Lapsena kuritusta, mutta ei muuta (henkistä eikä fyysistä) väkivaltaa. Miten suhtautuisitte siihen nykyään?

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Tietenkin opettaja tai vartija saa ottaa kiinni. Siinä pitää koskea toiseen, ihan fyysisesti, hui kamala. Väkivalta ei ole sallittua, mutta se, ettei saisi ollenkaan koskea toiseen ihmiseen on, no, täysin epärealistista ja naurettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Jossain vaiheessa elämää voivat silmät avautua näkemaan asiat kuitenkin eri tavalla. Minäkin nuorena aikuisena luulin että mulla oli ihan normaali ja hyvä lapsuus, kunnes sain omia lapsia ja aloin katsoa lapsena kokemiani asioita eri näkökulmasta. Ei tulisi mieleenikään omilta lapsilta vetää housuja alas ja ruoskia nahkavyöllä. Vähän vanhemmalla iällä vasta olen ymmärtänyt kuinka nuo kokemani pahoinpitelyt ovat minuun vaikuttaneet.

Ihmisten persoonallisuuden piirteille on löydettävissä hyvin monenlaisia selityksiä, ihan riippuen siitä mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Jos tietty näkökulma omaksutaan "pahaksi" niin sitten hyvin herkästi kaikkea negatiivista selitetään sillä.

Aika näyttää, miten nykypäivän tunteiden sanoituksella kasvatetut lapset ajattelevat omasta lapsuudestaan vaikka joskus vuonna 2035.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Tietenkin opettaja tai vartija saa ottaa kiinni. Siinä pitää koskea toiseen, ihan fyysisesti, hui kamala. Väkivalta ei ole sallittua, mutta se, ettei saisi ollenkaan koskea toiseen ihmiseen on, no, täysin epärealistista ja naurettavaa.

Itse asiassa opettaja ei useinkaan saa ottaa kiinni. Kuritusvaltuudet ovat heillä nykyisin todella rajatut, sekä lain että esimiesten määräysten osalta. Tässä taustalla on juuri se ajattelu, missä lasten oikeuksien ajaminen asetetaan lähes aina kurinpidon edelle. Eli kurinpitoa käsitellään lähtokohtaisesti sen oletettujen haittojen näkökulmasta eikä siis hyötyjen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Jossain vaiheessa elämää voivat silmät avautua näkemaan asiat kuitenkin eri tavalla. Minäkin nuorena aikuisena luulin että mulla oli ihan normaali ja hyvä lapsuus, kunnes sain omia lapsia ja aloin katsoa lapsena kokemiani asioita eri näkökulmasta. Ei tulisi mieleenikään omilta lapsilta vetää housuja alas ja ruoskia nahkavyöllä. Vähän vanhemmalla iällä vasta olen ymmärtänyt kuinka nuo kokemani pahoinpitelyt ovat minuun vaikuttaneet.

Minä en ainakaan missään vaiheessa edes ennen lapsia kokenut oikeudenmukaiseksi sitä, että lyötiin vyöllä persauksille. Se kerta jonka sain vyöstä oli ihan mitättömästä syystä pienelle tytölle annattu vitsaa ja isä ihan yksipuolisesti päätti, mikä oli syy, että ansaitsee tällaisen rangaistuksen. Muistaakseni jäi yhteen kertaan, kun äiti teki isälle selväksi, ettei lasta voi tuolla tavoin satuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Pitää osata suhteuttaa aikaan ja sen ajan aatteisiin. Jos kokee että vanhemmat ovat rakastaneet ja välittäneet kurituksista huolimatta niin ei varmaan voidaan puhua kamalasta lapsuudesta?

Siihen aikaan se kurittaminen oli varmaan enemmän velvollisuus kuin mikään mielenhäiriöinen tunteiden purkaminen lapseen.

Minun mielestäni on paljon inhimillisempää ja helpommin käsiteltävissä se, että vanhempi hyvin vihaisena/suuttuneena vaikka tukistaa kuin se, että vanhempi lyö/tukistaa suunnitelmallisesti vailla mitään omaa tunnereaktiota. Ensimmäinen on reaktiivista väkivaltaa, joka on ominaista ihmisille. Seuraava on välineellistä väkivaltaa, joka on ominaista psykopaateille. Ei se väkivalta ollut mikään itsestäänselvyys kuitenkaan 70-luvulla. Silloinkin naapurit saattoivat paheksua ja kaikki eivät näin toimineet.

Oma kuritus oli lapsuudessa kyllä täysin linkittynyttä vanhemman tunnereaktioon ja nyt aikuisiällä ymmärrän, että se on paljon normaalimpaa kuin antaa selkään "vain" kasvatusmielessä. Luulen että suurimmalla osalla lapsista ne kokemukset ovat juuri niitä, että vanhemmalla on mennyt hermot ja tehnyt ylilyönnin.

Sitten on toki vielä ero siinä väkivallan määrässä ja laadussa, mistä todennäköisesti AP puhui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Pitää osata suhteuttaa aikaan ja sen ajan aatteisiin. Jos kokee että vanhemmat ovat rakastaneet ja välittäneet kurituksista huolimatta niin ei varmaan voidaan puhua kamalasta lapsuudesta?

Siihen aikaan se kurittaminen oli varmaan enemmän velvollisuus kuin mikään mielenhäiriöinen tunteiden purkaminen lapseen.

Jos ap on syntynyt vasta 80-luvun puolivälissä niin kyllä tuossa ikäluokassa fyysinen kuritus on ollut jo hyvin poikkeuksellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Ymmärsit väärin. En kannata kurittamista. Mutta luettuani tuota toista ketjua en myöskään pysty rinnastamaan itseäni niihin, jotka ovat lapsena kokeneet "oikeaa" väkivaltaa, se tuntuisi väärältä niitä muita kohtaan. Ja tämä ei tarkoita, etteikö kurittaminen olisi väkivaltaa myös. Toivottavasti joku tajuaa, mitä tarkoitan.

En tajua. Väkivalta on aina väkivaltaa. 

Päteekö sama ehdottomuus kaikkeen muuhunkin rankaisuun? Aresti on aina vapaudenriisto? Kännykän pois ottaminen on aina varkaus?

Mitä tarjoat tilalle? Sitä iänikuista sanoittamistako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni ap:n dilemman. Voiko kokea ja tuntea, että on ollut hyvä lapsuus, vaikka on kuritettu, vai pitäisikö kokea, että oli kamala väkivaltainen lapsuus.

Pitää osata suhteuttaa aikaan ja sen ajan aatteisiin. Jos kokee että vanhemmat ovat rakastaneet ja välittäneet kurituksista huolimatta niin ei varmaan voidaan puhua kamalasta lapsuudesta?

Siihen aikaan se kurittaminen oli varmaan enemmän velvollisuus kuin mikään mielenhäiriöinen tunteiden purkaminen lapseen.

Minun mielestäni on paljon inhimillisempää ja helpommin käsiteltävissä se, että vanhempi hyvin vihaisena/suuttuneena vaikka tukistaa kuin se, että vanhempi lyö/tukistaa suunnitelmallisesti vailla mitään omaa tunnereaktiota. Ensimmäinen on reaktiivista väkivaltaa, joka on ominaista ihmisille. Seuraava on välineellistä väkivaltaa, joka on ominaista psykopaateille. Ei se väkivalta ollut mikään itsestäänselvyys kuitenkaan 70-luvulla. Silloinkin naapurit saattoivat paheksua ja kaikki eivät näin toimineet.

Oma kuritus oli lapsuudessa kyllä täysin linkittynyttä vanhemman tunnereaktioon ja nyt aikuisiällä ymmärrän, että se on paljon normaalimpaa kuin antaa selkään "vain" kasvatusmielessä. Luulen että suurimmalla osalla lapsista ne kokemukset ovat juuri niitä, että vanhemmalla on mennyt hermot ja tehnyt ylilyönnin.

Sitten on toki vielä ero siinä väkivallan määrässä ja laadussa, mistä todennäköisesti AP puhui.

Miksi pitäisi olla pahoillaan jos lasta rankaisee? Tai varsinkin: miksi pitäisi olla suuttunut jos lasta rankaisee?

Se, että ei tunnista kurittamista väkivallan yhdeksi muodoksi johtuu siitä, että on samaistunut siihen.

Lapsella on keinoina ainoastaan liittyä tekoon tai irtaantua siitä. Jos irtaantuu, niin ymmärtää sen olevan väärin ja osaa jopa olla siitä jollain tavalla vihainen.

Samaistuminen taas tapahtuu siksi, että lapsen mieli kokee satuttamisen niin vääränä ihmiseltä, jonka pitäisi suojella ja rakastaa, että on pienempi loukkaus ajatella ansaitsevansa sen ja ettei se ole hänen mielessään väkivaltaa. Eli hän selittää asian mielessään paljon pienemmäksi pahaksi, jotta kestää sen aiheuttaman mielipahan. Tällaiset ihmiset yleensä itse sortuu samaan kasvatustyyliin, koska ovat omaksuneet sen osaksi itseään.

Kurituksen väkivaltana näkevät taas eivät halua siirtää kokemaansa omiin lapsiin, joten väkivallan kierre ehkä katkeaa.

Sain fyysisiä rangaistuksia kotona, lyöntejä takapuoleen, tukistamista, joskus heitetty huoneeseen. Myös nurkassa seisomista.

Huuto oli aina mukana noissa.

Koen, että ne olivat oikein, koska toistuvista ohjeista huolimatta, en noudattanut niitä. Henkisesti ei ole alistettu tai haukuttu.

Hyvästä toiminnasta ja menestyksestä on kehuttu tai palkittu.

Omaan hyvän itsetunnon, en ole isälle tai äidille ollenkaan katkera.

Mielestäni huonosta käytöksestä saadun rangaistuksen pitää tuntua ikävältä ja hyvästä käytöksestä saadun palautteen hyvältä!

En osaa mieltää nykykasvatusmenetelmien "kasvatuskeskusteluja" rangaistuksina. Osasta oppilaista ne ei tunnut ikäviltä vaan ovat sitä kahden keskistä keskustelu aikuisen ihmisen kanssa mitä kaipaavat.

Wilmamerkintä ei ole myöskään mikään rangaistuskeino, ellei lapsen vanhemmat reagoi siihen. Wilmamerkintä on vastuu siirtoa opettajalta vanhemmille. Läksyjen tarkistus ja läksykerho, ovat koulun tehtäviä.

Vierailija kirjoitti:

Se, että ei tunnista kurittamista väkivallan yhdeksi muodoksi johtuu siitä, että on samaistunut siihen.

Lapsella on keinoina ainoastaan liittyä tekoon tai irtaantua siitä. Jos irtaantuu, niin ymmärtää sen olevan väärin ja osaa jopa olla siitä jollain tavalla vihainen.

Samaistuminen taas tapahtuu siksi, että lapsen mieli kokee satuttamisen niin vääränä ihmiseltä, jonka pitäisi suojella ja rakastaa, että on pienempi loukkaus ajatella ansaitsevansa sen ja ettei se ole hänen mielessään väkivaltaa. Eli hän selittää asian mielessään paljon pienemmäksi pahaksi, jotta kestää sen aiheuttaman mielipahan. Tällaiset ihmiset yleensä itse sortuu samaan kasvatustyyliin, koska ovat omaksuneet sen osaksi itseään.

Kurituksen väkivaltana näkevät taas eivät halua siirtää kokemaansa omiin lapsiin, joten väkivallan kierre ehkä katkeaa.

Kaikki rankaiseminen on satuttamista. Joko fyysistä tai henkistä. Silti rankaisua tarvitaan, eikä se ole ristiriidassa suojelun ja rakastamisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Ymmärsit väärin. En kannata kurittamista. Mutta luettuani tuota toista ketjua en myöskään pysty rinnastamaan itseäni niihin, jotka ovat lapsena kokeneet "oikeaa" väkivaltaa, se tuntuisi väärältä niitä muita kohtaan. Ja tämä ei tarkoita, etteikö kurittaminen olisi väkivaltaa myös. Toivottavasti joku tajuaa, mitä tarkoitan.

Aapee hyvä: sinå et ehkå homaa sitä itse, mutta sinulla on ollut todella pahoja seurauksia lapsena kokemastasi kurietudväkivallasta: olet oppinut pitämään sitä ”ei-toellisena-väkivaltava” tavallaan melkein ookoona. Se on siis vääristömyt elämänarvojasi ja tehnyt sinusta astetta tylymmän ja väkivaltaan valmiimman - et ehkä ite tartu piiskaan, mutta sun mielestä se nyt ei kuitenkaan ole kovin kummoinen juttu.

Ruumiillinen kuritus on ollut Suomessa rikos vuodesta 1984. Jos vanhemmat ovat syyllistyneet siihen tämän jälkeen se on ollut rikos. Rikos joka on tehty omaa puolustuskyvytöntä lasta vastaan. (Tosin jos se ei ole tapahtunut ihan parina viime vuonna, se on myös jo vanhentunut rikos, eikö syytteitä voi enää oikeudessa esittää.)

Lapsen on mahdollista ja ihan ok antaa vanhemmalleen anteeksi satunnaisia pahojakin erehdyksiä ja, kyllä, jopa rikoksia. Mutta ei se tee niistä rikoksista vähemmän pahoja, vaan ainoastaan osoittaa, että lapsi on valmis antmaan ne anteeksi kaikesta huolimatta,

No mielestäni remmillä lyöminen on väkivaltaa. Oli sitten jalat mustelmilla ja sitä piti äidin käskystä peitellä sitten pitkillä housuilla vaikka kesähelteillä. Oli aivan hirveetä. Ja remmistä tuli kai lähinnä siksi, ku äitä sattui tarpeeksi elämä ottaa päähän. Syyksi riitti vaikka se, että perunat oli huonosti kuorittu. Ei loppunut ennen, kuin sitten kerran teininä tuli mitta täyteen ja otin kättä pidempää ja sanoin, tule vaan päälle, katsotaan kumpi voittaa. Ei tullut enää. Paska pelkuri, lapsia kyllä hakkasi, mutta heti, kun tajusi, että olisi vastusta, eipäs enää uskaltanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo on sinusta kuritusta eikä väkivaltaa? Tai miksi et ryhdy ajamaan lakia, jonka mukaan opettajalla on oikeus tuollaiseen kuritukseen, jos katsot, että se on tehokasta ja toimivaa. Tai kaupassa vartijalla olisi oikeus kasvatusmielessä kurittaa myymälävarkaita.

Ymmärsit väärin. En kannata kurittamista. Mutta luettuani tuota toista ketjua en myöskään pysty rinnastamaan itseäni niihin, jotka ovat lapsena kokeneet "oikeaa" väkivaltaa, se tuntuisi väärältä niitä muita kohtaan. Ja tämä ei tarkoita, etteikö kurittaminen olisi väkivaltaa myös. Toivottavasti joku tajuaa, mitä tarkoitan.

Aapee hyvä: sinå et ehkå homaa sitä itse, mutta sinulla on ollut todella pahoja seurauksia lapsena kokemastasi kurietudväkivallasta: olet oppinut pitämään sitä ”ei-toellisena-väkivaltava” tavallaan melkein ookoona. Se on siis vääristömyt elämänarvojasi ja tehnyt sinusta astetta tylymmän ja väkivaltaan valmiimman - et ehkä ite tartu piiskaan, mutta sun mielestä se nyt ei kuitenkaan ole kovin kummoinen juttu.

Ruumiillinen kuritus on ollut Suomessa rikos vuodesta 1984. Jos vanhemmat ovat syyllistyneet siihen tämän jälkeen se on ollut rikos. Rikos joka on tehty omaa puolustuskyvytöntä lasta vastaan. (Tosin jos se ei ole tapahtunut ihan parina viime vuonna, se on myös jo vanhentunut rikos, eikö syytteitä voi enää oikeudessa esittää.)

Lapsen on mahdollista ja ihan ok antaa vanhemmalleen anteeksi satunnaisia pahojakin erehdyksiä ja, kyllä, jopa rikoksia. Mutta ei se tee niistä rikoksista vähemmän pahoja, vaan ainoastaan osoittaa, että lapsi on valmis antmaan ne anteeksi kaikesta huolimatta,

Ulkomailla se ei yleensä ole rikos.

PS. Onko oikein, että valtion väkivaltakoneiston edessä puolustuskyvytön aikuinen sääntöjen rikkoja lukitaan vankilaan?

Oi aikoja, oi.tapoja.

Nykyään tiedetään että kuritusväkivalta on väärin, mutta silloin moni ei tiennyt.

Vierailija kirjoitti:

Oi aikoja, oi.tapoja.

Nykyään tiedetään että kuritusväkivalta on väärin, mutta silloin moni ei tiennyt.

Veikkaanpa, että jossain vaiheessa tulee pää vetävän käteen ja ymmärretään, ettei kaikkea pysty ratkaisemaan keskustelulla vaan myös kuritusta tarvitaan. Sitten asenteet muuttuvat eli palataan vanhaan.

Vaikka en hyväksy väkivaltaa kurituskeinona tai muutenkaan ni sanoisin, että lapsen kannalta vahingollisinta on silti aina epäjohdonmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus.

Harva traumatisoituu tukistamisesta tai muustakaan fyysisestä kurittamisesta silloin kun teko on koettu oikeudenmukaisena rangaistuksena tai on muuten ymmäretty sen syyt. Tämä ei toki tee kurittamisesta silti oikeutettua.

Mä olen saanut tukkapöllyjä lapsena, enkä kyllä ole niistä mitenkään traumatisoitunut, mutta ajat on kuitenkin muuttuneet niin, etten kokisi tuota luontevaksi oman lapsen kanssa.

Muutama vuosi sitten olin au pairina Kesi-Euroopassa ja siellä perheessä välillä lapset sai läpsäyksen, jos olivat kurittomia. Tuntui tosi oudolta. Itse en läpsinyt, mutta en kyllä sitten puuttunut jos perheen äiti tai isä läpsäisi. Tosi harvoin sitä kuitenkin tapahtui. 

Kauhea määrä periaatteita ja käytäntö joka jätetään niiden varjossa retuperälle. Niin voisi kuvailla tämän päivän kurinpitokulttuuria lapsiperheissä, hoitopaikoissa ja kouluissa.

palaan vielä aiheeseen. Itse olen syyllistynyt tukistamiseen yhden lapsen kohdalla kahdesti. Tilanne on ollut sellainen että koulussa on sotkettu ruualla paikkoja, mölytty tunnilla, läksyt ja tehtävät tekemättä melkein koko syksyltä. Valvoin koulunkäyntiä ekat kaksi kuukautta joka päivä ja kuvittelin, että poika saa kiinni rutiineista ja pystyy seuraamaan opettajan ohjeita. Olin puhunut pojan kanssa jo paljon koulunkäynnin tärkeydestä ja laskutaidosta jne. Myös tuntiköyttäytymisesti miten se häiritsee muita ja itseä.

Koulussa näihin ei oikein puututtu, tuli vain Wilma merkintä.

Sitten en jaksanut enää yhtä ahkerasti valvoa ja en tarkastanut kirjoja vaan kysyin onko läksyt tehty. Poika vastasi että joo.

Sitten joulukuussa minulle selvisi, että poika valehti minulle ja koulussa ei jäänyt kiinni että tehtävät oli tekemättä monissa aineissa. Hermostuin täysin kun kokeista alkoi tulla 5-6 ja poika on valehdellut minulle. Valehtelusta on ollut puhetta, että luotto menee, jos valehtelee. Kun tenttasin poikaa niin niin valehtelu vaan jatkui. siinä vaiheessa menin tukistamaan ja sanoin että nyt ei enää keksitä mitään verukkeita vaan kerrot miten asia on.. Jätin pojan huoneeseen ja kävin itsekin rauhoittumassa. Sitten palasin huoneeseen ja juttelimme rauhassa asiasta. En ole ylpeä tapahtuneesta, mutta väsyneenä tilanteeseen joskus loppuu keinot. Pyysin anteeksi pojalta tukistamista, ja sanoin että se ei ollut minulta oikein tehty. Poika sanoi että hän oli ansainnut sen.

Nykyään meillä on hyvät lämpimät välit pojan kanssa, koulu sujuu paremmin ja meillä on luottamusta välillämme.

Pojan koulu menee juuri niin hyvin kuin jaksan tehdä pojan eteen töitä. Siis valvon, tarkistan ja opetan tarvittaessa.

En siis oikein usko nykykoulumenetelmiin, jossa kiitettävän oppilas saadaan valvonnan puuttuessa vajoamaan ihan heikkotasoisten tasolle. Kun seuraan koulunkäyntiä ja pidän kiinni säännöistä, kouluarvosanat nousevat 5-7 tasosta 8-10 tasoon. Koulussa kun ei saa "pakottaa tai vaatia".

Uskon kuitenkin rangaistuksen voimaan, mutta en hyväksy kivullista tai sanallista väkivaltaa, vaikka itse siihen syyllistyin. Tilanne on joskus sellainen että keinot loppuu.