Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies esitti (turhaan) olevansa oikeasti ihastunut saadakseen seksiä?

Vierailija
13.01.2021 |

Tapasin kyseisen miehen tinderissä. Minulla lukee profiilissa, että en hae vakavaa suhdetta ja sanoin hänelle myös hyvin selkeästi että olen kiinnostunut korkeintaan seksisuhteesta. Hän kuitenkin pyysi minua ensiksi kahville johon suostuin, ja meillä luisti juttu ihan hyvin. Seuraavan n. viikon ajan viestittelimme usein, lähinnä hänen aloitteestaan, koska en ollut vielä mitenkään erityisen kiinnostunut (minulla on tapana olla odottamatta yhtään mitään muilta, enkä kiinny helposti ihmisiin), vaikka komea olikin. Hän sanoi olevansa kiinnostunut tapailemaan minua vakavimmissakin merkeissä. Menin hänelle yöksi yhtenä iltana, juotiin, katsottiin leffaa ja päädyttiin sitten sänkyyn.

Omasta mielestäni ilta oli oikein mukava, ja hän oli aamullakin huomaavainen. Juttelimme vielä muutaman päivän, mutta sitten yksi aamu hän oli laittanut viestin, jossa pahoitteli valehtelemista siitä, että olisi muka ollut oikeasti kiinnostunut minusta, vaikka halusikin vain päästä kanssani sänkyyn. Joka siis olisi onnistunut ilman tuollaista säätämistä, ja ajanhaaskausta ihan meidän molempien osalta.

Pakko sanoa että en kyllä itse ymmärrä ollenkaan tuollaista käytöstä? En ole edes mitenkään loukkaantunut, lähinnä vain hämmentynyt koko jutusta. No, olen sentään iloinen että en ollut ehtinyt häneen ihastua, niin säästynpä sydänsuruilta.

Kohtalotovereita?

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaveri siis vamisteli että olet antainen ja märkä eli alistut sen tahtoon

Vierailija
2/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Halusi loukata sua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pleijeri

Vierailija
4/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kusipää

Vierailija
5/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Halusi loukata sua.

Mutta mitä järkeä siinä oikein muka jollekkulle voi olla? Haaskata omaa aikaansa viestittelyyn tms että ehkä pystyy loukkaamaan jotakuta kumminkin vielä lähes tuntematonta :D

Vierailija
6/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko. Kukaan ei tollasia tunnusta jälkikäteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taitaa olla krooninen valehtelija.

Vierailija
8/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla lukee profiilissa, että en hae vakavaa suhdetta ja sanoin hänelle myös hyvin selkeästi että olen kiinnostunut korkeintaan seksisuhteesta.

Mietipä tuota lausetta uudelleen, niin se varmasti selittää paljon. itse tunnut ajattelevat ihan samanlailla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En usko. Kukaan ei tollasia tunnusta jälkikäteen.

ei sulla taida olla käsitystä siitä miten mulkkuja tai kajahtaneita jotkut ihmiset voi olla.

Vierailija
10/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla lukee profiilissa, että en hae vakavaa suhdetta ja sanoin hänelle myös hyvin selkeästi että olen kiinnostunut korkeintaan seksisuhteesta.

Mietipä tuota lausetta uudelleen, niin se varmasti selittää paljon. itse tunnut ajattelevat ihan samanlailla?

Häh? Siis ei tuo ollut se ongelma, vaan se että hän väitti kuitenkin olevansa vakavammin kiinnostunut minusta, vaikka en itse edes antanut siihen suuntaan mitään merkkejä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä, halusit seksiä ja mieskin halusi.  

Vierailija
12/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla lukee profiilissa, että en hae vakavaa suhdetta ja sanoin hänelle myös hyvin selkeästi että olen kiinnostunut korkeintaan seksisuhteesta.

Mietipä tuota lausetta uudelleen, niin se varmasti selittää paljon. itse tunnut ajattelevat ihan samanlailla?

Tämä. Halus näpäyttää sua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |

Täh? ? 

-ei ap

Vierailija
14/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka haluaa vakavan suhteen ihmisen kanssa, joka yleensä hakee pelkkää seksiä. Tulee fiilis, että kohta taas pitää saada uutta kalua. Näin se vaan menee. Tuommoiset sarjanussijat eivät ole luotettavia ja vakvasti otettavia kumppaneita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, halusit seksiä ja mieskin halusi.  

No en tiedä sinusta, mutta jos haluan VAIN seksiä jonkun miehen kanssa, niin en ala selittelemään hänelle siitä miten haluasin seurustella hänen kanssaan. Etkö oikeasti ymmärrä mikä se ongelma tuossa oli?

Vierailija
16/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa vakavan suhteen ihmisen kanssa, joka yleensä hakee pelkkää seksiä. Tulee fiilis, että kohta taas pitää saada uutta kalua. Näin se vaan menee. Tuommoiset sarjanussijat eivät ole luotettavia ja vakvasti otettavia kumppaneita.

Nyt on kyllä niin asian vierestä taas että huhhuh.

Vierailija
17/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raukka hämmentyi kun et rakastunutkaan kerrasta ja yritti pelastaa kasvonsa itselleen. Autuaita ovat henkisesti köyhät.

Vierailija
18/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nainen ilmoittaa etsivänsä seksisuhdetta, miksi mies teeskentelee ihastumista ihan turhaan?

Vierailija
19/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa vakavan suhteen ihmisen kanssa, joka yleensä hakee pelkkää seksiä. Tulee fiilis, että kohta taas pitää saada uutta kalua. Näin se vaan menee. Tuommoiset sarjanussijat eivät ole luotettavia ja vakvasti otettavia kumppaneita.

Sun vahvuus ei taida olla luetun ymmärtäminen?

Vierailija
20/29 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikset vastannut miehelle, että kiitos viestistä, on helpottavaa tietää, että et sinäkään vakavampaa suhdetta halunnut. Vähän ahdisti, että käytänkö seksinhalussani sinua hyväkseni kun vaikutit kiinnostuneelta vakavammasta suhteesta. Seksi oli hyvää, kiitos siitä !

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kolme