Kertokaa miten miehenne iski/hurmasi sinut mukaansa.
Kommentit (56)
"Miehenne iski sinut"? Onko kyseessä joku yhteiskäyttömies?
EHkä aloittajalla on ihan hyvä ajatus, mutta metsään menee jo kysymyksen muodossa. Miehenkö pitää 'iskeä' tai hurmata? Eivätkä ihmiset voi yhdessä sopia seurustelusta tai 'alkaa vaan oleen'? Tai eikö nainen voi olla aloitteellinen. Jotenkin niinkuin vanhasta harlekiinista tuo otsikko.
Mies oli hieman humalassa kun tapasimme baarissa, tuli juttelemaan, kehui heti nätiksi ja oli aivan periksiantamaton halutessaan päästä mukaani. Hieman jännitti, kun mies oli jotenkin vaarallisen kiehtova ja jopa pelottava, mutta niin ainutlaatuisen kiehtova. Suhde alkoi salamannopeasti ja rakastuin saman tien. Alkuaikojen jälkeen alkoi sitten juopottelu, hakkaaminen ja pettäminen ja välillä jouduttiin esikoisen kanssa turvakotiinkin, mutta nuo pienet vastoinkäymiset vain syvensivät suhdettamme ja olemme taas onnellisia yhdessä, hakkaamistakin tapahtuu enää vain aniharvoin.
Työpaikalla avokonttorissa oli mukavaa seuraa. EI häirinnyt liikaa, mutta ajoittain keskuseli kiinnostavista asioista älykkäästi ja hauskastikin. Yli vuoden oltiiin ihan vaan työkavereita, kunnes pikkujouluista alkoholin vapauttamina päädyttiin yötä viettämään yhdessä ja siitä alkoi tiivis seurustelu.
Lihaisa pastori Hertta kirjoitti:
EHkä aloittajalla on ihan hyvä ajatus, mutta metsään menee jo kysymyksen muodossa. Miehenkö pitää 'iskeä' tai hurmata? Eivätkä ihmiset voi yhdessä sopia seurustelusta tai 'alkaa vaan oleen'? Tai eikö nainen voi olla aloitteellinen. Jotenkin niinkuin vanhasta harlekiinista tuo otsikko.
Onhan mies voinut hurmata jonkun itkemällä baarin nurkassa, josta täti hakee turvaan kotiinsa.
ap
Lihaisa pastori Hertta kirjoitti:
EHkä aloittajalla on ihan hyvä ajatus, mutta metsään menee jo kysymyksen muodossa. Miehenkö pitää 'iskeä' tai hurmata? Eivätkä ihmiset voi yhdessä sopia seurustelusta tai 'alkaa vaan oleen'? Tai eikö nainen voi olla aloitteellinen. Jotenkin niinkuin vanhasta harlekiinista tuo otsikko.
Voimme ehkä lillukan varsiin takertumatta kertoa mikä siinä omassa miehessä viehätti niin, että halusimme aloittaa suhteen.
Mies vaikutti ärsyttävän omahyväiseltä ja heti iski halu iskeä sille luu kurkkuun.
Minä hurmasin mieheni eräässä illanvietossa, mutta meni vuosi, ennen kuin välillämme mitään sen kummempaa tapahtui. Satuttiin eräänä viikonloppuyönä yhtäaikaa samaan grillijonoon, mies oli jonkun verran minua edellä. Oli sitten tilannut minullekin lihapiirakan, ja iskuyrityksenä tämä oli oikein loistava, 7 vuotta kohta asuttukin yhdessä. Knoppitietona sen verran, että minä en edes syö lihaa, mutta olin kyllä otettu miehen eleestä.
Vierailija kirjoitti:

sivusta
Tämä ehdottomasti tosin vain huumorilla.
Ei oikeaa väkivaltaa sentään.

Oo, miten romanttista/huomaavaista, olit selvästi tehnyt vaikutuksen. Pakko muuten kysyä, söitkö lihapiirakan?
Mies oli niin komea että en tiennyt sellaisia voivan ollakaan. Pilkettä silmäkulmassa, flirttaili siten että olin ihan varma että mies näkee minun lävitseni. Hän oli itsevarma, charmikas ja seksikäs. Pyysi minut treffeille illalla ja olin rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikutti ärsyttävän omahyväiseltä ja heti iski halu iskeä sille luu kurkkuun.
sivusta
Tämä ehdottomasti tosin vain huumorilla.
Ei oikeaa väkivaltaa sentään.
Kyseinen sanonta ei ole tuttu? Iskeä luu kurkkuun? Panna jauhot suuhun?
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla avokonttorissa oli mukavaa seuraa. EI häirinnyt liikaa, mutta ajoittain keskuseli kiinnostavista asioista älykkäästi ja hauskastikin. Yli vuoden oltiiin ihan vaan työkavereita, kunnes pikkujouluista alkoholin vapauttamina päädyttiin yötä viettämään yhdessä ja siitä alkoi tiivis seurustelu.
Minulla ihan samanlainen kokemus. Mukava työkaverimies, ei häirinnyt, mutta oli mukavaa juttuseuraa. Me tosin olimme peräti neljä vuotta pelkkiä työkavereita, eikä meidän suhde alkanut pikkujouluista, vaan alkukesän työpäivän jälkeisistä oluista. Muut lähtivät kotiin, mutta me jäimme pilkkuun asti, josta siirryimme Laukontorille katsomaan torimyyjien päivän aloitusta ja odottamaan ensimmäisen torikahvilan aukenemista. Nyt yhdessä seitsemän vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikutti ärsyttävän omahyväiseltä ja heti iski halu iskeä sille luu kurkkuun.
sivusta
Tämä ehdottomasti tosin vain huumorilla.
Ei oikeaa väkivaltaa sentään.
Kyseinen sanonta ei ole tuttu? Iskeä luu kurkkuun? Panna jauhot suuhun?
https://fi.m.wiktionary.org/wiki/ly%C3%B6d%C3%A4_luu_kurkkuun
Ensin se soitti kitaraa ja sit iski munan suuhun.
Suostuin nettitreffeille ja tapasin komean, mutta hyvin ujon miehen, joka ei pyrkinyt ehdottelemaan irstaita eikä lähentelemään. Vein sen kuitenkin kotiini ja siellä se on edelleen.
Varmaan puhelahjoillaan ja sillä että osoitti vilpitöntä kiinnostusta.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla avokonttorissa oli mukavaa seuraa. EI häirinnyt liikaa, mutta ajoittain keskuseli kiinnostavista asioista älykkäästi ja hauskastikin. Yli vuoden oltiiin ihan vaan työkavereita, kunnes pikkujouluista alkoholin vapauttamina päädyttiin yötä viettämään yhdessä ja siitä alkoi tiivis seurustelu.
Käytittekö kondomia?
Kävittekö ennen seksiä keskustelun, että se ei sitten ole 100 % suoja?
Ette malttaneet odottaa, että kumpikin käy sp-tautitesteissä ennen suhdetta/seksiä?
Jos olisin mies, niin en kyllä tuollaista naista huolisi joka noin heppoisasti sänkyyn menee. Enkä näin naisena huolisi sellaista miestä.
Näytti valtaisaa peenistään