Eilen riita, tänään mies jättämässä eropaperit
Mies on vaihtamassa työpaikkaa ja muutenkin ollut töistään stressaantunut jo kauan. Hänen uusi työnsä vaikuttaa koko perheeseen työmatkojen jne vuoksi. Tästä keskusteltiin eilen ja kyselin miten hän järjestää tiettyjä juttuja ilman, että koko koti jää mun harteille. Hän räjähti, huusi, oli vihainen koko illan ja on nyt siis jättämässä eropaperit.
On meillä toki pitkässä suhteessa ollut vaikeita aikoja aiemminkin, mutta tämä räjähdys tuli ihan puskista. Vielä ennen joulua mies jutteli, että onpa meillä ollut hyvä syksy ja vaimokin ollut niin hyväntuulinen.
Että asunnon etsiminen ja talon myyminen ja lasten koulujen vaihto tässä ilmeisesti on nyt viikonlopun ohjelma. Sydäntä särkee. Itkettää.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Mitkään ajelut ei onnaa. Kun tuut takaisin niin mies lähtee. Usko pois. keskusteluyhteys on poikki sen jälkeen. Miehet ei toimi samalla tavalla hyvitellen ja kierrellen kuin naiset vaan suoraviivaisesti.
Sitten ei toimi. Tässä tapauksessa ei naisenkaan todella tarvitse hyvitellä eikä kierrellä. Voi ihan rauhassa ottaa aikaa itselleen ja miettiä tilannettaan rauhassa sen sijaan että taas kerran yrittää nieleskellä tunteitaan ja näytellä lapsille että kaikki on ok, sillä aikaa kun isä saa vaan rauhassa yrittää rauhoittua.
Luultavasti et ap menetä mitään. Saat uuden elämän ja uuden miehen, kun pääset kannattelemasta tätä nykyistä idioottia.
Ilmeisesti sun on yksin mietittävä, miten asumiset järjestetään, kun miehestä ei siihen ole. Millaisen elämän haluat? Siis eron tapahtuessa?
Äläkä suostu mihinkään tyhmään elarikompensaatioon. Jos joudut huolehtimaan lapsista arjessa, olet ilman muuta lähihuoltaja kaikille, ja mies maksaa lastenvalvojan laskemat elarit kitisemättä. Jos ei maksa, haet ulosoton kautta. Tapaamisoikeudet isälle totta kai. Saat vapaata aikaa edes sen joka toisen viikonlopun, ja luultavasti myös loma-aikoja silloin tällöin. Mieti tarkkaan haluatko pitää yhteisen kodin itselläsi, vai olisiko kuitenkin parempi, että mies maksaa sinulle puolikkaan talon arvosta (jos mies haluaa pitää sen talon). Älä tee sosiaalista itsemurhaa, eli älä jää mihinkään tuppukylään ison talon ja mukuloiden kanssa, vaan hakeudut ihmisten ilmoille.
Vaikka olisi trollikin niin normaali elämässä näitä tapahtuu .Toinen muhittelee eroa päässään, stressaa että milloin ja koska voisi kertoa asiasta , ja alitajuntaisesti rakentaa riidan jostakin , jolloin ilmeisesti helpompi perustella näin eroa itselleen että toinen on ihan paska. Miehillä se tarkoittaa lähes aina uutta naista. Miehet ovat pääsääntöisesti niin mukavuudenhaluisia eivätkä "viitsi" erota jos arki rullaa jotenkuten. Naiset taas eroavat usein koska rakkaus on loppu ja parisuhde ahdistaa. Olen itsekin aikoinaan toiminut noin, harkinnut eroa ainakin pari vuotta ja muistan että kamalinta oli se kun siitä vihdoin uskalsi/joutui kertomaan. Sitä ennen stressi oli kamala ja kiukuttelin ja olin itsekin ihan kamala. Mutta sitten kun alku draamat oli ohi, elämäni helpottui ja minusta tuli taas oma itseni. Huonoa omaatuntoa tunsin pitkään, mutta eroa en ole koskaan katunut .Ainoastaan sitä, että tein sen niin rumasti. Nyt 25 vuotta viisaampana toimisin toisin. Mutta valitettavasti ap, taitaa olla niin että miehelläsi on jo uusi elämä katsottuna. Se sattuu alkuun , mutta hyvä kuitenkin varautua siihenkin asiaan. Lopulta elämä sitten tuntuu helpommalta. Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi olisi mukamas tulostanut ne eropaperit, kun hän voi vaan netissä täyttää ne ja lähettää sähköisesti menemään? Ei siihen toisen suostumusta tarvitse tai edes allekirjoitusta tässä vaiheessa.
Jaa, enpä osaa sanoa. Ehkä jo lähetti ja tulosti mulle todisteeksi. En tiedä kun ei ole mitään sanonut. Muuta kuin aamupäivällä että lähettää. Joo, käytti sanaa lähettä, tuskin edes tiesi miten niitä lähetellään.
Ap
Mun mies tulosti ja täytti erohakemuksen viime marraskuussa. Uhosi lähettävänsä . Sanoin, että ihan mitä tykkäät, mun lupaa ei tarvita. Annoin myös vinkin että ei erohakemusta tarvii tulostaa paperille vaan sen voi lähettää sähköisesti . Mitään ei tapahtunut kunnes....
Viikko sitten uhosi taas. Oli tulostanut päivitetyllä päivämäärällä erohakemuksen . Tuossa se lojuu pöydällä, mutta ei mies ole lähettänyt sitä.
En tajua. Miksi uhkailee tällä tavalla mutta ei tee mitään?
Tosiasia on että eihän avioliitto mun silmissä kestä tällaista uhkailua. Mä varmaan häivyn joku päivä lasten kanssa lopullisesti kunhan saan asiani järjestettyä. Ehkä mies sitten manaa kun vaimo jätti ihan yllättäen.
Vierailija kirjoitti:
"Osa-aikainen isyys" jossa isä viettää enemmän aikaa töissä kuin lastensa kanssa ei ole kyllä minkään arvoista.
Varsinkaan kun äidit katkerana haukkuu selän takana. Se jatkuva pieni "piilo"vittuilu... se syö miestä.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa työn, jossa ollaan poissa kotoa, silloin maksaa siivoojan/lastenhoitajan/ruokatoimitukset kotiin jäävälle avuksi.
Jos meillä mies olisi vaikka puolet ajasta poissa, odottaisin että tuona aikana meillä kävisi siivooja 1-2 krt viikossa, lastenvahti väh. 1 iltana viikossa ja olisi ruoista tulisi kotiovelle. Miehen maksamana siis.
Näiden kommenttien ansiosta mä alan harkitsemaan että alan vaatimaan kaiken 50/50 tuolta vaimolta.
Vierailija kirjoitti:
Näitä ketjuja lukiessa tajuaa syntyvyyden laskun syyt. Tänäkin päivänä nimenomaan nainen joutuu uhrautumaan lasten takia. Ehkei ero ole sittenkään niin paha asia? Saat välillä omaa aikaa, jos saat hankittua siivous-/lastenhoito apua eikä sun tarvitse jännittää miehen kotiin saapumista. Miehesi kuulostaa kaipaavan 50-luvun rouvaa ja sä taas et halua ryhtyä uhrautuvaksi rouvaksi.
Muistutatte aina että se on nainen (naisen keho, naisen päätös) joka päättää hankitaanko lapset. Siihen kuuluu myös vastuu. Kantakaa se vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka päättää synnyttääkö lapsen vai ei, on myös vastuussa lasten kasvatuksesta.
Jos mies haluaa eron, se on hänelle annettava. Jos hän ei halua osapäiväisäksi, etkä sinä yksinhuoltajaksi, niin lapset voi aina antaa adoptoitavaksi. Ehkä se on teidän perheellenne paras vaihtoehto?
Ei tartte taas yhtään ihmetellä, miksei moni nainen ei enää lainkaan halua lapsia.
Tuotahan miehille on nyt toitetettu vuosia, naisen keho, naisen päätös.
Tarkoittaa myös naisen vastuuta viimekädessä.
Voimaantukaa mutta muistakaa myös: vain äidistä voi olla varma.
Vierailija kirjoitti:
Matkatyössä olevan miehen täytyy tasa-arvoisessa yhteiskunnassa laittaa tekemään rästiin jääneet kotityöt vapaiden aikana.
Mies voi perjantaisin kotiin tullessaan näppärästi ostaa perheen viikon ruoat ja tuoda ne peräkärryllä kotiin.
Samana iltana voi aloittaa viikon ruokien tekemisen, jatkaa lauantaina ja siinä samalla perunoiden kiehuessa pestä pyykit, tehdä suursiivouksen, pestä ikkunat ja mennä lasten kanssa laskettelamaan ja pulkkamäkeen.
Lauantai-iltana sallittakoon muutama olut ja seuraava yö onkin sitten harrastettava villiä seksiä vaimon seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi.
Sunnuntai aloitetaan koiran ulkoiluttamisella, sillä sekin on perheen jäsen ja jää miehen matkatyön vuosi vaille toista huoltajaa.
Aamupäivän aikana mies maksaa viikon aikana kertyneet laskut, tilailee perheelle pizzat, vie iltapäivällä vaimonsa syömään, hoideltuaan ensin lastenhoitajan paikalle.
Illalla voidaan laatia seuraavan viikon ruokalista, tapetoida makkari, kunnes aamuyöllä neljän aikaan voidaan kellahtaa lepäämään aviovuoteella ja levätä raskaan työviikon jälkeen, ennen työmatkalle lähtöä klo 06.00, ennen uutta työviikkoa.
Tasa-arvo ennen kaikkea.
Kuinka nainen osallistuu miehen kämpän siivoamiseen ja kokkailuun miehen olessa siellä reissulla?
Ai se ei ole yhteistä joten sitä ei lasketa?
Mikäs tässä on ongelma? Tietysti kannattaa erota, jos parisuhteesta on enemmän harmia kuin iloa.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tässä on ongelma? Tietysti kannattaa erota, jos parisuhteesta on enemmän harmia kuin iloa.
no kun ap:lta jää nyt asiat saamatta. Sehän sitä harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa työn, jossa ollaan poissa kotoa, silloin maksaa siivoojan/lastenhoitajan/ruokatoimitukset kotiin jäävälle avuksi.
Jos meillä mies olisi vaikka puolet ajasta poissa, odottaisin että tuona aikana meillä kävisi siivooja 1-2 krt viikossa, lastenvahti väh. 1 iltana viikossa ja olisi ruoista tulisi kotiovelle. Miehen maksamana siis.
Teillä on yhteinen koti, lapsia ja silti erilliset rahat?
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et ap menetä mitään. Saat uuden elämän ja uuden miehen, kun pääset kannattelemasta tätä nykyistä idioottia.
Ilmeisesti sun on yksin mietittävä, miten asumiset järjestetään, kun miehestä ei siihen ole. Millaisen elämän haluat? Siis eron tapahtuessa?
Äläkä suostu mihinkään tyhmään elarikompensaatioon. Jos joudut huolehtimaan lapsista arjessa, olet ilman muuta lähihuoltaja kaikille, ja mies maksaa lastenvalvojan laskemat elarit kitisemättä. Jos ei maksa, haet ulosoton kautta. Tapaamisoikeudet isälle totta kai. Saat vapaata aikaa edes sen joka toisen viikonlopun, ja luultavasti myös loma-aikoja silloin tällöin. Mieti tarkkaan haluatko pitää yhteisen kodin itselläsi, vai olisiko kuitenkin parempi, että mies maksaa sinulle puolikkaan talon arvosta (jos mies haluaa pitää sen talon). Älä tee sosiaalista itsemurhaa, eli älä jää mihinkään tuppukylään ison talon ja mukuloiden kanssa, vaan hakeudut ihmisten ilmoille.
Uusi mies, uusi lompakko ja käskytettävä ja elarit.
Ihanan voimaantunutta naisilta taas
Mun veli teki reissutyötä yli 20 vuotta ja hyvin hänen vaimo pärjäsi. Ma-to oli mun veli poissa. Ei se vaimo ole ainakaan mulle koskaan valittanut ja ollaan aika läheisiä.
Mun veli kyllä sanoi, että silloin kun lapset oli pieniä, tuntui maanantaiaamuna töihin lähtiessä kuin olisi lomalle lähtenyt (vilkkaista lapsista kauas). Humalapäissään myönsi tämän.
Veljen vaimo oli kotiäitinä, nykyään töissä kun nuorin lapsi jo14v. Velikään ei enää tee reissutyötä kun ei ole niin isot menot enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se joka päättää synnyttääkö lapsen vai ei, on myös vastuussa lasten kasvatuksesta.
Jos mies haluaa eron, se on hänelle annettava. Jos hän ei halua osapäiväisäksi, etkä sinä yksinhuoltajaksi, niin lapset voi aina antaa adoptoitavaksi. Ehkä se on teidän perheellenne paras vaihtoehto?
Ei tartte taas yhtään ihmetellä, miksei moni nainen ei enää lainkaan halua lapsia.
Tuotahan miehille on nyt toitetettu vuosia, naisen keho, naisen päätös.
Tarkoittaa myös naisen vastuuta viimekädessä.
Voimaantukaa mutta muistakaa myös: vain äidistä voi olla varma.
Kyllä, me muistamme. Mutta muistakaa te miehet tämä: turha sitten rutista kun ette saa tavata lapsia. Nainen päättää.

Ei todellakaan päätä, vaan oikeuslaitos. Vaikka kuinka voimafantasioisit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et ap menetä mitään. Saat uuden elämän ja uuden miehen, kun pääset kannattelemasta tätä nykyistä idioottia.
Ilmeisesti sun on yksin mietittävä, miten asumiset järjestetään, kun miehestä ei siihen ole. Millaisen elämän haluat? Siis eron tapahtuessa?
Äläkä suostu mihinkään tyhmään elarikompensaatioon. Jos joudut huolehtimaan lapsista arjessa, olet ilman muuta lähihuoltaja kaikille, ja mies maksaa lastenvalvojan laskemat elarit kitisemättä. Jos ei maksa, haet ulosoton kautta. Tapaamisoikeudet isälle totta kai. Saat vapaata aikaa edes sen joka toisen viikonlopun, ja luultavasti myös loma-aikoja silloin tällöin. Mieti tarkkaan haluatko pitää yhteisen kodin itselläsi, vai olisiko kuitenkin parempi, että mies maksaa sinulle puolikkaan talon arvosta (jos mies haluaa pitää sen talon). Älä tee sosiaalista itsemurhaa, eli älä jää mihinkään tuppukylään ison talon ja mukuloiden kanssa, vaan hakeudut ihmisten ilmoille.
Uusi mies, uusi lompakko ja käskytettävä ja elarit.
Ihanan voimaantunutta naisilta taas
Pänniikö jotenkin vai mitä valitat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä ketjuja lukiessa tajuaa syntyvyyden laskun syyt. Tänäkin päivänä nimenomaan nainen joutuu uhrautumaan lasten takia. Ehkei ero ole sittenkään niin paha asia? Saat välillä omaa aikaa, jos saat hankittua siivous-/lastenhoito apua eikä sun tarvitse jännittää miehen kotiin saapumista. Miehesi kuulostaa kaipaavan 50-luvun rouvaa ja sä taas et halua ryhtyä uhrautuvaksi rouvaksi.
Muistutatte aina että se on nainen (naisen keho, naisen päätös) joka päättää hankitaanko lapset. Siihen kuuluu myös vastuu. Kantakaa se vastuu.
Viime vuosina suomalaiset miehet on löystyneet. Huomaan 💩 puhumisen lisääntymisestä.
Ou, pitäkää hauskaa niiden tuontienne kanssa. Eivät todellakaan kysele lupia raskautumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et ap menetä mitään. Saat uuden elämän ja uuden miehen, kun pääset kannattelemasta tätä nykyistä idioottia.
Ilmeisesti sun on yksin mietittävä, miten asumiset järjestetään, kun miehestä ei siihen ole. Millaisen elämän haluat? Siis eron tapahtuessa?
Äläkä suostu mihinkään tyhmään elarikompensaatioon. Jos joudut huolehtimaan lapsista arjessa, olet ilman muuta lähihuoltaja kaikille, ja mies maksaa lastenvalvojan laskemat elarit kitisemättä. Jos ei maksa, haet ulosoton kautta. Tapaamisoikeudet isälle totta kai. Saat vapaata aikaa edes sen joka toisen viikonlopun, ja luultavasti myös loma-aikoja silloin tällöin. Mieti tarkkaan haluatko pitää yhteisen kodin itselläsi, vai olisiko kuitenkin parempi, että mies maksaa sinulle puolikkaan talon arvosta (jos mies haluaa pitää sen talon). Älä tee sosiaalista itsemurhaa, eli älä jää mihinkään tuppukylään ison talon ja mukuloiden kanssa, vaan hakeudut ihmisten ilmoille.
Uusi mies, uusi lompakko ja käskytettävä ja elarit.
Ihanan voimaantunutta naisilta taas
Ap on töissä. Mistä tiedät vaikka jää pysyvästi sinkuksi?