Onko jotain paikkaa, jossa olet joskus käynyt, ja jonne kaipaat, mutta jonne et todennäköisesti koskaan palaa?

Lapsuuteni uimaranta. Ihana paikka, ihana järvi. Se on kaukana, ja vaikka voisin periaatteessa sinne ajaa, se on varmasti jonkun yksityisen omistuksessa. Kylä on myös niin pieni, että heti huomataan, jos joku ulkopuolinen tulee sinne kuokkimaan.

Dubrovnik 80-luvun lopulla. En usko että enää tulee mentyä, jos maailma joskus normalisoituu niin tää lienee edelleen hurjan ruuhkainen paikka. Jugoaikana ei ollut ruuhkia, ja tykkäsin paikasta aivan hurjasti. 

Tottakai on.

Täytyy olla todella nuori tai naiivi edes kysyäkseen tällaista.

Elämä on muutoksia ja luopumista.

Luovumme luonnollisesti myös paikoista.

Eräs pieni kylä Turun lähellä. Siellä oli ent poikaystäväni isäpuolen mökki jota lainattiin.

Lapin tuntureilla olen käynyt vaeltamassa, olisi mukava mennä taas, mutta on tuo selkä mennyt niin huonoksi ettei kärsi enää.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai on.
Täytyy olla todella nuori tai naiivi edes kysyäkseen tällaista.

Elämä on muutoksia ja luopumista.

Luovumme luonnollisesti myös paikoista.

Ei, vaan viisas. Ihmiselle tekee hyvää ajatella tällaisia asioita ja muistella. Niitä on myös mukava lukea.

Vietnamin Hoi An, Filippiinien Palawan.

Maagisia paikkoja, jo se että on kerran nähnyt on ylellisyyttä ja maailman meno on sellainen että tuskin tulee takaisin aika jolloin tavan palkkatyöläisellä on varaa lentää tuommoisiin paikkoihin.

Meana Sardon pikkukylä keskellä Sardiniaa. Tuskinpa toiste vierailen kuitenkaan.

Aika paljon paikkoja. Lapsuuden metsät, järvenrannat, suot, kirjastot ja koulunpihat (ei niinkään itse koulu). Kaikki nuo on hävitetty pois maailmasta. Metsät avohakattu, rannat ja suot kaavoitettu ja rakennettu tunnistamattomiksi, kirjastot ja koulut purettu ja rakennettu uudet tilalle.

Sitten on joitain paikkoja, jossa olen käynyt nuoruuden seikkailujen aikana, esim. Venäjän kaukaisissa kolkissa, jossa on ollut järisyttävää kokea pysähtynyt aika ja hiljaisuus, ja paikallisten ihmisten kiireettömyys ja välittömyys. Noihin paikkoihin ei ole mitään suoria liikenneyhteyksiä, ei tunnu kovin todennäköiseltä että enää perheellisenä ja työssäkäyvänä käyttäisin koko 4 viikon kesäloman siihen että lähtisin uudestaan käymään. Eikä se samanlaista olisikaan.

Exän koti.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuteni uimaranta. Ihana paikka, ihana järvi. Se on kaukana, ja vaikka voisin periaatteessa sinne ajaa, se on varmasti jonkun yksityisen omistuksessa. Kylä on myös niin pieni, että heti huomataan, jos joku ulkopuolinen tulee sinne kuokkimaan.

Voi että, tulipa sama mieleen 😢 Ihana pieni järvi, jota ympäröi vehreä metsä. Lapset olivat virittäneet isoon puuhun sellaisen köyden, josta hypätä veteen. Pyöräiltiin lapsena aina uimaan, vaikka tie oli usein huonossa kunnossa ja mutainen.

Nyt metsä ympäriltä on kaadettu. Kauhea näky. Paljas järvi, ympärillä hakkuuaukeaa. Kunta muka rakentamassa alueelle taloja, jonka takia oli pakko kaataa kaikki ne vanhat ja kauniit puut. Jo viisi vuotta mennyt, eikä taloja kuulu vieläkään.

Monia mukavia paikkoja. Kenties palaan, jos aikaa on. Nuoruuden ratsastustallille tms. tuskin, leirielämä kuului nuoruuteen. Ehkä jos joskus saan lapsia (lahjamunasoluilla).

Ties miten monta, mutta menen silti aina johonkin uuteen paikkaan.

Mummola. Mummo asui talossaan 95-vuotiaaksi asti. Kuoli 5 vuotta sitten, paikka myytiin, talo purettiin ja viereen rakennettiin uusi. En enää koskaan näe mummon tupaa, pitsiverhoja, kukkia maljakossa, kapeita vintinportaita. Muistot vaan jäljellä.

Minulla on myös lapsuuden uimaranta ja mummola. Aikuisena Rooma.

Vierailija kirjoitti:

Exän koti.

Sama! Älyttömän kiva asunto. Harmi ettei mies ollutkaan yhtä kiva :D

Luulen, että sellaisiin paikkoihin liittyy muistoja, jotka taas liittyy aikaan ja siksi paluu ei olisi enää sama asia.

Juuri esim. mummola, lapsuuden retkipaikat ja saarten rannat sekä paikat joissa olen matkustanut.