Miten pian miehen kuoleman jälkeen perheenäiti " saa" aloittaa uuden avosuhteen.

Juuri sitä pelkään tuttavanikin kohdalla, että käy kuten 51:n esimerkissä, että uusi mies haluaa lakaista kaiken vanhan pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En osaa edes kuvitella, että mies kovin usein jaksaisi ottaa huomioon aiempaa miestä ja hänen muistonsa säilyttämistä.



Lisäksi juuri se, että menevät välit huonoiksi kuolleen miehen vanhempien suuntaan vaikuttaa aika ilmeiseltä tuttuni kohdalla. Vanhemmat haluaisivat yhteyttä, mutta se perheenäiti ei välitä sinne juuri yhteyttä pitää ja vierailuja tehdä. Lapset siis menettivät myös mummolansa.



Luen mielenkiinnolla hyviä kirjoituksianne. ap

En voi käsittää, miksi kiirehtiä. Parin vuoden sisällä on aikuisen suruprosessi vielä kesken, saati sitten lapsen. Ihmettelen myös miestä, joka tunkee noin nopeasti toisen paikalle. Ei taatusti jaksa olla minään suruterapeuttina naiselle ja lapsille.

Ei ole oikein vain ottaa jotain siihen rinnalle, kun muuten on yksinäinen. Kyllä se suru pitää ensin surra, jotta voi sitten jatkaa elämää. Vuosi on sellainen aika, jolloin ehtii käydä asiat ja tunteet useampaan kertaan läpi. Ei kai kukaan tosiaan lähde ihan hakemalla hakemaan uutta kumppania, vaikka entinen on vasta kuollut????

pian kuoleman jälkeen kohentaa ulkonäköään ilmeiseti uusi mies mielessään.

omien pienten lasten edelle!!! Isän kuoleman jälkeen äidin rakkaus olisi entistä tärkeämpää.

Muuten minusta uuden miehen voi ottaa rinnalleen aika piankin, jos se tuntuu oikealta tavalta jaksaa elämässä eteenpäin.

kuin naapurinkin kaikki naperot.

Surua suretaan tosiaan eri tavoin ja ap:n tapaiset kyttääjät ovat todella kauheita. Varmaan ikkunaverhot heilahtaa samantien kun hiukankin jossain päin kolahtaa ja menet kyyläämään mitä naapureissa tapahtuu. HIRVITTÄVÄÄ!!!!

Vuodet ovat pitkiä ja 4-5 vuotta on ikuisuus. En ymmärrä, miksi lesken pitäisi odottaa, että hän " saa luvan" aloittaa elämän uudestaan vuosien ja taas vuosien päästä. Jokaisen tilanne on omanlaisensa ja jollekin vuoden päästä tai allekin vuoden päästä puolison kuolemasta löytyvä uusi mies/vaimo on onnellisinta mitä voisi tapahtua. Lapsille se voi olla myös sitä, jos uusi puoliso on huomaavainen kuolleen muistoa ja heidän suruaan kohtaan. On hienoa, jos lapset saavat elämäänsä toisen ihmisen, joka huolehtii heistä ja rakastaa heitä.



Älkää tuomitko leskiä, jotka löytävät elämäänsä onnellisuutta. Uusi mies tai vaimo tarkoittaa elämän jatkumista, eihän vanhaan voi jumittua. Surun voi surra monin tavoin ja surtava se on aina kaiken muun elämän " ohessa" . Läheiset ihmiset ovat tässä tukena.

Appivanhemmat saattavat olla liikaa poikansa muistossa kiinni " Kyllä silloin vielä kun Ville eli..." -jutuilla, joita lesken on raskas kuunnella.

He saattavat syyllistää leskeä ties mistä (tavasta surra, poikansa kuolemasta jne.).

He saattavat olla liian avuliaita ja tuppautuvia.

Syitä voi olla vaikka mitä!

jälkeen. Tähän ei vaikuta se onko joku kuollut vai ei.

No leski ei siihen pystynyt vaan siinä vierähti vuosi. Ap ei vain ole tästä tietoinen. Hanki helvetissä oma elämä hyvä ihminen. Naapurin asiat eivät sinulle kuullu.





Typerin aloitus miesmuistiin. Miksi tällainen PROVO pitää kyhätä ketä se palvelee. SAIRASTA!!!



Ap. Olet todellakin täysi idiootti isolla I:llä

Vierailija:

naapurin lesken eikä vainajan tunteiden kanssa. Ap ei tiedä mitä kuoleva ajatteli. Ehkä he olivat sopineet yhdessä siitä että vaimon ja lasten on tästä hyvä jatkaa eikä vaimon tarvitse jäädä yksin vaan löydettävä mahdollisimman pian uusi elämänkumppani.

AP ei tiedä siis yhtään mitään.

Mikä tämänkin aloituksen tarkoitus on? Syyllistää ja tehdä toisten elämä mahdollisimman hankalaksi helvetiksi.

Jos ap on lukenut raamattua siellä sanotaan selvästi että lesket on naitava mahdollisimman nopeasti uudelleen ja vieläpä samaan sukuun.

toki halua syyllistää häntä tai haukkua. Kerron vain omat tuntemukseni. Miten voisi olla valmis uuteen suhteeseen noin pian ja lasten kärsimys myös harmittaa. Kyllä se nainen sitä taloa arvostaa paljonkin ja tajuaa, että mies sen heille rakensi. Silti. Surettaa laseten puolesta ja tuntuu, että ei kumminkaan arvosta miehensä muistoa, kun oli niin nopea. Ehkä on totta, että hän on läheisriippuvainen eikä osaa olla yksin, niin kuin joku sanoi. ap

se on kyllä miesleski joka yleensä hankkii uuden puolison nopeammin kuin naisleski. Onko se miehille sitten hyväksyttävämpää?

No ei todellakaan. Pikemmin päinvastoin. Sille naiselle kuitenkin tulee aika paljon valtaa lasten kasvatuksessa. Sitäpaitsi naiset yleensä laittaa uutta valitessaan lapset etusijalle. Mies ei varmaan näin osaa tehdä. Hormonit vievät.

melkein heti ollaan uutta metsästämässä. Kummallinen kertakäyttöyhteiskunta. Vielä huonompi tosiaankin se, jos mies ottaa nopeasti kuin että nainen ottaa. Nainen ilman muuta osaa ajatella vähän myös lasten kannalta yleensä ainakin.

Kyllä tuossa perheessä on lasten kanssa puhuttu kuolemasta koska tuleva on ollut tiedossa. Ei kukaa tiedä mitä isä ja äiti esim. on kertonut pienille lapsilleen isän sairudesta ja kuolemasta. Se että lapset kertovat isästään avoimesti kertoo kuitenkin paljon. Asiat on puhuttu selviksi. Isä aivan varmasti halusi että perhe jatkaa elämää ja ovat onnellisia. Siitä asiasta on taatusti puhuttu perheessä tuhansia kertoja, myöskin uuden kumppanin mahdollisuudesta. Viisas isä valisti myös pieniä lapsiaan tulevaan.



Tuo uusi mies (perheenjäsen) tukee lohduttaa surevaa perhettä ja se ei varmasti ole aina helppoa. Hän on se voimavara johon tukeuta. Hän ei ole menettänyt mitään vaan saanut jotain todella upeaa.



Lakatkaa maalaamasta niitä mustia pilviä taivaalle kun niitä siellä ei ole.



Pienet lapset ei ajattele kuolemasta samoin kuin aikuiset eivätkä myöskään sure kuten aikuiset. Ap:n suru lapsista ei ole samaa surua mitä lapset kokevat. Pieni lapsi uskoo siihen mitä isä sanoi.

Vaikka äiti tai isä ei tuntisi tarvetta suruaikaan, lapsi todennäköisesti tuntee. Ja erityisen tärkeää lapselle on lupa surra ja muistella kuollutta äitiä tai isää yhdessä jäljellä olevan vanhemman kanssa ja siihen tuskin uuden suhteen huumassa oleva äiti tai isä kykenee.



Itse tiedän myös tapauksen, jossa isän kuoleman jälkeen äiti avioitui alle vuodessa uudelleen ja lapselle ei jäänyt aikaa eikä mahdollisuutta surra, kun jo oli uusi " isä." Kun isäpuoli vielä oli mustasukkaista laatua, eikä pitänyt siitä, että kuolleen miehen kuvia oli esillä tai että häntä äiti olisi lapsen kanssa lämpimästi muistellut, tai kun lapsi kohdisti isäänsä sankaripalvontaa, niin lapsi, vielä poika, jäi aika ikävään rakoon ja nyt pojan lähestyessä teini-ikää jäljet todellakin näkyvät. Kun poika vielä erotettiin aika tarkasti isän suvusta ja ystävistä, niin aika pahat traumat jäi lapselle.

Vaikka uusi suhde alkaisi seuraavana päivänä hautajaisista ei se muodostu lapselle ongelmaksi jos lapsesta pidetään huolta. Lasta ei jätetä yksin surussaan. Jos omat keinot loppuvat on osattava hakea asiantuntian apua lapsen suruun.

Olen itse ollut leskenä nyt vuoden verran. Minulla ei ole suhdetta. Muutaman asian olen oppinut kantapään kautta.



1) Suruun liittyy hirveätä sosiaalista painetta, on muka surun käytöstavat, määrätyt normit ja säännöt, miten muka pitäisi surra. Kuitenkin on niin, että suruun liittyy paljon ns. likaisia tunteita, jotka ovat täysin tabu tässä yhteiskunnassa (niin kuin koko kuolemakin). Ei suru ole jaloa. Siinä on mukana vihaa, kaunaa, katkeruutta - usein voi jopa riidellä haamun, siis vainajan kanssa. Vainajasta, joka eläessään oli inhimillinen ihminen vikoineen ja puutteineen, tehdään pyhimys. Pyhimystä ei ole mahdollista surra! Vain ihmistä voi.



2) Surun tapoja on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Olen itse ollut aluksi tuomitsemassa ihmistä, jonka kasvoilla ei koskaan näkynyt liikutusta ja joka tuli katsomaan vainajaa t-paidassa ja rikkinäisissä farkuissa. Kuitenkin tämäkin ihminen suri syvästi! Joku suree tavalla, joka ei näy päälle.



3) Vainajan ja lesken väleistä tietävät vain vainaja ja leski. En ymmärrä, miksi niistä puhutaan ja niitä vetvotaan. Joku täällä puhui leskien " vahtaamisesta" - ja tämä on aivan totta. Lesken pitäisi käyttäytyä kuin nunna. Jokainen riehakas tanssi ja nautittu viinilasillinen on muka " loukkaus vainajaa kohtaan" . Kuitenkin useimmat meistä haluaisivat, että hautajaisissamme pidettäisiin hauskaa, muisteltaisiin meitä hyvällä ja sitten - kepeät mullat.



4) Pahimmista pahinta on ap:n viljelemä " lasten etu" . So americano! Luuletko tosiaan, että leski haluaa nyt lastensa pahinta? Pahaa hän tekisi käpertymällä suruun ja elämällä menneisyydessä. Oma anoppini tekee näin jatkuvasti, hän ei oikeastaan elä enää kuin hautausmaalla! Minulla on ollut kauhea ponnistelu yrittää itse vapautua surusta ja tuskasta, siinä rypemisestä. Ole iloinen, jos joku pystyy nousemaan tuskasta, nauttimaan elämästä! Antakaa kuolleiden haudata kuolleet, sanoi Jeesuskin, kun täällä on Raamattuakin siteerattu.



Lisäksi tiedoksesi (tämä on parinkin lastenpsykologin mielipide), että alle kouluikäiset lapset eivät käsitä kuolemaa lainkaan siten kuten aikuinen (vaikea sanoa, ymmärtävätkö he sitä lainkaan). Heidän surunsakin on siten hyvin erilaista. Lisäksi muisti tuossa vaiheessa on aivan toinen kuin aikuisella, lapsen korostunein muisti on lyhytkestoinen muisti. Mitä nuorempi lapsi, sitä paremmin ja nopeammin hän toipuu vanhempansa menetyksestä.

Kaikki jäävät yksin surussaan

kaikki surevat eri tavalla



Pahin äärimmäisyys on se kun joku ei pääse surustaan yli. Ei ole kivaa kasvaa talossa missä äiti aina hokee että jos isäsi eläisi et polttaisi, olisit 6 l ylioppilas, et olisi mennyt amikseen vaan olisit insinoori jne.



Minun mummo ei koskaan päässyt miehensä surun yli. Joten lapset olivat yksin surussaan kun kerran hän ei nähnyt muuta kuin omaa suruaan.

Ja kotiin ei koskaan voitu tehdä mitään remonttia kun kerran kaiken piti olla niinkuin se oli silloin kun isä eli.



Nyt perikunta on vuosia sitten myynyt talon ja kun ajettiin ohi niin uusi omistaja oli hoksannut kaataa sen ison puun joka teki talosta pimeän ja joka oli jo vuosia sitten kuollut, mutta jota ei voitu kaataa kun kerran se oli siinä 40 vuotta sitten kun isoisä eli.