Auttavatko perhe/sukulaiset/ystävät teitä? Surullinen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä naapurinmummo auttoi aluksi, mutta ryhtyi sitten asettamaan vaatimuksia, että pitää käyttää kaupassa kerran kuukaudessa autolla tai vaihtaa olohuoneen valaisimeen lamppu. Eihän me nyt lapsiperheestä tuommoiseen ennätetä ja sitten se mummo ei enää ottanutkaan meidän lapsia koulun jälkeen kotiinsa ja tarjonnut välipalaa. Itsekäs ihminen, ei mitään pyytetöntä apua, vaikka meillä hankalaa.

Olipa väsähtänyt vitsi. 

Mutta niin kovin tavallinen tilanne. Apua halutaan ja vaaditaan, mutta itse ei olla valmiita auttamaan missään.

Olin aikoinaan varamummona, sopimus oli, että kahdesti kuukaudessa noin 2 tunnin ajan. Aika äkkiä mummotettavan perhe keksi, että joka toinen viikonloppu olisi kiva hoitoaika, samoin voisin ostaa lapselle leluja, vaatteita, viedä Linnanmäelle jne., koska "oikeatkin mummot tekevät niin". Kiitos ei, jos pelkkä yhteinen aika ei riitä, niin minä en ryhdy maksuautomaatiksi.

Aina löytyy lokkeja.

Mä olen etsinyt varamummoa ja MAKSAISIN 20e/h varamummolle ja lisäksi vakuutukset ja sivukulut. Eli siis sivukuluineen 30e/h. En ole löytänyt, syynä ollut se että useimmilla on ne omat lapsenlpset (ihan ymmärrettävää). Rahalla malsaen ei jää kiitollisuudenvelkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en oleta lastenhoitoapua, mutta olen huomannut että sellainen naapuri- ja kaveriapu mitä omat vanhempani saivat aikoinaan, ei ole osunut meille. Eli muutoissa, jossain pienessä remontissa, kaupassa käymisessä kun meidän auto aikanaan levähti parkkipaikalleen jne. Sellaisissa oli aina joku auttamassa. 

Meillä on todella hiljaista minkään suhteen. Yritetään kyllä miehen kanssa parhaamme, mutta joku meissä kai sitten on, kun edes meidän itse tarjoama apu ei kelpaa. Kaikilla kai on jo aina ne omat auttajansa, niin aika vaikea siinä on lähteä luomaan sitä omaa tukiverkkoa. 

Nyt on palveluiden saatavuus parantunut meidän vanhempien ajoista. Sitä voi parilla klikillä tilata muuttoauton pihaan, hinausauton hakeemaan sen hyytyneen auton, ruuatkin tuodaan suoraan kotiovelle ja lastenhoitajankin saa vähällä vaivalla.

En minä halua muita rasittaa asioilla, jotka helpommin hoituu pienenmällä vaivalla. Muuttoauton saa juuri silloin kun haluaa, eikä tarvitse sovitella aikatauluja. Eikä tarvitse palstalta lukea, että kun minä silloin kerran mutta he ei koskaan.

Minkä palvelun kautta lastenhoitajan saa helposti?!

Auttaminen pitää toimia kumpaakin suuntaan. Ja apua ei voi pyytää joka asiaan, koska lisäämme liikaa toisen kuormaa. Jokaisella on omassakin repussa tarpeeksi kiviä kannettaviksi.

Näitä kommentteja lukiessa en edes kehtaa kertoa kuinka paljon me saadaan apua isovanhemmilta.

Ei juuri muuta apua, mutta raha liikkuu perheiden kesken.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kommentteja lukiessa en edes kehtaa kertoa kuinka paljon me saadaan apua isovanhemmilta.

Tämäpä tämä. Sitä ei oikein tajuta miten eriarvoisessa asemassa lapsiperheet on, ja mikään yhteiskunnan palvelukaan ei tätä tasaa.

Esim meillä on juurikin kahdet täysin piittaamattomat isovanhemmat, samoin etäiset ja tylyt sisarukset. Me emme ole saaneet 12 vuoteen kertaakaan mitään apua lastenhoitoon tai muuhunkaan. Siis koskaan. Meillä ei ole ollut siis 12 vuoteen yhtään ”lapsivapaata” yötä miehen kanssa, kun rahallakaan ei saa yön yli hoitajaa tässä pitäjässä.

Isovanhemmat ei osallistu mitenkään elämäämme, eivät käy perheemmme juhlissa, ei jouluna, ei kesällä, ei koskaan. Heitä ei kiinnosta.

Kyllä sydämestä kouraisee nähdä naapurin saama apu. Monta kertaa viikossa saa apua, mummo järjestää juhlat, vanhemmat käy kaksin etelässä lomilla, lapsia kuskaa ukit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä naapurinmummo auttoi aluksi, mutta ryhtyi sitten asettamaan vaatimuksia, että pitää käyttää kaupassa kerran kuukaudessa autolla tai vaihtaa olohuoneen valaisimeen lamppu. Eihän me nyt lapsiperheestä tuommoiseen ennätetä ja sitten se mummo ei enää ottanutkaan meidän lapsia koulun jälkeen kotiinsa ja tarjonnut välipalaa. Itsekäs ihminen, ei mitään pyytetöntä apua, vaikka meillä hankalaa.

Olipa väsähtänyt vitsi. 

Mutta niin kovin tavallinen tilanne. Apua halutaan ja vaaditaan, mutta itse ei olla valmiita auttamaan missään.

Olin aikoinaan varamummona, sopimus oli, että kahdesti kuukaudessa noin 2 tunnin ajan. Aika äkkiä mummotettavan perhe keksi, että joka toinen viikonloppu olisi kiva hoitoaika, samoin voisin ostaa lapselle leluja, vaatteita, viedä Linnanmäelle jne., koska "oikeatkin mummot tekevät niin". Kiitos ei, jos pelkkä yhteinen aika ei riitä, niin minä en ryhdy maksuautomaatiksi.

Aina löytyy lokkeja.

Mä olen etsinyt varamummoa ja MAKSAISIN 20e/h varamummolle ja lisäksi vakuutukset ja sivukulut. Eli siis sivukuluineen 30e/h. En ole löytänyt, syynä ollut se että useimmilla on ne omat lapsenlpset (ihan ymmärrettävää). Rahalla malsaen ei jää kiitollisuudenvelkaan.

Miksi sen pitäisi olla juuri mummo? Miksi ei joku nuorempi kävisi? Esimerkiksi opiskelija tai työtön? 

Vierailija kirjoitti:

Näitä kommentteja lukiessa en edes kehtaa kertoa kuinka paljon me saadaan apua isovanhemmilta.

Voit kertoa, sehän ei ole Sinun vikasi, että on fiksut vanhemmat ja appivanhemmat, tai ovat hengissä.

Eipä ole ihme, että Suomessa on niin paljon masennusta. Edes lähimmät perheenjäsenet ei välitä avun tarpeessa olevasta. Ei edes omasta lapsestaan.

Ei kenellekään täysipäiväiseksi lastenhoitajaksi tarvitse ruveta, mutta kyllä jokainen itsekäs isovanhempi voisi mennä itseensä ja miettiä, miten se on itseltä pois, jos pari kertaa vuodessa ottaisi lapsenlapsen vaikka muutamaksi tunniksi hoitoon. Vaikka olisi vastenmielinen homma, kyllä siitä elävänä selviytyy ihan varmasti.

Tämä ketju kertoo kyllä todella hyvin suomalaisista arvoista. Oikein nauramme "entisajan landepaukuille", kun ne vain kyräili vieraita ihmisiä ja kyhjöttivät kylissään - nyt kyhjötämme jokainen omassa asunnossamme ja kyräilemme perheenjäseniämme. Jippii, mitä kehitystä, tänne on oikein tulvahtanut sellaista kansainvälistä lämmintä yhteisöllisyyttä :( Mikään ei ole selvästikään suomalaiselle pahempi vihollinen kuin perheenjäsen. Nainen ei saa olla kotiäiti, koska mies riistää silloin vallan, lapset pitää itsenäistää varhain, jottei ne vain jää loisimaan, pitää aina muistaa vetää rajat, aina! Ja sitten loppuhuipennuksena känistään, kun kukaan ei tule minua vanhaa ihmistä auttamaan - olin oikeassa koko ajan, ihmisiin ei voi luottaa! Olisiko sillä omalla toiminnalla ehkä ollut osuutta asiaan..?

Vierailija kirjoitti:

No voi voi.. meillä on kaikki isovanhemmat kuolleet, kummallakin vanhemmalla on sisarus, joista kumpikaan ei koskaan ole avuksi tullut. Ihan hyvin tässä on kolmen lapsen, omakotitalon ja päivätöiden kanssa selvitty. Se, mistä ei ole itse selvitty, on sitten rahalla ostettu. Sen verran kannattaa niitä lapsia tehdä kuin mihin omat voimat (henkiset, fyysiset ja taloudelliset) riittää.   

✨🏆🥇🎉✨

On se jännä miten omat vanhemmat aikoinaan hoidatti lapset ja rakennutti talon omilla vanhemmillaan, mutta omia lapsenlapsiaan eivät hoida edes hädässä saati takaa lapsiensa lainoja.

Vierailija kirjoitti:

On se jännä miten omat vanhemmat aikoinaan hoidatti lapset ja rakennutti talon omilla vanhemmillaan, mutta omia lapsenlapsiaan eivät hoida edes hädässä saati takaa lapsiensa lainoja.

Eihän tähän sinällään mikään velvoita... mutta silti ihmettelen. Olen tuossa ylempänä vastannut joiden vanhemmilla oli se periaate että ikinä ei auteta missään.

Ne mun vanhemmat itse sai aikanaan 30% ensiasunnon hinnasta lahjaksi vanhemmiltaan, saivat mökkitontin lahjaksi vanhemmiltaan, vanhemmat osti heille useamman auton, ostivat kodinkoneita, takasivat kaikki lainat, hoitivat viikottain lapsia (eli minua ja veljeäni), auttoivat järjestämällä kaikki juhlat, ottivat KOKO kesäloman ajaksi lapset mummolaan...

Nyt sitten samat boomerit jotka sai valtavasti apua, päättivät jo varhain että omia lapsia ei auteta mitenkään ihan periaatteesta. Edes lukion kirjoja eivät maksaneet vaan mun piti tehdä iltatyötä. Ja kun täytin 18, siihen loppui ihan kaikki tuki ja välittäminen, pitkälti yhteydenpitokin. Kotoa lähdin yksin reppu selässä elämään. En saanut edes mitään huonekaluja ottaa mukaani.

Vierailija kirjoitti:

On se jännä miten omat vanhemmat aikoinaan hoidatti lapset ja rakennutti talon omilla vanhemmillaan, mutta omia lapsenlapsiaan eivät hoida edes hädässä saati takaa lapsiensa lainoja.

Riippuu ihan vanhemmista. Kun omat lapseni olivat pieniä, vanhempien sisarukset, ystävät ja kaverit olivat yleensä niitä, joilta pyydettiin lastenhoitoapua. Samoin alueella asuvat muut lapsiperheet. Ja lastenhoitoapu oli vastavuoroista. Lapsillekin oli seuraa toisistaan. 

Mitä tulee lainojen takaamiseen niin uskoisn 1990-luvun laman vaikuttaneen tuohon paljon. Yllättävän moni kun oli taannut lainoja ja joutunut sitten itse pulaan, kun lama iski eikä lainanottajalla ollutkaan enää maksukykyä. Kun samaan aikaan vielä asuntojen hinnat laskivat, lainasumma saattoikin olla suurempi kuin mikä oli asunnon myyntiarvo. Nykyisin työelämä on vieläkin epäsäännöllisempää ja epävarmempaa, joten lainan takaajaksi ei kyllä kannata ryhtyä. 

Ei meilläkään tule apua, mutta syynä on ainoastaan se, että asumme ulkomailla :)

 

Kuten tästäkin keskustelusta käy ilmi, Suomessa ihaillaan äitejä, jotka tekevät kaiken yksin ja apua ei saa pyytää eikä haluta. Halutaan, että äiti uhraa itsensä perheen eteen tai muuten hän on tyhmä/huono/heikko. Täällä asuinmaassamme on oletus, että perheet auttavat toisiaan ja ovat aina tukemassa. Sitä pidetään itsestäänselvyytenä, että lapsiperheet tarvitsevat auttavia käsiä. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä, täällä meitä auttavat sitten muut ihmiset ja usein jopa pyytämättä. Itsekin tarjoan apuani muuttoihin, lapsenhoitoon tai mihin sitä apua nyt ikinä tarvitaankaan. Suomen kulttuuri yksinpärjäämisestä tuntuu vieraalta enkä ymmärrä sitä yksinpärjääjän ihannointia. Ei siinä ole mitään ylevää tai hienoa. Eikä avun toivomisessa omalta perheeltään ole mitään väärää. tietenkään kenenkään ei ole pakko auttaa, mutta maailmassa on paljon ihmisiä, jotka tekevät asioita muutenkin kuin vain pakon edestä. Ja tällaisia ihmisiä arvostetaan eniten eikä kuten Suomessa niitä, jotka kieltäytyvät, jos ei ole velvollisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä kommentteja lukiessa en edes kehtaa kertoa kuinka paljon me saadaan apua isovanhemmilta.

Tämäpä tämä. Sitä ei oikein tajuta miten eriarvoisessa asemassa lapsiperheet on, ja mikään yhteiskunnan palvelukaan ei tätä tasaa.

Esim meillä on juurikin kahdet täysin piittaamattomat isovanhemmat, samoin etäiset ja tylyt sisarukset. Me emme ole saaneet 12 vuoteen kertaakaan mitään apua lastenhoitoon tai muuhunkaan. Siis koskaan. Meillä ei ole ollut siis 12 vuoteen yhtään ”lapsivapaata” yötä miehen kanssa, kun rahallakaan ei saa yön yli hoitajaa tässä pitäjässä.

Isovanhemmat ei osallistu mitenkään elämäämme, eivät käy perheemmme juhlissa, ei jouluna, ei kesällä, ei koskaan. Heitä ei kiinnosta.

Kyllä sydämestä kouraisee nähdä naapurin saama apu. Monta kertaa viikossa saa apua, mummo järjestää juhlat, vanhemmat käy kaksin etelässä lomilla, lapsia kuskaa ukit.

Meillä on sama tilanne kuin teillä vaikkakin eri syistä. Koko tämän ajan ollaan tunnettu yksi perhe, jota hyysää kaksi sukua: mummut, vaarit, papat, siskot, veljet, kummit, tädit... Kesälomista viettävät ihan max viikon lasten kanssa, muun ajan lapset ovat olleet sukulaisissa ja nyt isompina myös leireillä. Ja näillä vanhemmilla on äärettömän raskasta. Koko ajan. Eivät "näe" meidän perheen tilannetta, ihan pokkana kehtaavat valittaa meille väsymystä ja kuinka raskasta on, samaan aikaan lapset jossain sukulaisissa ja ovat kaksin kotona. Tämä korona-aikakaan ei ole lopettanut täysin sukulaisten käyttöä, mutta haitannut sen verran, että ovat jopa meitä joutuneet pyytämään apuun. Tuo oli kyllä ihan kaiken kruunu... Hirveä itkuvirsi, kuinka eivät ole päässeet olemaan kaksistaan kolmeen kuukauteen, oli hotelli varattuna ja kukaan sukulainen ei päässytkään katsomaan lasten perään. Pyysivät meitä avuksi, johon vastasin, että me ei olla oltu missään kaksistaan KAHDEKSAAN VUOTEEN. Sanoman perille meno kesti hetken, mutta meni sitten lopulta kuitenkin...

Kuinka usein itse autat läheisiä ja sukulaisia?

Ei kannata tuosta katkeroitua! Me ollaan hyvillä mielin ostettu apu, mitä tarvitaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhtä kamala ”lähipiiri”. Omat vanhemmat ilkeitä ja pahantahtoisia, toinen vanhempi on aggressiivinen narsisti joka hakkasi lapsuudessa lapsiaan. On käynyt käsiksi useampaan kertaan myös ollessani aikuinen. Siellä ei vaan voi käydä, koko ajan pitää henkeä pidättää pelosta ja yrittää ennakoida milloin narsisti saa kilarit. Lapsenlapsia en siis tuonne vie enkä halua heitä omaan kotiini.

Anoppi on sitten perus ”tyttärensuosija” joka ei välitä poikiensa lapsista yhtään, ei halua tavata, ei halua viettää aikaa. Molemmille pojilleen sanoi suoraan että vain tyttären lapset on oikeita lapsenlapsia, pojan lapset ei tunnu oikealta joten aikoo olla mummo vain tyttären lapsille. Näin on sitten ollutkin.

Meillä ei ole isovanhempia ollenkaan, mitään apua ei olla saatu koskaan, taakkaa ja harmia ja pahaa mieltä noista vaan saa.

En ole löytänyt varamaummoa täss 10v aikana ja olen jo luovuttanut. Yritän kompensoida sillä että on hyviä perheystäviä, siis toisia perheitä jotka käy kylässä ja joiden luona vieraillaan. Ei ne lapset tätä asiaa sure tai voivottele ellei vanhempi asiaa opeta. Siksi tarkasti varon etten ääneen valita asiasta.

Elämä on tällaista, asiat ei mene tasan. Yli 20% isovanhemmista ei pidä mitään yhteyttä lapsiln tai lapsenlapsii . Et ole yksin. Asia on vaan niin vaiettu tabu, että helposti tulee luulo että kellään muulla ei ole tällaista. Kyllä on. Monella on.

Jaksamisia ja kannattaa keskittyä olemaan hyvä äiti lapsille!

Olen 60-vuotias, omat lapseni ovat aikuisia, mutta lastenlapsia ei ole.

Olen harkinnut varamummoutta. Kertokaapa te, varamummoja kaipailevat, mitä varamummon "tehtäviin" kuuluu ?

Onko hän vain palkaton apulainen perheessä, hoitaa sairaat lapsenne, ja koulupäivinä hakee heidät koulusta, sekä vie kotiinsa odottamaan että vanhemmaat  hakevat heidät.  Ottaa lapsenne, ilmaiseksi tietenkin,  yökylään kun olette reissussa jne.....Ketä luulette tuollaisen kiinnostavan ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä kommentteja lukiessa en edes kehtaa kertoa kuinka paljon me saadaan apua isovanhemmilta.

Tämäpä tämä. Sitä ei oikein tajuta miten eriarvoisessa asemassa lapsiperheet on, ja mikään yhteiskunnan palvelukaan ei tätä tasaa.

Esim meillä on juurikin kahdet täysin piittaamattomat isovanhemmat, samoin etäiset ja tylyt sisarukset. Me emme ole saaneet 12 vuoteen kertaakaan mitään apua lastenhoitoon tai muuhunkaan. Siis koskaan. Meillä ei ole ollut siis 12 vuoteen yhtään ”lapsivapaata” yötä miehen kanssa, kun rahallakaan ei saa yön yli hoitajaa tässä pitäjässä.

Isovanhemmat ei osallistu mitenkään elämäämme, eivät käy perheemmme juhlissa, ei jouluna, ei kesällä, ei koskaan. Heitä ei kiinnosta.

Kyllä sydämestä kouraisee nähdä naapurin saama apu. Monta kertaa viikossa saa apua, mummo järjestää juhlat, vanhemmat käy kaksin etelässä lomilla, lapsia kuskaa ukit.

Meillä on sama tilanne kuin teillä vaikkakin eri syistä. Koko tämän ajan ollaan tunnettu yksi perhe, jota hyysää kaksi sukua: mummut, vaarit, papat, siskot, veljet, kummit, tädit... Kesälomista viettävät ihan max viikon lasten kanssa, muun ajan lapset ovat olleet sukulaisissa ja nyt isompina myös leireillä. Ja näillä vanhemmilla on äärettömän raskasta. Koko ajan. Eivät "näe" meidän perheen tilannetta, ihan pokkana kehtaavat valittaa meille väsymystä ja kuinka raskasta on, samaan aikaan lapset jossain sukulaisissa ja ovat kaksin kotona. Tämä korona-aikakaan ei ole lopettanut täysin sukulaisten käyttöä, mutta haitannut sen verran, että ovat jopa meitä joutuneet pyytämään apuun. Tuo oli kyllä ihan kaiken kruunu... Hirveä itkuvirsi, kuinka eivät ole päässeet olemaan kaksistaan kolmeen kuukauteen, oli hotelli varattuna ja kukaan sukulainen ei päässytkään katsomaan lasten perään. Pyysivät meitä avuksi, johon vastasin, että me ei olla oltu missään kaksistaan KAHDEKSAAN VUOTEEN. Sanoman perille meno kesti hetken, mutta meni sitten lopulta kuitenkin...

Tämä on totta. Myös meitä, täysin tukiverkottomia, joilla ei ole ollut 12 vuoteen kertaakaan kahdenkeskistä hotelliyötä tms. pyydetään välillä naapurin loistotukiverkollisen perheen lastenhoitajaksi. Niillä on tosiaan rankkaa joo kun joka viikonloppu laittavat lapset yökylään, ja sit joskus eivät saakaan. No ongelma ratkeaa niin että tuovat ne meille.

Vastavuoroisesti eivät tietenkään koskaan ota meidän lapsia heille. Olen ottanut ne heidän lapset ihan mielellään, onhan se kivaa vaihtelua omille lapsille, mutta eihän tuo ihan reilusti mene.

Kerran sentään samainen naapuri huomasi että meillä ei ihan sama palvelu pelaa. Hoidin itse lapsia murtuneella raajalla, en tietenkään saanut mistään hoitoapua (en edes kunnan kotipalvelusta). Taapero saikin ulko-oven auki ja minä puolipukeissa konttasin pihalla ja yritin saada juoksentelevaa lasta kiinni ryömien ja kontaten.

Tällöin naapuri tuli ällistelemään pihalle ääneen että ”mitä, mikset ole sukulaisiltasi pyytänyt apua? Mulla kun venähti ranne niin kahdet isovanhemmat oli auttamassa mua!”

Niinpä niin. Ne mun sukulaiset kun ei auta vaikka maksaisi siitä miljoonan.