Mistä johtuu, että niin moni nuori uupuu tai kärsii mielenterveyden ongelmista?

Olen katsonut vierestä huolissani tätä nykyistä sukupolvea joka ei tunnu pystyvän käsittelemään vastoinkäymisiä tai eriäviä mielipiteitä oikein millään. Onko kasvatuksessa menty pieleen vai missä kun nuorisolle kasvaa sarvet päähän milloin mistäkin asiasta.

Positiivista on alkoholinkäytön ja tupakoinnin vähentyminen.

Vierailija kirjoitti:

Luin tämä ketjun läpi uskomatta silmiäni:

Yhtään kukaan ei tuonut esiin nykyään vallitsevaa KORONAPANDEMIAA nuorten ahdistuksen ja muiden mt-ongelmien syynä.

Itse en tosin usko koronan edes olevan pandemia, vaikka meille niin uskotellaan.

Ilmiö on ollut havaittavissa jo ennen koronaa.

Huono nukkuminen, somen tuomat poskettomat vaatimukset, vanhempien harjoittama kurlaaminen, täydellisyyden tavoittelu niin vanhemmille kuin sitten lapsillakin. Tässä omat näkemykseni asiasta, jotka perustuvat yli 20 vuoden kokemukseen työssäni lasten ja nuorten kanssa.

Kovat vaatimukset ja kilpailu, pitäisi heti tietää mitä haluaa elämällään tehdä, olla parhaimmistoa että saa tilaisuuden kouluttautua ja sitten tapella vähistä työpaikoista sadan muun hakijan kanssa. Jos et jaksa suoriutua aikataulun mukaan niin tiput kelkasta ja pian oletkin yhteiskunnan ulkopuolella ja kohta jo muka liian vanha työmarkkinoille.

Some. Seuraat jo pienestä pitäen vaikuttajien kiiltokuva elämää, kuvitellen sen olevan normaalia ja oma elämäsi jotenkin keskimääräistä kehnompaa kun et jaksa joka aamu askarrella täydellistä smoothiebowlia, vaan syöt harmaata pikapuuroa jossa ei ole tarpeeksi suolaa. Teit mitä tahansa niin elämäsi ei ole koskaan yhtä hohdokasta eikä kroppasi yhtä täydellinen kuin muokatuissa kuvissa.

Saat myös tauotta kännykkääsi tietoa kaikista kauheuksista mitä maailmassa tapahtuu ja sinun pitäisi jaksaa välittää niistä kaikista ja näyttää muille jakamalla tietoa eteenpäin, että olet hyvä ihminen.

Tulispa koronamutaatio ja veis koko porukan

Ennen oli helppo pärjätä. Töihin pääsi kysymällä. Yliopiston käyneet olivat hienoja herroja ja rouvia, ei todellakaan ollut mitään akateemista työttömyyttä. Nykyään voit tehdä kaiken oikein, lukea itsesi tohtoriksi tai dosentiksi jne, ja silti joudut koko ajan pelkäämään että työt loppuvat ja asunto menee alta jne. On kvartaalitalous, projektityöt, pätkäsopimukset. Ei ole vakaata pohjaa jonka päälle rakentaa elämää.

Itse valmistuin ns statusalalle. 10 v aikana olen työskennellyt 5 paikkakunnalla ja yli 10 työpaikassa. Miten tässä tapaat ketään, perustat perhettä, ostat asuntoa, suunnittelet tulevaisuutta...kun kaikki muuttuu koko ajan. Ei ole tuttua työpaikkaa, ei tuttuja työkavereita, vanhat kaverit hajallaan pitkin Suomea..Ei ole mitään yhteisöä eikä tukiverkkoa. Sellainen, että menisi kahville jonkun luo arkipäivänä on ihan utopiaa.

Korvauskin on niin ruhtinaallinen kuin 2200-2300 eur/kk, netto. Ei tässä paljon juhlita. Se on tullut selväksi että koskaan mulla ei tule olemaan mahdollisuutta kivaan asuntoon, autoon, saati sitten mökkeihin ja veneisiin ym, jotka olivat edellisen sukupolven keskiluokalle ihan tavallisia juttuja.

Mä naiivisti luulin, että tekemällä asiat oikein (peruskoulun päättötodistus k.a. 9,4, ylppäreistä 6 "vanhaa ällää", yliopistotutkinto arvostetulla alalta tavoiteajassa..) musta tulee rikas ja voin matkustella ja harrastaa ratsastusta ja tehdä muita kivoja juttuja jne. Mutta ei, ilman perintöä ei nykyään pääse käsiksi sellaiseen elämäntyyliin. Ellei nyt sitten satu olemaan se joku onnekas seuraavan hittinettipelin kehittäjä tms.

Vierailija kirjoitti:

Onko näin ollut aina vai puhutaanko asiasta vain nykyaikana enemmän?

Näin on ollut aina. Aina on myös valitettu nuorten ongelmista.

Koulu tuntuu todella pelottavalta paikalta, jossa voi joutua eri tavoin kiusatuksi, rääkätyksi, pilkatuksi ja ulossuljetuksi. Kiusatut eivät saa apua. Työelämässä on edessä samaa kiusaamista hivenen kohteliaammalla tvistillä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helppo pärjätä. Töihin pääsi kysymällä. Yliopiston käyneet olivat hienoja herroja ja rouvia, ei todellakaan ollut mitään akateemista työttömyyttä. Nykyään voit tehdä kaiken oikein, lukea itsesi tohtoriksi tai dosentiksi jne, ja silti joudut koko ajan pelkäämään että työt loppuvat ja asunto menee alta jne. On kvartaalitalous, projektityöt, pätkäsopimukset. Ei ole vakaata pohjaa jonka päälle rakentaa elämää.

Itse valmistuin ns statusalalle. 10 v aikana olen työskennellyt 5 paikkakunnalla ja yli 10 työpaikassa. Miten tässä tapaat ketään, perustat perhettä, ostat asuntoa, suunnittelet tulevaisuutta...kun kaikki muuttuu koko ajan. Ei ole tuttua työpaikkaa, ei tuttuja työkavereita, vanhat kaverit hajallaan pitkin Suomea..Ei ole mitään yhteisöä eikä tukiverkkoa. Sellainen, että menisi kahville jonkun luo arkipäivänä on ihan utopiaa.

Korvauskin on niin ruhtinaallinen kuin 2200-2300 eur/kk, netto. Ei tässä paljon juhlita. Se on tullut selväksi että koskaan mulla ei tule olemaan mahdollisuutta kivaan asuntoon, autoon, saati sitten mökkeihin ja veneisiin ym, jotka olivat edellisen sukupolven keskiluokalle ihan tavallisia juttuja.

Mä naiivisti luulin, että tekemällä asiat oikein (peruskoulun päättötodistus k.a. 9,4, ylppäreistä 6 "vanhaa ällää", yliopistotutkinto arvostetulla alalta tavoiteajassa..) musta tulee rikas ja voin matkustella ja harrastaa ratsastusta ja tehdä muita kivoja juttuja jne. Mutta ei, ilman perintöä ei nykyään pääse käsiksi sellaiseen elämäntyyliin. Ellei nyt sitten satu olemaan se joku onnekas seuraavan hittinettipelin kehittäjä tms.

EI päässyt! Monet joutuivat muuttamaan muualle työn perässä. Ei ollut nykyajan sossutukia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tämä ketjun läpi uskomatta silmiäni:

Yhtään kukaan ei tuonut esiin nykyään vallitsevaa KORONAPANDEMIAA nuorten ahdistuksen ja muiden mt-ongelmien syynä.

Itse en tosin usko koronan edes olevan pandemia, vaikka meille niin uskotellaan.

Ilmiö on ollut havaittavissa jo ennen koronaa.

Totta. Ilmiö on ollut havaittavissa koko ihmiskunnan olemassaolojan.

Töitä on vähän: integroituminen työelämään vaikeaa pienin askelin

Kiusaaminen, työpaikat lastentarhoja klikkeineen

Simputus

Empatianpuute

Kilpailullisuus

Ankara ja kova työyhteisö, huonosti käyttäytyvät ja syyllistävät esimiehet aiheuttavat paljon sitä. Ikävää, kun sitä ei työelämässä ymmäretä. 

Olen syntynyt 90-luvulla joten lama ja sen jälkeiset ajat ja niiden vaikutukset ovat leimanneet vahvasti lapsuuttani jossa rahaa oli niukasti. Nyt aikuisiällä yliopiston käyneenä saa pelätä koko ajan ettei oma työpanos riitä, leikataan, tiukennetaan ja kiristetään. Työelämä tiristää ihmisestä kaiken irti. Mielekästä vapaa-aikaa on vaikea viettää vastapainoksi. Lisäksi kallis perus eläminen tekee sen ettei oikein ole varaakaan. Pelko kokoajan perseessä sen suhteen milloin nakki napsahtaa omalle kohdalle ja yt:t vie. En ole edes mikään kovan erikoistason asiantuntija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko näin ollut aina vai puhutaanko asiasta vain nykyaikana enemmän?

Näin on ollut aina. Aina on myös valitettu nuorten ongelmista.

Ei ole ollut aina. Työssäni olen päivittäin nuorten kanssa. 1990-luvulla emme lähettäneet lapsia mielenterveyden takia hoitoon koskaan. Nykyään joka vuosi, useampia.

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli helppo pärjätä. Töihin pääsi kysymällä. Yliopiston käyneet olivat hienoja herroja ja rouvia, ei todellakaan ollut mitään akateemista työttömyyttä. Nykyään voit tehdä kaiken oikein, lukea itsesi tohtoriksi tai dosentiksi jne, ja silti joudut koko ajan pelkäämään että työt loppuvat ja asunto menee alta jne. On kvartaalitalous, projektityöt, pätkäsopimukset. Ei ole vakaata pohjaa jonka päälle rakentaa elämää.

Itse valmistuin ns statusalalle. 10 v aikana olen työskennellyt 5 paikkakunnalla ja yli 10 työpaikassa. Miten tässä tapaat ketään, perustat perhettä, ostat asuntoa, suunnittelet tulevaisuutta...kun kaikki muuttuu koko ajan. Ei ole tuttua työpaikkaa, ei tuttuja työkavereita, vanhat kaverit hajallaan pitkin Suomea..Ei ole mitään yhteisöä eikä tukiverkkoa. Sellainen, että menisi kahville jonkun luo arkipäivänä on ihan utopiaa.

Korvauskin on niin ruhtinaallinen kuin 2200-2300 eur/kk, netto. Ei tässä paljon juhlita. Se on tullut selväksi että koskaan mulla ei tule olemaan mahdollisuutta kivaan asuntoon, autoon, saati sitten mökkeihin ja veneisiin ym, jotka olivat edellisen sukupolven keskiluokalle ihan tavallisia juttuja.

Mä naiivisti luulin, että tekemällä asiat oikein (peruskoulun päättötodistus k.a. 9,4, ylppäreistä 6 "vanhaa ällää", yliopistotutkinto arvostetulla alalta tavoiteajassa..) musta tulee rikas ja voin matkustella ja harrastaa ratsastusta ja tehdä muita kivoja juttuja jne. Mutta ei, ilman perintöä ei nykyään pääse käsiksi sellaiseen elämäntyyliin. Ellei nyt sitten satu olemaan se joku onnekas seuraavan hittinettipelin kehittäjä tms.

Eli uskoit siihen höpötykseen, että jokainen voi onnistua saamaan taloudellista hyötyä itselleen jos vaan tarpeeksi yrittää.

Lisäys, omaan elämään toisi stressivapautta ja tasapainoa ihan vaan tasainen ja turvattu työllisyys- ja sitä kautta taloustilanne.

(^_-)

geenit, juuret, kasvatus, persoona, yhetiskunta, ympäristötekijät, osaamattomuus, elintavat.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti monia syitä. Elämänkokemusta ei ole vielä tarpeeksi alla, että osaisi laittaa asioita mittasuhteisiin ja pienet asiat saattavat tuntua murskaavilta. Itsetunto ei ole vielä täysin kehittynyt, eikä ole ehkä luottamusta siihen, että kyllä asiat jollain tavalla järjestyvät. Vertaillaan somen perusteella omaa elämää muihin, joilla tuntuu olevan kaikki ihan täydellistä.

Tämä! Vertailu on aina ollut tuhoisaa mielenterveydelle ja mikäs sen helpompaa nykyään on kuin aamusta iltaan selata muiden valheellisia tai yksipuolisia kuvia ja kirjoituksia vertaisten onnesta ja autuudesta. 

Töihin ei pääse ilman ammatillista tai korkeakoulututkintoa. Ennen pääsi töihin jos jaksoi kävellä paikalle asti. Nykyään nuoret vertailee itseään muokattuihin kuviin ja tykkäyksiin. Useilla keskenkasvuiset vanhemmat jotka ei osaa kasvattaa lapsiaan. Poliitikan takia kaikki muu paitsi kiva ja positiivinen on kielletty, kova paikka kun välttämättömästi tulee pettymyksiä jotka kuuluu elämään. Työttömyyttä vaikka kävisi koulut ja hankkisi tutkinnot.