Mikälainen anoppi sinulla on?
Mikälainen anoppi sinulla on?
Tuletko hyvin toimeen anopin kanssa?
Onko ollut ongelmaa anoppi suhteessa?
Kommentit (1243)
Ihan paras, ja ehdottomasti ystävällisin ihminen mitä tunnen. Alkaa olla vain jo vanha, mutta aina vain yhtä ihana.
Edesmennyt anoppi oli jo dementoitunut. Ihan kiva hän oli, sen mitöä nyt pystyi tutustumaan tilanteesta johtuen. Edellinen anoppi on yhä elossa ja ok on hänkin. Ollaan yhä puhe- ja kyläilyväleissä, vaikka hän on ex-anoppi.
Nykyään olen sinkku, joten nyt ei ole varsinaista anoppia.
Aivan kauhee jakorasia ollut koko ikänsä.
Aivan kaheli. Kylmä kuin jää ja hemmetin ilkeä tyttärelleen. Täysin tunteeton ihminen. Vältän tekemisissä olemista, samoin tyttärensä.
Nyt anoppini on ex. Eron myötä välimme kuihtuivat täysin kasaan.
Ex miehelläni oli muita naisia, riitti lopulta minulle.
Asuivat 20 vuotta ulkomailla eläkeläisinä.
Todennäkösesti laski paljon mun varaan nyt kotiutuessaan kotimaahan.
Tavallaan tämä ero pelasti minut roolista mikä todennäkösesti olisi mulle muuten langennut.
Poikansa eivät pahemmin vanhemmistaan välitä, eikä aikoinaan nuorempana, terveempänä vanhemmat pojistaan tai lapsenlapsistaan.
Tavallaan nyt sitten makaavat miten ovat aikoinaan sängynsä pedanneet.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kaheli. Kylmä kuin jää ja hemmetin ilkeä tyttärelleen. Täysin tunteeton ihminen. Vältän tekemisissä olemista, samoin tyttärensä.
Kaikella on syynsä, etkä sinäkään ole syytön.
Aivan hullu anoppi, esti meitä mieheni kanssa menemästä yhteen. Häiritsi kaikin keinoin elämäämme, manipuloi lapsemme meitä vastaan ym.
Tuhkattu ja siroteltu Hietaniemen hautausmaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kaheli. Kylmä kuin jää ja hemmetin ilkeä tyttärelleen. Täysin tunteeton ihminen. Vältän tekemisissä olemista, samoin tyttärensä.
Kaikella on syynsä, etkä sinäkään ole syytön.
Jos kaikki anopin ympärillä ja jopa työpaikalla pitävät hirveänä ihmisenä...minä en ole syyllinen hänen persoonallisuushäiriöönsä.
En ole tavannut häntä koskaan. Tai puhunut hänen kanssaan. Lähettää kyllä terveisiä minulle kun poikansa kanssa puhuvat puhelimessa.
Ei ole vieläkään katkaissut henkistä napanuoraa esikoiseensa. Yleensä minun asioista ei kysellä. Omat lapset ja heidän lapset.
Ensimmäinen anoppi oli aivan ihana. Lämpimät muistot jäi hänestä.
Toinen anoppi on ilkeä. Puhuu paskaa minusta selän takana.
Anoppini on todella kuuma ikäisekseen, pitänyt huolta itsestään ja käyttänyt kaikki kirurgian keinot parantaakseen hyvää tulosta. Pidän anopistani erittäin paljon.
Tosi kivasti tullaan toimeen. Eräänkin kerran vettä satoi kaatamalla, kun ovikello soi. Menin avaamaan, ja anoppihan se siinä portailla seisoi sateessa. Olin todella ihmeissäni, ja sanoinkin: "No mutta hei... Mitä se anoppi siinä sateessa seisoo? Menisit kotiisi."
Ihan ok. On meillä ollut omat vaikeutemme, mutta nyt ollaan löydetty rajat jotka sopivat kummallekin. Hän olisi halunnut olla läheisempi varmaan. En koe että kumpaakaan jää kuitenkaan mikään hiertämään. Meidän arvot ei ehkä ihan kohtaa, mutta hän kasvatti hienon pojan ja olen siitä kiitollinen.
Olen aina tykännyt anopistani. Hänen kanssaan on mukava viettää aikaa ja tykkää olla lasten kanssa. Siitä huolimatta olen ihan tyytyväinen, että meillä on yli 500 km välimatkaa. 🙈
Vierailija kirjoitti:
Olen aina tykännyt anopistani. Hänen kanssaan on mukava viettää aikaa ja tykkää olla lasten kanssa. Siitä huolimatta olen ihan tyytyväinen, että meillä on yli 500 km välimatkaa. 🙈
500 km on ihan hyvä väli anoppiin.
Anoppi?Mikä se on?