Miehen raivoaminen ajaa parisuhteen kriisiin
Miehelläni on ollut töissä todella kova kiire, hän on puoli vuotta raivonnut täällä kotona ja kironnut työasioita joka päivä. Edes viikonloppuna työsähköpostien selaaminen ei lopu vaan työ jatkuu kaikki päivät ja vapaa-päivät.
En voi enää jutella hänen kanssaan mistään omista asioistani vaan kuuntelen kaikki päivät hänen työstressi-juttujaan ja jos kerron jotain omasta elämästäni, saa hän järkyttävän raivokohtauksen joka kerta. En uskalla kohta enää puhua mitään kotona, koska saan vain syytöksiä siitä miten ”rasitan” häntä lisää. Jopa se ettei hän palautunut talvilomallaan työrasituksesta oli minun syytäni, jollain ihmeen tavalla.
Olen todella huolissani tilanteesta, mukava, naurava, iloinen ihminen on muuttunut täysin toiseksi ihmiseksi. Mistä apua? Pelkään että jos yritän ohjata hänet lääkäriin saan vaan lisää sitä itseään niskaan. Alkaa olla aika ahdistava olla kotona, kun mistään ei voi ikinä jutella.
Kommentit (37)
Miksi otat miehen ongelman sinun ongelmaksi? Eroa, siinä se.
Mammojen patenttilääke on aina ero.
Vierailija kirjoitti:
Mammojen patenttilääke on aina ero.
Entä sinun vastauksesi ja ehdotuksesi ongelmaan? Asioiden hyväksyminen vai? Sekö, että ap ottaa turpaansa tästä eteenpäinkin?
Kysy siltä mieheltä millaista elämää haluaisi viettää. Mikä nykyisessä työssä hyvää ja mikä huonoa? Sitten vosit kysellä olisiko mahdollista etsiä uutta työpaikkaa ja vaihtaa hommia?
Tallenna joskus miehen raivoaminen ja raivokohtauksen jälkeen näytä hänelle, miten hän käyttäytyy. Ehkä se saa hänet järkiinsä. Jos ei saa, lusikat jakoon.
Vaihtoehtoja on kolme:
1. Jätä se.
2. Kärsi hiljaa.
3. Yritä korjata tilanne.
Kolmas on näistä tietysti mieluisin, mutta se edellyttää mieheltäsi yhteistyötä. Voit yrittää kertoa hänelle, että olet huolissasi sekä hänestä itsestään että teidän parisuhteestanne, mutta jos hän ei suostu ottamaan apua ja palautetta vastaan, aikuista ihmistä ei voi pakottaa. Silloin jää vain vaihtoehdot 1 ja 2.
En haluaisi erota tietenkään, kaikilla meillä on vaikeaa joskus. Oon yrittänyt asiallisesti kertoa, että olen huolissani tilanteesta, mutta saan lisää raivoa aina kun mainitsen asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammojen patenttilääke on aina ero.
Entä sinun vastauksesi ja ehdotuksesi ongelmaan? Asioiden hyväksyminen vai? Sekö, että ap ottaa turpaansa tästä eteenpäinkin?
Missä kohdassa ap tässä tarinassa on saanut turpaansa?
Ai että mies raivoaa. Näkispä miten paljon ap nalkuttaa...
Jos olet kertonut miehelle tästä ja muutosta ei ole tapahtunut? Ehkä vakavan keskustelun paikka, että miten tulanne tästä jatkuu... Mieti mitä haluat ja toimi sen mukaan.
Jos mies ei näe tilanteessa mitään outoa, niin turha kai sitä on enää mitään yrittää. Vuokraat oman kämpän, muutat sinne ja katsot sieltä käsin muuttuuko miehen suhtautuminen sinuun mitenkään. Ei siis ero kokonaan, vaan vain asumisero. Siinä on myös sinulla hyvä aika miettiä suhteen tilaa ja sitä haluatko edes jatkaa vai onko yksin mukavampaa.
Yksi ystävistäni teki näin kolme vuotta sitten ja hän muutti 17 vuotiaan nuorimmaisen kanssa viiden kilometrin päähän miehestä. Parin kuukauden päästä miehen mieli oli muuttunut ja keskusteluhalua löytyi, mutta siinä vaiheessa ystäväni oli myös miettinyt ja hän ei enää muuttanut miehen luokse. Hänellä ei ollut uutta miestä ja mitään muitakaan ulkoisia syitä, vaan hän oli saanut tarpeekseen, elämä oli paljon helpompaa itsenäisesti ja 25 vuotta miehen kanssa elämää riitti. Miehellä on uusi nainen, mutta ystävälläni on uusi elämä, harrastuksia ja kaikki täsmälleen niin kuin hän haluaa. Hän otti myös lemmikin, jota ei voinut ottaa miehen allergian takia aikaisemmin.
No sillä on alkava burnout. Ei se oikein parane muulla kuin vähentämällä töitä tai sairaslomalla. Vaikka mies onnistuisi hillitsemään raivoamisensa, on se alkuperäinen ongelma eli fyysinen ja psyykkinen ylikuormitus edelleen olemassa ja voi johtaa fyysisiin ja/tai psyykkisiin sairauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Mammojen patenttilääke on aina ero.
Raivoava puoliso on rasite.
Olen joutunut kuuntelemaan läheiseni raivoavaa miestä.
Mielestäni hänet pitäisi viedä saunan taakse, mutta raivohulluuteen voivat auttaa myös terapia ja lääkitys.
Onneksi elän yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammojen patenttilääke on aina ero.
Entä sinun vastauksesi ja ehdotuksesi ongelmaan? Asioiden hyväksyminen vai? Sekö, että ap ottaa turpaansa tästä eteenpäinkin?
Missä kohdassa ap tässä tarinassa on saanut turpaansa?
Monessakin. Raivoaminen, syyttely ja muut vastaavat asiat ovat henkistä väkivaltaa. Sanan säilä iskee joskus kovempaa kuin nyrkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammojen patenttilääke on aina ero.
Entä sinun vastauksesi ja ehdotuksesi ongelmaan? Asioiden hyväksyminen vai? Sekö, että ap ottaa turpaansa tästä eteenpäinkin?
Missä kohdassa ap tässä tarinassa on saanut turpaansa?
Henkinen väkivalta on vastenmielistä.
Aloittaja on vaimo - ei psykiatri.
Meillä mies kanssa stressasi kokoajan työasioita. Ei ihan niin pahaa kuin aloittajalla mutta saman suuntaista. Ja juurikin tuo että jos vaikka mietin ääneen että tohtiikohan tämän takin pestä koneessa alkoi mies vaahdota että en minä tiedä ja selvitä itse netistä jne. Kunhan ajattelin itsekseni ääneen enkä edes odottanut mieheltä mitään.
Aloin kertomaan että miehen työstressi vie koko perheen arjen ankeaksi. Ja pyysin miettimään sitä että lasten elämä kärsii tästä myös. Mies on etsinyt aktiivisesti uutta työtä. Valitettavasti uutta sopivaa työtä ei ole löytynyt mutta onneksi mies on oppinut vähentämään työtään kieltäytymällä uusista projekteista. Ja muutenkin mies on oppinut ajattelemaan että ei ole hänen ongelmansa jos töissä joku projekti menee vaikka huonosti muiden toimesta. Eli nykyään vain hymähtelee jos joku tekee sutta ja sekundaa kun ennen olisi tehnyt kaikkensa että yritys selviää ilman menetyksiä tilanteesta. Mitäpä suotta uhrata koko elämäänsä yrityksen puolesta jos sieltä ei saa edes bonuksia vaikka kuinka paljon tekisi. Turhaa pilata oma ja perheen elämä työn takia varsinkin kun työnantaja ei mitenkään palkitse vaikka kuinka uurastaisi ja murehtisi hänen asioitaan.
Meillä suhtautumisen muutos on auttanut paljon!
Vierailija kirjoitti:
Kysy siltä mieheltä millaista elämää haluaisi viettää. Mikä nykyisessä työssä hyvää ja mikä huonoa? Sitten vosit kysellä olisiko mahdollista etsiä uutta työpaikkaa ja vaihtaa hommia?
Hänellä on hyvä työpaikka jonka imago on täysin muuta kuin työelämä työpaikalla oikeasti, stressiä, 15h työpäiviä jatkuvasti ja niin edelleen.
Olen ehdottanut voisiko hän puhua tästä töissä ja vaikka vähentää töitä hetkellisesti, mutta hän ilmeisesti pelkää että jää kehityksessä jälkeen eikä löydä mitään uutta jos ilmaisee että on rasittunut. Ymmärrän toki tuonkin näkökannan, mutta on pelottavaa vierestä seurata kun toisen mielenterveys kärsii joka päivä ja samalla minunkin. Itse olen burn outin läpikäynyt ja tiedän mitä siitä seuraa - en ole vieläkään täysin toipunut vaikka tilanteesta on vuosia aikaa.
ja silti sitä miestä pitää ärsyttää tyhjällä lässyttämisellä?
toki tämäkin on miehen vikaa
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies kanssa stressasi kokoajan työasioita. Ei ihan niin pahaa kuin aloittajalla mutta saman suuntaista. Ja juurikin tuo että jos vaikka mietin ääneen että tohtiikohan tämän takin pestä koneessa alkoi mies vaahdota että en minä tiedä ja selvitä itse netistä jne. Kunhan ajattelin itsekseni ääneen enkä edes odottanut mieheltä mitään.
Aloin kertomaan että miehen työstressi vie koko perheen arjen ankeaksi. Ja pyysin miettimään sitä että lasten elämä kärsii tästä myös. Mies on etsinyt aktiivisesti uutta työtä. Valitettavasti uutta sopivaa työtä ei ole löytynyt mutta onneksi mies on oppinut vähentämään työtään kieltäytymällä uusista projekteista. Ja muutenkin mies on oppinut ajattelemaan että ei ole hänen ongelmansa jos töissä joku projekti menee vaikka huonosti muiden toimesta. Eli nykyään vain hymähtelee jos joku tekee sutta ja sekundaa kun ennen olisi tehnyt kaikkensa että yritys selviää ilman menetyksiä tilanteesta. Mitäpä suotta uhrata koko elämäänsä yrityksen puolesta jos sieltä ei saa edes bonuksia vaikka kuinka paljon tekisi. Turhaa pilata oma ja perheen elämä työn takia varsinkin kun työnantaja ei mitenkään palkitse vaikka kuinka uurastaisi ja murehtisi hänen asioitaan.
Meillä suhtautumisen muutos on auttanut paljon!
Tämä kuulostaa tosi tutulta. Esimerkiksi juuri tuo raivo ihmeellisistä asioista, joihin en edes miehen ”apua” kaipaa, tavallinen jutustelu saattaa aiheuttaa raivon. Ennen mukavat pikkujutustelut ovat kuin miinakenttä, jossa saan miettiä milloin sanon jotain väärin ja taas leimahtaa. Olisin mielelläni tukena omien voimien rajoissa, mutta se on vaikeaa jos pikkuasiat isommista puhumattakaan aiheuttaa sodan kotona.
Sinulle suosittelen eroa. Oma isä oli samanlainen raivopää ja kotona oli ahdistava olla. Äiti joutui sietämään raivoavaa miestä lähes 60 vuotta. Tuollainen luonteenpiirre ei ihmisestä katoa.