Briteistä Suomeen palannut nuori ei noudattanut koronaohjeita. Ainakin 30 sai tartunnan, 400 karanteeniin
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Sinäkin aloittaja, joka nautit tällaisista huuhaaotsikoista, olet todennäköisesti tartuttanut koronavirusta (jos olet ollut viime vuonna ihmisten kanssa tekemisissä). Että laitetaanko sinutkin tolpan nokkaan?
Vaikea ymmärtää, mitä väliä sillä on, onko ko. otsikoihin nostettu henkilö ollut ulkomailla vai ei.
Toki Suomessakin pitää olla varovainen, mutta ulkomailta Suomeen tulee ja onhan sillä aivan valtavasti väliä, onko noudattanut erityisiä koronaohjeita tullessaan Suomeen maasta, jossa riehuu uusi nopeasti leviävä variantti hengenvaarallisesta viruksesta. Eli kyllä, ko. ihmisen olisi pitänyt ymmärtää paremmin, jos on riittävän vanha eli siis matkustaa jo ilman vanhempiaan.
kultalusikat oppii tuon ajatusmallin kotoa, ei heitä rahvaan säännöt koske .
Mitään laitonta hän ei tehnyt eli mitään vahingonkorvauksia tai muita ei voida tietenkään vaatia. On jännä, että rokote on saatu 11 kk aikana tehtyä, mutta ilmeisesti lainsäätäminen on tälle surkuporukalle niin vaikeaa, että pakkokaranteenia ei ole saatu aikaan.
Ihan samaan sarjaan kuuluu maskittomat ja viettävät yms tyypit. Minä haluan, eikä minua pelota, muista en välitä.
Vierailija kirjoitti:
Paras este leviämiselle olisi, jos ketään ei päästettäisi tulemaan Suomeen kolmeen kuukauteen. Ärsyttää kun itse yrittää olle tekemättä ja matkustamatta mihinkään ja aina vaan uusia tuliaisia tuodaan ulkomailta. Millä oikeudella kaikkia rankaistaan, Joka haluaa lähteä maasta, saa lähteä, mutta ei ketään takaisin ennenkuin korona hiipunut.
Tai takaisin Suomeen pääsisi vain valvotun 14 vrk karanteenin kautta, kuten on maissa, joissa korona halutaan oikeasti tukahduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitään laitonta hän ei tehnyt eli mitään vahingonkorvauksia tai muita ei voida tietenkään vaatia. On jännä, että rokote on saatu 11 kk aikana tehtyä, mutta ilmeisesti lainsäätäminen on tälle surkuporukalle niin vaikeaa, että pakkokaranteenia ei ole saatu aikaan.
Miksi pitäisi olla pakkokaranteeni? Kuka sitä valvoisi? Tubissakkn on ihan oma karanteeni, mutta jos huomataan ettet noudata sitä, poliisi hakee valvottiin pakkokaranteeniin. Jos tuossa yksi ihminen sai 400 karanteeniin, niin mistä otat paikan ja valvojan pakkokaranteenille? Nykyinen karanteeni on pakkolaranteeni, mutta ilman järjettömän kallista valvontaa. Ei ne kaikki mahdu sairaaloihin, missä muut pakkokaranteenit toteutetaan. Monessa muussakin asiassa on sääntö ja sanktio tulee jos kärähdät sen rikkomisesta. Esim. Sinulla pitää olla joukkoliikennelippu, jos kärähdät niin saat tarkastusmaksun. Mutta kukaan ei junan ovella tarkastamassa lippua.

Vaalimaan rajan ylittää päivittäin 800 ihmistä. Lähinnä kaksoiskansalaisia. 14x800=11 200. Mistä otat kahden Viikon valvojat? Ei noita voi laittaa edes samaan paikkaan karanteeniin . Tämä oli siis yksi rajanylityspaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään laitonta hän ei tehnyt eli mitään vahingonkorvauksia tai muita ei voida tietenkään vaatia. On jännä, että rokote on saatu 11 kk aikana tehtyä, mutta ilmeisesti lainsäätäminen on tälle surkuporukalle niin vaikeaa, että pakkokaranteenia ei ole saatu aikaan.
Miksi pitäisi olla pakkokaranteeni? Kuka sitä valvoisi? Tubissakkn on ihan oma karanteeni, mutta jos huomataan ettet noudata sitä, poliisi hakee valvottiin pakkokaranteeniin. Jos tuossa yksi ihminen sai 400 karanteeniin, niin mistä otat paikan ja valvojan pakkokaranteenille? Nykyinen karanteeni on pakkolaranteeni, mutta ilman järjettömän kallista valvontaa. Ei ne kaikki mahdu sairaaloihin, missä muut pakkokaranteenit toteutetaan. Monessa muussakin asiassa on sääntö ja sanktio tulee jos kärähdät sen rikkomisesta. Esim. Sinulla pitää olla joukkoliikennelippu, jos kärähdät niin saat tarkastusmaksun. Mutta kukaan ei junan ovella tarkastamassa lippua.
Tässä tapauksessa ei tosin olisi tarvinnut 400 altistuneelle järjestää pakkokaranteenia, jos tautiketju ja altistukset olisi pysäytetty ensimmäiseen henkilöön eli Britanniasta saapuneeseen matkustajaan.

Ahaa, siis pakkolaranteeni koskisi vain ulkomailta tulevia🤔?
Miks ihmeessä tässä enää edes yrittää?!
Valtiovalta vaan antaa sen viruksen tulla.
Gambia laittaa muuntovirusmaista tulevat pakkolaranteeni henkilön omalla kustannuksella. 40€/yö. Eikö voitaisi ottaa mallia?
Vierailija kirjoitti:
Miks ihmeessä tässä enää edes yrittää?!
Valtiovalta vaan antaa sen viruksen tulla.
Tämä on sosialismin huono puoli. Yksilö ei kanna vastuuta, ellei valtio määrää pakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Sinäkin aloittaja, joka nautit tällaisista huuhaaotsikoista, olet todennäköisesti tartuttanut koronavirusta (jos olet ollut viime vuonna ihmisten kanssa tekemisissä). Että laitetaanko sinutkin tolpan nokkaan?
Vaikea ymmärtää, mitä väliä sillä on, onko ko. otsikoihin nostettu henkilö ollut ulkomailla vai ei.
🖕Olisit pysynyt kotona ääliö.
Typerintä tässä on se, että kyseinen nuori ei rikkonut mitään lakia. Viranomaisten suosituksiin perustuva leikkikaranteeni on täysin vapaaehtoinen, ja jopa Britanniasta saa vapaasti luuhata kotibileissä, yökerhoissa, baareissa jne.
Toista se on esim. Uudessa-Seelanissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään laitonta hän ei tehnyt eli mitään vahingonkorvauksia tai muita ei voida tietenkään vaatia. On jännä, että rokote on saatu 11 kk aikana tehtyä, mutta ilmeisesti lainsäätäminen on tälle surkuporukalle niin vaikeaa, että pakkokaranteenia ei ole saatu aikaan.
Miksi pitäisi olla pakkokaranteeni? Kuka sitä valvoisi? Tubissakkn on ihan oma karanteeni, mutta jos huomataan ettet noudata sitä, poliisi hakee valvottiin pakkokaranteeniin. Jos tuossa yksi ihminen sai 400 karanteeniin, niin mistä otat paikan ja valvojan pakkokaranteenille? Nykyinen karanteeni on pakkolaranteeni, mutta ilman järjettömän kallista valvontaa. Ei ne kaikki mahdu sairaaloihin, missä muut pakkokaranteenit toteutetaan. Monessa muussakin asiassa on sääntö ja sanktio tulee jos kärähdät sen rikkomisesta. Esim. Sinulla pitää olla joukkoliikennelippu, jos kärähdät niin saat tarkastusmaksun. Mutta kukaan ei junan ovella tarkastamassa lippua.
Tässä tapauksessa ei tosin olisi tarvinnut 400 altistuneelle järjestää pakkokaranteenia, jos tautiketju ja altistukset olisi pysäytetty ensimmäiseen henkilöön eli Britanniasta saapuneeseen matkustajaan.
Britannian-seikkalija järkkäsi karanteenin neljällesadalle, mutta ei itse joutunut siihen.
Tosi reilua meininkiä ja varmasti motivoi noudattamaan rajoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks ihmeessä tässä enää edes yrittää?!
Valtiovalta vaan antaa sen viruksen tulla.Tämä on sosialismin huono puoli. Yksilö ei kanna vastuuta, ellei valtio määrää pakkoa.
Tässä on kyse siitä, että yksilöä ei kiinnosta kantaa vastuuta koronan ehkäisemisestä kun valtio väen vängällä lappaa sitä tänne maalta, mereltä ja ilmasta.
Miksi noin moni ihminen on edes halunnut tavata Britanniasta Suomeen tullutta? Minä olisin pysynyt kaukana kolme viikkoa ainakin. En ole tavannut vuoden sisään yhteensäkään 30 ihmistä.
Turha taistella tuulimyllyjä vastaan.
Me ollaan hävitty tämä peli jo. Palataan kaikki normaaliin elämään ja antaa viruksen kulkea kansan läpi.
Koronaan sairastuminen on lähes aina sairastuneen omaa syytä. Heidät voisi laittaa maksamaan kaikki karanteeneista ja rajoitukset aiheutuneet kulut.
Ei tainnut olla Renn y karanteenissa kun tuli tänne Bulgariasta piipahtamaan