”Tuntuu nurjalta asua palveluiden äärellä, kun mihinkään palveluihin ei ole varaa.”
Näin Helsingissä
Kommentit (133)
Julkisen puolen pitää palata työsuhdeasuntoihin. Sairaaloiden takapihoille tornitaloja hoitajille.
Maalla syntyneiden pitää joissakin tapauksissa lähteä kotiseudultaan, koska siellä ei ole opiskelupaikkoja ja töitä. En tiedä onko helsinkiläisillä sen enemmän "oikeus" asua kotiseudullaan kuin maalaisilla, jos elämisen edellytykset ei vain täyty?
Muistan muutaman vuoden takaa telkkarista dokumentin nuoresta miehestä, joka oli kotikylillä työttömänä ja sai sitten pk-seudulta töitä. Muutti innokkaana isolle kirkolle, mutta sitten tuli vastaan se tosiasia, että palkka meni suunnilleen kokonaan vuokraan. Teki ihan saman ratkaisun, kuin itsekin olisin tehnyt: Palasi työttömäksi kotikylälle. Siellä oli sentään perhe ja ystävät, joten varmasti mielenterveydelle parempi olla köyhänä omien ihmisten parissa kuin köyhänä yksin vieraassa kaupungissa.
Mikäköhän mahtaa olla Helsingin tulevaisuus? Yksin elävänä (Hgissä yli puolet porukasta asuu yksin) asiantuntijatyötä tekevänä mun palkka riittää just elämiseen. Pois on muutettava. Ketä täällä on 20 vuoden päästä tosiaan jäljellä? Perijät ja superköyhät, jotka elävät tuilla sitten varmaan. Kuka vaihtaa vanhusten vaipat, keittää koulaisten lounaat ja siivoaa paikat? Tai ehkä näiden duunareiden palkkataso tosiaan pysyy niin alhaisena, että he voivat elää pk-seudulla orjatyövoimaproletariaattina. Keskiluokka sitten häippäisee jonnekin. Millainen olisi pk-seutu vaikkapa ilman opettajia?
Vierailija kirjoitti:
Julkisen puolen pitää palata työsuhdeasuntoihin. Sairaaloiden takapihoille tornitaloja hoitajille.
Luulen, että tämä on tulevaisuutta. Noissahan pystyy joitakin tiloja jakamaankin, esim. pyykkitupa. Samoin kimppa-asuminen varmasti lisääntyy.

Näitä kyllä onkin jonkin verran. Valitettavasti pk-seudulla näidenkin vuokrat karanneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on kaikki ne palvelut, joiden vieressä asuminen on niin birun tärkeää, thai-hieromoita?
Mikä ihmeen thai-hieromofiksaatio täällä nyt yhtäkkiä on?
Mulle asumisessa on naftisti toimeentulevana tärkeää, ettei mun tarvitse omistaa autoa. On erittäin paljon elämänlaatua lisäävä tekijä, että asun hyvin julkisten liikenteen yhteyksien varrella. Lisäksi käytän mm. kouluja, kirjastoja, opistoja, perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa, ja ei-korona-aikana talouden salliessa myös kahviloita, ravintoloita ja kulttuuripalveluja (elokuvat, teatterit, ooppera, baletti, konsertit, museot). Käyn myös paljon ilmaistapahtumissa, joita isossa kaupungissa riittää. Tää on mulle mahdollista täällä Helsingissä. Jos olisin jossain pikkupaikkakunnalla, maksaisin varmasti vähemmän vuokraa, mutta sitten mulla olisi pakko olla auto, ja sillä sitten huristelisin Prismaan ja kotiin, juhlapäivänä ehkä Amarillon tai mäkkärin kautta. Ei paljon houkuttele.
Jos itseä ei kulttuuri kiinnosta, ehkä ei palveluista sitten tule mieleen muuta kuin ne hieromalaitokset.
Aina tätä, muualla kun Helsingissä ei ole ravintoloita pl. Amarillo ja mäkkäri. Jos tulet naftisti toimeen ja itket asumisen hintaa niin kannattaisiko jättää ne ravintolat vähemmälle? Ja ihanaa että me muut voimme maksaa veroissamme Helsingin oopperan, kun porukka ei voi muuttaa Vantaalle ja Espooseen kun täytyy olla kantakaupungissa lähellä teatteria ja oopperaa ja kahviloita ja ravintoloita.

Vantaalla ja Espoossa vuokrat ovat ihan samat kuin Helsingissä. Eläpä sinä parhaaksi katsomallasi tavalla, minä elän omallani. Se, että käyn kerran kuussa syömässä tai kahvilla ei ole sinulta pois, eikä myöskään minun asuntosäästökassastani. Sinä et ole maksanut veroissasi penniäkään oopperan kustannuksia. Väsyttävää tämä maakuntaihmisten ainainen katkeruus.
Mä asun vuokra-asunnossa, joka on ihan hemmetin halpa Helsingin hintatasolla. Sinä et elätä minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisen puolen pitää palata työsuhdeasuntoihin. Sairaaloiden takapihoille tornitaloja hoitajille.
Luulen, että tämä on tulevaisuutta. Noissahan pystyy joitakin tiloja jakamaankin, esim. pyykkitupa. Samoin kimppa-asuminen varmasti lisääntyy.
Monessa miljoonakaupungissa on ihan tavallista, että aikuiset työssäkäyvät ihmiset asuu soluasunnoissa. Toivottavasti Helsingissä ei tilanne mene niin pahaksi.

Se on jo, mutta en usko että aikuisten kimppa-asuminen silti lyö läpi ainakaan kovin nopeasti. Se ei vaan istu meidän kulttuuriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttu on vain tilaajille. Kyse on siis siitä, että pk-seudulla on iso väliinputoajien ryhmä, joka ei säännöllisestä työskentelystä ja mahd. keskituloisuudestaankaan huolimatta pääse koskaan omilleen, koska vuokrat ovat niin korkeita, että säästöön ei jää mitään. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen menee siis kädestä suuhun, ja mm. köyhä eläkeaika pelottaa.
Ratkaisuksi luonnollisesti täällä tullaan ehdottamaan, että pitää muuttaa pois pk-seudulta jne jne, mutta kun monilla on siellä työt ja lasten koulut ja kaikki sosiaaliset kontaktit ja elämän tärkeät asiat. Kyseessä ei ole yksilöiden typeryyteen perustuva ongelma, vaan rakenteellinen iso pulma, koska vuokrat /asuntojen hinnat on pk-seudulle päästetty nousemaan liian korkeiksi.
Miten voi motivoitua tekemään kovasti töitä, jos käteen ei jää koskaan mitään? Mitä pk-seudulla aiotaan tulevaisuudessa tehdä, kun meillä ei ole enää esim. yhtään lähihoitajaa täällä, kun kenelläkään ei ole varaa asumiseen?
Ja silti täälläkin on päivittäin yhden markan neropattien avauksia siitä, miten asumistuki pitäisi poistaa.
Etkö nyt yhä vieläkään ymmärrä miten asumistuki vääristää koko tilanteen? Ensiksikin, ihmisten palkkoja tulisi nostaa niin että niillä elää ilman tukia. Ja ilman asumistukea nähtäisiin mihin ihmisillä on oikeasti varaa, ja hintojen ja vuokrien olisi pakko laskeutua "oikealle" tasolle.
Koko hommeli on tällä hetkellä täysin epäterve koska puolet Helsinkiä asuu tukien varassa, ja koska Helsinki väkisin pakataan täyteen vaikka ratkaisuja olisi yllin kyllin.
Rakennuttajat ja maanomistajat ja vuokrafirmat hyötyvät, ei kukaan muu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisen puolen pitää palata työsuhdeasuntoihin. Sairaaloiden takapihoille tornitaloja hoitajille.
Luulen, että tämä on tulevaisuutta. Noissahan pystyy joitakin tiloja jakamaankin, esim. pyykkitupa. Samoin kimppa-asuminen varmasti lisääntyy.
Monessa miljoonakaupungissa on ihan tavallista, että aikuiset työssäkäyvät ihmiset asuu soluasunnoissa. Toivottavasti Helsingissä ei tilanne mene niin pahaksi.
No todellakin kyllä menee. Koska koko Suomi pakotetaan muuttamaan Helsinkiin, jostain ihmeen syystä. Kimppa-asunnoissa ei sinänsä ole mitään vikaa jos ne on rakennettu sellaisiksi niin että jokainen saa silti tarpeeksi yksityisyyttä. Mutta joku viiden huoneen jugendtalo jossa on kapea keittiö ja yksi kylpyhuone ei todellakaan sovi kimppakämpäksi.
Helsingin hinnat - järjettömät. Kannattaa samantien ostaa New Yorkista, hinnat on ihan samat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajan palkoilla ei ole ikinä tässä maassa omistusasuntoja ostettu.
No kuule todellakin on. Vaikka joskus 80- luvulla pystyi vielä ihan tavallisen duunarin palkalla ostamaan omakotitalon ja elättämään muun perheen.
Siis aivan missä tahansa muualla paitsi Helsingissä pystyy esim. lähihoitajan palkalla ostamaan talon. Ei kannata asua Helsingissä jos vain mahdollista, yksiön hinnalla saa ihanan talon kun ajelee 45 min kehäkolmoselta mihkä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttu on vain tilaajille. Kyse on siis siitä, että pk-seudulla on iso väliinputoajien ryhmä, joka ei säännöllisestä työskentelystä ja mahd. keskituloisuudestaankaan huolimatta pääse koskaan omilleen, koska vuokrat ovat niin korkeita, että säästöön ei jää mitään. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen menee siis kädestä suuhun, ja mm. köyhä eläkeaika pelottaa.
Ratkaisuksi luonnollisesti täällä tullaan ehdottamaan, että pitää muuttaa pois pk-seudulta jne jne, mutta kun monilla on siellä työt ja lasten koulut ja kaikki sosiaaliset kontaktit ja elämän tärkeät asiat. Kyseessä ei ole yksilöiden typeryyteen perustuva ongelma, vaan rakenteellinen iso pulma, koska vuokrat /asuntojen hinnat on pk-seudulle päästetty nousemaan liian korkeiksi.
Miten voi motivoitua tekemään kovasti töitä, jos käteen ei jää koskaan mitään? Mitä pk-seudulla aiotaan tulevaisuudessa tehdä, kun meillä ei ole enää esim. yhtään lähihoitajaa täällä, kun kenelläkään ei ole varaa asumiseen?
Tämä. Ihmiset ei vaan muista eivätkä tajua, kuinka paljon vuokrat ovat nousseet. Esim. vuokra yksityiseltä vuokratussa siistissä yksiössä Punavuoressa vuonna 2006, 550e/kk. Nyt vuokra yksityiseltä vuokratussa siistissä yksiössä Punavuoressa n. 850-1000e/kk. Vuokrien nousu on aivan älytön ja osa tarjonnasta ihan järkyttävää kuraa. Esimerkiksi asunnossa ei välttämättä ole suihkua lainkaan, pelkkä bidee pöntön vieressä. Jääkaappi "olohuoneen" nurkassa. Remonttia tehty viimeksi 80-luvulla ja ovenkahvat jäävät käteen. Vuokrapyyntö maltillinen 800e/kk. Ja toki omistaja edellyttää, että saa jättää osan irtaimistostaan asunnolle säilytykseen. Ihan poskettomaksi mennyt tämä meininki.
Meillä Stadin asuntojen vuokrakolmiossa 83 neliötä oli vuokra 800, kun muutettiin tähän. Nyt on 1150 ja juuri tuli ilmoitus uudesta vuokrasopimuksesta, että ensi tammikuussa vuokra nousee 1250 euroon+vesi ja sen jälkeen vuosittain nostoa 10%. Jos ei allekirjoita viikon sisään, on irtisanomisaika 6kk. Talo rakennettu 1990 luvulla eikä mitään remonttia ole koskaan tehty, kaikki hajoaa käsiin eikä ketään kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin tätä.
Hoitajien pitäisi muuttaa kauemmas kalliista keskustasta, mutta annas kun arvaan, keskustassa asuvilla tulisi kuitenkin olla sairaaloissa hoitajia passaamassa?
Eikö niitä sairaaloita voisi perustaa jonnekin Riihimäelle, missä lähihoitajilla on varaa asuntoon ja sitten ne hyvätuloiset keskusta-asujat voisivat käydä siellä lääkärissä, jos niillä kerran on enemmän rahaa liikkua.
Onhan kauppakeskuksetkin siirretty syrjemmälle, miksei sairaaloitakin, pakkoko niitten on olla jossain Töölössä.
No tämä on kyllä ihan oikeasti totta. Sairaalat voisivat hyvin sijaita kaupungin laitamilla tai vaikka naapurissakin.
Jotain on kyllä pielessä, jos hinnat on päästetty karkaamaan siihen pisteeseen, että veronmaksajien on pakko kompensoida ihmisten asumista asumistuella siinä määrin kuin pk-seudulla nyt tapahtuu. Se asumistuki on vain suora tulonsiirto veronmaksajilta asuntojen omistajille, ja pitää huolen siitä, että hinnat jatkavat nousuaan. Jos asumistuki nyt kuitenkin yhtäkkiä poistettaisiin, siinä ei kävisi hyvin. Ongelmaa on lähdettävä korjaamaan saamalla asuntojen hintoja alas vaikka väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttu on vain tilaajille. Kyse on siis siitä, että pk-seudulla on iso väliinputoajien ryhmä, joka ei säännöllisestä työskentelystä ja mahd. keskituloisuudestaankaan huolimatta pääse koskaan omilleen, koska vuokrat ovat niin korkeita, että säästöön ei jää mitään. Kuukaudesta ja vuodesta toiseen menee siis kädestä suuhun, ja mm. köyhä eläkeaika pelottaa.
Ratkaisuksi luonnollisesti täällä tullaan ehdottamaan, että pitää muuttaa pois pk-seudulta jne jne, mutta kun monilla on siellä työt ja lasten koulut ja kaikki sosiaaliset kontaktit ja elämän tärkeät asiat. Kyseessä ei ole yksilöiden typeryyteen perustuva ongelma, vaan rakenteellinen iso pulma, koska vuokrat /asuntojen hinnat on pk-seudulle päästetty nousemaan liian korkeiksi.
Miten voi motivoitua tekemään kovasti töitä, jos käteen ei jää koskaan mitään? Mitä pk-seudulla aiotaan tulevaisuudessa tehdä, kun meillä ei ole enää esim. yhtään lähihoitajaa täällä, kun kenelläkään ei ole varaa asumiseen?
Tämä. Ihmiset ei vaan muista eivätkä tajua, kuinka paljon vuokrat ovat nousseet. Esim. vuokra yksityiseltä vuokratussa siistissä yksiössä Punavuoressa vuonna 2006, 550e/kk. Nyt vuokra yksityiseltä vuokratussa siistissä yksiössä Punavuoressa n. 850-1000e/kk. Vuokrien nousu on aivan älytön ja osa tarjonnasta ihan järkyttävää kuraa. Esimerkiksi asunnossa ei välttämättä ole suihkua lainkaan, pelkkä bidee pöntön vieressä. Jääkaappi "olohuoneen" nurkassa. Remonttia tehty viimeksi 80-luvulla ja ovenkahvat jäävät käteen. Vuokrapyyntö maltillinen 800e/kk. Ja toki omistaja edellyttää, että saa jättää osan irtaimistostaan asunnolle säilytykseen. Ihan poskettomaksi mennyt tämä meininki.
Meillä Stadin asuntojen vuokrakolmiossa 83 neliötä oli vuokra 800, kun muutettiin tähän. Nyt on 1150 ja juuri tuli ilmoitus uudesta vuokrasopimuksesta, että ensi tammikuussa vuokra nousee 1250 euroon+vesi ja sen jälkeen vuosittain nostoa 10%. Jos ei allekirjoita viikon sisään, on irtisanomisaika 6kk. Talo rakennettu 1990 luvulla eikä mitään remonttia ole koskaan tehty, kaikki hajoaa käsiin eikä ketään kiinnosta.
Millä tempulla saitte Stadin asunnon? 90 % hakijoista ei saa koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on kaikki ne palvelut, joiden vieressä asuminen on niin birun tärkeää, thai-hieromoita?
Mikä ihmeen thai-hieromofiksaatio täällä nyt yhtäkkiä on?
Mulle asumisessa on naftisti toimeentulevana tärkeää, ettei mun tarvitse omistaa autoa. On erittäin paljon elämänlaatua lisäävä tekijä, että asun hyvin julkisten liikenteen yhteyksien varrella. Lisäksi käytän mm. kouluja, kirjastoja, opistoja, perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa, ja ei-korona-aikana talouden salliessa myös kahviloita, ravintoloita ja kulttuuripalveluja (elokuvat, teatterit, ooppera, baletti, konsertit, museot). Käyn myös paljon ilmaistapahtumissa, joita isossa kaupungissa riittää. Tää on mulle mahdollista täällä Helsingissä. Jos olisin jossain pikkupaikkakunnalla, maksaisin varmasti vähemmän vuokraa, mutta sitten mulla olisi pakko olla auto, ja sillä sitten huristelisin Prismaan ja kotiin, juhlapäivänä ehkä Amarillon tai mäkkärin kautta. Ei paljon houkuttele.
Jos itseä ei kulttuuri kiinnosta, ehkä ei palveluista sitten tule mieleen muuta kuin ne hieromalaitokset.
Aina tätä, muualla kun Helsingissä ei ole ravintoloita pl. Amarillo ja mäkkäri. Jos tulet naftisti toimeen ja itket asumisen hintaa niin kannattaisiko jättää ne ravintolat vähemmälle? Ja ihanaa että me muut voimme maksaa veroissamme Helsingin oopperan, kun porukka ei voi muuttaa Vantaalle ja Espooseen kun täytyy olla kantakaupungissa lähellä teatteria ja oopperaa ja kahviloita ja ravintoloita.
Vantaalla ja Espoossa vuokrat ovat ihan samat kuin Helsingissä. Eläpä sinä parhaaksi katsomallasi tavalla, minä elän omallani. Se, että käyn kerran kuussa syömässä tai kahvilla ei ole sinulta pois, eikä myöskään minun asuntosäästökassastani. Sinä et ole maksanut veroissasi penniäkään oopperan kustannuksia. Väsyttävää tämä maakuntaihmisten ainainen katkeruus.
Mä asun vuokra-asunnossa, joka on ihan hemmetin halpa Helsingin hintatasolla. Sinä et elätä minua.
Valtio tukee miljoonilla oopperaa, joten miten minä tai muut katkerat maakuntaihmiset emme muka maksa tästä? Maksan kunnallisveroa ja valtion ansiotulo- ja pääomaveroa. Ja todellakin Espoossa ja Vantaalla on halvemmat vuokrat kuin Helsingissä, vaikka toki on niilläkin alueita jotka ovat kalliimpia. Jos käyt kerran kuussa kahvilassa niin ihan hyvin voisit asua Hyvinkäällä ja säästää asumiskuluissa moninkertaisesti sen yhden edestakaisen junamatkan kuussa.