Kuskattiinko sinua lapsena harrastuksiin?

Vierailija kirjoitti:

Paljon harrastuksia ite joka ilta menossa uaeaankin koulun lisäksi. Burn out aikuisena...

Koskaan ei pelkkää oleskelua. Suorituskeskeisyys lisännyt ihmisten väsymistä. Ennen mukulat sai vaan olla.

Ennen kylläkin harrastuksia paljon vähemmän, mutta ei ne mukulat saaneet "vaan olla". Koko ajan oli jotain työtä ja velvoitetta. Niitä ei sitten taas saa nykymuksuille ehdottaakaan, kun ne jo menee ihan rikki...

Ei kuskattu.

Itse kyllä kuskasin lastani, koska hän ei olisi päässyt kotiin ilman kuskausta. 

myös hänen puolisoa on kuskattu tarpeen tullen,

Vierailija kirjoitti:

Ei. Eikä ollut tarviskaan. Silloin uskalsi hyvin päästää nuoren tytön yksin treeneihin. Nyt kun täällä on näitä kannibaaliapinoita muualta niin vien ja haen tytön kaikista treeneistä ja kavereilta.

Sama. Paikkakuntana Helsinki.

Eipä tarvinnut kuskata. Metsästys harrastus alkoi jo alakoulu ikäisenä. Rappusilta pääsi suoraan harrastamaan. Ja rantaan matkaa 30m kalalle

Höh

Ei. Harrastin karatea (1970-luvulla) ja treenikamat jaksoi ihan hyvin kantaa itsekin. Bussilla kuljin Vantaalta Helsinkiin. 

Vierailija kirjoitti:

Paljon puhutaan siitä, kuinka elämän ei tule pyöriä pikkulasten ympärillä. Miksi pidetään täysin normaalina, että vanhempien elämän koko vapaa-aika pyörii teinien harrastusten ympärillä?

Ystävät, harrastukset, perhejuhlat, kaikki jää. "Meillä on treenit. Ei käy, meillä on turnaus." Miten teinit edes viitsivät, luulisi, että hävettäisi, kun toinen passaisi voimiensa äärirajoilla?

Joku järki ja kohtuus pitäisi olla tässä Kustanna, kuljeta, kannusta -systeemissä.

Jos joku vetoaisi vaikkapa 2- ja 3-vuotiaiden lasten kanssa kaikessa siihen, että ei me pystytä, ei vuosiin pystytä tulemaan eikä menemään minnekään omien ystävien juttuihin eikä elämään mitään omaa elämää, kun on nuo lapset, häntä pidettäisiin epänormaalina uhrautujana. Kun tämä tapahtuu aikuisten kokoisten teinien kohdalla, se on vain ihanaa lasten tukemista.

Onko sinulla lapsia ja jos on niin minkä ikäisiä.

Kuskattiin 30 kilometrin päähän. Samalla reissulla vanhemmat kävivät ruokakaupassa parin kilometrin päässä harrastuspaikasta.

Partioon mentiin kävellen, kun matkaa oli vain pari kilometriä.

Minä harrastin urheilua omien kavereitten kanssa lähellä olevien koulujen hiekkakentillä ja jäädytetyissä ulkokaukaloissa ja luistinradoilla. Isälläni oli auto mutta äitilläni ei ollut edes ajokorttia. Savon pääkaupungissa kävelin kaikki koulumatkakin peruskoulun ala-asteen, yläasteen ja lukion aikana.

Se oli minun lapsuudessa ja nuoruudessa 1970- ja 1980-luvulla aivan normaali käytäntö eikä se riippunut mistään vanhempien varallisuudesta. Asuimme tilavassa rivitalossa ja meillä oli aina kesämökki lapsuudestani alkaen. Sain aikoinani yo-lahjaksi vanhemmilta omat stereot (levysoitin, vahvistin ja kaksi lattiakauitinta).

Minun kaveripiirissä koulunkäyntiä pidettiin tärkeämpänä kuin totista urheilua jossain seurajoukkueessa. Tosin ovathan jotkut aikuisetkin hyvin totisia harrastajia eli heidän pitää mennä jonnekin kansalaisopiston kurssille tai liittyä yhdistykseen ollakseen virallisesti jonkun asian harrastajia.

Kyllä, jo 60-luvulla vanhempani kuljettivat eikä koskaan valiteltu, että olisi raskasta.

Ei kuskattu, toisaalta etäisyys harrastuspaikkoihin ei päätä huimannut (max 2km) ja harrastukset tapahtuivat pääasiassa klo 15-20.00. Jossain määrin siis ymmärrän näitä nykypäivän "kermaperseitä" joilla harrastuspaikat voivat sijaita suuren kaupungin äärilaidoilla ja aikataulu voi arki-iltanakin venyä ilta kahdeksasta puoleenyöhön. Tuskin omatkaan vanhemmat vastaavassa tilanteessa mua jalkaisin tai pyörällä olisivat päästäneet kulkemaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä harrastin urheilua omien kavereitten kanssa lähellä olevien koulujen hiekkakentillä ja jäädytetyissä ulkokaukaloissa ja luistinradoilla. Isälläni oli auto mutta äitilläni ei ollut edes ajokorttia. Savon pääkaupungissa kävelin kaikki koulumatkakin peruskoulun ala-asteen, yläasteen ja lukion aikana.

Se oli minun lapsuudessa ja nuoruudessa 1970- ja 1980-luvulla aivan normaali käytäntö eikä se riippunut mistään vanhempien varallisuudesta. Asuimme tilavassa rivitalossa ja meillä oli aina kesämökki lapsuudestani alkaen. Sain aikoinani yo-lahjaksi vanhemmilta omat stereot (levysoitin, vahvistin ja kaksi lattiakauitinta).

Minun kaveripiirissä koulunkäyntiä pidettiin tärkeämpänä kuin totista urheilua jossain seurajoukkueessa. Tosin ovathan jotkut aikuisetkin hyvin totisia harrastajia eli heidän pitää mennä jonnekin kansalaisopiston kurssille tai liittyä yhdistykseen ollakseen virallisesti jonkun asian harrastajia.

Onko sinun mielestä seurajoukkueessa urheilu ja koulunkäyntiä tärkeänä pitäminen toisensa poissulkevat asiat.

80-luvulla yksinhuoltajaperheessä ei ollut edes autoa, harrastuksista puhumattakaan. Tosin kirjastosta sai kirjoja lainata ilmaiseksi.

Kuskattiin kyllä koska matkaa oli useampi kilsa suuntaansa ja julkiset kulkivat huonosti.

Kimppakyytejä porukka järkkäsi kyllä ja kesällä muutaman kerran kävelin treeneihin mutta se oli kyllä aika raskasta pistää 1,5h matkoihin kävellen ja siihen päälle 2 h.

Kuskattiin. En olisi halunnut harrastaa mitään, mutta isä yritti kovasti saada minua jalkapallon pariin. Kuskasikin sen pari kautta, kun yritin treeneissä käydä.

Kuskattiin ja välillä menin pyörällä. Harrastin voimistelua -80 ja -90-luvuilla. Harrastus oli tavoitteellinen ja lähes joka päivä, olen erittäin kiitollinen vanhemmilleni, että sain mahdollisuuden harrastaa. Se oli onnellista aikaa.

No ei kuskattu, kun ei ollut mukamas varaa harrastusmaksuja maksaa niin ei sitä edes harrastettu.

Sisareni rakasti pesäpalloa yli kaiken, mutta vanhemmat inhosivat sitä. Siskoni kävi salaa pelaamassa pesäpalloa, urheiluvälineitä osteli pikkutyttönä itse mm keräilemällä pulloja, ja leikkaamalla mummojen nurmikoita pienestä korvauksesta.

Kerran sai jopa selkään, kun vanhemmat näkivät hänen kentällä olevan pelaamassa.

Näin meitä 70-luvun lapsia kasvatettiin.

Ja rahaa vanhemmillani oli, mutta ei sitä meihin lapsiin laitettu. Säästivät ja isänikin sitten uuden vaimonsa kanssa rakensi 3-kerroksisen kivitalon.

Osti osakkeita 90 luvulla, joissa paloi ilmaan kymmeniä tuhansia.

Ei kuskattu. Olen 90-luvun lapsi. Hyvin sitä pääsi myös dösällä eri paikkoihin, mutta kieltämättä harmitti ettei omassa perheessä kuskattu koskaan, kun muiden kavereiden vanhemmat tuntuivat aina hyväntuulisina kuskaavan lapsiaan harrastuksiinsa. Jos itselle sattui joskus hankala tapaus, että oli vaikka 1,5h dösämatka kotiin ja treenit loppui niin, että seuraava dösä tulee 30min päästä eikä kukaan suostunut hakemaan, niin kyllähän se pahalta tuntui seistä yksin siinä bussipysäkillä, kun muut vietiin kotiin. :(

Eepä kuskattu. Sepe - 43.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuskattu. Olen 90-luvun lapsi. Hyvin sitä pääsi myös dösällä eri paikkoihin, mutta kieltämättä harmitti ettei omassa perheessä kuskattu koskaan, kun muiden kavereiden vanhemmat tuntuivat aina hyväntuulisina kuskaavan lapsiaan harrastuksiinsa. Jos itselle sattui joskus hankala tapaus, että oli vaikka 1,5h dösämatka kotiin ja treenit loppui niin, että seuraava dösä tulee 30min päästä eikä kukaan suostunut hakemaan, niin kyllähän se pahalta tuntui seistä yksin siinä bussipysäkillä, kun muut vietiin kotiin. :(

Haluan vielä jatkaa, että en minäkään nään mitään mieltä siinä, että aikuiset palavat loppuun pyhittäessään koko elämänsä lastensa kuskaamiselle. Mielestäni ei ole kuitenkaan kohtuutonta panostaa omaan lapseensa vaikka kerran viikossa ja sopia, että silloin sunnuntaina kun sulla on se hankala kotimatka niin tulen aina hakemaan.