Lue keskustelun säännöt.
Olen jo kaksi vuotta rakastanut kaveriani, tunnustaisitteko?
18.01.2021 |
Tunnustaisitteko rakkauden, tilanteessani?
Olen jo kahden vuoden ajan ollut rakastunut ystävääni. Minua 15v vanhempi.
Molemmat olemme varattuja. En hakua / ole uskaltanut lähteä sössimään heidän tai omaa parisuhdetta. He uusioperhe: lapset (ei yhteisiä) aikuisia jo. Meillä kaksi lasta ja ”iltatähden” vauvanyritys menossa (joo - tiedän miltä tämä kuulostaa, oudolta varmaan: mutta pakko mennä elämässä eteenpäin, enhän häntä ehkä saa joten viimeinen hetki yrittää toteuttaa vauva-haave...).
Nyt olen miettinyt että mitä oikeasti haluan elämältäni.... elää valheessa... vai kertoa totuuden, olla kaikille rehellinen. Voi tosin olla, että päädyn elämään yksin sen jälkeen - ja menettäisimme ystäväni, joka voisi pitää mahdottomana jatkaa minuun ystävyyssuhdetta, mikäli ei ole kiinnostunut.
Luulen että on, muttei ole sellainen mies, joka lähtisi ”toisen” eli tässä tapauksessa minun mukaani.
Mutta olisin ollut kaikille rehellinen.
Ajatuksia?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Ihastuin, kaveerasin, nainen on ihan hemmetin hyvä tyyppi, ja oon ihan rakastunut, mutten luultavasti tule koskaan kertomaan hänelle, vaikka olemme sinkkuja molemmat. Hän ei vain ole kiinnostunut minusta sillä tavalla.
Mulle on käynyt näin miespuolisten kavereiden kanssa monenmonta kertaa. Kaikki heistä on jossain vaiheessa olleet minuun ihastuneita. Osa on saanut käsiteltyä asian ja pystyneet olemaan sen jälkeen vain kavereita omaltakin puoleltaan, mutta osa on jäänyt siksi että eivät ole voineet kastoa minun esim. pariutuvan toisen kanssa. Ja tiedän tämän siksi että nämä miehet ovat jossain vaiheessa itse tunnustaneet asian.
Tämän takia en ota miestä jolla on naiskavereita, kosdka tiedän omasta kokemuksesta että joko ollaan ihastuneita heihin, tai sitten ollaan käsitelty asia ja oikeasti ystäviä, vai ollaanko? Itse en ainakaan 100% luota näihin miespuolisiin kavereihini, vaikka nykyään eivät ole enää kiinnostuneita minusta. Epäilen että sopovassa tilanteessa saattaisivat kuitenkin olla. Olen melko varma ettei mieheni ole mikään poikkeus. JA ennen kuin kukaan sekoaa, niin mieheni on näiden miespuolisten kavereideni kaveri nykyään jopa ehkä enemmän kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainahan näitä ihmisille eteen tulee.
Kannattaako puhua suoraan juuri nyt? Entä jos odotat, tuleeko vauvaa? Tai jos mies eroaa suhteestaan ja kerrot sitten? Ettet siis mene rikkomaan itse mitään.
Aloita siitä että olet rehellinen itsellesi. Järjestä nyt yksi viikonloppuvapaa itsellesi. Pyydä miestäsi hoitamaan lapsia ja lähde itse jonnekin missä voit ilman häiriötekijöitä miettiä mitä haluat.
Kun olet päätöksesi tehnyt, kerro ensin miehellesi. Olet sen hänelle velkaa. Sitten voit katsoa mitä tapahtuu vanhemman miehen kanssa.
Itse erosin exästä elääkseni 14v vanhemman miehen kanssa loppuelämäni. Ikäeroa ei huomaa jos pari on henkisesti samaa tasoa. Mutta jos toinen elää koko ajan jollain eri vuosikymmenellä kuin sinä, ei siitä silloin tule mitään. Joskus opiskeluaikoina oli tällainen 7v vanhempi miesystävä joka tuntui korostavan ikäeroa joka käänteessä. ”Et voi tietää tästä Tiina kun olet ollut niin pieni silloin”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastatko omaa kumppaniasi ollenkaan? Jos et niin ei silloin ole reilua olla suhteessa. Eikä tosin myöskään silloin jos monta vuotta on rakastunut toiseen. Etköhän tunne rakastumisen kohteesi suht hyvin jos olette kavereita.
Joskus ihastumiset menee ohi ja vuosien päästä ihmettelee mitä tuossakin näki niin että piti sydämensä raastaa.
Myös yksin on ihan hyvä olla ja opetella olemaan, missään suhteessa ei välttämättä kannata olla sen vuoksi ettei tarvitse jäädä yksin, Paitsi jos on lapsia niin olla siihen asti kun lentävät pesästä, mutta se taas ei ole reilua toista kohtaan.
Omalla kokemuksella sanoisin, syövän läpikäyneenä, miettineenä omaa kuolevaisuuttaan, että kannattaa elää niin että ei kuolinvuoteellaan kadu tekemisiään tai tekemättä jättämisiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen melkeinpä älyttömyyksiin asti rehellinen, mutta jos rehellisyyteni johtaisi toisten ihmisten kärsimykseen niin en helvetissä menisi sanomaan yhtään mitään. Toden puhuminen ei ole aina oikein.
Ap jatkaa.
Kiitos hyvistä neuvoista. Olen yrittänyt pohtia monelta kantilta ja tullut siihen tulokseen että tuskin tässä kannattaa kenenkään elämää repiä juuriltaan.
Sitäpaitsi, luulen että joko tuo mies ei ole kiinnostunut tai sitten ei koskaan kertoisi, vaikka olisi.
Tilanne eskaloitui naurettavan pikkuasian kautta. Eli: kerroin hänelle juuri eräästä isosta asiasta jonka sain päätökseen, se oli minulle iso saavutus jota olin stressannut ja tehnyt pitkään. Vastauksena tuli kaksi peukkua. Niin. Ehkä tämä kertoo olennaisen. En halua miestä, joka kuittaa ison saavutukseni kahdella peukkuhymiöllä. Ja joo - ei toki kerro kaikkea, tyhmää ja lapsellista vetää tällainen tähän jne. - mutta hei: jos joku on sinulle tärkeä, et kuittaa hänelle tapahtunutta isoa asiaa kahdella peukulla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se kaveri olisi tehnyt jo aloitteen jos olisi sinusta kiinnostunut. Älä vaan mene "tunnustamaan" mitään vaan ota häneen välimatkaa. Äläkä tee lisää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos kerrot tuolle ystävällesi että ”on hieman kimurantti tilanne nyt” ja selität tilanteen ikään kuin tuo kohde olisi joku muu? Kysyt että ”miten sinä reagoisit jos kertoisin sinulle näin? Mitäköhän kannattaa tehdä?”
Näet vähän mitä tuumaa ajatuksentasolla...???
Laittaa varmaan peukkuhymiön🥱👎
Olet ap todella itsekäs ihminen, jos oman haaveesi/ ihastumisesi vuoksi tuhoat kaksi kotia. Mieti edes lapsia.
Hyvä että asiaan tuli nyt päätös.
Jos toiseen rakastumisen vuosia salaa esim omalta puolisolta, se on mielestäni väärin ja varastamista. Itse kuulisin tuollaisen mielummin heti kuin vuosien päästä. Mutta tässä ilmeisesti oli kyse onneksi vain pakkomielteisestä ihastuksesta.
Ei kannata kertoa, siitä ei ole mitään hyötyä eikä auta mitään. Jos sillä olisi tunteita, niin eiköhän sekin olisi jo kertonut itsekin näiden vuosien aikana. Ystävyys menee nyt vähän pilalle. Ja kumpikin olette varattuja niin turha kuvitella mitään. Onhan ihmisillä kaikenlaisia haaveita, mutta osa kannattaa unohtaa ja ajatella asioita järjellä. Tuossa ei ole mitään toteuttamiskelpoista minusta.
En kyllä ymmärrä miksi sitä vauvaa pitää yrittää nyt sen nykyisen puolison kanssa? Suhde ilmeisessä kriisissä jo muutenkin ja aloittaja rakastunut ihan toiseen ihmiseen kuin omaan kumppaniinsa.
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa.
Kiitos hyvistä neuvoista. Olen yrittänyt pohtia monelta kantilta ja tullut siihen tulokseen että tuskin tässä kannattaa kenenkään elämää repiä juuriltaan.
Sitäpaitsi, luulen että joko tuo mies ei ole kiinnostunut tai sitten ei koskaan kertoisi, vaikka olisi.Tilanne eskaloitui naurettavan pikkuasian kautta. Eli: kerroin hänelle juuri eräästä isosta asiasta jonka sain päätökseen, se oli minulle iso saavutus jota olin stressannut ja tehnyt pitkään. Vastauksena tuli kaksi peukkua. Niin. Ehkä tämä kertoo olennaisen. En halua miestä, joka kuittaa ison saavutukseni kahdella peukkuhymiöllä. Ja joo - ei toki kerro kaikkea, tyhmää ja lapsellista vetää tällainen tähän jne. - mutta hei: jos joku on sinulle tärkeä, et kuittaa hänelle tapahtunutta isoa asiaa kahdella peukulla.
Ap
Minä olen ollut miehenä vastaavassa tilanteessa. Ja vastannut peukulla, koska en voi kirjoittaa sitä, mitä haluaisin, eli: "Voi, kuinka ihanaa! Haluaisin sulkea sinut syleilyyni ja juhlia sitä kanssasi, tuhannen suukon kanssa, mutta en voi rikkoa meidän kaikkien elämää, vaikka minulla onkin sinun kanssasi niin hyvä olla, parempi kuin kenenkään muun."
Siispä peukku saa riittää. Enempi rikkoisi minun oman sydämeni.
Up