Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyyden tasosi
23.01.2021 |
Tarkoitus ei ole aloittaa mitään kurjuuskilpailua, koska sellaisessa ei ole kuin häviäjiä. Jostain syystä vain alkoi kiinnostamaan miten paljon yksinäisiä esimerkiksi tällä palstalla on ja mikä koetaan yleisesti elämää haittaavaksi yksinäisyydeksi.
Itse kun en omassa elämässäni yksinäisiä tapaa tai tiedä niin on hankala hahmottaa asian laajuutta tai yleisyyttä. Omassa tilanteessani olen asunut yksin viimeiset 20 vuotta, luonani ei käy oikeastaan koskaan vieraita, kavereita näen hyvin vaihtelevasti, työkin on nyt etätyötä ja yksi suurimmista ihmiskontaktilähteistäni eli harrastukset ovat olleet jo vuoden tauolla. Mä en enää oikein tiedä miten paljon tästä kärsin, koska tilanne on kestänyt niin kauan. Apatia, masennus ja melankolia ovat olleet ystäviäni jo pitkään, ja viime vuosina olen huomannut, että tämä pitkittynyt yksinäisyys on alkanut jonkin verran vaikuttaa ihmissuhdetaitoihini ja sosiaalisen käytöksen osaamiseen. Ajatus harhailee interaktio-tilanteissa ja en vain kykene keskittymään täysillä siihen mitä toinen ihminen tekee tai sanoo. Mökkihöperöksi en itseäni vielä väittäisi, mutta hieman huolestuttaa tämä kehitys.
Miten teillä muilla menee?
Kommentit (16)
Kavereita ei ole ollut 20 vuoteen, koskaan en ole seurustellut, sukulaisia/vanhempia näen pari kertaa kuussa. Muuten olen yksin asunnossani. Kaupassa ja kävelyllä käyn. Olen oikein tyytyväinen tilanteeseen. Niin ja näen psykiatrista hoitajaa viikoittain. Hän on tärkein ihmiskontaktini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kavereita ei ole ollut 20 vuoteen, koskaan en ole seurustellut, sukulaisia/vanhempia näen pari kertaa kuussa. Muuten olen yksin asunnossani. Kaupassa ja kävelyllä käyn. Olen oikein tyytyväinen tilanteeseen. Niin ja näen psykiatrista hoitajaa viikoittain. Hän on tärkein ihmiskontaktini.
Tämä on siis sulla oma valinta?
Hienoa, jos olet tyytyväinen. Ja kiitos vastauksestasi.
ap
Puoliso on, mutta muuten melko yksinäinen olen.
Voisi siis olla paremminkin.
Vierailija kirjoitti:
Tästä ei ehkä kannattaisi puhua....
Mitä tarkoitat? Mielestäni yksinäisyydestä nimenomaan pitää puhua.
ap
Samat täällä: ei puolisoa, yksi ystävä jonka kanssa puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa, Koronan takia kohta 1v. Etätyötä, isän kanssa jutellaan parin viikon. Välein kuulumiset puhelimessa. Näen ihmisiä livenä käydessä kaupassa ja kulkiessa kadulla. Joskus mietin, että vois vaan jättää maskin pois ja lähteä kylille, mutta isän vuoksi en niin tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä 46 v, eikä ollenkaan ihmissuhteita sen jälkeen kun vanhemmat kuoli pari vuotta sitten. Työ myös etänä it-alalla.
Minusta on parin vuosikymmenen erakkouden jälkeen tullut myös tosi omituinen sosiaalisissa tilanteissa, siksikin ihmiset välttelee minua.
Yksinäisyyttä en varsinaisesti tunne, mutta voi johtua siitä että juon viinaa joka päivä aina kun en ole töissä, joten en juuri mitään muitakaan tunteita tunne.
Vierailija kirjoitti:
Puoliso on, mutta muuten melko yksinäinen olen.
Voisi siis olla paremminkin.
Aina voisi varmaan olla paremmin. Tuollaista ei mun mielestä kannata miettiä. Enemmänkin on tyytyväinen siihen mitä on ja yrittää parantaa tilannettaan, jos kokee sen järkeväksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kavereita viimeksi 18-vuotiaana. Töistä en enää kavereita ole osannut hankkia+Suurin osa heistä 50-60-vuotiaita niin ei mitään yhteistä. Viime vuonna tapasin yhtä henkilöä kerran perheeni lisäksi. Äitini asuu kaukana ja häntä näin noin viisi kertaa viime vuonna. Veljeä näin kolmisen kertaa ja nuokin lyhyitä tapaamisia. Isäni oikeastaan ainoa kunnollinen sosiaalinen kontakti tosin nyt en ole häntäkään nähnyt kuukauteen kun niin paha ahdistus että olen vain kotona (olen saikulla). Töissä sanon kaksi sanaa päivässä (huomenta/moikka) enkä uskalla puhua kenellekkään. En ole koskaan seurustellut ja mulla on todella paha sosiaalisten tilanteiden pelko. N32
Vierailija kirjoitti:
Samat täällä: ei puolisoa, yksi ystävä jonka kanssa puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa, Koronan takia kohta 1v. Etätyötä, isän kanssa jutellaan parin viikon. Välein kuulumiset puhelimessa. Näen ihmisiä livenä käydessä kaupassa ja kulkiessa kadulla. Joskus mietin, että vois vaan jättää maskin pois ja lähteä kylille, mutta isän vuoksi en niin tee.
Onko tämä sun mielestä hyvä vai huono tilanne?
Vaikka varmaan ketjun aihe vetää puoleensa yksinäisyyden tuntevia ihmisiä niin on jännä, että miten paljon ja miten samanlaisia kokemuksia tai tilanteita omaavia ihmisiä onkaan. Onneksi yksinäisyys ei ole kaikille ongelma, koska muutenhan tämä korona-aika ei ainakaan parantaisi yksinäisen oloa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No olen itkenyt monta päivää hirveän yksinäisyyden takia. En tapaa koskaan ketään, en keskustele koskaan kenenkään kanssa ja kukaan ei kysy tai sano minulle mitään. Olen ilmeisesti liian erilainen kuin muut
Vierailija kirjoitti:
Minä 46 v, eikä ollenkaan ihmissuhteita sen jälkeen kun vanhemmat kuoli pari vuotta sitten. Työ myös etänä it-alalla.
Minusta on parin vuosikymmenen erakkouden jälkeen tullut myös tosi omituinen sosiaalisissa tilanteissa, siksikin ihmiset välttelee minua.
Yksinäisyyttä en varsinaisesti tunne, mutta voi johtua siitä että juon viinaa joka päivä aina kun en ole töissä, joten en juuri mitään muitakaan tunteita tunne.
Miten olet huomannut tuon outouden sosiaalisissa tilanteissa ja onko sitä ollut jo kauankin?
Mä tunnistan tuon alholilla yksinäisyyden paikkaamisen tai siihen turvautumisen. Nyt kun harrastuksetkin ovat tauolla niin yksinäisenä on melkein liian helppoa upottaa kaksi viikonlopun päivää kaljatölkin alle ja pyrkiä unohtamaan vallitseva olotila. Mulla se vain kostautuu seuraavien päivien mielialavaihteluna ja siksi pyrin ennemmin vaikka ulkoilemaan viikonlopun. Tuntikausien kävelylenkit musiikkia kuunnellen saavat myös ajatukset muualle.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin oleminen on ihan parasta.
En ole nähnyt ketään yli kuukauteen (jos ei lasketa nopeita kaupassa käyntejä).
Olen pitkäaikaistyötön ja tällä hetkellä myös sairas, joten en enää näe edes kaupan kassoja. Sosiaaliohjaaja käy tarkistamassa tilanteen kerran viikossa tai parissa, ja kahden muun sosiaaliohjaajan kanssa on puhelinpalaveri yhtä usein. Ketään muuta ei ole. Kun tähän lisätään vielä köyhyys ja pari muuta todella elämää mullistavaa takaiskua, mielessä on itse*urha joka ikinen aamu ensimmäisenä ajatuksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä 46 v, eikä ollenkaan ihmissuhteita sen jälkeen kun vanhemmat kuoli pari vuotta sitten. Työ myös etänä it-alalla.
Minusta on parin vuosikymmenen erakkouden jälkeen tullut myös tosi omituinen sosiaalisissa tilanteissa, siksikin ihmiset välttelee minua.
Yksinäisyyttä en varsinaisesti tunne, mutta voi johtua siitä että juon viinaa joka päivä aina kun en ole töissä, joten en juuri mitään muitakaan tunteita tunne.
Miten olet huomannut tuon outouden sosiaalisissa tilanteissa ja onko sitä ollut jo kauankin?
Mä tunnistan tuon alholilla yksinäisyyden paikkaamisen tai siihen turvautumisen. Nyt kun harrastuksetkin ovat tauolla niin yksinäisenä on melkein liian helppoa upottaa kaksi viikonlopun päivää kaljatölkin alle ja pyrkiä unohtamaan vallitseva olotila. Mulla se vain kostautuu seuraavien päivien mielialavaihteluna ja siksi pyrin ennemmin vaikka ulkoilemaan viikonlopun. Tuntikausien kävelylenkit musiikkia kuunnellen saavat myös ajatukset muualle.
ap
Varmaan jotain 10 vuotta ollut tuota, että ikään kuin pelkään ihmisiä ja siksi käyttäydyn töksähtelevästi ja kummallisesti. Joskus jopa lähden paniikissa pakoon sosiaalisesta tilanteesta, koska en tiedä mitä muutakaan tehdä. Onneksi nyt kun muutin omakotitaloon ei ole kammottavia rapussa tai roskakatoksella kohtaamisia enää.
Vierailija kirjoitti:
Kavereita viimeksi 18-vuotiaana. Töistä en enää kavereita ole osannut hankkia+Suurin osa heistä 50-60-vuotiaita niin ei mitään yhteistä. Viime vuonna tapasin yhtä henkilöä kerran perheeni lisäksi. Äitini asuu kaukana ja häntä näin noin viisi kertaa viime vuonna. Veljeä näin kolmisen kertaa ja nuokin lyhyitä tapaamisia. Isäni oikeastaan ainoa kunnollinen sosiaalinen kontakti tosin nyt en ole häntäkään nähnyt kuukauteen kun niin paha ahdistus että olen vain kotona (olen saikulla). Töissä sanon kaksi sanaa päivässä (huomenta/moikka) enkä uskalla puhua kenellekkään. En ole koskaan seurustellut ja mulla on todella paha sosiaalisten tilanteiden pelko. N32
Pelko varmasti vaikeuttaa asioita. Pitäisi olla joku loivemman tyylin tapa tutustua ihmisiin, koska vähemmänkin pelkääville ventovieraisiin tutustuminen tai heille puhuminenkin voi olla vaikeaa. Nyt sä puhut ihmisille, tuntemattomille ja mä pitäisin sitä jo jonkinlaisena edistysaskeleena.
ap
Tästä ei ehkä kannattaisi puhua....