Miten kasvatatte lapsenne terveeseen itsetuntoon?

Just näin, omana itsenään jokainen on hyvä ja riittävä, ei tarvitse olla paras missään, hyvä voi silti olla monessakin asiassa, lasta pitää auttaa tunnistamaan omat vahvuudet.

Vierailija kirjoitti:

Just näin, omana itsenään jokainen on hyvä ja riittävä, ei tarvitse olla paras missään, hyvä voi silti olla monessakin asiassa, lasta pitää auttaa tunnistamaan omat vahvuudet.

Myös samaa mieltä. Minusta on väärin kasvattaa pienelläkin epätotuudella. Olen nähnyt kuinka tavallisen näköiselle pullealle tytölle on sanottu, että hän on maailman kaunein tyttö...tarkoitus oli varmaan hyvä, mutta tapa väärä.

Lapset imee asennetta, kodin ilmapiiriä ja herkäst huomaavat, kun sanat eivät vastaa totuutta. Vasta aikuiset ymmärtävät, että joskus pieni epätotuus voi olla paikallaan.

Kannattaa välttää ulkonäöstä puhumista lapsilleen. Vaikka he olisivatkin oikeasti kauniita kaikkien mielestä. On aivan liian pinnallista ja myös vahingoittaa lasta, kun/jos keskitytään ulkonäköön.

Vierailija kirjoitti:

Just näin, omana itsenään jokainen on hyvä ja riittävä, ei tarvitse olla paras missään, hyvä voi silti olla monessakin asiassa, lasta pitää auttaa tunnistamaan omat vahvuudet.

Höpö höpö. Ei lapsia kasvateta noin.

Luen lapsille Raamattua ja selitän mitä mikäkin opetus tarkoittaa.

Kerron myös, että ylpeys on syntiä josta pitää päästä eroon. Pitää osata olla kiitollinen.

Kova Itsetunto, joka rakentuu ylpeyden illuusiolle tulee murtumaan eikä kestä.

Hyvä ja terve itsetunto juurtuu pysyväksi keskusteluyhteydeksi taivaan isän välille rakkaudesta totuuteen ja Raamatun Sanaa todeksi eläen.

Rakkautta ja rajoja.

Eihän se helppoa olekaan, mutta oma esimerkki on tärkeä. Jos itsella terve itsetunto, ihminen käyttäytyy sen mukaisesti. Kannatan näitä 2 edellistä vastaajaa. esim. Raamatun sana on ajankohtainen myös lasten kasvatuksessa, koska sen ydinsanoma on rakkaus. Lasta pitää myös rohkaista totuudenmukaisesti eikä valheellista kehumista. 

Ihanaa talvipäivää kaikille kasvattajille (eihän se helppoa ole, mutta ihanaa, kun on lapsi.)

Rakastakaa totuutta kirjoitti:

Luen lapsille Raamattua ja selitän mitä mikäkin opetus tarkoittaa.

Kerron myös, että ylpeys on syntiä josta pitää päästä eroon. Pitää osata olla kiitollinen.

Kova Itsetunto, joka rakentuu ylpeyden illuusiolle tulee murtumaan eikä kestä.

Hyvä ja terve itsetunto juurtuu pysyväksi keskusteluyhteydeksi taivaan isän välille rakkaudesta totuuteen ja Raamatun Sanaa todeksi eläen.

Ei mitään raamattu-juttuja lapsille. Muista ainakin kertoa, että uskonasiat on henkilökohtainen valinta ja lapsi saa uskos vaikka tonttuihin.

Täytyy sanoa, että en tiedä. Meillä on kaksi lasta joista toisella on upea itsetunto. On tyytyväinen itseensä, tietää mitä osaa ja mitä ei osaa. Ei ole ylimielinen, mutta osaa arvostaa itseään. Ei pelkää epäonnistumia, vaan tietää, että niitä tulee kaikille. Haluaa rakentavaa kritiikkiä kehittyäkseen.

Toisen lapsemme itsetunnossa olisi parantamisen varaa. Ei tunnista mitä osaa ja mitä ei. Ei usko edes todistusarvosanoja. Ei omasta mielestään oikeasti ole hyvä koulussa, vaan numerot ovat vaan vahingossa tupsahtaneet hänelle. Ei osaa arvostaa itseään ja ei osaa ottaa vastaan kritiikkiä. Ei halua mokata. Ehkä pientä parannusta on lähivuosina näkynyt.

Samalla tyylillä on molemmat kasvatettu. Hyvää mallia on yritetty näyttää. Koen, että itselläni ja lastenn isällä on vahva itsetunto. On kehuttu rehellisesti ja autettu hankalissa asioissa. Näytämme ja kerromme rakkautemme ja ihailumme ilman vaatimuksia tai suorituksia.

Ollaan kehuttu ulkonäöstäkin rehellisesti. Minusta olisi hassua unohtaa koko ulkonäkö ja painottaa vaikka pelkkää suoriutumista jossain.

Edellinen kommentti onkin mielenkiintoinen. Äidilläni oli tuttu, joka kertoi, että hän on samalla tyylillä lapsensa kasvattanut.

Toinen tyttö, jonka minä myös tiedän , on ihana ja kiva, kaikki tykkää ja vieläpä viehättävä. (en minäkään siitä pidä, että ulkonäkö pitää kokonaan ulkoistaa asiasta), toinen tyttö on tarvinnut mielenterveysapua. Häntä en  tunne, joten en tiedä esim. käytöksestä ja habituksesta mitään.

Mutta kertokaapa, 2 tai useaamman lapsen vanhemmat, rakastatteko lapsianne yhtä paljon? Vai onko joku kuitenkin lempilapsi. Lapsihan lukee herkästi kaikkea ilmapiiriä, asennetta yms.

Itse olen ollut lempilapsi, josta muut kateellisia, ihan ymmrrettävästi.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että en tiedä. Meillä on kaksi lasta joista toisella on upea itsetunto. On tyytyväinen itseensä, tietää mitä osaa ja mitä ei osaa. Ei ole ylimielinen, mutta osaa arvostaa itseään. Ei pelkää epäonnistumia, vaan tietää, että niitä tulee kaikille. Haluaa rakentavaa kritiikkiä kehittyäkseen.

Toisen lapsemme itsetunnossa olisi parantamisen varaa. Ei tunnista mitä osaa ja mitä ei. Ei usko edes todistusarvosanoja. Ei omasta mielestään oikeasti ole hyvä koulussa, vaan numerot ovat vaan vahingossa tupsahtaneet hänelle. Ei osaa arvostaa itseään ja ei osaa ottaa vastaan kritiikkiä. Ei halua mokata. Ehkä pientä parannusta on lähivuosina näkynyt.

Samalla tyylillä on molemmat kasvatettu. Hyvää mallia on yritetty näyttää. Koen, että itselläni ja lastenn isällä on vahva itsetunto. On kehuttu rehellisesti ja autettu hankalissa asioissa. Näytämme ja kerromme rakkautemme ja ihailumme ilman vaatimuksia tai suorituksia.

Ollaan kehuttu ulkonäöstäkin rehellisesti. Minusta olisi hassua unohtaa koko ulkonäkö ja painottaa vaikka pelkkää suoriutumista jossain.

Mielestäni et sittenkään ole käsittänyt koko itsetuntoasiaa oikein. Kerrot kyllä tässäkin kirjoituksessa oikeita asioita, mutta kuitenkin näen että haet lapsillesi itsetuntoa tekemisen kautta. Myös ulkonäön kautta.

Hyvä itsetunto tulee sillä paremmin kun ei moiti lastaan. Ei ota lapsen heikkouksia esille.

Kehumisessa lapsen itsetunto kohoaa parhaiten jos vanhempi on aidosti aina ylpeä lapsen tekemisestä, vaikka lapsi itse tietäisi että eipä tuo hääppöinen suoritus ollut.

Idea itsetunnossa on se, että lapsi kokisi itsensä myönteisessä valossa vaikka olisi myöhemmin elämässään  työttömänä kelan päivärahoilla, tai jos kauniit kasvot olisi arpeutuneet tulipalon jälkeen. Tai olisi tullut 30 kg ylipainoa. Tämmöistä itsetuntoa on kovin vaikea saada aikaan arvostamalla tekemistä ja esim. kauneutta. 

Kehuessa kannattaa keskittyä kehumaan tekemistä ja onnistumisia, ei niinkään lahjoja, osaamista tai ulkonäköä. Näin oppii sen aatteen että ahkeralla työllä pääsee jo pitkälle. Samoin kannattaa kehua hyvää käytöstä.

Ikinä ei saisi haukkua omaa ulkonäköään, kertyneitä kiloja tms. Tästä siirtyy herkästi huono kehuonkuva lapsellekin. Samoin kannattaa lopettaa kokonaan negatiiviset kommentit ja juoruilu muista. Rumaa ja turhaa. Näinkin luodaan mielikuvaa siitä että lahjoilla tai ulkonäöllä olisi elämässä iso merkitys, vaikkei se lapseen kohdistu, luo se niitä negatiivisia raameja lapsenkin maailmankuvaan.

Vierailija kirjoitti:

Just näin, omana itsenään jokainen on hyvä ja riittävä, ei tarvitse olla paras missään, hyvä voi silti olla monessakin asiassa, lasta pitää auttaa tunnistamaan omat vahvuudet.

Itsetunnon ja uraputken kehittäminen on ihan eri asioita.

Se että lapsen opetetaan tunnistamaan omat vahvuudet. Sillä ei ole mitään tekemistä hyvän itsetunnon kautta.

Jos lapsi saa huonon mielen epäonnistumisista, että pitää vahvuuksia alkaa etsimään, niin kasvatus on mennyt pieleen, koska lapsi arvottaa itseään onnistumisten kautta. Terveessä itsetunnossa ei kuitenkaan ole kyse tekemisistä tai vahvuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että en tiedä. Meillä on kaksi lasta joista toisella on upea itsetunto. On tyytyväinen itseensä, tietää mitä osaa ja mitä ei osaa. Ei ole ylimielinen, mutta osaa arvostaa itseään. Ei pelkää epäonnistumia, vaan tietää, että niitä tulee kaikille. Haluaa rakentavaa kritiikkiä kehittyäkseen.

Toisen lapsemme itsetunnossa olisi parantamisen varaa. Ei tunnista mitä osaa ja mitä ei. Ei usko edes todistusarvosanoja. Ei omasta mielestään oikeasti ole hyvä koulussa, vaan numerot ovat vaan vahingossa tupsahtaneet hänelle. Ei osaa arvostaa itseään ja ei osaa ottaa vastaan kritiikkiä. Ei halua mokata. Ehkä pientä parannusta on lähivuosina näkynyt.

Samalla tyylillä on molemmat kasvatettu. Hyvää mallia on yritetty näyttää. Koen, että itselläni ja lastenn isällä on vahva itsetunto. On kehuttu rehellisesti ja autettu hankalissa asioissa. Näytämme ja kerromme rakkautemme ja ihailumme ilman vaatimuksia tai suorituksia.

Ollaan kehuttu ulkonäöstäkin rehellisesti. Minusta olisi hassua unohtaa koko ulkonäkö ja painottaa vaikka pelkkää suoriutumista jossain.

Mielestäni et sittenkään ole käsittänyt koko itsetuntoasiaa oikein. Kerrot kyllä tässäkin kirjoituksessa oikeita asioita, mutta kuitenkin näen että haet lapsillesi itsetuntoa tekemisen kautta. Myös ulkonäön kautta.

Hyvä itsetunto tulee sillä paremmin kun ei moiti lastaan. Ei ota lapsen heikkouksia esille.

Kehumisessa lapsen itsetunto kohoaa parhaiten jos vanhempi on aidosti aina ylpeä lapsen tekemisestä, vaikka lapsi itse tietäisi että eipä tuo hääppöinen suoritus ollut.

Idea itsetunnossa on se, että lapsi kokisi itsensä myönteisessä valossa vaikka olisi myöhemmin elämässään  työttömänä kelan päivärahoilla, tai jos kauniit kasvot olisi arpeutuneet tulipalon jälkeen. Tai olisi tullut 30 kg ylipainoa. Tämmöistä itsetuntoa on kovin vaikea saada aikaan arvostamalla tekemistä ja esim. kauneutta. 

Olen osin eri mieltä. Minusta lapsen pitää tietää heikkoutensa, eikä hänen pidä luulla että olen "aidosti ylpeä lapsen tekemisestä, vaikka ne eivät olisi hääppöisiä". Lapseni on todella huono ja laiska huoneensa siivoamisessa. En todellakaan "ole ylpeä" lapseni huoneensiivouksesta. Hän pystyisi paljon parempaankin. Sen sijaan olen aidosti ylpeä molemmista lapsistani. Siksi kirjoitinkin, että näytämme ja kerromme rakkautemme ja ihailumme ilman suorituksia tai vaatimuksia. Eli lapsi on ihana ihan omana itsenään, riippumatta mitä hän tekee tai miltä näyttää.

(Jollekin kysyjälle: kyllä, rakastan molempia lapsiani ihan tasan yhtä paljon, äärettömästi.)

T. 9

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just näin, omana itsenään jokainen on hyvä ja riittävä, ei tarvitse olla paras missään, hyvä voi silti olla monessakin asiassa, lasta pitää auttaa tunnistamaan omat vahvuudet.

Itsetunnon ja uraputken kehittäminen on ihan eri asioita.

Se että lapsen opetetaan tunnistamaan omat vahvuudet. Sillä ei ole mitään tekemistä hyvän itsetunnon kanssa.

Jos lapsi saa huonon mielen epäonnistumisista, että pitää vahvuuksia alkaa etsimään, niin kasvatus on mennyt pieleen, koska lapsi arvottaa itseään onnistumisten kautta. Terveessä itsetunnossa ei kuitenkaan ole kyse tekemisistä tai vahvuuksista.

Ihmettelin pitkään, miksi oma itsetuntoni on ollut lapsesta asti huono, vaikka kotona on oltu kannustavia ja kehuttu kun on aihetta. Joskus sitten tajusin, että äitini monesti arvosteli ja syyllisti itseään kuulleni. Luulen, että tällä on ollut joku vaikutus, vaikka se ei kaikkea selittäisikään. Kannattaa siis kiinnittää huomiota siihen, miten kohtelee itseään lapsen nähden. Toisaalta ehkä ihmiset vain ovat pohjimmiltaan erilaisia ja ympäristökin muokkaa.

Suomalaisten ongelma tulee aina olemaan pakkoruotsi, sillä suomalainen aina tulee olemaan ruotsalaisten alapuolella. Siihen ei keskustelijoiden kasvatuskeinot pysty millään vaikuttamaan, niin kauan kuin meillä on pakkoruotsi ja kaksikielisyys osoittamassa meidän heikkouttamme satojen vuosien ajalta.

Temperamentin ja tilanteen mukaan. Sisarukset ovat luonteiltaan täysin påinvastaiset.

Vierailija kirjoitti:

Rakastakaa totuutta kirjoitti:

Luen lapsille Raamattua ja selitän mitä mikäkin opetus tarkoittaa.

Kerron myös, että ylpeys on syntiä josta pitää päästä eroon. Pitää osata olla kiitollinen.

Kova Itsetunto, joka rakentuu ylpeyden illuusiolle tulee murtumaan eikä kestä.

Hyvä ja terve itsetunto juurtuu pysyväksi keskusteluyhteydeksi taivaan isän välille rakkaudesta totuuteen ja Raamatun Sanaa todeksi eläen.

Ei mitään raamattu-juttuja lapsille. Muista ainakin kertoa, että uskonasiat on henkilökohtainen valinta ja lapsi saa uskos vaikka tonttuihin.

taustalla pitää olla ennenkaikkea tietoa jos alamme tieto pohjalla katsomaan tonttuja huomaamme niiden olevan satu olentoja kun taas raamattu on äärimmäisen vanha teos lukuisineen käännöksineen. vanha testamentti pohjautuu tooraan josta löytyy vahvoja kytköksiä historian tapahtumiin.

lapsille kannattaa ennekaikkea opettaa historiaa voi vaikka yhdessä tehdä hauskoja näytelmiä. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten ongelma tulee aina olemaan pakkoruotsi, sillä suomalainen aina tulee olemaan ruotsalaisten alapuolella. Siihen ei keskustelijoiden kasvatuskeinot pysty millään vaikuttamaan, niin kauan kuin meillä on pakkoruotsi ja kaksikielisyys osoittamassa meidän heikkouttamme satojen vuosien ajalta.

Meidän täytyy saada kunnon kohu ja näkyvyys tässä asiassa ja kansakuntana kirjoittaa kansalaisaloite ja vapautua itsenäiseksi suomeksi!