Kertokaa miten miehenne iski/hurmasi sinut mukaansa.
Kommentit (56)
Oltiin tuttuja, mutta ei oltu ikinä oikein juteltu mitään sen ihmeempiä. Tavattiin lenkkipolulla sattumalta. Mies ei esittänyt mitään mitään maailman valloittajaa eikä leveillyt omaisuudellaan ja pankkitilillään. Oli aito ihminen ja oli mukava jutella. Olen aina pitänyt kyseisestä ihmisestä ns sivustakatsojana, kun ollaan oltu samoissa juhlissa, kun on samoja kavereita. Me ei vaan olla itse oltu mitenkään läheisiä jne. Minä itseasiassa ehdotin deittejä ja deitit oli onnistuneet ja siitä se sitten lähti. Minä en jaksa yhtään ihmisiä, jotka alkaa leveilemään omaisuudella mitä todellisuudessa ei edes ole. Turhat haaveilijat on aina ollut vähän punainen liina minulle. Tämä mies on aito ja uskaltaa olla väärässä ja tietämätön.
Itsevarmuudella. Olin itse nuori enkä tiennyt kuka olen, joten se, miten mies seisoi rohkeasti omilla jaloillaan, teki lähtemättömän vaikutuksen. Hänessä oli niin sanotusti munaa, mutta hän ei todellakaan ollut mikään kusipää. Vastustamatonta!
Arvasin miehen olemuksesta, että hänellä on iso muna, erinomaiset sänkytaidot ja seksuaalinen mieli. Näin olikin, ja tämä sai myös oman seksuaalisuuteni heräämään. Aiemmissa suhteissani seksi oli vaan ylimääräinen juttu, nyt se on molempien aito kiinnostuksen kohde ja yhdessä pitävä liima.
Nostan, minustakin olisi kiva kuulla lisää näitä :)
Tavattiin baarissa tiskillä kultaisella 80 luvulla, hurmasi sisnisillä silmillä ja kohteliaalla käytöksellä, lähti mukaan ja kuljettu samaa matkaa 35v
Tavattiin yhdessä konsertissa ja vietettiin porukalla aikaa (miehen kaverit ja minun kaverit). Tultiin todella hyvin juttuun ja höpöteltiin niitä näitä ja pyysivät meitä sitten jatkoille. Jatkoilta päädyin sitten miehen luo ja siinä darrassa heräiltyämme huomattiin, että tullaan edelleen todella hyvin juttuun. Aamupalan syötyämme hän heitti minut kotiini ja pyysi puhelinnumeroa. Siitä se sitten lähti. Alkuunsa ravintolatreffejä ja yökyläilyjä ja nyt ollaan asuttu 5 vuotta saman katon alla ja ollaan kihloissa ja ollaan puhuttu ehkäisyn poisjättämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ylipainoinen ja tunsin etten ole haluttu. Sitten mies tuli kerran baarissa vonkaamaan jatkoille ja ensin kieltäydyin. Mies tokaisi että olisit nyt kiitollinen, kun joku tuollaistakin tarjoutuu nussimaan. Ajattelin, että tottahan se. Siitä se sitten lähti.
Apua, miten kamala :D
Onko ollut hyvä suhde?
Minä kutsuin hänet meille.
Oltiin tutustuttu netissä. Siitä on jo kauan aikaa, tänä päivänä mentäisiin leffaan tai jotain.
Pienen paikkakunnan paikallislehdessä oli syksyllä lista pitäjän parhaista veronmaksajista. Ei hurmaamiseen tarvittu muuta kuin tieto siitä, että mies maksoi veroja enemmän kuin mitä minä sain palkkaa. Suhde on kestänyt jo yli 20 vuotta, miestä ei tosin paljoa kotona näy. Ei ne isot verot tule maksettua, jos ei tee töitä.
Vierailija kirjoitti:
Pienen paikkakunnan paikallislehdessä oli syksyllä lista pitäjän parhaista veronmaksajista. Ei hurmaamiseen tarvittu muuta kuin tieto siitä, että mies maksoi veroja enemmän kuin mitä minä sain palkkaa. Suhde on kestänyt jo yli 20 vuotta, miestä ei tosin paljoa kotona näy. Ei ne isot verot tule maksettua, jos ei tee töitä.
Huhhuh.. Mikäköhän into sillä on elättää tota suomen kommunistista valtiota.
Oltiin yhteisen kaverin järjestämissä bileissä. Alettiin siellä jutella ja yhteinen sävel löytyi heti. Huomasin että kyseessä on älykäs tyyppi joka saa mut nauramaan. Samana iltana myöhemmin suudeltiin ja olin ihan myyty. Kemiat kohtasi, kipinä lensi, yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyi, ja yhteisten kavereiden kautta tietty luottamuksen aste oli jo olemassa. Juteltiin koko ilta. Seuraavaksi viikonlopuksi sovittiin treffit mun luo, mies vietti koko viikonlopun luonani. Oli herrasmies, ja on edelleen, vuosikaudet myöhemmin.
Mersulla kaarsi pihaan. Se oli menoa
Tuli puolituttuna ravintolassa vastaan ja suuteli yllättäen suoraan suulle. Nyt ollaan oltu yhdessä 36 vuotta.
Ei oo kukaan hurmannut, rauhassa oon saanut olla. Ehkä kerran lupaavanoloinen jantteri tuli selkeästi pokaamaan yhdellä keikalla, mutta minä neito menin aivan puihin ja lukkoon, eli ei siitäkään sitten mitään tullut. n32
Hurmasi olemalla oma itsensä. Yhteinen ystävä järjesti meille tapaamisen talkoiden merkeissä. Olimme soitelleet jo sitä ennen sen verran, että olimme sopineet, että mennään myös ihan kahdestaan kävelylle. Heti miehen nähtyäni (en ollut nähnyt edes valokuvaa ennen tapaamista) tiesin, että häneen haluan ehdottomasti tutustua; kemiat kohtasivat. Kävelyllä sattui eräs episodi, missä hän tarjoutui välittömästi auttamaan ventovieraita ihmisiä potentiaalisessa vaaratilanteessa ja se teki minuun vaikutuksen. Moni muu olisi ollut reagoimatta.
Tapaamisen jälkeen olin niin tulisilla hiilillä, että laitoin hänelle vielä viestiä ihan keksitystä asiasta ja olin jo maani myynyt, kun hän ei vastannut. Seuraavana iltana hän kuitenkin soitti ja ehdotti uutta tapaamista. Myöhemmin olen oppinut, että hänelle viestittely ei ole tapa hoitaa asioita, hän ei viestejä lue kuin satunnaisesti ja viestillä lähetetty asia on sellainen, johon hänen mielestään ei ole kiire vastata (kiireelliset asiat soitetaan).