Onko maailma ajautumassa sotaan?
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ollaan sodassa. Koronakriisin avulla saadaan rakenteet uusiksi ilman ns varsinaista sotaa.
Kestää muutaman vuoden ja avot, entistä maailmaa ei enää ole.
Juuri noin.Hyvin sanottu.
Kimi tykkäsi ja luotti Trumppiin
Biden on aikaisemmin kutsunut Kimiä roistoksi ja arvostellut Kimin ja Donald Trumpin tapaamisia.
Niin höyrähtänyt kuin Trumppi olikin, tämä on nyt moka. Mikäs meillä oli naureskella Trumppia ja politiikassa oli mustaa huumoria.
Nyt käy niin, että isot pojat alkaa sotimaan. Yrump vältti sotia ja loi turvaa suuunsoitollaan!
Trump on tämän tiennyt. Epäkunnioittavaa käytöstä jopa kuninkaallisille. Viholliset luottivat häneen! Pysy lähellä vihollista!
Sota eliittiä vastaan saisi alkaa. Tavallisilta ihmisiltä viedään kohta oikeus hengittääkin.
Jihad on ollut käynnissä jo pitkään. Joukkoja on siirretty asemiin jatkuvasti euroopan päättäjien suosiollisella avustuksella.
Vierailija kirjoitti:
Jihad on ollut käynnissä jo pitkään. Joukkoja on siirretty asemiin jatkuvasti euroopan päättäjien suosiollisella avustuksella.
Tämä. Kaikki tietävät mitä moskeijoissa tapahtuu, mutta se on kai sitä parempaa vìhapuhetta. Yksi kaunis päivä jokaisen moskeijan minareetista huudetaan taisteluhuuto yhtäaikaa kaikkialla. Se on menoa sitten.
Kun populismin aate alkaa leviämään, se voi johtaa ainakin kansallisiin konflikteihin. Seurauksena voi olla myös aito sota, ja silloin se voisi olla kolmas maailmansota. Kehityskulku kulkee sinnepäin, tilanteen eskaloitumiseen voi mennä jopa 10 vuotta, mutta populismin aatteen leviäminen on kylvänyt jo siemenet. Järkevien johtajien pitäisi löytää optimaalisia ratkaisuja, joilla ratkaistaisiin populismiin johtavia syitä jotta vietäisiin pohja tältä mahdollisesti väkivaltaiselta politiikalta.
Nämä levottomuudet johtuvat osittain globalisaatiosta. Työt tehdään halvemmissa maissa josta johtuen rikkaissa maissa työttömyys kasvaa. Tämä aiheuttaa tyytymättömyyttä ihmisissä. Lisäksi rajoja on avattu muiden maiden kansalaisille ja vieraiden kansallisuuksien ilmaantuminen aiheuttaa pelkoa ihmisissä. Kun nämä yhdistetään on kansa valmis lähtemään barrikadeille. Populistit erityisesti suoltavat väärää informaatiota lisätäkseen kansalaisten pelkoja. Kun tästä alkaa tulla sisäisiä levottomuuksia, voivat muut valtiot (Venäjä, Kiina, Iran, Pohjois-Korea) hyödyntää tätä joko informaatiosodalla tai tekemällä oikeita hyökkäyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Taloussota
Media propaganda on parasta.
Vasemmiston luomassa kulttuurisodassa, jota käydään mediassa, BLM:ssä ja anarkomarkojen taholla erityisesti saksan kaduilla. Vasemmiston intersektionaaliuskovaisten tarkoitus on käytännössä tuhota valkoinen rotu, valkoinen ydinperhe, valkoisten sukupuolet ja valkoinen kulttuuri kapitalismeineen.
Tätä sodankäyntiä te todistatte vasemmistolaisten hallitsemassa valtamediassa päivittäin.
Revisionistinen Venäjä tavoittelee sen neuvostoaikaista etupiiri- ja puskurivyöhykettä sekä vanhan imperiuminsa rajoja. Suomi on ollut osa kumpaakin.
Kaikki sotilaallisesti liittoutumattomat Natoon kuulumattomat Venäjän rajamaat ovat vaarallisessa ja riskialttiissa asemassa.
Arvostetun ulko- ja turvallisuuspolitiikan blogistin Ari Pesosen kirjoitus "Venäläinen imperialismi -tuo kaiken pahan alku ja juuri" avaa aihetta erinomaisesti.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/226857-venalainen-imperial…
Vähän huolettaa, kun Venäjä on hiljaa ja Kiinakin on jotenkin eriytynyt.
Olemme jo biologisen sodankäynnin keskellä. Korona on malliesimerkki pelolla johtamisesta. Sitä ei voi nähdä omin silmin emmekä voi tietää mitään. Ihmiset eivät uskalla kokoontua, pitää mielenilmauksia. Pelko hajottaa kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kaikki uutiset tulevat jonkin agendan omaavista lähteistä, ei ole tavallisten ihmisten hyödyllisiä torikokouksia, tai jos on niin ovat netissä, sielläkin on ajojahteja ja maalittamista. Cancel-kulttuurin pelottamana monet eivät uskalla sielläkään sanoa mitään, eivät edes nimettömänä koska kaikki voidaan kaivaa esille.
Muutos on silminnähden tapahtunut 10 vuoden sisällä.
Yöllä minulle tuli huono fiilis maailman menosta. Elämme kummaa aikaa. Tuntuu, että mitä tahansa voi tapahtua. Englanti voi olla kohta sisällissodassa. Putin on julistanut itselleen oikeuden olla rajattomasti kausia vallassa. Usassa on todella kummallinen meininki. Turkki kuohuu. Kaksi ensimmäistä maailmansotaa on lähtenyt käyntiin Balkanilta, Turkki on siinä naapurissa. Pakoiskriisi.
En ole kovin positiivisella mielellä tulevaisuudesta. EU natisee liitoksistaan.
Mietin mihin voisin mennä, mikä paikka olisi hyvä ja turvallinen.
Tässäkin ketjussa yksi trolli pakottaa samaa viestiä. Liekö kännissä vielä vai onko muu agenda, kuka tietää.