Besserwisser-työkaveri -miten olla ärsyyntymättä
Mulla on läheinen työkaveri joka on periaatteessa ihan ok ja jopa mukava, mutta hänellä on erittäin ärsyttävä tapa olla aina oikeassa ja joka pikkuasiaankin vääntää vastaan. Asia kuin asia niin hän jotenkin alkaa neuvomaan tai tietää muka paremmin.
Vaikea selittää, tässä esimerkki:
Manailen kollegalle että työvuorolista on taas myöhässä, esimies ei taaskaan ole hoitanut tehtäväänsä. Yleensä tällaiseen toinen henkilö myötäilee että onpa joo ärsyttävää. Mutta ko. henkilö alkaa opettamaan että kyllähän niissä vuorolistoissa on aika lailla toistuva kaava. Ja mä olen silleen että wtf?! Joo, on toistuva kaava, mutta ei tunnin tarkkuudella eikä satavarmasti edes päivän tarkkuudella. Ja oli tai ei niin työvuorolista pitää tulla ajoissa, sehän se oli mun pointti. Sitten mua alkaa vaan ärsyttää ihan sikana, että miksi sen pitää taas olla niin tietävinään.
Ehkä vaikea tästä esimerkistä ymmärtää tilannetta, mutta väsyn ja ahdistun tuon henkilön kanssa, koska kommunikointimme on jotenkin niin erilaista. Muiden kanssa ei ole vastaavaa ongelmaa. Joudun työskentelemään hänen kanssaan paljon, en voi vältellä.
Haluaisin ohjeita miten pääsisin tästä yli, miten oppisin olemaan ärsyyntymättä. Vastaanko hänelle vai annanko olla? Kummassakin tapauksessa mulle tulee ärtynyt olo, vaikka peitänkin sen häneltä. Tiedän että hän on mikä on, enkä voi vaikuttaa kuin itseeni. Miten pystyisin antaa hänen kommenttinsa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?
Hän myös neuvoo asioissa mitkä todellakin jo osaan. Sekin raivostuttaa minua. Kertokaa miten pääsisin tunnereaktioiden yläpuolelle, niin ettei hän enää vaikuttaisi minuun näin vahvasti.
Kommentit (22)
Ihan samaa kuin ap olen itse miettinyt. Ottanut myös huomioon vaihtoehdon, että olisinko itse samanlainen ja siksikö ärsyynnyn.
Kun itse vain lähinnä ajattelee ääneen tai kevyesti jutustelee, ottaa todella päähän, jos "vastaväittäjäksi" ryhtyy mainitun kaltainen henkilö. Töissä varsinkin on hankalaa, kun joutuu pakosti olemaan tekemisissä.
Itse en ole keksinyt mitään toimivaa vaihtoehtoa, vaikka joitakin menetelmiä kokeillut, esimerkiksi: En tarvitse tähän asiaan mitään neuvoa" tai "tässä vaan itsekseni mietin, ei tänä nyt niin vakavaa ole" besserwisser ei näistä hätkähdä, vaan toimii aina samalla tavalla. Yksi vaihtoehto on tietysti, että hän kokee sinut niin paljon itseään tyhmemmäksi että tarvitset jatkuvaa opastusta. Näin uskon asian olleen viimeisimmän tapauksen kanssa.
Minulla on myös työkaveri. Sanoi mitä tahansa, aivan mitä tahansa, esim. ostin uudet kivat punaiset lapaset, hän alkaa väittelemään siitä. Mm. miksi vihreät olisivat olleet paremmat ja oli suorastaan urpoa ostaa punaiset. Olenkin aloittanut tiukan asialinjan eli minimikommunikaatio kaikessa eikä mitään smalltalkia. Yritän vältellä muutenkin enkä ole ainoa, joka uupuu ko. henkilön kanssa. Olemme epäilleet aspergeria, mutta se ei kyllä ihan kaikkea sitä vänkyttämistä selitä.