Vääntäkääpä ihan rautalangasta, millä tavalla sipsit ovat epäterveellisiä. Yritän aivopestä itseäni
Kommentit (29)
Eihän sipsit ole kuin perunaa, suolaa ja öljyä. Eli terveellistä.
Tärkkelys yhdistettynä sellaiseen vähitellen naposteluun ei ole hampaille tietenkään hyvä juttu.
Siten, että niissä on kolmasosa rasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt jo syöt niitä harvoin, ei ole mitään tarvetta aivopestä sinua syömään niitä harvemmin.
Minulla oli monen vuoden tauko sipseissä, siis noin 15 v etten syönyt kuin varmaan neljä pikkupussia sinä aikana. Viime vuoden aikana kuitenkin löysin sipsit uudestaan ja söin kai neljä tai viisi pussia vuoden aikana. Se ei ole paljon, mutta en haluaisi tottua sipseihin uudestaan. Siksi aloin miettiä, että mitenkäs epäterveellisiä ne oikeastaan ovat. ap
Vierailija kirjoitti:
Siten, että niissä on kolmasosa rasvaa.
Vilkaisin Taffelin sipsien ravinarvoja pikaisesti ja vain vähäinen osuus näytti olevan tyydyttynyttä rasvaa, joten onko rasvan määrä oikeastaan ongelma olettaen että energiansaanti pysyy kurissa?

4-5 sipsipussia vuoden aikana ei ole mikään ongelma, mitä tarvitsisi miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siten, että niissä on kolmasosa rasvaa.
Vilkaisin Taffelin sipsien ravinarvoja pikaisesti ja vain vähäinen osuus näytti olevan tyydyttynyttä rasvaa, joten onko rasvan määrä oikeastaan ongelma olettaen että energiansaanti pysyy kurissa?
Ei.
Niissä on akryyliamidia ja se on se ongelma niissä.
300 g sipsipussissa on yli 1500 kcal energiaa. Jos jonkun naisen energiatarve on vaikkapa 2000 kcal päivässä, niin tuo sipsipussi kattaa yli 75 %.
Ei niitä sipsejä turhaan sanota epäterveelliseksi! Rasvakaan ei ole mitenkään hyvässä muodossa (rasvassa itsessäänhän ei yleisesti ottaen ole mitään pahaa, mutta pikaruuissa yms on niin prosessoitua rasvaa), mutta vielä rasvaakin pahempi osa on se peruna. P-e-r-u-n-a on myrkky! Meidät aivopestään jo lapsena syömään sitä kasoittain, ei mitään järkeä. Se ei ole mitenkään terveellinen. Tietysti vähän kuin karkki tai tupakka, voi kertaluontoisesti syödä huoletta eikä se mitenkään heti tapa mutta vuosien mittaan jatkuvasti käytettynä tekee pahoja asioita elimistöön.
Hirveästi suolaa, eli turvottaa ja verenpaine nousee. Hirveästi huonolaatuisia hiilihydraatteja, eli verensokeri nousee ja laskee nopeasti ja aiheuttaa väsymystä ja ei pidä yhtään nälkää. Hirveästi rasvaa, eli lihottaa ja rasva taitaa olla osin transrasvaa joka on pahinta mahdollista verisuonille. Lisäksi nopeat hiilihydraatit+rasva+suola on tutkitusti sellainen kombo, joka aiheuttaa ahmimishimoa. Eli lihottaa.
Sisältää natriumglutamaattia suuria määriä, en voi koskaan syödä niitä, tulisi ruokamyrkytysoireet. Lisäksi suolaa järkyttävä määrä, siitäkin tulee miltei myrkytys. Ja liian kuumassa öljyssä keitettyä eli transrasvaa, se vaikuttaa ihmisten ajatteluun miltei, voisi tehdä terveellisempiä sipsejä. Lisäksi ei tietoa mistä mausteet ovat peräisin, ovatko säteilytettyjä vai terveellisiä tutkittuja, ja miksi grillimausteen pitää olla niin väkevää. Jospa pitää itse viipaloida raakaa perunaa ja tehdä sipsiä.
Vierailija kirjoitti:
300 g sipsipussissa on yli 1500 kcal energiaa. Jos jonkun naisen energiatarve on vaikkapa 2000 kcal päivässä, niin tuo sipsipussi kattaa yli 75 %.
Yllättävän vähän, kun kauhisteluista voisi ajatella, että sipsipussillisessa on kolmen päivän kalorit. Harvempi kuitenkaan sitä koko pussillista edes yksin kerralla syö.
Vierailija kirjoitti:
Hirveästi suolaa, eli turvottaa ja verenpaine nousee. Hirveästi huonolaatuisia hiilihydraatteja, eli verensokeri nousee ja laskee nopeasti ja aiheuttaa väsymystä ja ei pidä yhtään nälkää. Hirveästi rasvaa, eli lihottaa ja rasva taitaa olla osin transrasvaa joka on pahinta mahdollista verisuonille. Lisäksi nopeat hiilihydraatit+rasva+suola on tutkitusti sellainen kombo, joka aiheuttaa ahmimishimoa. Eli lihottaa.
??
Suomessa ei todellakaan ole nykyään transrasvaa sipseissä.
Suolaa on yleensä noin 1g-1,5g per 100g eli ei todellakaan paljon, yhdessä mikrokeittoannoksessa voi olla neljäkin grammaa, joten ei sipsit ole mikään suolapommi sinänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt jo syöt niitä harvoin, ei ole mitään tarvetta aivopestä sinua syömään niitä harvemmin.
Minulla oli monen vuoden tauko sipseissä, siis noin 15 v etten syönyt kuin varmaan neljä pikkupussia sinä aikana. Viime vuoden aikana kuitenkin löysin sipsit uudestaan ja söin kai neljä tai viisi pussia vuoden aikana. Se ei ole paljon, mutta en haluaisi tottua sipseihin uudestaan. Siksi aloin miettiä, että mitenkäs epäterveellisiä ne oikeastaan ovat. ap
Jos haluat olla syömättä sipsejä, paremmin onnistut siinä kun et mieti sipsejä, mistään näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveästi suolaa, eli turvottaa ja verenpaine nousee. Hirveästi huonolaatuisia hiilihydraatteja, eli verensokeri nousee ja laskee nopeasti ja aiheuttaa väsymystä ja ei pidä yhtään nälkää. Hirveästi rasvaa, eli lihottaa ja rasva taitaa olla osin transrasvaa joka on pahinta mahdollista verisuonille. Lisäksi nopeat hiilihydraatit+rasva+suola on tutkitusti sellainen kombo, joka aiheuttaa ahmimishimoa. Eli lihottaa.
??
Suomessa ei todellakaan ole nykyään transrasvaa sipseissä.
Suolaa on yleensä noin 1g-1,5g per 100g eli ei todellakaan paljon, yhdessä mikrokeittoannoksessa voi olla neljäkin grammaa, joten ei sipsit ole mikään suolapommi sinänsä.
4 g suolaa yhdessä keittoannoksessa on todella paljon. Suositus on syödä koko vuorokaudessa 5 g! Siihen tosin harva pääsee. Mut joo, Suomessa verenpainetautisia riittää, eipä siinä mitään.
Se rasva, vaikka onkin kasviöljyä, on kiehunut kauan hyvin korkeassa lämpötilassa, ja siinähän saattaa olla trans-rasvoja, jotka tarttuu elimistöön kuin terva. Ainakin jos pidät sipsipussia avattuna, rasvat eltaantuu nopeasti! Lisäksi on se suola. Se nostaa verenpainetta nuorella ja terveelläkin ihmisellä. Hiussuonet aivoissa paukkuu. Sitten et ole yhtään onnellisempi, kun vatsassa on ölyinen perunamöykky.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveästi suolaa, eli turvottaa ja verenpaine nousee. Hirveästi huonolaatuisia hiilihydraatteja, eli verensokeri nousee ja laskee nopeasti ja aiheuttaa väsymystä ja ei pidä yhtään nälkää. Hirveästi rasvaa, eli lihottaa ja rasva taitaa olla osin transrasvaa joka on pahinta mahdollista verisuonille. Lisäksi nopeat hiilihydraatit+rasva+suola on tutkitusti sellainen kombo, joka aiheuttaa ahmimishimoa. Eli lihottaa.
??
Suomessa ei todellakaan ole nykyään transrasvaa sipseissä.
Suolaa on yleensä noin 1g-1,5g per 100g eli ei todellakaan paljon, yhdessä mikrokeittoannoksessa voi olla neljäkin grammaa, joten ei sipsit ole mikään suolapommi sinänsä.
4 g suolaa yhdessä keittoannoksessa on todella paljon. Suositus on syödä koko vuorokaudessa 5 g! Siihen tosin harva pääsee. Mut joo, Suomessa verenpainetautisia riittää, eipä siinä mitään.
Niin on, sitä tarkoitinkin, ihmiset saattaa jopa ajatella, että joku leipä (supersuolaista) ja lounaskeitto on vähäsuolaisia ja säikähtää jotain sipsejä, vaikka niissä on vähemmän suolaa.
Itse välttelen siis suolaa, ja olen aika tietoinen suolamääristä, syön joskus sipsejä, ja siitä tulee jotain 1,5g, mikä on ihan ok, valmisruokaa en esim. syö koskaan.
Transrasvoja kai muodostuu, jos sipsipussia säilyttää yli päivän avattuna, huoneenlämmössä. Kyllä sen aistinvaraisesti huomaa, onko alkanut pilaantua. Nehän imee kosteuttakin ilmasta eikä oo enää niin rapeita.