Minkä ikäisten lasten kanssa lapsiperhearki on mielestäsi ollut parasta?

Alakouluikä on ollut parasta. Silloin aloin oikeasti nauttia vanhemmuudesta, sydän oikein pakahtui. Vihasin vauva- ja taaperoaikaa. Meillä ei ollut tukiverkkoja ja koin arjen todella raskaana. Edelleenkin ahdistaa, kun muistelen pikkulapsiaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasyntyneen vauvan kanssa oli ihanaa, kun mieskin oli isyyslomalla. Sitten, kun vauva oli valvonut monta kuukautta ja mies oli reissutyössä, ei ollut kellään mukavaa. Taaperoaikaa muistelen lämmöllä, kun kävimme kerhoissa ja puistoissa ja saimme siellä uusia kavereita. Sitten tuli 3-vuotisuhma ja varmaan mustasukkaisuutta pienemmästä, ja kaikki oli hankalaa, kunnes joskus lapsen ollessa neljävuotias, huomasin, että onpa helppa, kun esikoinen ei enää kiukuttelekaan joka asiasta. Nämä ikäkaudet on menneet aaltoillen, ja aina tuntuu, että kun toisella lapsella on helpompi kausi, niin toisella on joku uhmaikä tai murrosikä tai jotain.

Mä kansssa aloin miettimään justiin miehen näkökulmasta että milloin esim mies on liia epämiehekäs ja liiian psyyyykkisesti agressiivinen ja rationaaalinen.

Miees tulee rationalistisena kotiiin kun lapsi on itkeny monta päivää putkeeen: " no oikeiin, kävin ryöstämässä ton lähikaupan, nyt on varaa palkata se stanan lastenhoitaja sitten, lähetää ibizalle".

Vierailija kirjoitti:

Alakouluikä on ollut parasta. Silloin aloin oikeasti nauttia vanhemmuudesta, sydän oikein pakahtui. Vihasin vauva- ja taaperoaikaa. Meillä ei ollut tukiverkkoja ja koin arjen todella raskaana. Edelleenkin ahdistaa, kun muistelen pikkulapsiaikaa.

Aiika kultaaa muistot.

Ap, meillä sama tilanne. Taustalla jatkuva odotus, että vauvavuosi on ohi. Silloin viimeksikin helpotti, toivoa on pidettävä yllä :'D 

Olen tykännyt koko ajan. Meillä tosin on vain yksi lapsi, missä on toki hyvät ja huonot puolensa. Huonoa se, ettei lapsella ollut kotona leikkikaveria. Hyvää se, ettei ollut sitten myöskään keskinäistä nahistelua. Vauva-aika oli tietenkin raskasta valvomisen vuoksi, mutta mulle se oli myös maaginen sukellus olemisen perusasioihin. Kosketukseen, uniin, sanattomaan kommunikointiin. Siihen johonkin häivähdykseen iäisyyttä, melkein kuin jotain pyhää, mitä lapsi toi tullessaan. Hetkestä nauttimiseen. Oli myös jännittävää seurata, miten pienestä muukalaisesta kehittyy yhä osaavampi pieni ihminen, miten se oppii kommunikoimaan ja tekemään asioita. Ja näitähän jokaisessa ikävaiheessa riittää.