Olen yh enkä pysty luoda pitää suhdetta
Erosta jo kolme vuotta ja lapset asuvat minulla. Isällään on uusi kumppani ja viihtyvät heikohkosti siellä. Silti neutraaleja uutta kohtaan. Minä tapasin keväällä töiden kautta ystävällisen ja lapsirakkaan miehen, jonka lapset näkivät alkusyksyllä kevyesti ulkona, samoin muutamia kertoja sen jälkeen. Mies on ollut kiva ja luonteva lapsille. Kun kävi meillä kahvilla/pelaamassa kanssamme, lapset reagoineet vahvasti että meille ei saa ketään ikinä tulla, meidän perheeseen ei kukaan muu tule! Nyt pienikin näkeminen aiheuttaa pitkät reaktiot. Miten voin mitään rakentaa? En pysty vain harvoin kun ovat isällään niin tavata kahvilla jonkun kanssa, ei sellainen onnistu käytännössä. Muttei tämä muukaan. Menetän hyvän miehen. Olen puhunut kaikki että olemme aina perhe, eivät ole uhattuja, meille ei muuta muita.. Vaan ei auta. Mitä tehdä? Jäädä yksin seuraavaksi 10 vuodeksi?
Anna lapset isälle joka toinen viikonloppu. Pyhät hoidatte vuorotellen. Täytyy sinunkin saada vapaata. Ja lasten oppia viihtymään isänkin kanssa.