Lapsena kuritusta, mutta ei muuta (henkistä eikä fyysistä) väkivaltaa. Miten suhtautuisitte siihen nykyään?

Missä menee kurituksen ja väkivallan raja?

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Kuritus on sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Ymmärsit väärin. En kannata kurittamista. Mutta luettuani tuota toista ketjua en myöskään pysty rinnastamaan itseäni niihin, jotka ovat lapsena kokeneet "oikeaa" väkivaltaa, se tuntuisi väärältä niitä muita kohtaan. Ja tämä ei tarkoita, etteikö kurittaminen olisi väkivaltaa myös. Toivottavasti joku tajuaa, mitä tarkoitan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Ymmärsit väärin. En kannata kurittamista. Mutta luettuani tuota toista ketjua en myöskään pysty rinnastamaan itseäni niihin, jotka ovat lapsena kokeneet "oikeaa" väkivaltaa, se tuntuisi väärältä niitä muita kohtaan. Ja tämä ei tarkoita, etteikö kurittaminen olisi väkivaltaa myös. Toivottavasti joku tajuaa, mitä tarkoitan.

En tajua. Väkivalta on aina väkivaltaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Ymmärsit väärin. En kannata kurittamista. Mutta luettuani tuota toista ketjua en myöskään pysty rinnastamaan itseäni niihin, jotka ovat lapsena kokeneet "oikeaa" väkivaltaa, se tuntuisi väärältä niitä muita kohtaan. Ja tämä ei tarkoita, etteikö kurittaminen olisi väkivaltaa myös. Toivottavasti joku tajuaa, mitä tarkoitan.

Mä tajuan. Mulla ei jäänyt minkäänlaisia huonoja fiiliksiä isääni kohtaan, vaikka kuritusta sainkin. (Enemmän kyllä seisoin nurkassa.) En osaisa myöskään rinnastaa. Enkä itsekään omille lapsilleni tekisi samoin, eli en kannata.

Onko esim. tukkapölly väkivaltaa?

Omani on siinä helppoja olleet, että eivät ole lähteneet omille teille ja ollu siellä täällä pahanteossa, mutta toisella se järjetön raivo kaikkea vaadittua kohtaan on ollut joskus sellaista, että olisi tehnyt mieli napata tukasta, jotta asettuu. No en tiedä oisko asettunut, mutta välillä tuntuu, että on vanhemman keinot vähissä, kun lapsi uhkaa tulla päälle ja monella varmaan tuleekin, meillä ei ole kuitenkaan uskaltanut sitä tehdä. Meillä komennettu omaan huoneeseen rauhoittumaan, jossa sitten on voinut heitellä tavarat pitkin lattioita raivoissaan. Se että saa sinne huoneeseen, on sekin monesti vaatinut pitkää taistelua, uuvuttavaa. Nuoret osaa oikeesti olla tosi vaikeita ilman, että siitä voi mitenkään syyttää vanhempia. Mitkä on keinot hallita sellaista, joka ei korvaansa lotkaura vanhempien sanomiselle vasn haistattelevat vaan ja tekevät mitä huvittaa? Sääliksi käy vanhemmat, jotka joutuu kaikkea kärsimään lasten taholta ja aina kuitenkin kaikesta syytetään kasvatusta ja vanhempia.

Kuritus on fyysistä väkivaltaa.

Sinänsä se on syvällä kulttuurissamme. Lutherko sen sanoi, että joka vitsaa säästää, vihaa lastaan?

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Fyysinen (tai henkinen) satuttaminen on aina väkivaltaa, ei voi nimetä osaa väkivallasta "kuritukseksi" ja olla niinkuin se olisi jotenkin hyväksyttävämpää.

Olisiko vyöllä pyllylle läiskiminen kuritusta vai väkivaltaa, jos se tehtäisiin aikuiselle?

Lapset eivät ole yhtään sen vähempiarvoisia.

Kyllä kuritus on väkivaltaa, ja väitän että systemaattisesti ja usein tehtynä jopa traumatisoivaa.

Mutta en usko, että satunnainen suutuksissa tehty tukistaminen tmv. on lähellekään yhtä traumatisoivaa kuin vanhemman raju potkiminen/lyöminen, joka lähentelee sadismin rajoja.

Varmaan suurin osa suomalaisista on saanut tukkapöllyn tai useammankin elämässään. Olisi hölmöä väittää, että nämä kaikki ovat traumatisoituneita ja seuraukset ihmisen psyykeeseen ovat samat kuin rajumpaa väkivaltaa kokeneilla.

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Pitää osata suhteuttaa aikaan ja sen ajan aatteisiin. Jos kokee että vanhemmat ovat rakastaneet ja välittäneet kurituksista huolimatta niin ei varmaan voidaan puhua kamalasta lapsuudesta?

Siihen aikaan se kurittaminen oli varmaan enemmän velvollisuus kuin mikään mielenhäiriöinen tunteiden purkaminen lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Jossain vaiheessa elämää voivat silmät avautua näkemaan asiat kuitenkin eri tavalla. Minäkin nuorena aikuisena luulin että mulla oli ihan normaali ja hyvä lapsuus, kunnes sain omia lapsia ja aloin katsoa lapsena kokemiani asioita eri näkökulmasta. Ei tulisi mieleenikään omilta lapsilta vetää housuja alas ja ruoskia nahkavyöllä. Vähän vanhemmalla iällä vasta olen ymmärtänyt kuinka nuo kokemani pahoinpitelyt ovat minuun vaikuttaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Jossain vaiheessa elämää voivat silmät avautua näkemaan asiat kuitenkin eri tavalla. Minäkin nuorena aikuisena luulin että mulla oli ihan normaali ja hyvä lapsuus, kunnes sain omia lapsia ja aloin katsoa lapsena kokemiani asioita eri näkökulmasta. Ei tulisi mieleenikään omilta lapsilta vetää housuja alas ja ruoskia nahkavyöllä. Vähän vanhemmalla iällä vasta olen ymmärtänyt kuinka nuo kokemani pahoinpitelyt ovat minuun vaikuttaneet.

Miten?

Luulen et ne joita ei oo kuritettu ei ymmärrä nyt mistä kyse. Väkivaltaa on tosiaan eri luokkaa. Siksi oikeudessakin on esim tappo ja murha eri asia.

Isäni kuritti oon 70-luvun lapsi. Toki se on paska ja oon myöhemmin pist-ny välit poikki ja käyny terapiassa. Kuritus on kuitenkin eri asia kun kännissä tuon tuosta toistuvasti lasten hakkaaja.

Kyllä minua on kuritettu sekä henkisesti että fyysisesti. Fyysinen kuritus oli tukkapöllyä, mikä ei tietenkään vastaa rajuudeltaan mitään vyöllä lyömistä, mutta väkivaltaa yhtä kaikki. Omalla kohdallani henkinen väkivalta (vähättely, tunteiden kieltäminen, syytteleminen, seurauksilla uhkailu) jätti paljon syvemmät arvet kuin tukkapölly.

Saa silti ajatella, että eli hyvän lapsuuden, jos haluaa. Itse ajattelen, että perheessämme asiat olivat kohtalaisen hyvin yleensä ja ainakin päällisin puolin, mutta vanhemmillani oli liian suppea valikoima toimintatapoja, joilla lapsia kasvattaa haastavissa tilanteissa. Ehkä hekin valitsisivat toisin, jos saisivat nyt tehdä kaiken uudestaan.

Syyttelystä ei toki ole hyötyä, kun asiat ovat jo tapahtuneet, mutta vanhempiensa tekoja ei tarvitse silti hyväksyä. Väkivalta on väkivaltaa ja kiusaaminen on kiusaamista.

Kuritusväkivalta voi olla erilaista kuin reaktiivinen tai alistava perheväkivalta. Jälkimmäisillä tarkoitan siis suutuspäissään tunteiden säätelyn puutteiden vuoksi tai lähisuhteen kontrolloimiseksi tehtyä väkivaltaa. Kun fyysinen kurittaminen oli enemmän hyväksyttyä ja sallittua, sitä tehtiin osassa perheistä ihan vain, koska tapana oli, se katsottiin oikeaoppiseksi, hyväksi kasvatustavaksi eikä kurittava vanhempi saanut pyllylle läpsimisestä mitään tyydytystä tai tunteenpurkausta. Tällöin siitä ei ole välttämättä jäänyt vakavia traumoja lapsillekaan. Oli vain pelin henki, niin sanotusti. Mutta kuritusväkivallan nimissä on myös tapahtunut ihan samalta ulkoisesti näyttämään pepulle läpsimistä, jossa taustalla on vanhemman kiukku ja kyvyttömyys toimia millään muulla tavalla. Siitä voi olla jäänyt vaikeakin juopa ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus lapseen.

Ranskan linja hyvä. Lasta pitää rakastaa, eikä koskaan lyödä, eikä satuttaa vihoissaan. Mutta korvasta nipistäminen on sydämellisempää kuin jäähyllä istuttaminen.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko vyöllä pyllylle läiskiminen kuritusta vai väkivaltaa, jos se tehtäisiin aikuiselle?

Lapset eivät ole yhtään sen vähempiarvoisia.

Aikuisten kuritus on sakko tai vankila. Siis sama määränpää, mutta eri keinot.