Voiko avopuolisolta veloittaa ns vuokraa?
Eli jos muutetaan minun omistamaani asuntoon, voinko pyytää ns puolikkaan vuokran siitä mitä normaalisti tälläinen asunto maksaisi ja sen lisäksi tarvitsisi vielä osallistua juokseviin kuluihin? Vai voinko väittää olevani asunnossa vuokralla ja sitten ei tarvi kuunnella kitinää mieheltä siitä että kasvattaa minun omaisuuttani?
Kommentit (53)
Avopuolisoni muutti aikanaan omistamaan asuntoon.
Minä maksoin yksin lainanlyhennykset.
Vesi, yhtiövastike, kotivakuutus maksettiin puoliksi.
Ruoka oli sellainen, että ostimme ristiin rastiin, siinä ei laskettu senttejä. Kimpikin saa ruokakaupassa ostaa mitä tahansa teki mieli ja jompikumpi maksoi.
Omien autojensa kulut hoiti kumpikin itse.
Jos lähdettiin pitempään reissuun toisen autolla niin silloin osallistuttiin bensakuluun tai kompensoitiin muulla tavoin.
Itse olen avopuolisoiden kanssa tehnyt alivuokrasopimukset. Nainen saa käyttöönsä yhden huoneen sekä oikeuden käyttää yhteisiä tiloja. Vuokran määrä on ollut noin kaksi kolmannesta käyvästä vuokrasta, koska parisuhteesta ei ole kohtuullista kummankaan osapuolen hyötyä taloudellisesti. Kela on maksanut vuokran suoraan minun tililleni (edellyttää erillisen lomakkeen täyttämistä).
Kuka tahansa ei halua maksaa puolisolle 1500€ vuokraa, kun samalla rahalla voisi asua yksin Helsingin kalleimmillakin alueilla tai sitten lyhentää vaikka itselleen asuntolainaa.
Jokaisen oma asia toki miten jakaa raha-asiansa.
Ehkä ei kannata ruveta avopuolisoiksi jos pitää kysyä tällaista täällä.
Vierailija kirjoitti:
Miksei osta puolikasta asunnosta?
Minusta reilua on jakaa asunnon kulut puoliksi (ehkä tulojen suhteessa, jos toinen tienaa 30% enemmän nettona, maksaa myös 30% enemmän) eli yhtiövastike, sähkö, vesi, kotivakuutus, netti puoliksi.
Minä ainakin haluan säilyttää irrallisuuden miehestä, enkä halua yhteisomistuksia.
Me ratkaistiin se niin, että hankittiin yhteinen vuokra-asunto ja omat laitettiin vuokralle ja niiden tuotoilla maksettiin se vuokra.
Maksoin vastikkeen sekä puolet juoksevista kuluista. Se oli erittäin edullista asumista ja sain säästettyä alkupääoman sijoitusasuntoon, jonka laitoin sitten vuokralle. Vuokraa en siis maksanut, kun maksoin vastikkeen suoraan taloyhtiölle.
Onko pakko muuttaa yhteen? Mutta hyvä tietenkin miettiä nuo raha-asiat etukäteen jos yhteenmuutto on teille tärkeää. Mutta jos ap:lla on kallis asunto ja mies asuisi halvemmalla jäämällä omaan nykykämppäänsä, ennustan kyllä hankaluuksia tavalla tai toisella.
Yllättäen naisille on ok kun nainen maksattaa miehellä omaisuutensa kerryttämisen.
Toisin päin mies olisi alistajanarsistisika, joka riistää köyhää uhrinaista
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen naisille on ok kun nainen maksattaa miehellä omaisuutensa kerryttämisen.
Toisin päin mies olisi alistajanarsistisika, joka riistää köyhää uhrinaista
Jaa, no ei minulle ole ainakaan ok ja nainen olen. Älä yleistä.
Yhteenmuutto eli avoliitto tilanteessa jossa muutetaan jomman kumman _kalliiseen_ omistusasuntoon ja ajatellaan kaikki kulut muttei omistusta puoliksi, ei ole hyvä tilanne koskaan. Se joka maksaa puolia avokin kalliista asunnosta saamatta itse siivuakaan omistusta, on ihan tyhjän päällä. Hänellä rahaa ei tod.näk. jää oman asunnon säästämiseen tai hankkimiseen.
Monesti näissä tapauksissa olisi parempi ja reilumpaa jäädä siis omiin osoitteisiin.
Sehän on ihan siitä kiinni mitä sovitte. Mikään laki ei kiellä sopimasta tiettyä summaa, jonka toinen maksaa asumisestaan. Jos olette opiskelijoita tilanne voi vaatia luovimista jotta saatte opintotuet ja asumistuen.
Me asutaan mun omistamassa asunnossa. Tai pankin omistamassa, miten nyt asiaa haluaa katsoa ;D Puoliso maksaa tämän alueen keskivertovuokrasta puolet suoraan mun tilille. Asunto on uudehko ja todella kiva kuten aluekin. Täältä vastaavan vuokra-asunnon löytäminen ei ole ihan helppoa ja maksaisi huomattavasti yli mainitun keskivertovuokran.
Arjen pyörittämiseen meillä on yhteinen taloustili, jonne molemmat laittaa sovitun summan palkastaan joka kuukausi. Tililtä menee kaikki yhteinen eli ns. juoksevat kulut, ruoat, ravintolat, sähköt, vakuutukset jne.
Onneksi meillä on sama käsitys siitä, mikä on tasapuolista ja miten rahat on järkevää käyttää ja jakaa. Puolisolla on (kuten minullakin) omat säästönsä, meillä on myös omat autot. Joku päivä ehkä ostetaan yhdessä isompi asunto, siihen asti mennään näillä.
Mikä hinku on muuttaa noin epäsuhtaisessa tilanteessa yhteen? Ainakin kannattaa miettiä tosi tarkkaan kokonaistilannetta ja tulevaisuutta myös sen toisen osapuolen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pyytäisit kumppaniltasi vuokraa? Ihan omituinen ajatus. Ei parisuhde ole vuokrasuhde, eikä parisuhteen idea ole hyötyä toisesta rahallisesti. Idea on elää yhdessä yhteistä elämää.
Kyllä siihen yhteiseen elämään sais molemmat tuoda muutakin kuin vain tuulenhuuhtomaan persseensä. Kuluihin osallistumista voi kutsua millä nimellä tahansa. Vuokra on melko selkeä termi mutta teidän hherkkisten ja mielennepahoittajien vuoksi sitä voi kutsua joksikin muuksi. [____] <- lisää tuohon mieleisesi termi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättäen naisille on ok kun nainen maksattaa miehellä omaisuutensa kerryttämisen.
Toisin päin mies olisi alistajanarsistisika, joka riistää köyhää uhrinaista
Jaa, no ei minulle ole ainakaan ok ja nainen olen. Älä yleistä.
Yhteenmuutto eli avoliitto tilanteessa jossa muutetaan jomman kumman _kalliiseen_ omistusasuntoon ja ajatellaan kaikki kulut muttei omistusta puoliksi, ei ole hyvä tilanne koskaan. Se joka maksaa puolia avokin kalliista asunnosta saamatta itse siivuakaan omistusta, on ihan tyhjän päällä. Hänellä rahaa ei tod.näk. jää oman asunnon säästämiseen tai hankkimiseen.
Monesti näissä tapauksissa olisi parempi ja reilumpaa jäädä siis omiin osoitteisiin.
Miksi ihmeessä alapeukkua tälle? Tilannehan ei ole millään lailla reilu sille joka maksaa kalliisti muttei saa omistusta. Sukupuolista viis.
Voithan sinä pyytää vaikka kuuta taivaalta, mutta eri asia on mihin puolisosi suostuu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pyytäisit kumppaniltasi vuokraa? Ihan omituinen ajatus. Ei parisuhde ole vuokrasuhde, eikä parisuhteen idea ole hyötyä toisesta rahallisesti. Idea on elää yhdessä yhteistä elämää.
Eikö se puoliso hyödy aika paljon, jos saa asua pilkkahintaan toisen luona. Kyllä kohtuullinen vuokra olisi ihan paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Voithan sinä pyytää vaikka kuuta taivaalta, mutta eri asia on mihin puolisosi suostuu.
Sitten ei muuteta yhteen. Asia harvinaisen selvä.
Rahankäyttö on niitä tärkeimpiä asioista, joista parin pitäisi käydää useampi ja syväluotaavampi keskustelu ennen mahdollista yhteistaloutta. Kuka maksaa, mitä maksaa, mitä tapahtuu jos toinen ei äkkiä pystykään maksamaan jne. kannattaa puhua selväksi ennen yhteenmuuttoa. Sekä yleinen rahankäytttö.
Lisäksi tietenkin kaikki muut aiheet kuten siisteyskäsitys (kuka ja kuinka usein, millä tarkkuudella), lapset (joo/ei, koska, kuka jää kotiin ja miten se korvataan, kuka maksaa sirkuksen yms.). Tietenkin opiskelut, jatko-opinnot, uudelleenkouluttautumiset, työttömyys, sairaudet. KEskustelemalla selviää mitä toinen oiekasti ajattelee vai ajatteleeko yhtään mitään. Jos ei kumpikaan ole asioita sen enempää ajatellut niin sittenhän se on korkea aika.
Vierailija kirjoitti:
Tapoja suhtautua asiaan on monia
1. Apn ehdottama puolet markkinavuokrasta tuollaisesta asunnosta. Silloin kuuluu tehdä vuokrasopimus toiselle ja maksaa verot saamastaan vuokrasta. Kannattaa myös huomioida että tällöin asukkaalla on muutkin vuokralaisen oikeudet esim irtisanomisaika jne. Et voi vaatia puolta vuokraa ilman että annat toiselle myös vuokraan kuuluvat oikeudet. Ja vuokranantaja maksaa kaikki remontit, kodinkoneet ym aina.
2. Laitat asuntosi vuokralle ja vuokraatte avokin kanssa asunnon johon molemmat vuokrasopimukseen ja maksatte kaiken puoliksi
3. Avokki maksaa juoksevista kuluista puolet siis vastike, sähkö, ruoka jne
4. Maksatte tulojen suhteessa juoksevat kulut.
- remonttikulut kuuluvat kaikissa vaihtoehdoissa asunnon omistajalle (ellei avokki nyt välttämättä halua esim tapetoida jonkun huoneen omalla kustannuksellaan)
Tähän vielä lisäyksenä
5. Laskette mitä asuminen maksaa nyt kummallekin. Ja laskette uudet asumiskulut (poislukien lainanlyhennys) ja ajatte ne niin että kumpikin hyötyy yhtäpaljon yhteen muutosta, jos avokkaat maksaisi puolet juoksevista kuluista ja puolet markkinavuokrasta Niin asunnonomistaja tienaisi hirveästi yhteenmuutosta?
Miksi pyytäisit kumppaniltasi vuokraa? Ihan omituinen ajatus. Ei parisuhde ole vuokrasuhde, eikä parisuhteen idea ole hyötyä toisesta rahallisesti. Idea on elää yhdessä yhteistä elämää.