Te joilla on/oli lämmin suhde äitiinne

Äitini oli uranainen. Matkusti ja teki etätöitä jo 1980-luvulla. Ollessaan kanssani hän oli aidosti läsnä. Rakasti ja antoi aikaa.

Äiti oli läsnäoleva, kuunteleva, ymmärtäväinen ja osallistuva.

Jos esimerkiksi kiukuttelin, hän ei vaan sanonut, että lopeta kiukutteleminen. Sen sijaan hän selitti, miksi se on väärin. Ja tällöin hän siis sanoi, että minussa ei ole mitään vikaa, vaan käytöksessäni. Samoin jos herkkujen syöminen kiellettiin, hän sanoi miksi (esimerkiksi, että menee hampaat pilalle, jos syö koko ajan karkkia). 

Läsnäoleva ja osallistuva hän oli niin, että esimerkiksi auttoi meitä läksyissä ja kuulusteli meitä ennen kokeita, että osasimmeko koealueen. Hän ei kuitenkaan suuttunut, vaikka olisi tullut "vain" 7 tai 8. 

Hän oli myös kärsivällinen. Jos esimerkiksi leivoimme pullaa, hän ei suuttunut, jos ekoilla kerroilla meni huonosti. Ihana nainen, jota vieläkin ihailen eniten tässä maailmassa <3

N24

En nyt tiedä onko lämmin suhde mutta hyvä kuitenkin.

Meillä oli lapsena todella hyvät vanhemmat. Perheessä ei juuri näytetty rakkautta esim halauksin tai suurin sanoin, mutta kaikilla oli selvää että äiti ja isä olis tehnyt ihan mitä tahansa lapsiensa eteen, ja niin ne tekikin. Meille painotettiin että aina saa ja pitää tulla kotiin, saa mennä ja olla mutta kotiin ilmoitetaan aina ettei huolestuta. Ja että kaikesta voi puhua vanhemmille. Vanhemmat oli myös paljon käsillään tekeviä ja oon tosi kiitollinen kaikesta opista mikä meille lapsille on siirtynyt, kaikki osataan tosi paljon kun kasvettiin raksan keskellä, päästiin kokkaamaan ja ompelemaan, soittamaan ja laulamaan. Oltiin ns köyhiä mutta lapsien harrastuksiin ja mieluiten asioiden tekemiseen panostettiin.

Nyt oikeastaan vasta aikuisiällä ollaan mutsin kanssa lähestytty ja uskallettu puhua syvällisemminkin. Oon jo 33 mutta silti äiti viikottain soittelee ja kysyy vointia ja luotan vakaasti siihen että jos olisin ongelmissa niin mutsi rientäis pelastamaan.

Äidillä oli aina aikaa kuunnella ja halu viettää aikaa meidän kanssa. Meillä oli omia yhteisiä juttuja, kuten leffailta ja kalapäivä isän ollessa kerran kuussa opiskelemassa toisella paikkakunnalla pari päivää. Silloin mentiin ärrälle vuokraamaan yhdessä leffa ja valitsemaan herkkuja.

Äiti jaksoi aina kärsivällisesti kuulustella läksyt ja auttoi kokeisiin luvussa vielä lukiossakin, vaikka itse ei ollutkaan opiskellut kuin ammattitutkinnon. Mutta otti aina kirjan käteen ja pyysi selittämään asiat ja katsoi sitten kirjasta menikö oikein. Isän kanssa opiskelu päätyi aina hirveään riitaan, joten äiti parhaansa mukaan auttoi myös pitkässä matikassa ja kielissä.

Äidille oli aina helppo puhua ja hän osasi kysyä oikeat kysymykset ja tiesi pelkästä olemuksesta, jos jokin oli vialla.

Ei hän tietenkään täydellinen ollut mutta lämmin ja helposti lähestyttävä. Kaikki kaveritkin aina viihtyivät meillä. Tätä kirjoittaessa tuli kyllä kova ikävä äitiä. Toivottavasti osaan olla omille lapsille hyvä ja rakastava äiti.

Minulla oli/on aivan mahtavat vanhemmat. Olen nyt kahden pienen lapsen isä ja olen yrittänyt miettiä mistä syystä ajattelen heistä niin. Hyvä vanhemmus on mielestäni hyvin yksinkertaisia asiota. Tärkeintä on ollut se, että on aina on tuntenut olevansa tärkeä ja vanhemmat on muistaneet sen myös osoittaa sekä teoin että sanoin. He ovat aina jaksaneet kuunnella ja yrittäneet auttaa vaikka en ole aina omaa tyhmyyttäni sitä halunnut pyytää. He eivät ole myöskään koskaan arvostelleet valintojani, eivätkä ole yrittäneet ohjailla niitä haluamaansa suuntaan, vaan ovat tukeneet täysillä vaikka olisivat itse valinneet toisin. Tukea on myös aina saanut -  myös taloudellista, niin paljon kuin ovat suinkin pystyneet antamaan, vaikka ovat itsekin joutuneet miettimään rahojen riittävyyttä. Nyt he ovat jo liki 80-vuotiaita ja alkavat pian itse tarvita apua. Toivon, että pystyn antamaan heille edes osittain takaisin sen mitä olen heiltä itse elämäni aikana saanut.