Hyväksytkö jos joku on on kotiäitinä alakouluikäisille lapsille siksi ettei lapsille tulisi yksinäisiä aamuja eikä
iltapäiviä? Ja tähän ei käytetä yhteiskunnan tukia.
Kommentit (50)
Minä olen.
Ja nostan ihan häpeilemättä työttömyyskorvausta.
Miksi jonkun tuntemattoman täytyisi hyväksyä se? Itse harkitsen tätä vakavasti ja nostan kyllä tuet mihin olisin oikeutettu.
Ei kuulu mulle millään tavalla, en koe tarvetta hyväksyä tai olla hyväksymättä.
En myöskään ymmärrä, miksi mulla pitäisi hyväksyttää jonkun perheen valinnat. Mitä se mulle kuuluu, miten he haluavat toimia, jos kerran ei ole kyse jostain lasten pahoinpitelemisestä tai muista epäterveistä malleista?
Kunhan tekee valinnat omasta tahdostaan niin mikäpä minä olen puuttumaan.
Jokainen tekee elämässään itse päätökset. Ei siihen muiden hyväksyntää tarvita.
Toki kannattaa miettiä, että jos sinulla ei ole työpaikkaa nyt, ja olet vielä pitkään kotona, mahdollisuutesi työllistyä heikentyvät vuosi vuodelta. Ja jos syy olla kotona on tuo, suurin osa toimistotöistä tehdään etänä nyt joka tapauksessa jolloin pystyt olla kotona lähettämässä alakoululaista kouluun ja iltapäivällä sama juttu.
Jos jollain on mahdollisuus tehdä näin, niin mikäs sen parempaa lasten kannalta. Turvallista lähteä ja tulla koulusta, kun on aikuinen aina paikalla. Valintoja voi elömässä tehdä myös perhe edellä, ei aina oman uran kannalta.
Tottakai. Mitä se kenellekään muulle kuuluu.
Tälläiset aloitukset on kuin aasin suusta!
Mitä se kellekään kuuluu että mitä kukin tekee.
Hyväksyn mutta kummastelen tehtyä valintaa. Useiksi vuosiksi kotiin jäävä vanhempi nimittäin tuomitsee itsensä ja usein perheensäkin köyhyyteen. Eläke ei kerry, ura ei etene ja pohjalla oleva koulutus vanhenee. On todella vaikea palata työelämään jos on ollut kotona vaikkapa 12 vuotta. Alakouluikäiset kyllä pärjää ja heille voidaan etsiä muitakin vaihtoehtoja kuin täysipäiväisesti kotona oleva äiti/isä.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tekee elämässään itse päätökset. Ei siihen muiden hyväksyntää tarvita.
Toki kannattaa miettiä, että jos sinulla ei ole työpaikkaa nyt, ja olet vielä pitkään kotona, mahdollisuutesi työllistyä heikentyvät vuosi vuodelta. Ja jos syy olla kotona on tuo, suurin osa toimistotöistä tehdään etänä nyt joka tapauksessa jolloin pystyt olla kotona lähettämässä alakoululaista kouluun ja iltapäivällä sama juttu.
Sitä ei tuosta vaan ryhdytä toimistotyöntekijäksi työttömänä, pitäisi olla se työnantaja jonka laskuun työtä tehdään. Toimistotyöntekijöitä ja sihteereitä on muutenkin työttömänä paljon. Joo tiedän, esim. insinööri yms. voi työskennellä kotona, tämä ei ollutkaan se pointti.

Eläkkeelle tuskin kukaan enää aikanaan pääsee, joten ainakaan eläkekertymää ei kannata surra.
Eka ja tokaluokkalaisen vanhemmalla on mahdollisuus tehdä lyhyempää työpäivää. Ja saada tukea Kelalta lisäksi.
Olen ratkaissut ongelman tekemällä osa aika töitä, joista osa ajoittuu myös viikonlopuille. Olen siis paljon kotona arkisin, mutta pari päivää viikosta myös töissä. Mielestäni hyvä tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tekee elämässään itse päätökset. Ei siihen muiden hyväksyntää tarvita.
Toki kannattaa miettiä, että jos sinulla ei ole työpaikkaa nyt, ja olet vielä pitkään kotona, mahdollisuutesi työllistyä heikentyvät vuosi vuodelta. Ja jos syy olla kotona on tuo, suurin osa toimistotöistä tehdään etänä nyt joka tapauksessa jolloin pystyt olla kotona lähettämässä alakoululaista kouluun ja iltapäivällä sama juttu.
Sitä ei tuosta vaan ryhdytä toimistotyöntekijäksi työttömänä, pitäisi olla se työnantaja jonka laskuun työtä tehdään. Toimistotyöntekijöitä ja sihteereitä on muutenkin työttömänä paljon. Joo tiedän, esim. insinööri yms. voi työskennellä kotona, tämä ei ollutkaan se pointti.
Kyllä, juuri näin! Ap ei maininnut koulutustaan tai taustaansa, joten hänen tilannettaan on vaikea kommentoida. Mutta se, että on mahdollisesti ollut kotona pitkään ja meinaa olla vielä, ei ainakaan helpota sitä, että työpaikka löytyisi.
Hieno homma, että joku asettaa lapset etusijalle.
Meillä on vastaavaa ollut mm. lasten sairastelun takia.
Esikoinen sairastaa epilepsiaa, eikä uskallettu pariin vuoteen laittaa kulkemaan yksin kouluun.
Sairaus ei riittänyt taksikuljetuksen tai edes vammaistuen perusteeksi(s-vika riitti tukeen).
Ihanaa hoitaa omat lapsensa kunnolla.
Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa.
Miksi olet niin epävarma, että kysyt ventovieraiden mielipidettä?
Kyllä, mitäs se minulle kuuluu.