Oliko joillekin teistä vanhempienne juopottelu ok kun olitte lapsia?

Isä oli alkoholisti, ei ollut väkivaltaiseksi, mutta kyllä lapsena se oli pelottavaa

Vanhemmat eivät olleet alkkiksia missään nimessä. Saunan jälkeen saattoivat pari juoda ja kerran vuodessa joissain juhlissa jompikumpi joi, toinen oli kuskina ja lasten takia selvinpäin. Itse oikeastaan tykkäsin, kun isästä tuli iloisempi ja hauskempi. Normaalisti on aika tosikko ja työ stressasi niin, että menetti hermonsa herkästi. Parin kaljan jälkeen rentoutui ja tykkäsi touhuta lastenkin kanssa.

Vaikea kysymys. Äiti joi päivittäin, siis, todella, päivittäin. Muutamasta kaljasta sikspäkkiin, räkäkännissä harvemmin. En osaa sanoa oliko kuinka ookoo tai ei, se kuului normaaliin arkeen niin kauan kuin muistan. Ruoka ja vaatteet oli kuitenkin aina, tarpeista pidettiin onneksi huoli. Ehkä siksi sitä ei kyseenalaistanut. Ahdistavaa oli toki mutta siihen tosiaan oli tottunut.

Isä ei ikinä juonut kotona. Kun vanhemmat olivat yhdessä ja isä tuli baarista kotiin, alkoi tappelu. Jo pienenä osasin kyllä yhdistää tinaamisen ja tappelun toisiinsa. Se ei todellakaan ollut ookoo.

Ei ollut ongelmakäyttöä, mutta sen verran, että lapsena isän humalatila tuntui kurjalta/ pelottavalta.

Äitini ei käytännössä käyttänyt alkoholia.

Minä ja mieheni ei koeta tarpeelliseksi käyttää alkoholia ollenkaan nyt aikuisiällä, joten meidän lapset ei koe samaa mitä itse lapsena.

Äiti ei lääkityksensä vuoksi voinut juoda lainkaan alkoholia. Isä otti perjantaisin saunan jälkeen ja myös juhlapyhinä pl. joulu.

Minua ei haitannut. Isä oli ihan mukava myös maistissa. Ja aina hyvin anteliaalla päällä. Silloin sai helposti keploteltua vähän ylimääräistä viikkorahaa. Mikä minua haittasi oli se, kun välillä vanhempien juoppokaverit änkesivät meille möykkäämään aamuyöllä.

Vanhemmat ottivat saunaoluet ja joskus, ehkä kerran vuoteen, kävivät juhlissa ja silloin olimme hoidossa. Juhannuksena koko suku kokoontui mökille ja aikuiset joivat. Lapsista se oli vain hauskaa, musiikki soi ja kaikki aikuiset olivat hyvällä tuulella. Saimme serkkujen kanssa valvoa ja saimme vähän liikaa herkkuja, ei valittamista. Minusta olen saanut ihan hyvän mallin vanhemmiltani alkoholin käytöstä, ei kumpaakaan ääripäätä eikä koskaan tappeluja alkoholin takia eikä muutakaan ikävää.

Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Ei ihmeellistä ei pelottavaa ym. Juopon asteelle isä kerkes vasta, kun oltiin jo aikuisia muttei siinäkään mitään maatamullistavaa ollu.

Täällä taitaa vaan asenne olla vähän joko tai. Eli absolutisti tai sitten meininki että puoliksi ja lapset hankeen. Normaali sosiaalisesti silloin tällöin nauttiminen ei ole ok, siihän voi oppia miten muualla maailmassa ollaan.

Isä joi kerran.

Äiti joi 6 päivänä viikossa.

Kärsin.

Ei varmaan mikään juopottelu olisi ollut, mutta vanhempani ottivat joskus ruuan kanssa lasilliset, tai saunassa kesällä kaljan tai lonkeron. Muistan, että minusta lonkeropullo oli kivan näköinen.

Meillä oli myös tapana viettää isoja sukujuhannuksia, jossa kaikki osasivat kohtuukäytön, eikä kukaan örveltänyt. 

En ole koskaan nähnyt isääni humalassa mutta äiti joi senkin edestä. Inhotti ja ahdisti. Vielä aikuisenakin nousee joskus muistot pintaan vaikkei äiti ollutkaan mikään päivittäin juopotteleva tapaus

Isäni joi melko päivittäin, tai no näin, että kun se kerran aloitti niin se juopottelu saattoi kestää jopa kuukausia. Välillä oli ihan raitis, mutta useimmiten krapulassa tai kännissä - tai aamulla krapulassa ja illalla jo kännissä. Joskus kävi myös töissä. Pari kertaa heräsin yöllä siihen, että kotissamme oli ambulanssi, ketkä yrittivät pysäytyyää faijani saamaa epilepsiakohtausta. Ei ollut koskaan väkivaltainen, pikemminkin ilmaisi enemmän tunteitaan, halusi olla läsnä ja lähellä. Äiti joi kans aina välillä, mutta ei ollut melkein koskaan näin kännissä, että ei olisi pystynyt kunnolla puhumaan tai kävelemään. Hänellä olit aina vakituiset työpaikat ja lähti aina valittamatta töihin, ei siis ollut mikään juoppo. Meillä oli kyllä sen verran kaikki hyvin, että oli koti, vaatteet, ruoka ja lelut, vaikka ne eivät ollutkaan niitä parhaita mitä kaikilta muilta löytyi. 

Isän juopottelu ei ole koskaan ollut mulle ok. Muistan vieläkin sen kamalan tunteen kun olin toivonnut, että isäni tulee kotiin ja on ihan raitis eikä haisee viinalta tai krapulalta, kuten se oli pari päivää sitten luvannut. Vaikka hän ei ollutkaan mitenkään väkivaltainen, halusin elää tavallista elämää näin, että saisin pyytää ystäviä yökylään tai yksinkertaisesti vain kylään leikkimään.  Olisin halunnut juhlia syntymäpäiviä ja käydä muiden syntymäpäiviä juhlimassa, mutta siihen meillä ei ollut rahaa. Valehtelin ainakin pariseen kertaan, että mulla kuoli joku isovanhemmista ja mennään niiden hautajaisiin tms. 

Äitini ja isäni erosivat jossain vaiheessa, mutta palasivat taas yhteen kun isäni oli ollut noin vuoden selvinpäin. Ovat vieläkin yhessä. Faija on ollut ihan selvänä monta vuotta, sanoo, että haluaa oksentaa joka kertaa kun tuntee alkoholin hajua tms. Onneksi.

Näen kuitenkin edelleen kauhuunia siitä, että kaikki se vuosien varrella tehty raskas työ menee hukkaan ja hän alkaa taas juopottelemaan. 

Isä joi, en asunut hänen luonaan.

Sökö ihminen. Hän kuoli ajat sitten.

Nyt äiti juo vaikka kieltää.

Heillä oli egojen taistelu...

Luonnevikaisten ja muitten ongelmaisten pitäs pysyy kaukana alkoholista.

Ei, isä oli alkoholisti ja äidistä tuli raivopää, joka selvänä kaateli kaljoja isäni päähän ja heitteli pulloja pitkin maita ja mantuja. Sen jälkeen huusi ja tappeli ja leikki mykkäkoulua ja piti olla varpaillaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten oltiin hetki ydinperhettä ja sama homma alusta. Isompana äiti jätti kotiin kaksin isäni kanssa ja kun soitin itkien perään, että isä ryyppää, olin kuulema tarpeeksi vanha hoitamaan tilanteen ja pärjäämään yksin. Olin silloin 14 ja isäni mukaan olin tarpeeksi vanha ymmärtämään, että "lupaukset eivät tarkoita sitä, että niistä pidettäisiin kiinni". Olen 40 ja sama meno jatkuu vanhempieni luona edelleen. On kuivaa ja märempää kautta. Molemmat vanhempani ovat korkeasti koulutettuja ja olivat hyväpalkkaisissa töissä, joten ulkoiset habitukset ovat aina olleet kunnossa. Suljettujen ovien takana on sitten tapahtunut. 

Äiti ei juonut, mutta isä sitäkin enemmän aina viikonloppuisin. En ikinä olisi voinut perustaa perhettä ryyppäävän miehen kanssa, toisaalta en fanaattisen absolutistinkaan kanssa, joka kieltää kaiken juomisen myös muilta. Kaikki fanaattisuus suuntaan ja toiseen on pahasta.

No isästä, joskus pakenimme jopa jouluna isän väkivaltaa. Isä oli usein niin kännissä, että pelkäsin jokaista piipaa-auton ääntä iltaisin, kun isä ei ollut kotona, että nyt isälle on sattunut jotain. Kännipäissään melkein kuoli, kun tippui kalliolta. Seurauksena jondenkin vuosien työkyvyttömyys ja äiti joutui tekee kolmea työtä. Epilepsiakohtaus liiasta ryyppämisestä ja vielä silloinkaan ei tajunnut lopettaa. Jossain vaiheessa lopetti, mutta kaikki se kännääminen ja onnettomuus oli ilmeisesti vaikuttanut aivoihin ja isästä tuli kusipää kiusaaja. Äiti joutui eläkkeelle jäätyään eroamaan, kun isä piinasi häntä koko ajan ja yritti saada niin hulluksi, että voi laittaa äidin hullujenhuoneelle. Itse jätin kiusaamisen takia isäni kokonaan ulkopuolelle meidän elämästä, en halunnut sellaista ihmistä lasteni elämään. Eikä vaarilla ollut kitään merkitystä, kun hänelle oli vain vanhemman tyttären esikoinen kaikki kaikessa, muilla ei ollut mitään väliä.

Mä en kutsuisi sitä juopotteluksi, mutta näin usein aikuisia pikku hiprakassa, kun meillä järjestettiin juhlia tai sitten olin mukana vanhempieni ystäväpiirin juhlissa. Ne olivat kivoja juhlia, ei minua ainakaan koskaan pelottanut tai mitään sellaista. Päinvastoin oli hauskaa, kun joku pikkuhiprakassa saattoi innostua leikkimään meidän lasten kanssa, tai yllättäen antoi suuret jätskirahat kaikille tms. Hyvät muistot niistä juhlista on jäänyt. Ei siellä kukaan aikuisista koskaan sammunut tai räyhännyt.

Isäni oli alkoholisti ja ei ollut ok. Jäänyt vaivaamaan moni asia. Isäni kuoli reilu 10 vuotta sitten, syynä alkoholi.