Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusattu: oletko antanut kiusaajallesi anteeksi ja jos olet, mikä sai sinut tekemään niin?
22.01.2021 |
Tuli mieleen tuosta yhdestä koulukiusaaja-trollista.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä täään ympärilllä etä ihmisillä on erilaisia persoonia ja identiteeettejä, kun itsellä ei ole minkääänlaista kehittynyttä niin on vaiin jokin filsofi tai psykologi joka näkeee ihmisten erot ikäänkuin ulkoapäin katsojana. EI ole syövyttänyt omaaa mieltään ikäänkuin mikään muuutakuin ehkä että ajattelee enemmän kuin puhuu, muttta sekin on ollut haaasteellista uniongelmien ja syömisshäiriöiiden varjolllla.
Muttta se on kiintoisaaa ja henkisesti rikasta. Pitäiisi olla parisuhde esim jossa se sitten varmaan puntaroitaisiin vähän uusiin ulottuvuuksiiinsa yrittää pärjätä muttta senkin voi ottaa seikkailuna ja haasteena.
Mutta toisaaalta näen sen hyvänä että ihmisillä on selkeät luonteenåiirteet jne kun eiihän ihminen ole mikään optimaallisesti koodattu kone joka kykeneee aina jokaisen elämän systeemin hahmottamaan täysin ja ilmentämään niiiden logiikat ja esiim parisuhteesssa vaikka aikatauluista kun puhutaan mitkä ei monestikaan ole riippuvaisia ihmisestä itsestään vaan se tulee ulkoapäin kuten myös kaikki mikä tulee monesti ulkoapäiin niin tuo niiitä haasteita mikä vaaatii sopeutumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olen. Tai sitten viha on kääntynyt sisään päin.
En kuitenkaan jaksa olla katkera ala-asteen aikaisille kiusaajilleni. Hehän olivat vasta lapsia.
Opiskeluaikaisten kiusaajieni suhteen asia ei ole niin selvä.
He eivät olleet niin kakaroita enää ja olin vähällä päätyä äärimmäiseen ratkaisuun kiusaamisen seurauksena.
Luulen, että olen asian työntänyt vain syrjään mielestäni.
Minua kiusasi luokkani opettaja,joka yllytti muut lapset kiusaamaan minua,ja sanoi heille ettei minun kanssani saanut edes leikkiä.-Anteeksi en anna.
Älä anna anteeksi. Luonnehäiriöiset kannattaa nähdä näkymättöminä. Kiusaajilla ja mykkäkoululaisilla on ongelma, joka ei ole sun ongelma, jos tiedostat tämän.
En ole antanut erityisesti anteeksi, mutta kiusaaminen ei enää pyöri mielessäni. Tai itse asiassa en muista siitä ajasta oikein mitään, olen kai jotenkin onnistunut blokkaamaan sen pois mielestäni. Hädin tuskin muistan ketkä minua kiusasivat. Ja joo, nämä lukot pitäisi varmaan purkaa jonkun terapeutin kanssa ennen kuin joskus räjähtävät käsiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietenkään ole, eikä ole siihen velvollisuuttakaan.
Koulukiusattujen kannattaa ennemminkin antaa anteeksi itselleen, koska olivat lapsia, eikä heillä ollut valmiuksia taistella vastaan. Antaa anteeksi se itselleen, että luuli kiusaamisen johtuvan itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tietäisin, että oikeasti katuisivat ja ymmärtäisivät, miten sairaasti satuttivat, ja olisivat muuttuneet ihmisinä täysin, niin enköhän ajan kanssa pystyisi antamaan anteeksi. Mutta viimeksi kun viestiteltiin luokkakokoukseen liittyen (en lopulta mennyt sinne), niin eipä ollut kukaan muuttunut.
Muutama ystävällinen meidän luokalla oli, mutta loput sairaita paskiaisia. Onneksi saan elää kaukana heistä, niin ei tule kiusausta t.a.p.p.a.a tai tehdä muutakaan, millä pilaisin oman elämäni. Menen eteenpäin ja koitan tehdä elämästäni niin hienoa kuin pystyn tällä rikkoutuneella itsetunnolla ja kyvyttömyydellä luottaa täysin toisiin ihmisiin. Onneksi nyt on ihania ystäviä löytynyt.
No tavallaan. En ole ottanut asiaa niin dramaattisesti, että joko annan hövelisti anteeksi tai en missään nimessä anna. Aikuisena olen pystynyt ajattelemaan, miten kiusaajille olisi oikeasti pitänyt sanoa ja siten pistää heille luu kurkkuun - olen ymmärtänyt heidän heikkoutensa ja tavallaan mielessäni kirjoittanut kiusaamishistoriani uusiksi. Sitä paitsi olin muutaman yläasteaikaisen kiusaajapojan kanssa samalla luokalla lukiossa eivätkä he enää suhtautuneet minuun mitenkään ikävästi vaan aika neutraalisti kuten muihinkin tyttöihin. Ja elämässäni oli muutakin kuin se kiusaaminen - kavereita, harrastuksia, perhe, koulumenestystä - joten se ei missään tapauksessa hallinnut kaikkea, vaikka joskus tuntuikin pohjattoman pahalta. Iso merkitys oli myös sillä, että olin saanut kotoani vahvan itsetunnon ja toisaalta sillä, että ihan jo lapsena sepittelin mielessäni tarinoita ja se jatkui vielä silloin nuorena, kun mua alettiin kunnolla kiusata. Mielikuvitus siis osittain siivitti siirtymistä tosielämän p*skojen juttujen ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää ajattele asiaa juurikaan, minäkin olen jättänyt asian enimmäkseen taakseni enemmän kuin antanut anteeksi. Tiedän että kiusaajani kotiolosuhteet olivat ikävät ja se osaltaan aiheutti sitä käytöstä, mutta niin oli mullakin hankala tilanne kotona enkä kuitenkaan purkanut sitä kiusaamalla muita. Tämä henkilö laittoi mulle pari vuotta sitten somessa kaveripyynnön. Ensin ihmettelin mutta hyväksyin kuitenkin, ajattelin että aikuisia ihmisiähän tässä ollaan. Hän tykkäsi kaikista päivityksistäni ja kommentoi kivasti mutta jossain vaiheessa huomasin että hän alkoi matkimaan päivityksiäni ja käymään samoissa paikoissa kuin minäkin. Tuli jotenkin vaivaantunut olo ja poistin hänet kavereista. Ei olisi pitänyt hyväksyä alun perinkään. En inhoa häntä mutta en mielestäni ole hänelle mitään velkaakaan. Mennyt on mennyttä ja antaa asian olla niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole, enkä anna. Yläaste- ja lukioikäisten pitäisi tietää paremmin. Jos antaisin anteeksi tuntisin, että teot joita he tekivät olivat jollain tavoin oikeutettu. Nykyään minulla menee ihan hyvin, mutta nuoruudesta ja aikuisuudestani katosi mustuuteen yli kymmenen vuotta.
Oikeastaan jo silloin ala-asteella. Jotenkin kun tajusin että osa heistä tulee jatkamaan tuota lopun ikäänsä, koska ovat jo saavuttaneet henkisen kypsyytensä. Tottahan se oli mutta nyt ymmärrän vielä syvällusemmin yhteiskunnan roolin ja perhetaustan vaikutukset tuohon. Oikeastaan olisi aika hölmöä alentaa ikään kuin itseäni syytelemällä heitä. En ole tekemisissä ja ujona lukkoon menisin jos näkisin, mutta ei tuo mennyt enää paina minua, enemmän minua määrittää se silmien avautuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siinä mielessä että olen vahvistunut osin niiden kokemusten ansiosta ja jättänyt ikävät ihmiset menneisyyteen.
Olin haaveillut kauan pääsystä kouluun ja jouduin sen lopettamaan kun he kiusasivat, joten en todellakaan anna.
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään. Se maksoi minulle ihan konkreettisesti monta kertaa uusiutuneen masennuksen ja vuosien psykoterapian muun muassa. Kaiken sen ajan ja rahan olisin voinut käyttää toisinkin, paremmin. Lisäksi olen myös parisuhteeton, varmaan siksi että pelkään miehiä (kiusaajat olivat lähinnä poikia). Olen jo kauan sitten päättänyt että jos saisin esim. Syöpädiagnoosin ja tietäisin etten elä kauaa, saattaisin tehdä kirveskävelyretken parin henkilön kotikaduille...
Samma här. Jos en olisi tullut kiusatuksi, olisin hyvin todennäköisesti perheellinen ja itsetuntokin olisi huomattavasti parempi. En ainakaan olisi vielä yli 4-kymppisenä neitsyt ja muutenkin lähes kokematon. Tai ainakaan en pelkäisi miehiä kuin ruttoa. Tuollaisen kävelyretken tekisin myös, jos vaikka syöpädiagnoosin vuoksi olisi enää vähän elinaikaa. Tosin minä käyttäisin moottorisahaa..
Olen. Tyhmiä lapsia on turha miettiä, se mikä ei tapa vahvistaa. Ja heillä oli ongelmia myös, he vaan tekivät sitä mitä olivat oppineet. En usko että heillä on häävisti mennyt, kun jo peruskoulu tuotti vaikeuksia.
Oman aikuisuutensa vaam pilaa, jos tuollaisia muistelee.
Olen antanut anteeksi, koska pyysi. Ymmärsi olleensa nuorena tyhmä, kasvoi järkeväksi ja hyväksi tyypiksi. Katui kovasti.