Lue keskustelun säännöt.
Miten pian miehen kuoleman jälkeen perheenäiti " saa" aloittaa uuden avosuhteen.
03.08.2006 |
Mielestäni on vastenmielistä, kun tunnen yhden tällaisen tapauksen, jossa on miehen kuolemasta vain vuosi ja naisella on jo uusi avomies. Lapset varmaan todella kärsivät tästä, kun naisella ei ole heille aikaa. Lapset ovat neljä- ja kahdeksanvuotiaat. Nelivuotias huitelee yksinään ja riehuu. Hän ajelee valvomatta katuja pitkin. Nainen keskittyy uuteen mieheensä.
Vainajan vanhempiinkaan ei juuri yhteyttä ehdi pitää ja varmaan se uutta miestä häiritsisi, vaikka lapset hyötyisivät varmasti henkisesti isänsä vanhemmista.
Minusta vaan on surullista katsella, miten lapset joutuvat katsomaan uutta miestä talossa näin pian. Hienon talon ja pihan vainaja oli ehtinyt omin käsin rakentaa perheelleen ja sitten kuolikin. Nyt siinä asuu sitten jo uusi. Mitä mieltä olette??
Kommentit (61)
Käsittääkseni vainaja on jo aika kylmä tuossa vaiheessa! Lukekaa näitä ketjuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ei se sureminen ketään takaisin tuo, eikä siinä " vainajan muistoa loukata" jos jäljelle jääneet jatkavat elämäänsä. Eihän tarvitse unohtaa, tarvitsee vain elää!
Todella kuvottavaa tämä jeesustelu, ja vielä kehdataan vedota " lasten etuun" !
Ei ole hyvä jäädä yksin surussa ei lasten eikä aikuisten.
Jos lapsi kertoo avoimesti kuolevasta isästä/äidistä on se lapsen tapa työstää suruaan. Silloin on hyvä että paikalla on kuuntelija joka myötäelää lapsen kanssa. Sama pätee aikuiseen ihmiseen.
Mummosi ei ole osannut " päästää irti" se on hyvin tärkeää tasapainoisen elämän kannalta.
ero ei ollut vireillä ja hän oli erittäin hyvä mies. Mielestäni lapset ovat jääneet vähän oman onnensa nojaan. Siksi minua juuri surettaakin. Surullista kuunnella, miten se yksinäinen nelivuotias juttelee minulle, miten hänellä ei enää ole isää, vaan se on tuolla korkealla avaruudessa, taivaassa. Äitinsä ei juuri perään ehdi katsella. Itsekseen ajalee fillarilla kaduilla, kuten kerroin. Miltähän nelivuotiaasta tuntuu katsella, kun halailee uutta miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että vaatii sitä muiltakin.
Elämässä ei sankari kruunua saa se joka suree eniten ja pisimpään vaan se joka ymmärtää päästää surusta irti kun se ei enää palvele ketään.
Lapset osaavat suhtautua kuolemaan paljon luontevammin kuin aikuinen. He ymärtävät että jos isä jotakin toivoo niin sen että he olisivat onnellisia ja jatkaisivat elämäänsä.
Miksi ihmeessä heidän pitäisi jatkaa suremista vielä 5 vuotta ap? Voitko kertoa miksi ei ole mahdollista onnenkin keskellä muistella ja joskus ikävöidäkin?
Ja viimeiseksi, mitä tämä edes sinulle kuuluu?
pahoitteluni sinulle. Elämä on luopumista, sanoo anoppini. Kuitenkin on kohtuutonta, että noin nuoria kuolee ja sellaisia, joilla on elämä ja lastenkasvatustehtävä aivan kesken. Voisin kuvitella tuntevani juuri noin kuin sinä vastaavassa tilanteessa, mutta en tietenkään voi tietää, miltä se oikeasti tuntuisi. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23 kärjistää. Minusta ei toki tarvitse surra viittä vuotta, mutta olisi varmaan parempi olla solmimatta uutta suhdetta kovin pian, sillä mielestäni vaatii kaikilta aikaa totutella uuteen tilanteeseen. Eritysesti siis lapsilta. ap
Vierailija:
23 kärjistää. Minusta ei toki tarvitse surra viittä vuotta, mutta olisi varmaan parempi olla solmimatta uutta suhdetta kovin pian, sillä mielestäni vaatii kaikilta aikaa totutella uuteen tilanteeseen. Eritysesti siis lapsilta. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä elämän pitää jatkua, mutta jos nyt edes puolen vuoden suruaika edes olisi lastenkin takia. Uuteen avoliittoon en ryhtyisi kovin äkkiä lapseni takia. En haluaisi että kukaan korvaisi hänen todellista isäänsä, vaan jos joskus uuden miehen ottaisinkin, olisi hän lapselle sitten isäpuoli.
edesmenneen halventamista alkaa uuteen avosuhteeseen vuodenkaan päästä. Lasten kannalta pitäisi asiaa ajatella. Se, mitä itse haluaa, ei ole yhtä tärkeää kuin lasten tasapainoinen kehitys, johon tosiaankin tuo uuteen puoliorpousasemaan totuttelu ajan kanssa kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen tekee niin kuin itsestä ja omasta perheestä parhaalta tuntuu.
ei ole oikein tehdä niin kuin omasta itsestä parhaalta tuntuu, vaan ottaa siis lapsetkin huomioon. On totta, että ei voi tietää miltä tuollaisessa tilanteessa oikeasti tuntuu. Suren lasten asemaa kun heitä tapaan ja ajattelen miehen muistoa, kun heidän todella upeaa pitkästä tavarasta rakennettua taloansa katselen (jonka mies sai valmiiksi juuri ja juuri huonossa kunnossa). ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että minun ajatuksissani saa painoa se, että muistan, miten mies hyvin sairaana vielä pinnisteli, jotta saisi kodin valmiiksi. (Ja sitten ajattelen, miten vähän arvoa vaimo sille näköjään antaa.) Lisäksi ajattelen sitä nelivuotiasta ja sitä alakoululaista. En vaan voi mitään, mutta surettaa heidän puolestaan ja sen miehenkin puolesta. Haluaisin toki ymmärtää tilanteen paremmin. ap
Ehkä tuollainen viitisen vuotta voisi olla ehkä ennen sitä yhteenmuuttamista asiallinen aika. Mikä ihmeen kiire sitä on heti löytää joku uusi. Eikö ihminen hetkeäkään pärjää ilman. Ihmettelen kiirettä tuollaisen jälkeen. Johan siinä on itselläkin vielä surutyö kesken. Pahin suruhan kestää yleensä tutkimusten mukaan vuoden verran.
Sinua tuntuu surettavan eniten se talo ja muistelet miten mies sitä rakensi.
En ymmärrä mikä ongelmasi on.
Ei rakkaus katso kelloa, kyllä se voi tulla noinkin pian puolison menettämisen jälkeen. Tapahtuuhan niin monelle eronneellekin.
Leskeydessä tuntuu vain olevan joku pyhyyden leima, ikäänkuin leski muuttuisi jälleen neitsyeksi ja koko kylä vahtaa koska leski taas menettää neitsyytensä. Ja jos se tapahtuu heidän mielestään liian aikaisin niin leski haukutaan ties miksi.
Anna hyvä ihminen toisten elää omaa elämäänsä.
Ja yritä sen sijaan käsitellä omaa suruasi. Onko sulla jäänyt joku suru käsittelemättä elämäsi aikana?
3kk meidän isän kuolemasta. Tosin yksikään meistä lapsista ei asunut enää kotona,joten äiti jäi aivan yksi. Isäni kun sairasti jo muutaman vuoden syöpää ennen kuolemaansa. Äitini oli yksinäinen...toki ymmärrän sen...enkä tuomitse. Tosin suruaika olisi saanut olla pidempi siltikin,koska se iski sitten myöhemmin...kun tämän uuden miehen kanssa meni poikki ja meidän äiti oli jo ihan ripustautunut siihen...kuten on vieläkin.
Minun ystävättäreni sulhanen kuoli auto-onnettomuudessa ja he olivat todella rakastuneita ja naimisiin menossa. Sitä tuskan määrä ei voi sanoin kuvata, siinä meni vuosi ennenkuin hän vasta alkoi toipumaan siitä. Hän sanoi aina että ei koskaan ota ketään toista tilalle.
Mutta sitten kun aikaa meni ja arvet alkoivat umpeutua, hän tapasi toisen miehen ja meni avioon 4 vuotta siitä kun tämä eka mies kuoli.
Sitten meidän naapurin vaimo kuoli syöpään ja mies meni uudestaan avioon puoli vuotta sen jälkeen. Ymmärrän kyllä sen sillä tätä meistä ei oikein voinut yksineläjäksi kuvitella, eikä heidän liittonsa tainnut olla niitä tasaisempia ja vaim tais olla aika mustasukkaista laatua.
eron jälkeen nopean uuden puolison sietää helpommin. Silloinhan on vielä lapsillakin molemmat vanhemmat jäljellä ja kenenkään muistoa ei tarvitse vaalia. Lapset eivät sure ketään erossa, vaan sitä eroa vain.
En usko, että mulla on mitään surematonta surua. Jotenkin vaan surettaa tuo tapaus. Onpa täällä näköjään muitakin nopeita, jos jo hautajaisissa oli uusi katsottuna jollain ja jonkun äidillä uusi kolmessa kuukaudessa.
Varmaan muuten sellainenkin on karmivaa, jos kuolee hitaasti ja huomaa eläessään jo toisen uutta itselleen varmistelevan. Se olisi kyllä kaiken huippu. ap
edes jäähtyä niin sitten jo aletaan heti haikailla kumppania. Toki yksinäisyys on kamalaa ja ahdistavaa, mutta mun mielestä pitäis osata malttaa edes hetki olla ilman toista. Tulis se surutyö tehtyä kunnolla eikä suin päin kuitenkaan hyökätä uuteen ihmissuhteeseen. Toki uusia ihmissuhteita voi luoda, mutta en kyllä tajua mikä ihme siinä on, että heti uus sängynlämmittäjä ja " isähahmo" pitää lapsille saada....Jotain rajaa kuitenkin.
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, mutta mä en kyllä tykkäis jos mies löytäis heti uuden vaimon ku toinen on vasta maahan pistetty.