Lue keskustelun säännöt.
Olen jo kaksi vuotta rakastanut kaveriani, tunnustaisitteko?
18.01.2021 |
Tunnustaisitteko rakkauden, tilanteessani?
Olen jo kahden vuoden ajan ollut rakastunut ystävääni. Minua 15v vanhempi.
Molemmat olemme varattuja. En hakua / ole uskaltanut lähteä sössimään heidän tai omaa parisuhdetta. He uusioperhe: lapset (ei yhteisiä) aikuisia jo. Meillä kaksi lasta ja ”iltatähden” vauvanyritys menossa (joo - tiedän miltä tämä kuulostaa, oudolta varmaan: mutta pakko mennä elämässä eteenpäin, enhän häntä ehkä saa joten viimeinen hetki yrittää toteuttaa vauva-haave...).
Nyt olen miettinyt että mitä oikeasti haluan elämältäni.... elää valheessa... vai kertoa totuuden, olla kaikille rehellinen. Voi tosin olla, että päädyn elämään yksin sen jälkeen - ja menettäisimme ystäväni, joka voisi pitää mahdottomana jatkaa minuun ystävyyssuhdetta, mikäli ei ole kiinnostunut.
Luulen että on, muttei ole sellainen mies, joka lähtisi ”toisen” eli tässä tapauksessa minun mukaani.
Mutta olisin ollut kaikille rehellinen.
Ajatuksia?
Kommentit (45)
Elämässä on puitteet missä eletään.
Sinulla on perhe.
Ystävälläsi on perhe.
Ne on isot puitteet. Niitä ei ole mitään järkeä hajottaa.
Voit olla rakastunut ystävääsi vaikka loppuelämänne, eikä kukaan, et edes itse, kärsi siitä! Rakasta siis. Ilman mitään suhdetta! Rakasta ystävääsi ja hyväksy se, että perheenne on toisaalla, molemmilla omansa.
Sitä paitsi jotain suhdetta yrittäen se tuntemasi rakkaus voi hajota kun arki koittaa ja siinä olette kaikki palasina.
Kannattaa pitää perheestä ja kodista kiinni.
Sellaista on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa.
Kiitos hyvistä neuvoista. Olen yrittänyt pohtia monelta kantilta ja tullut siihen tulokseen että tuskin tässä kannattaa kenenkään elämää repiä juuriltaan.
Sitäpaitsi, luulen että joko tuo mies ei ole kiinnostunut tai sitten ei koskaan kertoisi, vaikka olisi.Tilanne eskaloitui naurettavan pikkuasian kautta. Eli: kerroin hänelle juuri eräästä isosta asiasta jonka sain päätökseen, se oli minulle iso saavutus jota olin stressannut ja tehnyt pitkään. Vastauksena tuli kaksi peukkua. Niin. Ehkä tämä kertoo olennaisen. En halua miestä, joka kuittaa ison saavutukseni kahdella peukkuhymiöllä. Ja joo - ei toki kerro kaikkea, tyhmää ja lapsellista vetää tällainen tähän jne. - mutta hei: jos joku on sinulle tärkeä, et kuittaa hänelle tapahtunutta isoa asiaa kahdella peukulla.
Ap
Minä olen ollut miehenä vastaavassa tilanteessa. Ja vastannut peukulla, koska en voi kirjoittaa sitä, mitä haluaisin, eli: "Voi, kuinka ihanaa! Haluaisin sulkea sinut syleilyyni ja juhlia sitä kanssasi, tuhannen suukon kanssa, mutta en voi rikkoa meidän kaikkien elämää, vaikka minulla onkin sinun kanssasi niin hyvä olla, parempi kuin kenenkään muun."
Siispä peukku saa riittää. Enempi rikkoisi minun oman sydämeni.
Tästäkin voi olla kyse.
Up, mulla samankaltainen tilanne...
"Minä olen ollut miehenä vastaavassa tilanteessa. Ja vastannut peukulla, koska en voi kirjoittaa sitä, mitä haluaisin"
Eihän sen vastauksen tarvitse olla mitään romanttista lätinää, vaan ihan normaalia ystävien välistä keskustelua. Kun kommentoi muutenkin kuin peukulla niin osoittaa välittävänsä ystävästä ja siitä mitä sen elämässä tapahtuu. Voi onnitella ja kertoa olevansa iloinen ja kysellä jotain jne. Ystävyys suhteet helposti lässähtää jos toisella ei ole mitään sanottavaa ystävän asioihin. Varsinkin jos itse käyttää paljon aikaa toisen asioihin/kuuntelemiseen niin on tosi ikävä saada joku peukku vastineeksi, kun itse haluaa kertoa jotain.