Miten jaksaa elää ero käytäntöjen ja uuspeeheasioiden kanssa?

Kuuntelin joskus erään ammatti-ihmisen luentoa asiasta ja hän oli sitä mieltä, että ihmisten parisuhde on aina vaikea asia, saati jos siinä on "ulkopuolisia" kuten uusperheissä usein on.

Joten ulkopuolisen asiantuntijan antama apu on ihan järkevää, vaikka vielä ei mitään kriisiä olisikaan.

Tää on muuten jännä juttu. Erottiin, koska miehellä oli toinen ja muuttikin sitten tämän luokse. Minulla on lapset 3 vko/kk, isällään ovat 1 vko verran. Minä olen lähivanhempi, joka ei saa muuttaa ilman exän lupaa, en valita lapselle koulua ilman exän lupaa, en hankkia uutta työpaikkaa ilman exän lupaa (kuin tästä kodin läheltä). Exä sen sijaan voi elää juuri niin kuin itse haluaa ja vaikka ilmoittaa, että ei ota lapsia kesälomalla luokseen. Jos minä kiellän vastaavan kesäloman lapsilta isän kanssa, niin minä vieraannutan lapsia isästään, isän tekemänä sama on ihan OK.

Minä ajattelen nyt minun ja lasten kannalta, ex ja hänen uusi perheensä jotenkin kuormittaa minua ja meidän arkea. Tuntuu, että heillä on onnellista mutta kommentoivat ja puuttuvat minuun. Tuntuu epäreilulta kun minä huolehdin kaikkeni lapsista. Tunnen olevani jotenkin yksin vs heidän onnellinen uusperheensä puitteineen.

Vastaaja 2/3 tismalleen tämä juuri!! Niin raskasta. Ex porskuttaa miten lystää ja minä lähinä kaikessa kiinni ja sidoksissa. Miten tätä jaksaa? Kuunnella vielä heidän uusperheonneaan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vastaaja 2/3 tismalleen tämä juuri!! Niin raskasta. Ex porskuttaa miten lystää ja minä lähinä kaikessa kiinni ja sidoksissa. Miten tätä jaksaa? Kuunnella vielä heidän uusperheonneaan.

🤣🤣🤣🤣. Hei ihan oikeesti. Se meidän ex-mies saa elää eron jälkeen omaa elämää. Ja vaikka sitä uusperhe onnea.

Miten muut jaksatte?

Mitäs jos yrittäisit elää omaa elämääsi etkä muiden. Tärkeintä on se arki jota pyöritätte siinä sinun luonasi. Unohda muut ja heidän tavat ja mielipiteet. Johan tuollainen vaikuttaa myös lapsiin.

On vaikea elää omaa kun heidän puheet ja kommentit siirtyy tänne lasten puheissa ja pohdinnoissa, ex kieltää muuttamisia ym ja uusi kyselee ja puuttuu.

Ap

Up

Se on erokäytäntöjen eikä ero käytäntöjen.

Näin meilläkin oli. Puhun menneessä aikamuodossa, kun lapset ovat jo aikuisia. Tuo oli rasittavaa, ja erosta selviäminenkin pitkittyyi, kun ei saanut olla rauhassa.

Minä vedin tosi tiukat rajat. Mietin aina, mitä minä haluan, ja tein sen mukaan. Päätin, että jokainen saa elää niin kuin haluaa: minä saan ja eksä saa. Kellään ei ole asiaa puuttua toisen elämään. Pikkuhiljaaeksä oppi rämän, ettei minulle kannata tulla mitään sanomaan. Kyllä siihen vuosia meni.

Eroon päädytään usein siksi, että on ongelmia keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Uusioperheissä sitten vuorovaikutussuhteet moninkertaistuvat, koska kuvioon tulee lisää ihmisiä (lapsia ja aikuisia) ja uusperhekuviot ovat siis vuorovaikutustilanteiltaan haastavampia kuin ydinperheen tilanteet. Usein uusperhekuviot eivät sitten onnistukaan pidemmän päälle, varsinkin kun niitä solmivilla ihmisillä on itsellään entuudestaan haasteita vuorovaikutuksessa/kommunikaatiossa/tunnetaidoissa. Tuntuu siis melko hullulta, kun usein eroa ehdotetaan aika nopeasti ratkaisuksi parisuhdeongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Tää on muuten jännä juttu. Erottiin, koska miehellä oli toinen ja muuttikin sitten tämän luokse. Minulla on lapset 3 vko/kk, isällään ovat 1 vko verran. Minä olen lähivanhempi, joka ei saa muuttaa ilman exän lupaa, en valita lapselle koulua ilman exän lupaa, en hankkia uutta työpaikkaa ilman exän lupaa (kuin tästä kodin läheltä). Exä sen sijaan voi elää juuri niin kuin itse haluaa ja vaikka ilmoittaa, että ei ota lapsia kesälomalla luokseen. Jos minä kiellän vastaavan kesäloman lapsilta isän kanssa, niin minä vieraannutan lapsia isästään, isän tekemänä sama on ihan OK.

Ainahan voi kysyä mitä mieltä siitä että lapset olisivatkin isällään tuo 3 vko ja sinä viikon/kk? Lähiys isälle, niin voit muuttaa minne haluat, ja ottaa lapset silloin kun sua huvittaa, kuten etä nyt tekee? 

"ajaudutaan eroon..." nykyajan ilmiö. Kannattaisi mieluummin yrittää pitää avioliitosta ja yhteisistä lupauksista kiinni ja hoitaa avioliitto kuntoon. Ei tulisi eroja niin paljon. Eikä salasuhteita, ei se ruoho yleensä pidemmän päälle ole niin vihreää aidan toisella puolella, kuin alkuun näyttää.. Naiset lopettaa suurimman osan nykyajan pitkistä liitoista, ottaa eron siis. Ei se sitten eronneena lähivanhempana olekaan niin auvoista, kun eroa ottaessa ajattelee. Ehkä se oma mieskin sitten myöhemmin ajateltuna ois ollu ihan ok, mutta sitähän ei myönnetä, ei millään.

Vierailija kirjoitti:

Minä ajattelen nyt minun ja lasten kannalta, ex ja hänen uusi perheensä jotenkin kuormittaa minua ja meidän arkea. Tuntuu, että heillä on onnellista mutta kommentoivat ja puuttuvat minuun. Tuntuu epäreilulta kun minä huolehdin kaikkeni lapsista. Tunnen olevani jotenkin yksin vs heidän onnellinen uusperheensä puitteineen.

On ihan ymmärrettävää olla kateellinen toisen onnesta, ja katkera kun itsekllä ei ole samaa. Kuitenkin ainoa keino on kääntää katse omaan itseen ja lapsiin, omiin läheisiin, ulkoilmaan, kavereihin, opiskeluun, työhön ja harrastuksiin. Ettet vain ole kotisängyssä untasaamaton exää alati ajatteleva möykky? Lopeta se. Kyllä se elämää kantaa sinunkin eteesi vielä roppakaupalla ihan jotain muuta, hyvää ja huonoa, joka ei liity mitenkään tuohon kuvioon.

"Näin meilläkin oli. Puhun menneessä aikamuodossa, kun lapset ovat jo aikuisia. Tuo oli rasittavaa, ja erosta selviäminenkin pitkittyyi, kun ei saanut olla rauhassa.

Minä vedin tosi tiukat rajat. Mietin aina, mitä minä haluan, ja tein sen mukaan. Päätin, että jokainen saa elää niin kuin haluaa: minä saan ja eksä saa. Kellään ei ole asiaa puuttua toisen elämään. Pikkuhiljaaeksä oppi rämän, ettei minulle kannata tulla mitään sanomaan. Kyllä siihen vuosia meni."

Sori, sivu ei anatnut lainata.

Meillä oli myös tuota että mieheni exä ja lasten äiti yritti puuttua kaikkeen mitä meillä tapahtui, tapoihin, syömisiin siihen missä käytiin jne. Loppui kun mies veti kertakaikkiaan rajat umpeen. Ei esim. ottanut puheluita vastaan vaan ainoastaan viestit, ja ne luettiin kerran päivässä, ei aina kun sellainen keksittiin lähettää. Toki tätä yritettiin minun viakseni, mutta ei mennyt läpi, sillä tämä käytös alkoi vasta kun menimme miehen kanssa yksiin. Sitä ennen ei ollut kuulemma ollut ongelmia puuttumisen kanssa ;)

upppp

Mutta miten keskittyä omaan kun se uusperhe-elämä sieltä kantautuu meille koko ajan? Lapset puhuu että "se sanoi silleen ja silleen, se kysy miks sä et sitä ja tätä..." kommentoi ja puuttuu meidän kodin asioihin ja minun juttuihin. Joskus jopa miehen uusi laittaa viestejä minulle ja muka ystävällisesti mutta ohjaillen kommentoi minun asioita ja tuo esille miten hyvä suhde heillä yms. Minua ei kiinnosta, miksi minulle mitään puhuu?

Tod näk teillä on aika tuore ero. Sillä uudellakin eukolla on kriisi ja hakee paikkaansa. Itsekin kärsin kamalasti aluksi tuosta samasta, että jouduin lasten kautta ns vedetyksi mukaan isän uusiin kuvioihin. Lapset turvaavat sinuun ja hakevat tasapainoa, heillekin tilanne on varmasti hankalasti ymmärrettävä, kun on uudet ihmiset ja kaikenlaisia tunteita ja epävarmuuksia ilmassa.

Ehdottomasti haet itsellesi keskusteluapua. Jaksat paremmin erotella omat tunteesi lasten tunteista. Ajan kuluessa lapset vähentävät tuota siirtymien tuoman kuorman kaatamista sinun päällesi. Tai ainakin alat kokea niin. Mitä pienemmät lapset, sitä enemmän he kaipaavat tiedostamattaan esim sinun hyväksyntääsi asioille. Olet heidän turvasatamansa, se on isoin juttu nyt. Jotta jaksat niin hae keskusteluapua!