Lumoral hammaspuhdistus laite. Onko kellään kokemuksia?
Kommentit (133)
Miten käy niille hyville suun bakteereille? Taitavat kuolla samalla?
Oletteko kysyneet, mitä hammaslääkäri sanoo laitteesta? Suositteleeko?
Kuinka usein sitä on tarkoitus käyttää, ei kai joka päivä? Harkinnassa on, kun hampaiden harjaus 2 x päivässä eikä hammasvälien säännöllinenkään puhdistus tunnu riittävän.
Siis valmistajan sivuilla nimenomaan kerrotaan että vaikutus kohdistuu VAIN haitallisiin bakteereigin, eli edesauttaa duun hyvän bakteerikannan kasvua.
Olen käyttänyt nyt 2 kk, ja iemverenvuoto jota en ole saanut vuosiin kuriin mitenkään on loppunut kokonaan. Värjäymät ovat poistuneet myös. Aivan kullan arvoinen laite! Jo tieto siitä, että hiljainen tulehdus hoituu tällä on helpottavaa. Jokaisen omaa terveyttään kunnioittavan laite!
Laite kuumenee suussa todella paljon tuon 10 minuutin valotuksen aikana, itsellä vaikeuksia pitää suussa koko aikaa eli minulle epämiellyttävää tuo käyttö.
Minulla ollut jo lähes kaksi vuotta. Alkuun käytin säännöllisesti kerran tai kaksi viikossa. Minulla oli ongelmana reikiintyminen ja jatkuva ientulehdus. Ientulehdus kaikkosi tosi nopsaan ja yhtään reikää ei ole tullut lumoralin käytön aloituksen jälkeen. Toki olen ollut muutenkin huolellisempi lankaamisessa jne. Nykyään käytän enää ehkä kerran kuussa. Kaikki ienvaivat tosiaan hävinneet ja melkoinen rahansäästö, koska hampaat eivät reikiinny.
Jatkoa edelliseen. Käyttö oli alkuun hankalaa, tuntui että tuli heti oksennusrefleksi, mutta aika nopsaan opin keinot millä pystyn sen 8min pitämään suussa.
Sopiiko myös vinot hampaat tuohon suukappaleeseen?
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa edelliseen. Käyttö oli alkuun hankalaa, tuntui että tuli heti oksennusrefleksi, mutta aika nopsaan opin keinot millä pystyn sen 8min pitämään suussa.
Oisko sulla jotain hyvää vinkkiä tuohon? Itse olen kokeillut vain kaksi kertaa, kun laitteen kanssa yökkäyttää niin helposti.
Laite ollut mulla käytössä nyt muutaman kuukauden, tosin olen käyttänyt noin 1 krt/vko. Minusta hampaat ovat hieman puhtaammat, kenties aavistuksen vaaleammat. Välissä tuli paha ientulehdus, kun en käyttänyt laitetta. Käytin Lumoralia 2 krt ja ientulehdus lähti paranemaan. Meillä suvussa riesana runsas karies. Henkikin tuoksahtaa nykyään aavistuksen paremmalta?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kysyneet, mitä hammaslääkäri sanoo laitteesta? Suositteleeko?
Mulla oli niin paljon hammaskiveä että hammaslääkäri suositteli että ensin käyn hakemassa lumoralin apteekista ja käytän sitä kaksi kertaa päivässä kahden viikon ajan jotta ikenet paranee ja hammaskivi on helpompi poistaa. Lähtee kuulemma paljon paremmin irti lumoralin avulla.
Vierailija kirjoitti:
Laite kuumenee suussa todella paljon tuon 10 minuutin valotuksen aikana, itsellä vaikeuksia pitää suussa koko aikaa eli minulle epämiellyttävää tuo käyttö.
Mitä enemmän plakkia, sen enemmän laite kuumenee. Jos käyttää säännöllisesti, niin huomaa kuumuuden selvästi vähenevän 👍
Hammaslääkäri suositteli mulle parondotiitin hoitoon. Ikenien vetäytyminen on selvästi hidastunut.
Vierailija wrote:
Itse olen ehtinyt / uskaltanut käyttää sitä vain kaksi kertaa. Minusta se on vähän hankala kun se valo jota ei saisi katsoa näkyy ulospäin jollei koko ajan keskity puristamaan huulia yhteen. Nyt minulta on hajonnut se virtapankki eivätkä he myy varaosia.
Miksei sitä valoa saisi katsoa? Onko haitallinen silmille? Ongelma on että se valo heijastuu aivan kaikista näyttöpinnoista takaisin silmiin.. peilistä, tietsikan monitorista, jopa kännykän näytöstä. Ja minun silmiä alkaa särkemään kun se valo heijastuu takaisin, on kyllä muutenkin silmäongelmia. Tuskin he kyllä vaarallista valoa olisivat lääkinnälliseen laitteeseen asennuttaneet?
Vierailija wrote:
Lumoralista on tullut aivan luottotuote. Hammaskiven muodostuminen on melkein kokonaan pysähtynyt. Jos joskus on tullut ienverenvuotoa, niin se loppuu heti kun Lumoralia näyttää vähän tiheämmin. Monet näyttävät sekoittavan valkaisulaitteeseen, mutta tämä ei siis ole sellainen!
Verenvuoto ikenissä kertoo ientulehduksesta. Tulehdus tulee puutteellisesta hampaiden pesusta. Ei se ihme laitteita tarvi. Muistaa pestä hampaat aamuin illoin, vaikka normi harjalla. Itselläni soft käytössä. Puhdasta tulee, ei vuoda ikenet verta.
Vm-71
Ja mitenhän se valikoi ne bakteerit? 😅
Laura999 kirjoitti:
Siis valmistajan sivuilla nimenomaan kerrotaan että vaikutus kohdistuu VAIN haitallisiin bakteereigin, eli edesauttaa duun hyvän bakteerikannan kasvua.
Olen käyttänyt nyt 2 kk, ja iemverenvuoto jota en ole saanut vuosiin kuriin mitenkään on loppunut kokonaan. Värjäymät ovat poistuneet myös. Aivan kullan arvoinen laite! Jo tieto siitä, että hiljainen tulehdus hoituu tällä on helpottavaa. Jokaisen omaa terveyttään kunnioittavan laite!
Tähän siis kysymys että miten se valitsee ne bakteerit 🤣
Vierailija kirjoitti:
Mikään vaalennuslaite ei siis kyseessä, mutta kuitenkin kirjoittavat että Vaalentaa hampaita ja poistaa värjäytymät. Onko totta?
Käykö myös niin, että syö kiilteet ja haurastuttaa hammasluun?
Mulle hammaslääkäri ei suositellut näitä vehkeitä. Tosta en tiedä, että onko joku uus ja parempi juttu.
Mulla on verenvuoto ikenistä loppunut kokonaan laitteen käytön myötä. Vaatii kylläkin säännöllisen ja tunnollisen käyttörutiinin.
Hampaiden puhtaudessa en ole huomannut eroa, vaan kaikki on kiinni siitä, miten huolellisesti hampaat harjaa.