Eilen riita, tänään mies jättämässä eropaperit
Mies on vaihtamassa työpaikkaa ja muutenkin ollut töistään stressaantunut jo kauan. Hänen uusi työnsä vaikuttaa koko perheeseen työmatkojen jne vuoksi. Tästä keskusteltiin eilen ja kyselin miten hän järjestää tiettyjä juttuja ilman, että koko koti jää mun harteille. Hän räjähti, huusi, oli vihainen koko illan ja on nyt siis jättämässä eropaperit.
On meillä toki pitkässä suhteessa ollut vaikeita aikoja aiemminkin, mutta tämä räjähdys tuli ihan puskista. Vielä ennen joulua mies jutteli, että onpa meillä ollut hyvä syksy ja vaimokin ollut niin hyväntuulinen.
Että asunnon etsiminen ja talon myyminen ja lasten koulujen vaihto tässä ilmeisesti on nyt viikonlopun ohjelma. Sydäntä särkee. Itkettää.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli mieleen myös, että nyt teki mies tikusta asiaa ja sai ”hyvän” syyn ilmoittaa erosta. Tuo on ihan täysin sellainen asia, jonka voi kilahtamatta miettiä puolison kanssa. Voi esimerkiksi palkata vaikka siivoojan, ei ole mikään iso investointi ja helpottaa arkea. Mutta miehellä taitaa nyt olla suunnitelmissa muutenkin uuden elämän aloittaminen toisella paikkakunnalla. Anna mennä, mutta pidä huoli että vastuu lapsista jakautuu yhä 50/50.
Mies saa kyllä vältettyä oman velvollisuutensa jos sille tuulelle sattuu eli ei kannata mammat uhota siellä.
Teidät voidaan tuomita yksinhuoltajiksi ja jos se ei sovi, tulee huostaanotto :)
Tämä on kyllä vähän toksinen palsta pyytää avioliittoneuvoja. Tuntuu, että täällä kaikki eronneet haluaa muittenkin eroavan. Heti on katkerat huutamassa, että kaikki miehen vika, ja mitään kompromisseja ei kannata tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Monen työ vaatii matkustelua ja pitkiä aikoja poissa kotoa. Se nyt vain on arkea monille. Moni vanhempi joutuu pärjäämään viikot yksin. Mikset sinä pärjäisi?
Tasa-arvosta koskaan kuullut? Kodin- ja lastenhoito tulee jakaa tasan. Ja ehkä nyt myös tulotasosta tulisi epätasa-arvoisempi? Mies tienaisi naista enenemän ja hänellä voisi jäädä rahaa itselleenkin?
Monessa työssä matkustelu vaan kuuluu asiaan. Mieheni työhön kuuluu myös ja minä hoidin aikanaan oman työni, lapset, harrastukset ja kodin silloin kun mies oli viikkokausiakin komennuksilla. Uraa minulla ei ole, vaan 2500€/kk päivätyö, jossa ei ole ylenemismahdollisuuksia. Mies kuitenkin ansaitsee huomattavasti enemmän ja olen minäkin siitä hyvästä osalliseksi päässyt. En ole kokenut itseäni orjaksi tai menettänyt mitään, tällaista elämä joskus on. Nyt onkin kissanpäivät, lapset ovat jo aikuisia ja olen vastuussa vain itsestäni.
Et ole nyt kertonut, minkälaisista työmatkoista on kyse, eli matkustaaki mies joka päivä toiselle paikkakunnalle ja illalla takaisin kotiin vai lähteekö hän su illalla ja palaa pe illalla.
Jokatapauksessa nyt rauhallista keskustelua SYYTTÄMÄTTÄ miestä yhtään mistään. Jos itsekin sanot, että tilanne edellisessä työpaikassa oli tukala, niin ymmärrät varmaan, ettei kannata syyttää miestä siitä, että vaihtoi työtä vaan pohtia erilaisia ratkaisuja tilanteeseen.
Käykää läpi kaikki arkea helpottavat ratkaisut, esim:
- sunnuntaisin teette yhdessä valmiiksi 3 ruokaa, jotta viikolla ei tarvitse kuin lämmittää ruuat
- onko mahdollista esim. hankkia siivooja, niin vapautuu aikaa siivoamisesta?
- onko mahdollista saada vaikka yhteen harrastuskuljetukseen joku avuksi, mummi, kummi, harrastuskaverin vanhempien kanssa kimppakuljetus, tms
- mitä muita aikaavieviä hommia teidän perheessä on, joita voisi ulkoistaa, että 1 vanhempi ehtii enemmän tehdä sitä lasten kanssa yhdessä olemista, läksyissä auttamista ym. mitä ei voi ulkoistaa?
Mutta älä kuvittele pääseväsi keskustelemaan näistä, jos syytät miestä tilanteen aiheuttamisesta.
Ap kuulostaa melkoiselta vätykseltä.
Mies on nähtävästi alunperinkin ottanut väärän naisen. Tästä valinnasta kärsivät nyt kaikki. 🤦♂️
- kimppakyydit
- yhteiset ruuanlaitto talkoot, ruokaa esim pakkaseen
- voi soittaa vaikka pitsataksin tuomaan ruokaa kotiin
- lapset ikätasonsa mukaan arjen askareisiin
- arki opettaa
- läksyjä voi käydä läpi etenä, iltasadun voi lukea etänä
T, Matkatyötä tekevä N36, jonka mies pärjää kotona lasten kanssa
Onko tipaton kuukausi menossa. Alkoholisti saa raivareita kun pitää olla kuivilla.
Miksi te ruokitte surkeita provoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monen työ vaatii matkustelua ja pitkiä aikoja poissa kotoa. Se nyt vain on arkea monille. Moni vanhempi joutuu pärjäämään viikot yksin. Mikset sinä pärjäisi?
Tasa-arvosta koskaan kuullut? Kodin- ja lastenhoito tulee jakaa tasan. Ja ehkä nyt myös tulotasosta tulisi epätasa-arvoisempi? Mies tienaisi naista enenemän ja hänellä voisi jäädä rahaa itselleenkin?
Matkatyöstä koskaan kuullut?
Merimiehet, rekkakuskit ja monessa muussa ammatissa toimivat joutuvat olemaan poissa kodistaan pitkiäkin aikoja.
On itsestään selvää, ettei silloin voida vaatia toista osallistumaan yhtä paljon arjen pyörittämiseen ja se yhdessä vietetty vapaa-aikakin pitäisi saada viettää yhdessä perheenä ilman että matkatyötä tekevältä alettaisiin vaatimaan sen suurempaa osallistumista kodin töihin, sillä ne vapaat ovat lepäämistä varten, että jaksaa taas lähteä tienaamaan rahaa perheelle.
Hyvin teillä on asiat kun saatte kämpän myytyä viikonlopun aikana ja uudet kämpät tulille. Muuttomiehet varmaan hoitaa kamojen kantamisen?
Vierailija kirjoitti:
Onko tipaton kuukausi menossa. Alkoholisti saa raivareita kun pitää olla kuivilla.
Hei sinä miesvihaaja,
alkoholistia tuskin tipattomat kiinnostaa.
Miksi et analysoi miksi tuo nainen rupesi sanelemaan kuinka mies aikoo hoitaa kämpän siivouksen silloin kun hän ei ole edes paikalla sotkemassa sitä,
Ukkosi suunnitteli sellaista että asuu viikot sinusta erillään ja paneskelee tinder-naisia ja tulee viikonlopuksi sinun luokse, siksi suuttui kun menee suunnitelmat pieleen.
Reissutyöläinen voi viikonloppuna käydä isot ostokset jolloin kotona olevan ei tartte viikolla käydä kaupassa (ainakaan isoilla ostoksilla).
Jos lapset siinä iässä että tykkäävät kuunneella luettuja satuja niin mies voi toiselta paikkakunnalta lukea lapsille iltaisin pari satua tai pelata jotain lautapeliä videon välityksellä. Ei sama asia kuin paikanpäällä mutta lapsille seuraa ja aplle vähän apua arkeen jos mies viihdyttää lapsia tietyn ajan iltaisin vaikka onkin muualla.
Monenlaisia tapoja löytyy jolla perhe pärjäisi jatkossa vaikka toinen reissutöissä jos vain on halua olla yhdessä ja tehdä yhdessä.
Jos kodin arjen pyöritys jää joka tapauksessa kokonaan sinulle, niin on parempi erota. Yksi tyyppi huushollissa vähemmän, eikä tarvita aikusten välisiä kompromisseja.
Jos mies on pitkään kokenut stressiä entisessä työpaikassa ja on ahdistunut, hän kokee tämän viimeisenä oljenkortena auttaa itseään ja suuttuu, kun et tue ja ymmärrä. Yksin tietysti ei silti voi tehdä mitään päätöksiä, vaan asiasta olisi pitänyt yhdessä ensin keskustella.
Joten istukaa alas ja keskustelkaa rauhassa! Kysy mieheltä, kuinka tärkeänä hän tätä pitää, mitkä ovat syyt työn ottamiseen jne. Sen jälkeen jos mies tuo esiin, että tarvitsee tätä vahvasti ja että tämä tekee hänet iloiseksi, niin sopikaa käytännön järjestelyistä. Voiko mies tehdä joskus lyhyempää viikkoa ja tulla jo torstaina kotiin? Mitkä kotityöt jätetään viikonlopulle jne.
En itse ainakaan pitäisi vaihtoehtona "kieltää" toiselta hänen kovasti toivomaansa työpaikkaa, vaikka se tarkoittaisi minulle yksinäisiä viikkoja lasten kanssa. Samalla tavalla tiedän, että mies olisi valmis toimimaan samoin, jos jostain syystä haluaisin ottaa työn toiselta paikkakunnalta. Parisuhde on kuitenkin kahden ihmisen keskinäinen liitto, jossa pyritään molempien hyvään ja molempien unelmien toteuttamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tipaton kuukausi menossa. Alkoholisti saa raivareita kun pitää olla kuivilla.
Hei sinä miesvihaaja,
alkoholistia tuskin tipattomat kiinnostaa.
Miksi et analysoi miksi tuo nainen rupesi sanelemaan kuinka mies aikoo hoitaa kämpän siivouksen silloin kun hän ei ole edes paikalla sotkemassa sitä,
Meinaatko että ne miehen lapset ei sotke siellä viikolla lainkaan? Miksi naisen pitäisi hoitaa yksin yhteiset lapset ja heidän sotkut? Perustelet että siksi kun mies ei ole sotkemassa. Mutta kun ne miehen lapset ovat!
Luulisin, että kaikki aiemmin ollut ja tapahtunut saavutti nyt päätepisteen eikä kyse ole vain työstä. Menkää terapiaan keskustelemaan. Mahdollista on sekin, että tosiasiassa miehellä on sivusuhde ja haluaa siksi erota. Tosi rankkaa, mutta onko mahdollista, että jäät nykyiseen kotiin lasten kanssa asumaan, jolloin ei tarvitse panna lasten elämää kokonaan uusiksi? Hankkiudu terapiaan ja eroryhmään, puhu läheisille. Lastenkin kanssa pitää puhua ja selittää asioita, jos miehesi todella haluaa erota.
eli naiset joilla "katkeaa se kamelin selkä" ovat kaikki pettäjiä?
Hyvä tietää, hyvä tietää!