. 

Teini-ikä on vaan silti sellaista epävarmuuden ja itserakkauden vuoristorataa, että olen tyytyväinen keski-ikäisen tasaisempaan elämään. Kaipaan vähän tunnetta siitä, että kaikki on vielä edessä ja mahdollista, mutta muistan myös, miten ikävää oli olla yhteiskunnassa sivullinen, vajailla oikeuksilla, ymmärryksellä ja velvollisuuksilla.

Koululaisen elämän määrittävät koti ja koulu ja vapaa-ajalla moni on kavereiden mielipiteiden vietävissä. Elämäni on nyt varsin tavallista keski-ikäisen ja keskiluokkaisen elämää, mutta koen silti muokanneeni sen minulle tärkeiltä osin omanlaiseksi.