Eronneet vanhemmat -> erotaan itsekin helpommin?

Tai sitten tietävät mitä se vanhempien jatkuva riitely ja painostunut olotila tekee lapsen psyykkeelle ja eroavat ennen kuin se muuttuu pahemmaksi.

Kyllä mä huomaan omassa tuttavapiirissä sellaista, että suuremmalla todennäköisyydellä yhdessä edelleen olevien vanhempien lapset ovat ainakin toistaiseksi pysyneet vakiintuneissa parisuhteissaan ja sitten taas eronneiden vanhempien lapsissa on enemmän itsekin avioeron kokeneita.

Tai ovat eroamatta koska eivät halua lapsilleen samaa tuskaa mitä itse kokivat erossa?

Periytyminen tapahtuu todennäköisemmin persoonallisuudenpiirteiden kautta. Vakaat ihmiset houkuttelevat vakaita kumppaneita. Rakkaus voi toki loppua suhteesta vanhempien liiton kestosta huolimatta eli se automaattisesti suojaa.

Niin, ehkä eroperheen lapset osaa luovuttaa aiemmin, jos sitä alamäkeä jatkuu vaikka vuosia. Se on lasten parhaaksi. "Eronneet" ei ole mikään homogeeninen joukko. On niitä jotka eroaa kun vähän kyllästyttää, ja niitä jotka katselee alkoholismia ja väkivaltaa 10 vuotta.

Varmaan tilastollisesti noin, kun tarpeeksi kaukaa katselee, mutta eipä tuo lähipiirissä näy mitenkään.

Tottakai.

Jokainen "nettideittikoutsi" opettaa miehille, että älä koskaan ota pitkään parisuhteeseen naista jonka vanhemmat ovat eronneet.

Oikeassahan he ovat. Tämän kanssa pitää vain operoida, näitä miehet kuuntelevat eikä ota pitkään suhteeseen moista naista kun tietävät että todennäköisyydet ovat itseä vastaan.

Sehän on vain hyvä, että on annettu esimerkki, kuinka on mahdollista lopettaa epäsopiva ja rakkaudeton liitto. Ei se palvele ketään, että roikutaan hampaat irvessä yhdessä hautaan asti.

Meidän suvussa en nyt äkkiseltään tiedä ketään eronnutta. Miehen suvussa samoin. En kyllä eroaisi ellei jokin olisi tosi pahasti vialla. Luulen että jopa häpeäisin jos ero tulisi. Etenkin suvun edessä.

Minun suvussani eikä miehen suvussa ei kukaan ole eronnut, ei vanhemmat eikä sisarukset eikä tädit eikä sedät.

Me erosimme.

Ei välttämättä. Omat vanhempani erosivat, itse pitäisin avioeroa henkilökohtaisena epäonnistumisena. Aion mennä naimisiin ainoastaan kerran. Jos ero tulee, sitten tulee, mutta toista kertaa en leikkiin ryhdy. 

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä. Omat vanhempani erosivat, itse pitäisin avioeroa henkilökohtaisena epäonnistumisena. Aion mennä naimisiin ainoastaan kerran. Jos ero tulee, sitten tulee, mutta toista kertaa en leikkiin ryhdy. 

Entä jos jäät leskeksi ? oletko silloinkin lopun elämääsi yksin ?

Luulen, että myös ne ilman toista vanhempaa kasvaneet, esim. yksinhuoltajien lapset, joiden elämässä toinen vanhempi ei ole ollut eikä vanhemmalla ole ollut uutta pitkää suhdetta, eivät osaa kunnioittaa toisten ihmisten parisuhteita ja perheitä.

Jollain tavalla rikkinäisiä ovat ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ookoo alkaa suhteeseen varatun ihmisen kanssa ja jotka ovat sitä mieltä, että vastuu on vain sillä varatulla. Ei siis mitään kunnioitusta toisten ihmisten perheitä ja parisuhteita kohtaan. Luulen, että tuollainen ajattelutyyli juontuu yhden vanhemman perheessä kasvamisesta, koska ei ehkä tiedetä tai ei ole nähty pitkiä parisuhteita ylä/alamäkineen eikä ehkä nähdä sitä millainen merkitys vanhempien ehjällä parisuhteelle on koko perheen ja muun muassa lasten kannalta. Nähdään suhteet vain ihastumishuuman kautta ja kuvitellaan että kaikkein tärkeintä parisuhteissa on se, että sukat pyörii jalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä. Omat vanhempani erosivat, itse pitäisin avioeroa henkilökohtaisena epäonnistumisena. Aion mennä naimisiin ainoastaan kerran. Jos ero tulee, sitten tulee, mutta toista kertaa en leikkiin ryhdy. 

Entä jos jäät leskeksi ? oletko silloinkin lopun elämääsi yksin ?

Jos ensimmäinen avioliitto on täyttänyt kaikki odotukset rakkauden ja perheen suhteen niin miksi pariutua uudelleen? Esim. Steve Irwinin leskivaimo on sanonut, että sai elämänsä rakkaustarinan ("I got my happily ever after" tmv) ja aikoo nyt panostaa loppuelämänsä kaikkeen muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Sehän on vain hyvä, että on annettu esimerkki, kuinka on mahdollista lopettaa epäsopiva ja rakkaudeton liitto. Ei se palvele ketään, että roikutaan hampaat irvessä yhdessä hautaan asti.

Miksi niin moni eroperheen lapsi päätyy itsekin epäsopivaan ja rakkaudettomaan liittoon? Aika surullista, että omassa parisuhteessa toistaa huonoksi tietämäänsä kaavaa.

Tästä syystä kannattaa useaan kertaan miettiä, kannattaako perustaa perhettä eroperheestä tulevan kanssa, koska tällä on valmis malli sille, miten parisuhde ja perhe ajetaan alas.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että myös ne ilman toista vanhempaa kasvaneet, esim. yksinhuoltajien lapset, joiden elämässä toinen vanhempi ei ole ollut eikä vanhemmalla ole ollut uutta pitkää suhdetta, eivät osaa kunnioittaa toisten ihmisten parisuhteita ja perheitä.

Jollain tavalla rikkinäisiä ovat ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ookoo alkaa suhteeseen varatun ihmisen kanssa ja jotka ovat sitä mieltä, että vastuu on vain sillä varatulla. Ei siis mitään kunnioitusta toisten ihmisten perheitä ja parisuhteita kohtaan. Luulen, että tuollainen ajattelutyyli juontuu yhden vanhemman perheessä kasvamisesta, koska ei ehkä tiedetä tai ei ole nähty pitkiä parisuhteita ylä/alamäkineen eikä ehkä nähdä sitä millainen merkitys vanhempien ehjällä parisuhteelle on koko perheen ja muun muassa lasten kannalta. Nähdään suhteet vain ihastumishuuman kautta ja kuvitellaan että kaikkein tärkeintä parisuhteissa on se, että sukat pyörii jalassa.

Totta! Hyvin sanottu.

Tai sitten jos on nähnyt omien vanhempiensa onnellisen liiton ja omassa ei ollut mitään sellaista rakkautta ja toisen arvostusta mihin uskoi? 

Noin moni väittää. Vanhempamme erosivat riitaisesti, kun olimme 9- ja 7-vuotiaita. Olemme sisareni kanssa molemmat olleet nyt parisuhteessa yli 20 vuotta. Vanhemmat ovat varoittava esimerkki, ettei suhde kestä, jos sen eteen ei tehdä töitä vaan perseillään.

Moni ehjän kodin lapsi saattaa kuvitella, että liitto kestää yrittämättäkin, kun vanhemmillakin kesti.

Vierailija kirjoitti:

Tai ovat eroamatta koska eivät halua lapsilleen samaa tuskaa mitä itse kokivat erossa?

Kokeeko moni avioerolapsi tuskaa vanhempiensa erosta? Minä ainakin olin helpottunut, kun vanhempien jatkuva riitely loppui.

Onneksi erosin 1. miehestäni 14 vuoden jälkeen. Perushyvä mutta tunnekylmä, ei arvostanut eikä kai rakastanutkaan. Vuosia eron jälkeen tajusin hänen pettäneen jo avioliiton viimeisinä vuosina. 

Onneksi lapsemme saivat rakastavan ja arvostavan parisuhteen mallin uusperheessämme. Esikoispoika on nyt ollut omassa suhteessaan jo 20v enkä usko että ihan helposti eroaa. Teininä alkoivat seurustelemaan ja nyt ovat jo 2 ihanan lapsen vanhempia ja elämä on oikein hyvää kaikin tavoin. 

Tytärteni suhteet on tuoreempia, vain muutaman vuoden ikäisiä joten niistä ei vielä tiedä. Ainakin osasivat valita miehet jotka arvostavat heitä.