Lue keskustelun säännöt.
Onko sinusta tullut vanhemmiten sosiaalisempi vai epäsosiaalisempi?
29.01.2021 |
Itse olen 45v ja olen huomannut, että minusta on tullut erittäin epäsosiaalinen. Lapsena ja nuorena minulla oli iso kaveripiiri ja paljon puuhattiin yhdessä. Nykyään olen onnellinen kotona oman perheen kanssa eikä suoraan sanottuna kauheasti kiinnosta tavata enää ketään.
Kommentit (38)
Epäsosiaalisempi. Mies kuoli muutama vuosi sitten ja sen jälkeen jätin taakseni niin entisen kotikaupungin, kuin myös ystävät. Muutin ihan vieraaseen pikkukaupunkiin ja tänne on ollut hyvä erakoitua. 🖤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisilta taidoilta itsevarmempi, mutta luontaisesti epäsosiaalisempi. Nykyään ei ole mikään ongelma mennä puhumaan kenellekään tai kuinka suurelle joukolle, mutta vapaa-ajalla olen mieluummin kotona kuin ulkona juhlimassa.
Ihan kuin minun kirjoittamani. Sosiaaliset taidot paranee iän myötäja itsevarmuutta tulee lisää sosiaalisiin tilanteisiin, mutta vapaa-ajalla en juuri kaipaa seuraa kuten ennen. N48
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut melko epäsosiaalinen. Mutta oli minulla elämässäni jakso, jolloin olisin kaivannut enemmänkin sosiaalisia kontakteja. Nykyisin tuntuu, että niitä on välillä liikaakin, vaikka pääosin kotona aikaani vietän. Kaikki sosiaaliset kontaktit eivät koskaan ole olleet sellaisia, joista nauttisin. Tykkään tavata ystäviäni ja sisaruksiani kahden kesken, tai max kolmestaan. Minulle yli viiden hengen kokoontuminen on jo massatapahtuma.
Tähän lisään vielä, että iän myötä olen oppinut tuntemaan oman sosiaalisuuteni rajat.
ikää minulla on 51v
Epäsosiaalisempi. En jaksa tavata enää ketään. Toisaalta on välillä yksinäinenkin olo, kun ei ole parisuhdettakaan. En kuitenkaan saa aikaiseksi tehdä asialle mitään koska ei voisi vähempää kiinnostaa lähteä tapaamaan ventovieraita ihmisiä. Oon niin kyllästynyt kaikkeen esittämiseen, sitä saa tehdä työssä ihan tarpeeksi. Haluan olla mahdollisimman oma itseni ja se onnistuu parhaiten olemalla yksin kotona peikon näköisenä, pieruverkkareissa pereskellen.
Vierailija kirjoitti:
Sekä että, enää en panikoi ujouttani vieraille puhumista tai esiintymistä, mutta en jaksa yhtään sosiaalista painetta ja ryhmän käytösnormeja, liian stressaavaa. Jätin turhat kaverin ja silloin tällöin olen tekemisissä vain lähimpien kanssa.
Mulla täysin sama. Nuorena aikuisena kuitenkin nautin ihmisten seurasta, vaikka se oli osaltaan hyväksynnän hakemista ja näyttämistä muille että kavereita on. Teininä kärsin yksinäisyydestä, joten parikymppisenä otin kaiken takaisin. Nyt nelikymppisenä ei jaksa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomattavasti epäsosiaalisempi kuin nuorena. Oikeastaan haluaisin olla vain oman perheen kanssa, sekä tavata vain vanhaa ystäväpiiriäni.Työpaikan ihmissuhteet ei kiinnosta yhtään, mieluiten tekisin töitäni aivan yksin, mutta se ei vaan onnistu.
Ihanaa kun tämä normalisoidaan. Aina kirjoitetaan vain yksin olon huonoista puolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisilta taidoilta itsevarmempi, mutta luontaisesti epäsosiaalisempi. Nykyään ei ole mikään ongelma mennä puhumaan kenellekään tai kuinka suurelle joukolle, mutta vapaa-ajalla olen mieluummin kotona kuin ulkona juhlimassa.
Minä olen aina ollut mieluummin kotona kuin ulkona "juhlimassa". Ulkona kyllä voi tehdä muutakin kuin juhlia ja yleensäkään tavata ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Paljon epäsosiaalisempi. En oikeastaan haluaisi muuta kuin viettää oman puolison kanssa aikaa. Tosi satunnaisesti on kiva nähdä kavereita, mutta silloinkin aina jossain vaiheessa iltaa kaipaa jo kotiin. Koronankaan aikana en ole vielä kyllästynyt kyhjöttämään miehen kanssa kotona.
Tuo on just rasittavaa että pitäis tavata joku ILLALLA. Mieluusti tapaisin joskus ihmisiä, mutta sen pitäisi tapahtua aamulla tai päivällä, illan haluan olla kotona. Puolisoa ei ole, eikä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosi vuodelta erakoidun enemmän ja enemmän. Ei mulla koskaan paljoa kavereita ollut mutta yksin ei tarvinnut lapsena/teininä olla. Aina sai seuraa ryyppäämään, leffaan, shoppailemaan yms. Nyt olen ollut lähes koko aikuisiän yksin ja erakoitunut kotiin. N32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset esittävät ajattelevansa minun parastani esim. pyytämällä mukaan johonkin, vaikka todellisuudessa he ajattelevat vain omaa etuaan ja haluavat mukaan jonkun joka ei sano vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisempi. Olen aina ollut yksin viihtyvä introvertti. Nuorempana kuitenkin tarvitsin omaa tilaa ja aikaa vielä huomattavasti nykyistä enemmän. Jos lähdin kaverin kanssa matkalle, minulle oli aivan mahdoton ajatus olla samassa huoneessa. Nyt nautin jakaa huoneen toisen ihmisen kanssa. Tykkään myös kun miesystävä on luonani. Nuorena sellainenkin tuntui verottavan voimia. Oli kyllä eri miesystäväkin.
Paljon varmasti johtuu siitä, että nuorena häpesin itseäni ja siksi piilottelin. En osannut rentoutua toisten seurassa, joten totta kai se oli raskasta. Silloin en tuntenut koskaan yksinäisyyttä, koska yksinolo oli minulle helpotus. Nyt 44 ikäisenä joskus ihan jopa huomaan kaipaavani seuraa ja haaveilen kommuuniasumisesta.
Minulle on aina ollut mahdoton ajatus jakaa huone (vaikka joskus olen niin tehnyt olosuhteiden pakosta). Enkä jakaisi edes sänkyä miesystävän kanssa, en saisi nukuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäsosiaalisempi. Mies kuoli muutama vuosi sitten ja sen jälkeen jätin taakseni niin entisen kotikaupungin, kuin myös ystävät. Muutin ihan vieraaseen pikkukaupunkiin ja tänne on ollut hyvä erakoitua. 🖤
Eikö yksinäinen vanhuus ilman ystäviä pelota?
Epä.
Tai vieläkin olen sosiaalinen, jos näen muita. Mutta en vain viitsi nähdä. Harvoin saan muilta ihmisiltä mitään, tarkoitan mielihyvää tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäsosiaalisempi. Mies kuoli muutama vuosi sitten ja sen jälkeen jätin taakseni niin entisen kotikaupungin, kuin myös ystävät. Muutin ihan vieraaseen pikkukaupunkiin ja tänne on ollut hyvä erakoitua. 🖤
Eikö yksinäinen vanhuus ilman ystäviä pelota?
Ei pelota. Nykyisin tuskastun ihmisiin hyvin helposti ja olen lopettanut puhelimeen vastaamisenkin. Näin on hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäsosiaalisempi. Mies kuoli muutama vuosi sitten ja sen jälkeen jätin taakseni niin entisen kotikaupungin, kuin myös ystävät. Muutin ihan vieraaseen pikkukaupunkiin ja tänne on ollut hyvä erakoitua. 🖤
Eikö yksinäinen vanhuus ilman ystäviä pelota?
Minua ei todellakaan. Olen nuorenakin ollut se joka on hypännyt muiden tarpeiden mukaan ja väsynyt, miten muka vanhana jaksaisin samaa?
Olin nuorena supersosiaalinen ja ekstrovertti, nyt aika epäsosiaalinen.